Tulevaisuuden hyvinvointipalvelut – vähemmällä enemmän?
Työ- ja elinkeinoministeriön hyvinvointihanke, HYVÄ keskittyy sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisen ja kehittämisen edellytysten parantamiseen. Niitä ovat osaavan työvoiman saannin turvaaminen, hoito- ja hoivayrittäjyyden vahvistaminen ja palveluiden tuottavuuden kehittäminen. Keskustelu päättyy 16.12.2010.
Mitä mieltä sinä olet?
- Mitkä olisivat parhaita tapoja edistää ihmisten omaan hyvinvointia ja terveyttä ja vahvistaa erityisesti ikääntyvien kansalaisten omaa toimintakykyä?
- Mikä on Sinun unelmasi tulevaisuuden hoivapalveluista – tulevana asiakkaana tai asiakkaan omaisena tai ystävänä?
- Mitä ajattelet asiakkaan mahdollisuudesta itse valita ja päättää siitä, missä ja kuka hoivapalvelut hänelle tuottaa – miten kehittäisit valinnanmahdollisuuksia?
näytä lisää Syrjäytyminen ja sosiaalisten kontaktien katkeaminen heikentää varmasti hyvinvointia. Kaikki eivät jaksa enää aktiivisesti hakeutua muiden seuraan, jos velvoitteet vähenevät, eikä enää pääse töihin työttömyyden tai eläkkeen takia. Silloin saattaa olla liian helppoa jäädä päiväkausiksi kotiin tuijottamaan television tyhmistäviä saippuaoopperoita.
Siispä olisi hyvä, jos henkisestäkin hyvinvoinnista pidettäisiin huolta järjestämällä eläkeläisille ja työttömille omia, halvempia liikuntatapahtumia ja muita sosiaalisia aktiviteetteja. Aivot rapistuvat nopeasti, jos niitä ei enää käytä, joten työväen- ja kansalaisopistojen tarjonnassa voisi olla halvempia tietyille erityisryhmille suunnattuja kieli-, käsityö- ja liikuntakursseja.
Terveyskeskusmaksut pitää saada myös pois. Nythän ne kohdistuvat kaikkein pienituloisimpiin, koska työssä käyvillä on yleensä omat työnantajien kustantamat terveyspalvelut. Tämä asettaa kansalaiset eri arvoiseen asemaan varsinkin, kun monen terveyskeskuksen palvelutaso on surkeaa ja töykeää. Lisäksi, jos joutuu päivittäin pohtimaan, mistä kaupasta löytyy halvimmat ruokatarjoukset, niin silloin myös tarpeellisen, mutta maksullisen, terveyskeskuskäynnin tarve alkaa pohdituttamaan. Vähävaraisilla voi olla liian vähän aikaa ja rahaa.
Terveysvalistus ja ennaltaehkäisy on myös erittäin tärkeää. Varsinkin koululaiset pitäsi saada tajuamaan, että viinalla ja tupakalla saa hengen pois - jos ei itseltä, niin ainakin toisilta.
Samaa mieltä
5
Eri mieltä
0
Olen ehdottomasti samaa mieltä Alennusryhmät, aktivointi, valitus ja ennaltaehkäisy -kirjoituksen tekijän kanssa. Tällä hetkellä menee valtava määrä potentiaalisesti aktiivisten ihmisten energiaa hukkaan. Sekä toimeentulojärjestelmää että kirjoittajan mainitsemia monenlaisia osallistumis- ja virkistäytymismahdollisuuksia pitäisi katsoa kriittisellä silmällä. Mielestäni ensin mainitusta tulisi karsia kaikki sellaiset elementit jotka johtavat huonompaan tulotasoon jos ottaa vaikka sitten päivänmittaisia töitä vastaan.
