EU ja energiapolitiikka - keskustelu alkoi 13.11.2007 klo 09:45
<MinisteriPekkarinen> Tervetuloa keskustelemaan. Teemamme on tänään EU:n energiapolitiikka !
<TTA> Ministeri Pekkarinen, mitkä ovat Suomen neuvottelutavoitteet EU:n maakohtaisista uusiutuvan energian lisäystavoitteista neuvoteltaessa?
<uusiutuvaaenergiaa> apua
<MontelPowernews> Kysymys ministerille: onko olemassa riski, että EU:n 20 % uusiutuvien tavoite johtaa ylisubventointiin tilanteessa, jossa jäsenmaat taakanjaon johdosta joutuvat kilpailemaan keskenään houkutellakseen investointeja?
<MinisteriPekkarinen> Suomi on valmis kantamaan oman vastuunsa uusiutuvien kkäytön vevollisuudesta. Meillä jo tänään uusiutuvan osuus on 25 % tai loppukäytöstä mitaten noin 28,5 %. Lopullisen velvoitteen määrittelyssä on mielestämme otettava huomioon oikeassa mitassa jo tehdyt toimet uusiutuvan hyväksi. Niin ikään huomioon tulee ottaa se lisäämispotentiaali, mikä kullakin maalla on. Näistä lähtökohdista Suomi on katsoo, että uusiutuvaa voidaan lisätä runsaalla 5 %- yksiköllä.
<TTA> Entä aiotteko ajaa turvetta hyväksyttäväksi polttoaineeksi EU:ssa, kuten kansainvälinen ilmastopaneelikin tekee? Tällä hetkellä sitä pidetään kivihiiltäkin haitallisempana polttoaineena, ja monet EU
<MinisteriPekkarinen> Joka tapauksessa maat kilvottelevat kaiken aikaa investoinneista. Vaara on, että uusiutuvan energian käytön tuet nousevat jossakin maassa niin korkealle, ettei uusiutuvan raaka-aineen käyttö toteudu siellä, missä se ilmastokysyksen vuoksi olisi edusllisinta eli lähellä tuotantoaluetta.
<MontelPowernews> Olisiko vihreiden sertifikaattien yhteinen harmonisoitu EU-tason markkinamekanismi parempi kuin pirstaleisten kansallisten ohjausmekanismien vaihtoehto, investointien kustannustehokkuuden optimoimiseksi?
<uusiutuvaaenergiaa> Kysymys ministeri Pekkariselle:tuulivoimahan on uusiutuvaa ja saateetonta energia sekä nopeasti käyttöönotettavaa sekä hyvin työllistävää. Miksi tuulivoiman käyttöönotto Suomessa on niin hidasta vaikka Saksasta on saatu hyviä kokemuksia?
<TTA> ... siis monet EU-maat uskovat, että turve lasketaan Suomessa uusiutuviin energialähteisiin. Onko ministeri törmännyt tällaiseen uskomukseen?
<RW> Ministerille, minua kiinnostaa tietää miten EU / Suomi aikoo edistää uusien, vähän ympäristöä kuormittavien energiamuotojen kehittelyä? Onko mahdollistaa järjestää esim. kilpailua, minkä tavoitteena on tehdä energianlähde joka kuluttaisi pelkästään vaikka pelkkää vettä, tms?
<MinisteriPekkarinen> Suomessa tehty merkittävä ja monivuotinen tutkimus osoittaa, ettei turvetta kohdella tällä hetkellä päästöseuraamuksissa oikein. Tulokset on esitelty komissiolle komissaarin ja minun käymissä keskusteluissa sovitulla tavalla. Tavoittemme on, että IPCC- paneeli voisi tunnistaa nämä tosiasiat usuissa ohjeissa. Edelleen tavoitteemme on, että liikenteen polttoainedirektiivissä turve saisi oikeudenmukaisen kohtelun.
<chatchat> Ihan noin kysymyksenä. Mitäs on tehty öljyriippuvuuden vähentämiseksi?
<TTA> RW:n kilpailuajatus kuulostaa hyvältä! Uusi teknologia taitaa olla ainoa keino ratkoa tulevaisuuden energiaongelmia. Miten valtio aikoo vauhdittaa alan tutkimusta ja uusia koelaitoksia?
