EU ja urheilu - keskustelu alkoi 11.12.2007 klo 12:30
<MinisteriWallin> Hei, ministeri on paikalla!
<MinisteriWallin> Tarkoitus on siis keskustella EU:sta ja urheilusta, joten annetaan palaa!
<annulih> Minua kiinnostaa EU:n vaikutus urheilun rahoitukseen. Miten näette urheilun rahoituksen tulevaisuuden? Uskotteko Veikkauksen monopolin säilyvän, ja onko Suomessa pohdittu vaihtoehtoisia rahoitusmalleja?
<MattiJ> päivää
<MattiJ> mitä mieltä ministeri on tapaus karalahdesta
<MinisteriWallin> Rahoitusasiaan: hallitusohjelmassa lähdetään siitä, että Veikkauksen monopoliasema turvataan. Se vaatii meiltä myös vastuuta siitä, mihin veikkausvoittovarat käytetään - siis ns jakosuhdelain tarkoittamalla tavalla taiteen, tieteen, urheilun ja nuorisotyön hyväksi. Veikkausvarojen osuus valtion tuesta urheilulle on 99 prosenttia, joten tärkeä on tämä lähde. Täytyy lähteä siitä, että rahoitus myös jatkossa toimii tältä pohjalta. Mikäli EU:n perussopimus tulee voimaan voidaan EU:n varoista tukea erilaisia ohjelmia. Mutta se ei millään korvaa kansallista rahoitusta.
<MinisteriWallin> Karalahden tapuksesta: tutkinta on vielä kesken, joten emme vielä varmuudella tiedä mitä kaikkea on tapahtunut tässä nimenomaisessa tapauksessa.
<TerhiHeinilä> Hyvä ministeri Stefan Wallin,
Suomen Liikunta ja Urheilu ja sen jäsenjärjestöt tekevät tiivistä yhteistyötä kansallisesti urheilun EU-asioissa opetusministeriön liikuntayksikön kautta. Säännöllisen yhteisen työn lisäksi SLU osallistuu EU-jaosto 32:n toimintaan. SLU ja OPM järjestävät myös epävirallisia urheilun EU-keskustelutilaisuuksia ennen puheenjohtajakausittain järjestettäviä unionin epävirallisia urheiluministerikokouksia. Linjaukset urheilun EU-politiikan suhteen ovat yhtenäisiä ja sekä SLU että OPM vievät niitä tahoillaan eteenpäin. Haluammekin kiittää ministeriä ja ministeriön liikuntayksikköä erinomaisesta yhteistyöstä urheilun EU-asioissa.
SLU:n vaikutuskanavana kansainvälisesti urheilun EU-kysymyksissä on pitkälti Eurooppalaiset urheilujärjestöt ENGSO, johon kuuluu 40 kansallista urheilun keskusjärjestöä ja olympiakomiteaa. ENGSO:n puheenjohtajana on toiminut keväästä 2007 lähtien SLU:n Birgitta Kervinen. ENGSO:lla on hyvät ja toimivat yhteydet Euroopan komission urheiluyksikköön. Komissio on lokakuussa julkaisemassaan Structured Dialogue (Jäsennelty vuoropuhelu) –asiakirjassaan ottanut ENGSO:n vahvasti mukaan komission järjestämään säännölliseen liikuntapoliittiseen keskusteluun yhdessä Euroopan olympiakomiteoiden (EOC) ja Euroopan paralympiakomiteoiden (EPC) kanssa.
Komissio on kiitettävästi kuullut myös urheilun kansalaisjärjestöjä laajasti urheilun valkoisen kirjan valmistelussa. Myös Suomen EU-puheenjohtajuuskauden urheilun painopisteet, terveyttä edistävä liikunta ja urheilun vapaaehtoinen kansalaistoiminta, saivat keskeisen sijan urheilun valkoisessa kirjassa. Komissio kaavailee aloittavansa uudelleen urheilufoorumeiden (EU Sports Forum) järjestämisen. Ensimmäinen foorum kaavaillaan järjestettäväksi Ranskan puheenjohtajakauden epävirallisen urheiluministerikokouksen yhteydessä.