Isompi kysymys on sitten monipuolisten, yhteiskuntaan kiinnittymistä ja näin ollen monenlaisten "vaivojen" ehkäisemistä edistävien aktiviteettien tarjoaminen niin olemattomalla kynnyksellä kuin mahdollista. Valitettavasti näyttää siltä, että tähän suuntaan ei suinkaan olla menossa. Silmiini osui järjestöbarometri 2010, josta pääuutiseksi nostettiin se, että monet järjestöt ovat lopettamassa palvelutuotantoaan kun ympäristö on mennyt niin hankalaksi. Yritysten etua suojataan viimeisen asti kiristämällä palkkatukeen liittyviä ehtoja ja paljon muuta. Tässähän ei nimittäin menetetä vain sitä palvelutuotantoa, vaan samalla myös se iso ja yhteiskunnallisesti vielä merkittävämpi yleishyödyllisen toiminnan sektori: vertaistukiryhmät, heikossa asemassa olevian "puuhailu"- ja harrastusmahdollisuudet ja paljon muuta. Näinhän niitä palvelun tarvitsijoita vain synnytetään koko ajan lisää.
Kilpailun ja "vapaide" markkinoiden yksisilmäinen edistäminen ei ihmisten tasaveroista hyvinvointia edistä. Sen pitäisi olla selvää
Samaa mieltä
1
Eri mieltä
0
Mielestäni on hämmästyttävää, että vieläkään, kun haasteet tulevaisuudessa ovat valtavat, ei kunnissa ja valtionhallinnossa tunnuta ehkäisevän työn merkitystä ymmärrettävän. Tältä tilanne ainakin näyttää kansalaisen silmin, vaikka onhan toivottavasti niin, että ehkäisevän työn tuomat säästöt, sen inhimillisiä kärsimyksiä vähentävästä merkityksestä puhumattakaan, tiedetään kyllä. Tietoa ei vain tunnuta saatavan politiikoiksi ja käytännöiksi asti.
Hyvinvointia rakentava ehkäisevä työ tulee myös nähdä laajasti, kyse ei ole ainoastaan sosiaali- ja terveyssektoria koskettavasta asiasta, vaan kulttuuri, liikunta ja positiiviset kokemuksen yhteiskunnasta vaikuttavat valtavasti. Edellä lueteltuihin toimiin kuuluvia asioita, liikuntaa ehkä lukuunottamatta, on varmaan erityisen vaikeaa edistää. Vaikka esimerkiksi laadukkaan päivähoidon merkitys syrjäytymisen ehkäisijänä tunnetaan hyvin, ei tätäkään asiaa tunnuta saavan kuntoon. Kuinka sitten menisi viesti läpi siitä, että ihmisillä tulisi olla aito mahdollisuus vaikuttaa lähiympäristöönsä tai että ruohonjuuritason kulttuuria ja mahdollisuuksia sen tekemiseen tulisi kasvattaa, koska se lisää hyvinvointia? Kuka tämän mittaa, ja miten mittausten tulokset upotetaan köyhtyvien kuntien politiikkaan, kun säästöjä tarvitaan nyt eikä viiden tai kymmenen vuoden kuluttua.
Tässä on valtaisia savotta edessä. Siitä selviäminen vaatii ymmärtääkseni eri sektoreiden; julkinen, yksityinen ja järjestöt; yhteen hiileen puhaltamista, voimien yhdistämistä ja kyräilemisen lopettamista
Samaa mieltä
10
Eri mieltä
0
KELAn etuudet vielä monien hakematta koska kukaan ei ohjaa. Voisi ehkä saada kuntoutusta ja kodinhoitoapua jo ennenkuin täysi kaaos.
Samaa mieltä
2
Eri mieltä
0
Jo vanhojen vanhempieni "osa-aikaisena omaishoitajana" muutama kommentti nykyisestä vanhusten hoidosta.