<MinisteriPekkarinen> Ei tuulivoiman lisärakentamista kukaan estä. Päinvastoin. On vaan niin, ettei sitä rakenneta markkinaehtoisesti, ilman suuria tukia. Valtio avustaa silla olevien mahdollisuuksien puitteissa. Se tarkoittaa noin 20 - 40 %:lla investointeja ja se on aika paljon. Merkittävät lisäykset tuulivoimaan edellyttäisivät valtion suoran tuen moninkertaistamista. Sellaisen taas estävät EU:n valtiontukisäännöt. Näistä syistä joko vihret sertifikaatit tai syöttötariffit ovat välttämättömiä, mikäli todella halutaan lisätä tuulienergian käyttöä. Tuulivoiman lisäkäytön kannalta olisi erittäin tärkeää lisätä samalla säätövoiman tuotantoa eli vesivoimaa.
<MinisteriPekkarinen> Mitä vielä veden käyttöön tulee, olisi todella tärkeää huomata, että kaikkien muiden uusiutuvien energiamuotojen lisäys vaatii joka veromaksajan rahaa tai esim. sähkön hinnan nostamista paitsi vesivoima, jota kyllä rakennettaisiin lisää, kunhan se vain sallittaisiin!
<MinisteriPekkarinen> Kaikki uusiutuvn käyttö tähtää öljyn vähentämiseen. Samoin liikenteen biopolttoaineiden käytön velvoitteet ja tietysti myös energian säästö, yhdistetty sähkön ja lämmöntuotanto , energiatehokkuuden parantaminen muun muassa autojen ja kotitalouskoneiden kohdalla.
<1602> Onko tehty laskelmia miten puukuutiometri antaa työpaikkoja Suomessa kun verrataan kotimaisen tai tuonti puutavaran jatkojalostusta perinteisiin metsäteollisuutuotteisiin tai bioenergiaan?
<MontelPowernews> Vesivoimaan liittyen: onko mahdollista että omavaraisuuden ja tuontivarmuuden nojalla tullaan säätämään poikkeuslaki, ns. Lex Vuotos?
<MinisteriPekkarinen> Olemme lisänneet erittäin paljon rahoitusta erityisesti uusiutuvan energian käytön edistämiseen sekä tutkimuslaitoksille että alan yrityksille. Muutamassa vuodessa alan hankkeiden julkinen tutkimus- ja kehittämisrahoitus on kymmenkertaistunut. Esimerkkinä uusi Bio-Refinery- teknologiaohjelma 137,5 miljoonaa euroa, josta valtio maksaa puolet.
<TTA> Kumpi on ministerin mielestä energiaongelmien ratkaisussa keskeisempää, energian säästö vai uuden teknologian kehittäminen?
<MarjaWWF> Hei! Mikä on Suomen prosentuaalinen tavoite EU:n taakanjakoneuvotteluissa kasvihuonekaasuvähennysten ja uusiutuvan energian lisäämisen osalta?
<MontelPowernews> Uhkaavatko puuperäisen energiatuotannon tavoitteet vääristää kilpailua EU:n tasolla niin, että Suomen sellu- ja paperiteollisuus häviää kilpailun raaka-ainepuusta – jonka myötä uusiutuvan energiatuotannon tosiasiallinen osuus itse asiassa vähenee?
<MinisteriPekkarinen> Mitä pitemmälle puu jalostetaan, sitä enemmän se pääsääntöisesti antaa työtä Suomeen. Siksi puun energiakäytössä on keskityttävä muun kuin ns. ainespuun polttoon. Ainespuu tarvitaan teolliseen jalostamiseen, joka antaa siis selvästi enemmän. Tällä hetkellä metsät kuitenkin kasvavat lähes 100 milj m3 vuodessa ja niden kasvusta käytetään noin 2/3. Eli varsin paljon, ehkä 10 - 12 milj kiintokuutiometriä on jokseenkin realistista lisätä puun käyttöä vuoteen 2020 energiatarpeisiin.
<MarjaWWF> Entä tuo Suomen tavoite taakanjaossa?