Kansallinen yhteistyö järjestöjen ja valtionhallinnon välillä urheilun EU-kysymyksissä on saumatonta ja Euroopan komissio kuulee säännöllisesti eurooppalaisia urheilujärjestöjä. Urheilun eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen näkemyksien kuuleminen ei mielestäni tulisi olla pelkästään Euroopan komission vastuulla.
- Haluaisin kysyä teiltä ministeri Wallin, miten näette, että eurooppalaisten urheilujärjestöjen ja urheilusta vastaavien ministereiden vuorovaikutusta, yhteistyötä ja dialogia voitaisiin jatkossa kehittää.
- Kysyisin myös miten te ministeri tulette viemään eteenpäin Suomen puheenjohtajakauden tavoitteita tulevana vuonna 2008.
Ystävällisin terveisin
Terhi Heinilä
Kansainvälisten asioiden päällikkö
Suomen Liikunta ja Urheilu
<annulih> Eli vaihtoehtoisia lähestymistapoja urheilun rahoitukseen ei ainakaan virallisesti ole edes pohdittu? Toivotaan sitten, että mikäli muutoksia joudutaan tekemään, jää siihen riittävästi aikaa. Kiitos muuten veikkausvoittovarojen palauttamisesta oikeaan tarkoitukseensa!
<MattiJ> ei kait jere karalahtea voi enää päästää kaukaloihin kiekkoilemaan. on hän sen verran tehnyt peeärrää huumeiden ja päihteiden puolesta
<MattiJ> on se kumma jos vieläkin moista katsotaan läpi sormien urheilupäättäjien taholta
<MinisteriWallin> SLU:n kysymykseen: komission ehdotus urheilufoorumin järjestämisestä on erittäin kannatettava. Pitää varamistaa, että myös urheilusta vastaavat ministerit voivat osaltaan osallistua siihen. Suomi on syksyn EU-kokoukseissa aktiviisesti tukenut valkoisen kirjan toimeenpanoa, eritysesti kansalaistoiminnan ja terveysliikunnan EU-yhteistyön priorisointia.
<tommiu> hei, miten työnantajille suunnattujen liikuntasetelien verotuskäytäntöjä voitaisiin tehdä houkuttelevammiksi?
<MinisteriWallin> Veikkauksesta vielä: Veikkauksen ns puskurirahastoon on varmuuden vuoksi kerätty varoja joita käytettäisiin jos veikkauksen tuotto valtiolle laskisi. Ne jaetaan kuitekinkin joka tapauksessa edunsaajille, ajan mittaan. Kiitos muistamisesta, Veikkausvoittovarojen käytöllä ei pidä pelata.
<Urheasuomalainen> Epäterve turha pakkoruotsi pois ja tunteja hyödylliseen koululiikuntaan laihduttamaan läskinuorisoa, koska toteutetaan?
<MinisteriWallin> MattiJ:lle Suomen oikeusjärjestelmään kuuluu se, ettei ihminen ole syyllinen ennen kuinhän on syylliseksi todetty. Joukkueella ja lajilla on sitten omat säänstönsä, joita parhaillaan sovelletaan Karalahden suhteen.
<Linnea> Kaikki urheilun tukeminen on tietysti erittäin kannatettavaa sekä EU:ssa että kansallisesti, mutta onko EU:lla toimivaltaa urheilun alalla? luulin että se on enemmän kansallinen asia.
<MinisteriWallin> Liikuntasetelista: ne ovat verottomia, mutta niistä ei välttämättä tiedetä riittävästi kaikilla työpaikoilla. Kaikki liikuntapaikat eivät ota niitä vastaan. Tietoisku olisi varmasti paikallaan.
<MattiJ> mutta sehän tiedetään että jere on aisemminkin huumeita käyttänyt - alkoholista puhumattakaan. Ei poliisi voi pitää ihmistä kuukautta vangittuna ellei sillä ole erittäin vahva syy epäillä henkilöä kovan luokan huumausainerikoksesta. siitä kait ainakin olemme yhtä mieltä ettei karalahti ole todellakaan hyvä esikuva nuorisolle
<MinisteriWallin> Linnealle: siinäpä se, toistaiseksi EU:lla ei ole toimivaltaa, mutta tilanne muuttuu jos/kun EU:n perussopimus (ns perustuslaki) tulee voimaan. Silloin myös EU:s urheiluministerkokokukset muuttuvat päätösvaltaisiksi ja urheilu saanee oman EU-ohjelman (ja rahoituksen...)