Kun vanha ihminen ei enää pärjää omin voimin elämässä, tulee apuun kunnallinen - tai useimmiten laajan sosiaali- ja terveyspiirin- kotihoito, joka pyrkii lukitsemaan muistisairaan mutta liikuntakykyisenkin vanhuksen kotiinsa niin, että hän ei enää tässä elämässä kotiseiniensä ulkopuolelle pääse. Hoitajat käyvät, mutta 5 -10 min/käynti maksimissaan viisi kertaa vuorokaudessa. Annetaan lääkkeet, laitetaan laitosruoka lautaselle, kerran viikossa vanhus pääsee suihkuun. Tämä hoito on tavoitteena: se on halvin vanhusten hoitomuoto. Tuottoisaa se on myös; jos on kysymyksessä pariskunta, hoidosta veloitetaan pienempituloista vanhusta puolisoiden yhteenlaskettujen eläketulojen mukaan, jolloin hoitomaksut saadan maksimoitua. Tässä menossa kärsivät paitsi vanhukset, myös hoitajat, jotka useinmiten haluaisivat tehdä kokonaisvaltaisenpaa hoitotyötä, mutta...
Vanhustenhoito on arvostus/arvokysymys: halutaanko hyvinvointisuomessa taata ihmisarvoinen elämä vanhuksille, jotka kaikki ovat omalla panoksellaan tämän hyvinvoinnin meille tuottaneet ja yhä edelleen tuottavat maksamalla veroa 600 E eläkkeestään (tämän kai rahavaltiokin ymmärtää), aivan oma lukunsa on se "hiljainen tieto", jota nämä vanhukset omistavat.
Siis: Vanhustenhoitoon nykyistä enemmän tavallista elämää, joka sallii vanhusten - tarvittaessa autettuna - liikkua ulkona, kuunella, nähdä, tuntea; olla ihmisiä. Tarvitaan lisää hoitajia ja hekin maksavat veroja osaltaan, työllistyvät myös.
Itse asiassa tämä on helppo yhtälö ratkaistavaksi: Mitä itse kukin päättäjä haluaisi omaan vanhuuteensa, viimeisiin vuosiinsa? Eikä se ole rahakysymys, se on kysymys ihmisoikeudesta, ihmisarvosta.
Nykyiset laajat sosiaali- ja terveyspiirit ovat byrokraattisesti suunnattoman raskaita kokonaisuuksia, joita kukaan ei hallitse, joissa tieto ei kulje ja "asiakas", ei ainakaan ole oikeassa vaan on markkinoitten kauppatavaraa.
No tulevaisuuden hoivapalvelu: aikaa vanhukselle, aikaa, aikaa, aikaa. Aikaa kaikille niille, jotka ovat avuttomia ja yksin, ovatpa sitten vanhoja tai nuoria.
Asiakkaan mahdollisuudesta itse valita:
Jo nyt osassa valtakuntaa yksityisen ja julkisen sektorin esim. tehostetun palveluasumisen päivähoitotaksat ovat yhtä suuret keskenään, mutta jostain merkillisestä syystä kunnat/piirit kieltäytyvät kirjoittamasta maksusitoumuksia yksityiselle puolelle. Nykysuomeksi sanottuna tämä on faktaa, enkä tiedusteluistani huolimatta ole saanut selitystä asiaan. Asiakkaan pitäisi saada valita hoitopaikkansa, se ei ole kustannuskysymys. Kotihoito on varmaan erittäin hyvä asia, se vain pitäisi toteuttaa asiakkaan edun mukaisesti eikä säästökohteena, kuten nykyisin on laita. Kaiken kaikkiaan aiakaslähtöisyys, kamala sanahirviö tässä yhteydessä, tuottaa sekä asiakkaalle että yhteikunnalle maksimaalisen edun. Se vain pitäisi nähdä. Pitää kuunnella kenttää, sielä ovat asiantuntijat.