<RW> Edelleen kaipaisin ministeriltä vastausta, mitä EU ja Suomi aikoo tehdä uusien energiamuotojen kehittämisen nopeuttamiseksi?
<RW> ...tai niiden käyttöön oton kannustamiseksi
<MinisteriPekkarinen> Vuotoksen rakentamisessa ongelmat eivät ole juridisia. Mikäli polittisesti sallitaan, toimiva muoto päätökselle löytyy. Mielestäni tämä hyödyntämättömistä ylivoimaisesti edullisin energialähde tulisi ottaa käyttöön. Se helpottaisi myös tuulivoiman rakentamista. Tuulimyllythän eivät pyöri aina yhtä innokkaasti, jos lainkaan.
<MarjaWWF> Tuulivoiman lisärakentaminen ei kyllä ole Vuotoksesta kiinni, vaan taloudellisesta ohjauksesta esim. syöttötariffilla
<TTA> Ilmastomuutos vaatii nopeita teknologisia ratkaisuja koko maailmassa. Suomalainen energiatehokkuus on monilla aloilla maailman huippua. Miten Suomessa kehitetyn teknologian vientiä maailmanmarkkinoille aiotaan edistää?
<MinisteriPekkarinen> On huolehdittava siitä, että puun energiakäyttö kohdistuu yhtäältä metsäteollisuuden sivutuotteiden (jäteliemet yms.) hyödytämiseen ja toisaalta muun ei- ainespuun käyttöön. Mekanismit ja mahdollisuudet rajata asiat sanotulla tavalla voidaan kyllä löytää.
<MontelPowernews> Olisiko vihreiden sertifikaattien yhteinen harmonisoitu EU-tason markkinamekanismi parempi kuin pirstaleisten kansallisten ohjausmekanismien vaihtoehto, investointien kustannustehokkuuden optimoimiseksi?
<MarjaWWF> Edelleen haluaisin tietää, millaisia tavoitteita Suomi itselleen toivoo saavansa EU:n taakanjakoneuvotteluissa, EU:n yhteinen tavoite kun on lisätä uusiutuvaa energiaa 20 prosenttiin kokonaisenergiasta ja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 20/30 prosentilla vuoteen 2020 mennessä
<uusiutuvaaenergiaa> Arvoisa ministeri Pekkarinen:Energia päätökset ovat pitkäntähtäimen ratkaisuja. Kuinka näissä päätöksissä huomioidaan se, että meillä suomalaisilla tulee tulevaisuudessakin olemaan puhdasta juomavettä, puhdasta ilmaa hengitettäväksi sekä asuin-, viljelykelpoinen elinympäristö? Jo pitkään on kansainvälisesti todettu saastumisen leviävän nopeaa vauhtia ja tulevat sodat käydään puhtaasta vedestä- ilmasta ja elinympäristöstä. Huomioidaanko nämä elämälle välttämättömät peruselementit aina energiaratkaisuja tehtäessä? Olen kansalaisena todella huolissani tulevaisuudesta.
<TTA> Minuakin kiinnostavat nuo Marjan kysymät taakanjakotavoitteet.
<MarjaWWF> Ja mitä kuuluu tuuliatlakselle, joka on ollut KTM:ssä "suunnitteilla" vuosia? Siinä olisi syöttötariffin lisäksi eräs todellinen tuulivoiman lisärakentamisen edistäjä.
<MinisteriPekkarinen> Energia- ja ympäristöteknologian vienti Suomesta on yksi kaikkein nopeimmin kasvavista viennin aloista, kenties nopein. Innavoaatiorahoituksen edellä kerrotunlisäyksen ohella panostamme myös alan teknologian vientiin erityisesti sen suurissa kysyjämaissa kuten Kiinassa ja Intiassa.
<1602> Mikä on hallituksen energialinjaus? Nythän energiaa verotetaan, päästökauppa ohjaa sitä, syöttötariffit samoin (jos niitä otetaan käyttöön?). Monta päällekkäistä mekanismia. Yhteistä niille taitaa olla, että kuluttaja maksaa voimatta itse mitenkään vaikuttaa asiaan? Kilpailuttaminenkin tuottaa vain marginaalisen vaikutuksen.