<Urheasuomalainen> EU pitäköön likaiset näppinsä erossa urheilustakin, kunhan estää vain siinäkin rahastusmonopolit kilpailupuolella
<MinisteriWallin> MattiJ:lle huumeet eivät tietenkään kuulu urheiluun, eikä mihinkään muuhunkaan. Mutta tämä tapaus ei ole ratkaistu ennen kuin oikeus on ratkaissut epäillyn syyllisyyden.
<TerhiHeinilä> Kiitos vastauksesta ministerille koskien eurooppalaista yhteistyötä! Nyt keskustelussa esillä oleva rahapelikysymys on urheilulle hyvin tärkeä vaikuttamisen paikka tulevissa epävirallisissa urheiluministerikokouksissa. Euroopan kansallisten rahapeliyhtiöiden mukaan kansalliset rahapeliyhtiöt verrattuna yksityisiin yhtiöihin palauttavat rahapelien tuottoja yhteiskunnan hyviin tarkoituksiin suhteessa 10 kertaa enemmän (33 % / 3 %). Vaikka urheiluministerit eivät yksin vastaa rahapeleistä, on viestiä tärkeää viedä eteenpäin.
<tommiu> ministeri Wallin, kiitoksia vastauksesta, hyvä idea tuo tietoisku!
<MinisteriWallin> SLU:lle: olet oikeassa, asiasta ei päätetä urheiluministerkokoonpanossa. Mutta asia on tärkeä!
<MattiJ> vielä tähän lppuun kysymys: uskaltautuisiko ministeri tai joku muu RKP:stä joskus vastaavanlaiseen kesksuteluun kielipolitiikasta, joka ymmärtääkseni on kovin lähellä puolueenne sydäntä?
<MinisteriWallin> TommiU.lle: pieni tietoisku liikuntaseteleitä sivuavasta asiasta: parhaillaan suunnitellaan kultturiseteliä, joka toimisi samalla tavalla. Nyt suomalaiset kuluttamaan urheilua ja kultturia, siis elämyksiä joissa sielu, ruumis ja silmä lepää!
<Urheasuomalainen> Hys-hys. Kaikkihan tietävät että kielipolitiikkaa saa Suomessa puhua vain på svenska!
<MinisteriWallin> MattiJ:lle: ei keskustelu vielä lopu, vasta 13.30! Aikansa kutakin.
<annulih> Hyvä ministeri Wallin, mainitsitte tulevan EU:n perussopimuksen tai uudistussopimuksen. Mahdollisen urheilun (rahoitus)ohjelman jo mainitsittekin sekä viralliset ministerikokoukset, mutta miten näette sopimuksen muut vaikutukset urheiluun, erityisesti urheilun erityispiirteet ja autonomian huomioiden? Monet ovat kritisoineet, että näitä näkökulmia ei ole riittävästi huomioitu. Itse näen ne hyvin tärkeinä.
<MinisteriWallin> Perussopimuksessa: sen urheluartiklassa mainitaan urheilun erityspiirteet, muuta niitä ei millään tavalla täsmennetä, mistä olemmekin olleet huolissamme esim. edellisessä ministerikokouksessa Lissabonissa. Toivomme, että urheilun erityispiirteitä ja autonomiaa voitaisiin jatkossa täsmentää liikuntapoliittisin keinoin. Tällöin emme joutuisi kokemaan ikäviä yllätyksiä.
<TerhiHeinilä> Ammattilaisurheilua unionissa edustavat tahot ovat ottaneet urheilun erityispiirteet välineeksi, jolla edistävät kaupallisuuteen perustuvat ammattilaisurheilun arvoja. Olisi hyvin tärkeää viedä jatkossakin viestiä erityispiirteiden määrittelystä, ettei tarvitse tapauskohtaisesti odottaa EY-tuomioistuimen yksittäisiä kantoja. Erityispiirteiden määrittely olisi hyvä pitää vuoden 2008 kokouksissa agendalla.