Samaa mieltä
4
Eri mieltä
0
Vanhustenhoidon ongelma kulminoituu sanassa "asiakas". Kun vanha ihminen alkaa tarvita ulkopuolista apua selviytyäkseen elämästään, hänestä tulee asiakas ja hän menettää kansalaioikeutensa: Koska hän ei enää itse selviydy, hän menettää oikeuden päättää itseään koskevista asioista, mm. oikeuden ulkoiluun, maistuvaan ruokaan, puhtauteen, oman rahan käyttöön jne. Hänestä on tullut asiakkaana markkinavoimien kaupankäynnin väline. Hänen hoitonsa tehokkuus maksimoidaan liike-elämän periaatteita noudattaen: Mahdollisimman tehokas hoito mahdollisimman halvalla. Käytännössä tehokas hoito on sitä, että hoitajan käynti asiakkaan luona kestää mahdollisimman lyhyen ajan ja käyntejä on mahdollisimman vähän. Puhtautta kerran viikossa ja keskuskeittiöruokaa kerran päivässä. Hoitomaksujen jälkeen asiakkaalle saa jäädä mahdollisimman vähän rahaa. Lyhyesti: Nykyisin vanhusasiakkaan hoito pyrkii siihen, että asiakkaat säilötään suljettuun tilaan mahdollisimman pienin kustannuksin mehdollisimman tehokkaalla=vähäisellä hoidolla.
Parannuksia:
- asiakkaasta ihmiseksi
- kodinomaista hoitoa kehittämään, esim. ryhmäkodit
- sairaaloihin takaisin nyt lopetettuja pitkäaikaissairaiden potilaspaikkoja
- arvo- ja asenneilmapiirin muuttaminen: vanhusten ihmisarvon korostaminen jo hoitajien koulutusvaiheessa, myös erilaisten palveluntuottajien ja erityisesti johtotehtävissä olevien suhteen...
- Päättäjille pakko kuunnella ja ottaa huomioon päätöksissä itse vanhuksia ja kenttäväkeä
- kustannustehokkuusajattelu ei sovi vanhustenhoitosektorille
- valitukset rahan riittämättömyydestä pois, lisäämällä reilusti alan työpaikkoja lisätään myös työllisyyttä
- liian suuret sairaanhoitopiirit voidaan purkaa. Nykyiset suuret sosiaali- ja terveyspiirit ovat hallinnollisesti raskaita byrokraattisia koneistoja, joissa juuri byrokratia kukkii kauneimmin. Tärkeiden asioiden listalla viimeisenä on se, mitä vanhus todella tarvitsee
-nykyään yksityisellä sektorilla toteutuvat vanhustenhoidon inhimilliset ja hoidon osaltakin paljon paremmin kuin julkisella. Esim tehostetun palveluasumisen päivähoitokustannus on ainakin joillakin alueilla Suomessa samansuuruinen julkisella ja yksityisellä sektorilla. Julkinen sektori vain haluaa antaa kuvan, että yksityinen on kallimpaa. Julkiseen sektoriin toimintamallia yksityiseltä puolelta.
Samaa mieltä
3
Eri mieltä
0
- vanhusten omat ja hänen lähipiirinsä voimavarat käyttöön yhteistyössä julkisen, yksityisen, vapaaehtoisjärjestöjen kanssa
- tekniikan hyödyntäminen, jolla mahdollistetaan kotona asuminen mahdollisimman pitkään mm. puhelin, skypetsekkaukset´, miten vanhus voi sen tarpeen mukaan, mitä vanhus itse ja hänen omaisensa, läheisensä haluavat. Mm äitini 90 v on pyytänyt tätä. Julkinen puoli ei ole asiaa noteerannut, vaikka tätä esitetty joitakin kuukausia sitten
- monipuolinen asuntotarjonta, joka elää ihmisen elinkaaren mukaan, helposti muunneltavissa, turvallinen, helppo líikkua pyörtuolilla, rollaattorin avulla. Yhteisöllisen asumisen tukeminen.
- Oma unelmani on asua mahdollisimman pitkään kotona, lähellä palveluita ja lasten perheitä, hyvät ja helpot kulkuyhteydet kulttuuririentoihin ja yleensä harrastusmahdollisuuksiin. Kun en pysty enää asumaan kotona, haluaisin yhteisöllisen asumismuodon - mieluiten tavanomainen kerrostalo, jossa oma asunto ja tarvittavat palvelut saatavissa helposti ja itse valittavissa. Tarve jatkaa omaa tyyliä elää lähellä omaisia, lapsenlapsia eikä eriyttää eri ikäryhmät toisistaan. Elämää ympärillä kuten työikäisenäkin.