<TTA> Kiinassa ja Intiassa riittääkin markkinoita. Mitä vientiponnisteluja siellä tehdään?
<MinisteriPekkarinen> Uusiutuvan energian taakanjaon osalta edellä jo totesin, että Suomi on valmis merkittävään uusiutuvan lisäykseen eli nostamaan nykyinen 25 %:n taso yli 30 %:n osuuteen. Kolmosella alkavilla lukemilla tulemme olemaan koko EU-27:n ehdotonta kärkeä, vaikka meillä ei ole vesivoimaa niin kuin monissa muissa maissa ja vaikka tuulivoiman edullisuus on meillä paljon heikompaa kuin selasisissa maissa, joissa tuulen käyttötunnit ovat Suomen lukemia huikeasti korkeampia.
<RW> Lainaus: " Valmisteveron määrät. Dieselmoottorikäyttö (liikenne).
Biodieselistä on suoritettava runsasrikkisen dieselöljyn valmistevero 34,59 senttiä litralta, vaikka se on lähes rikitöntä. Valmistevero on, kun fossiilista dieselöljyä alhaisempi energiasisältö otetaan huomioon, 16,8 % korkeampi kuin vähäisen määrän rikkiä sisältävän fossiilisen dieselöljyn valmistevero. Tämä johtuu siitä, ettei biodiesel (RME, FAME) kuulu tullitariffin nimikkeeseen 2710.
Useimmissa jäsenvaltioissa biodiesel on valmisteverotonta. Näitä maita ovat mm.: Saksa, Ranska, Italia, Itävalta, Ruotsi, Tsekin tasavalta."
Kysymys: Koska Suomi luopuu Biodieselin valmisteverotuksesta? Eikö veron alennus tai poisto, ole helpoin tapa vaikuttaa sen käyttöönoton nopeuteen/laajuuteen?
<MinisteriPekkarinen> Tuuliatlaksen valmistelu on lähdössä liikkeelle. KTM joutuu rahoittamaan keskeisesti sen tekemisen, vaikka asia ei kuulukaan meidän vastuualueelle.
<jp> Komissaari Rehn totesi lauantaiseurassa, että päästöjen vähentäminen on päätavoite. Ydinvoima ja uusiutuvat ovat keskeisiä keinoja. Eikö EU sitovalla uusiutuvan energian mahdottomalla tavoitteella vie huomiota pois pääasiasta?
<MarjaWWF> Mikäs kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen osalta olisi Suomea miellyttävä prosenttiluku?
<MinisteriPekkarinen> Suomen tekemäät autoiluun liittyvät veroratkaisut ovat kokonaisuus, jossa sekä autoon että polttoaineeseen liittyvät verot pyritään sovittamaan järkeväksi kokonaislinjaksi. Tämä on mielestäni aika hyvä tapa toimia, vaikka sellaisen kokonaisuuden alla saattaakin jäädä yksityiskohtia, jotka irrallisina asioina eivät näytä kovin johdonmukaisilta.
<MinisteriPekkarinen> EU:n johtajat ovat yksituumaisesti katsoneet että molemmat ovat tärkeitä aisoita, sekä päästöjen vähentäminen että uusiutuvan käytön edistäminen. Lisäksi säästö ja tehokkuus ovat erittäin tärkeässä roolissa. EU:n johtajat eivät sen sijaan katso, että ydinvoiman lisääminen olisi avain eurooppalaisen energiakysymyksen hoitamiseen.
<MontelPowernews> Millä keinoin Suomi pääsee yli 30 %:n uusiutuvien osuuteen? Teknistaloudellisesti ajatellen ei tuuli-, bio- sen paremmin kuin vesivoimapotentiaali vaikuta riittävän, ja näyttää siltä, että kuudes ydinvoimala on väistämättä osa ratkaisua?
<TTA> Vänkään vielä, kumpi on ministerin mielestä energiaongelmien ratkaisussa keskeisempää, energian säästö vai uuden teknologian kehittäminen?