<MattiJ> no, ministerin rohkaisema kielipolitiikkaan liittyvä kysymys, vaikke se päivän aihe olekaan: onko RKP:lle todellakin aivan mahdoton ajatus se, että ruotsia luettaisiin suomen kouluissa vapaaehtoisena? eikö vapaaehtoinen ruotsi jos mikä olisi omiaan nostamaan ruotsin kielen ja suomenrutosalaisten profiilia enemmistön silmissä?
<MinisteriWallin> Pieni heitto tähän väliin: työmatkat ovat yleenssä raskaita, mutta tänä syksynä kävi flaksi kun kävin pari kertaa EU-ministerikokouksessa Lissabonissa. Molemmissa tapaukissa kaupungin ylpeys Benfica sattui pelaaamaan futiksen mestareiden liigan kotiottelua, ensin Shektar Donetskia ja sitten Celticia vastaan. Oli niissä aikamoinen meiniki. Oman mausteensa antoi naapuririvillä istunut legenda Eusebio, jonka temperamenttiä ei edes kevään ohitusleikkaus on muuttanut.
<MinisteriWallin> SLU:lle: Olen samaa mieltä. Suomen agendalla on kuitenkin ollut erityisesti kanslaistoiminta. Esim Etelä-euroopassa lähestymiskulma on monesti erilainen, joten kansalaistoiminnan nostaminen agendalle vaatii työtä - ja hikeä.
<MinisteriWallin> MattiJ:lle: Tämän keskustelun aiheena on siis EU ja urheilu.
<MattiJ> tiedän. mutta jos sen verran vielä aiheen ohi, että onko ministeri tai joku muu RKP:stä valmis joskus vastaavanlaiseen kesksuteluun kielipolitiikasta, kun se selvästikin aihealueena kiinnostaa paitsi RKP:tä niin monia kansalaisia. Ministeri ei vastannut kun jo aienmmin tätä kysyin
<annulih> Vielä yksi kysymys dopingiin liittyen. WADA:lle valittiin uusi puheenjohtaja, mutta siinä kisassa Eurooppa menetti paikan Australialle. Miten näette EU:n (ja Euroopan laajemminkin) mahdollisuudet vaikuttaa kansainvälisessä taistelussa dopingia vastaan tulevaisuudessa?
<MinisteriWallin> WADA:sta: Eurooppalaisen ehdokkaan puuttuminen loppusuoralla oli monelle EU-maalle kova isku. Suomen kanta on kuitenkin, että yhteistyö jatkuu riippumatta siitä minkä maalainen WADA:n puheenjohtaja on. Tärkeintä on varmistaa globaalin antidopingtyön korkea laatu. Monessa maassa ei vieläkään ole edes kansallista antidoping-toimistoa ja täss mielessä WADA on myös sinivalkoisen urheilun paras tuki.
<Ylläpito> Keskustelu päättyy 5 minuutin kuluttua.
<MinisteriWallin> Hej, kom igen! Aika loppuu pian, joten vielä ehtii. Onko Englannin liigan ystäviä langalla?
<annulih> Mikä on suosikkijoukkueenne? :)
<PAKKORUOTSIPOIS> Miksi ihmeessä EUn pitäisi sekaantua urheiluun ja käyttää siihen meidän verorahamme?
<MinisteriWallin> Se on Aston Villa. Ollut sitten vuoden 1982 toukokuun, kun Villa vastoin ennakko-odotuksia löi Bayern Münchenin 1-0.
<annulih> Kiitos vastauksistanne ja toivotaan, että Sloveniankin puheenjohtajuuskaudella teillä on mahdollisuus nauttia huippujalkapallosta tai muusta liikunnasta ja urheilusta – sillä ovathan käytännön yhteydet urheiluun tärkeitä työssänne!
<TerhiHeinilä> Kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta! Onnea tuleviin haasteisiin.
<MinisteriWallin> EU:n tomivalta urheilun saralla täydentää, eikä korvaa kansallista politiikkaa. Europpalaisen yhteistyön tehostaminen tuo monenlaista lisäarvoa, esim suomalaisille liikuntajärjestöille.
<MinisteriWallin> Kiitos hyvistä kysymyksistä, hyvää joulua kaikille!
<Ylläpito> Kiitokset keskustelijoille. Online-keskustelu on päättynyt ja keskustelu suljetaan.