- Minusta asiakkaan pitää saada itse valita ja päättää missä ja miten haluaa elää sekä myös osallistua päivittäisiin toimiin, elämiseen omian voimavarojen mukaan.
Samaa mieltä
1
Eri mieltä
0
"Kun vanha ihminen alkaa tarvita ulkopuolista apua selviytyäkseen elämästään, hänestä tulee asiakas ja hän menettää kansalaioikeutensa: Koska hän ei enää itse selviydy, hän menettää oikeuden päättää itseään koskevista asioista, mm. oikeuden ulkoiluun, maistuvaan ruokaan, puhtauteen, oman rahan käyttöön jne."
Tuo vanhuksia koskeva totuus pätee myös kehitysvammaisiin ihmisiin siitä pitäen, kun hänestä tulee aikuinen - siis suurimman osan elämää. Lopullisesti hän siirtyy yhteiskunnan omaisuudeksi vanhempien kuoltua. Sisaruksilla ei ole aina mitään oikeuksia valvoa hänen etujaan.
Myös parannuskeinot ovat pitkälle samoja vanhusten ja kehitysvammaisten kohdalla. Tärkeää on etenkin arvo- ja asenneilmapiirin muuttaminen, ihmisarvon korostaminen jo hoitajien koulutusvaiheessa.
Järkyttävä esimerkki on Lopella toimivan toimintakeskuksen ns. sääntöpöytäkirja, johon mikään valvova viranomainen eri ole suostunut ottamaan julkista kantaa. Säännöissä muun muassa uhataa kheitysvammaisia vessanpesurangaistukselle, jos nämä puhuvat kylillä toimintakeskuksen tai sen työntekijöiden asioista. (http://yle.fi/alueet/hame/2010/12/vessanpesut_liikaa_-_kehitysvammaisia_simputettu_lopella_2192175.html).
Omaisten vastuu niin vanhuksista ja kehitysvammaisista voi kasvaa terveellä tavalla vain, jos virallinen järjestelmä kohtelee näitä läheisiä arvostavasti. Nyt suomalaisen kehitysvammahuollon arkea ovat muun muassa omaisille langetetut tapaamiskiellot. Milloin sama tulee vanhustenhuoltoon - pahaa pelkään, että pian.
Samaa mieltä
2
Eri mieltä
0
Haluan että kotini olisi viimeinen asuinpaikkani. Jos tulen vaaralliseksi itselleni tai muille silloin minut saa viedä tahdostani huolimatta laitokseen.
Samaa mieltä
1
Eri mieltä
1
%7Cutmccn%3D(direct)%7Cutmcmd%3D(none)%3B%2B__utmv%3D20120804.-%3B)
Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 25/11/10
Hyvinvoinnin ja terveyden putki on tukossa siitä hetkestä, jolloin menee työpaikka ja putoat ulos työnantajan maksamasta työterveyshuollosta ja työpaikan sosiaalisesta yhteisöstä. Ketju siitä eteenpäin johtaa aivan liian usein köyhtymisen, syrjäytymisen ja alkoholisoitumisen kautta siihen kasvavaan joukkoon kansalasia, joka voivat todella pahoin ja jotka maksavat yhteiskunnalle kaikkein eniten.
Kuntien organisaatioiden ja hallintorakenteiden väliset raja-aidat ovat estämässä näkemään näitä asoita kokonaisuutena. Kullakin on omat budjettinsa ja karsinoidut tehtävänsä. Ennaltaehkäisystä puhutaan kyllä paljon, mutta toimenpiteet puuttuvat.
Ketään ei vaan saisi päästää unohtumaan pitkäaikaistyöttömien passiiviseen massaan. Yhteiskunta saisi todella hyvän tuoton investoimalla syrjäytymisen estämiseen. No, ollaan realisteja, löytyy toki siitä joukosta sellaisiakin, joille ei mahda kukaan mitään, mutta vähemmistönä.
Sarvikalle