<Jyväskylänekonomi> Valtionyhtiöillä ja valtioiden määräysvallassa olevilla energiankäyttäjillä on huomattava yhteinen markkinaosuus sekä ostajina että tuottajina. Onko tätä markkinavoimaa mielestänne mahdollista käyttää hintojen kurissa pitämiseen niin että kuluttajat hyötyvät siitä?
<MarjaWWF> Tuulivoimaa olisi mahdollista lisätä yli 25-kertaiseksi nykyisestä hyvillä tuulisuusalueilla, jos poliittista tahtoa löytyy. Ydinvoimahan ei ole uusiutuvaa, vaan nimenomaan vaikeuttaa uusiutuvatavoitteen saavuttamista.
<MinisteriPekkarinen> Suomi on järjestänyt esim. Kiinan kanssa yhteisiä energia- ja ympäristöteknologian foorumeja sekä Kiinassa että Suomessa. Suomen Shanghain innovaatiokeskuksessa, Finn-Chissa tällä teollisuuden alalla on pysyvä edustautuminen. Mainittakoon lisäksi, että pari kuukautta sitten Suomessa, Lahdessa järjestetyssäa alan foorumissa oli noin 500 osallistujaa, mukana erittäin laaja ja korkeatasoinen edustus Kiinasta.
<RW> Energialähteet, 2005 (tilastokeskus): öljy: 27%, puu 20%, ydinenergia: 18%, maakaasu: 11%, Hiili: 10%.
Mitä EU / Suomi aikoo tehdä öljyriippuvuuden laskemiseksi, käytännössä?
<uusiutuvaaenergiaa> <uusiutuvaaenergiaa> Arvoisa ministeri Pekkarinen:Energia päätökset ovat pitkäntähtäimen ratkaisuja. Kuinka näissä päätöksissä huomioidaan se, että meillä suomalaisilla tulee tulevaisuudessakin olemaan puhdasta juomavettä, puhdasta ilmaa hengitettäväksi sekä asuin-, viljelykelpoinen elinympäristö? Jo pitkään on kansainvälisesti todettu saastumisen leviävän nopeaa vauhtia ja tulevat sodat käydään puhtaasta vedestä- ilmasta ja elinympäristöstä. Huomioidaanko nämä elämälle välttämättömät peruselementit aina energiaratkaisuja tehtäessä? Olen kansalaisena todella huolissani tulevaisuudesta
<jp> EK:n Antti Herlinin mukaan (31.10) "uusiutuvien neuvotteluissa voidaan päätyä Suomen kannalta dramaattisiin virheratkaisuihin edistymättä lainkaan perimmäisessä tavoitteessa eli päästöjen vähentämisessä" Onko tämmöinen riski olemassa?
<Jyväskylänekonomi> Lisäkysymyksenä esitän vielä, että jos Suomi on liian pieni valtion yhtiöineen vaikuttaakseen energian markkinahintoihin, niin EU:n 27 valtion yhteiset toimet lienevät riittäviä - millainen konsortio tämä olisi?
<MinisteriPekkarinen> Millään yhtiöllä ei ole energia-alan yhteispohjaismaisista markkinoista edes viidennestä. Siksi valtion on vaikea mennä sanomaan jollekin yritykselle, että vaikka muut käyvät normaalia kilpailua, sellaisen yrityksen, jossa Suomen valtio on omistajana pitäisi kuitenkin luopua normaaleista liikeperiaatteista.
<RW> Ministerille: Miten valtioyhtiö Fortumin jakeluverkko (lähes monopoli?) voidaan pitää yhdellä yhtiöllä, kun valtion omistajuus on nykyään laskemassa? Eikö olisi järkevää että jakeluverkko olisi 3. yhtiöllä joka olisi valtion omistuksessa. Tai kaikkien sähköyhtiöiden yhteisomistuksessa? Kuitenkin valtio on sen verorahoilla maksanut, ei voida pitää järkevänä että hyöty siitä valuu yhdelle yritykselle. Varsinkaan tilanteessa jossa 50% koko energian hinnasta on siirtohintaa?
<MarjaWWF> Olisi hienoa kuulla, millaista khk-päästövähennysvelvoitetta ministeri Pekkarinen pitää Suomelle sopivana, kun jaetaan jäsenmaiden kesken EU:n 20/30 prosentin tavoitetta vuoteen 2020 mennessä
<MinisteriPekkarinen> Ajatus siitä, että EU- rakentaisi esim. yhteiset sähkömarkkinat on tietysti ihan hyvä, mutta vissillä edellytyksillä. Meillä nämä markkinat sittenkin toimivat verrattomasti paremmin kuin keskisessä Euroopassa. Tämä on yksi syy siihen, että meillä on läntisen Euroopan halvin sähkö. Jos me muitta mutkitta nyt intengroituisimme keskiseen ja eteläiseen Eurooppaaa, sähkön hinta nousisi meillä erittäin paljon. Siksi on tärkeää, että muut maat panevat markkinanssa ensin kuntoon ja sitten integroidutaan.
<Jyväskylänekonomi> Normaalit liikeperiaatteethan eivät sovellukaan energiamarkkinoilla, jossa on sekä tuotannonrajoituksia että kilpailunrajoituksia markkinoilla. Kuluttajien puolestapuhumiseksi en ole havainnut mitään konkreettisia toimenpiteitä edes valtiota lähellä olevien tuottajien ja ostajien taholta.
<Ylläpito> Keskustelu päättyy 5 minuutin kuluttua.
<MarjaWWF> Lisäksi haluaisin tietää, mitä aikataulua Pekkarinen pitää todennäköisenä syöttötariffin käyttöönotosta tuulivoimalle. Tämä valtion budjettia rasittamaton ohjauskeinohan on lisännyt merkittävästi tuulivoimaa esim. Saksassa ja Espanjassa, kun taas Suomessa on Luxemburgin jälkeen vähiten tuulivoimaa EU15-maista.
<Jyväskylänekonomi> Sähkön hinnan lisäksi öljyn hintaan vaikuttavat muut kuin Euroopan markkinat. Miksi Euroopan pitää maksaa ylimääräistä USA:n tuotantokapeikoista ja Aasian ylisuuresta kysynnästä?
<TTA> Moni keskustelija on maininnut kuudennen ydinvoimalan ainakin sivulauseessa. Aikooko valtio tukea ydinvoimateknologian (esim. jätteenkäsittely) vientiä?
<MinisteriPekkarinen> Juväskyläläinen väittää, etteivät normaalit liikeperiaatteet sovi energia-alalla. Niinpä niin. Siellä missä niitä todellakaan ei ole otettu käyttöön, siellä energian hinta on erittäin paljon korkeampi kuin meillä. Kannatan sittenkin puhdasta mutta niin edullista kuin suinkin energiaa.
<uusiutuvaaenergiaa> Vastataanko niihin kysymyksiin myöhemmin, joihin ei nyt ehditty vastata?
<MontelPowernews> Jos EU:n sähkömarkkinoiden integraatiokehitys jatkuu, eikö vihreiden sertifikaattien tms. harmonisoitu EU-tason markkinamekanismi olisi tarpeen?
<MinisteriPekkarinen> Päästövähennystavoitteista vastaa ympäristöministeriö. Katson kuitenkin, että Suomen tulee kantaa tästäkin oma osuutensa järjestelyssä, josta uusi päästökauppakausi hoitaa oman osuuden.
<RW> "Kannatan sittenkin puhdasta mutta niin edullista kuin suinkin energiaa."
Eikö sitten kannattaisi tehdä huomattavia satsauksia uuden energialähteiden kehittämiseen? Esim. 20 Miljoonan palkinto sille yritykselle / henkilölle joka kehittää energialähteen joka voidaan ottaa massatuotantoon joka on säädettyjen päästö / hintarajoitusten mukainen (esim, lähes saasteeton / erittäin edullinen)?
<MinisteriPekkarinen> Vihreät sertifikaatit ja muut kauppamekanismit arvioidaan Suomnessakin osana strategian rakennustyötä!
<Jyväskylänekonomi> Kannatan puhdasta kilpaiolua.
<MinisteriPekkarinen> Kiitän vilkkaasta keskustelusta. Vastasin, minkä ehdin ! Kiitos !
<Ylläpito> Kiitokset keskustelijoille. Online-keskustelu on päättynyt ja keskustelu suljetaan.