EU:n taajuuspolitiikka - keskustelu alkoi 14.12.2007 klo 10:30
<MinisteriLindén> Hyvää huomenta, nyt on langalla viestintäministeri Suvi Lindén
<MinisteriLindén> EU:ssa viestintäpoliittiset asiat ovat hyvin ajankohtaisia. Saimme edellisessä neuvostossa komission ehdotuksen viestintämarkkinadirektiivien uudistamiseksi. Se pitää sisällään taajuuksiin ja regulointiin liittyviä kysymyksiä.
<Ansu> Mitä tämä tarkoittaa tavallisen suomalaisen näkökulmasta? Miten tämä vaikuttaa meihin?
<MinisteriLindén> Tällä hetkellä Suomi päättää pitkälti itse taajuuksistaan eli jaamme rilaisia taajuuksia toimiluvilla erilaisille toimijoille kuten radioyrityksille, televisioyhtiöille ja teleoperaattoreille. Tässä ehdotuksessa mm. tiettyä toimivaltaa näissä asioissa haluttaisiinn siirtää EU-tasolle. Komissio haluaa myös enemmän kaupallisuutta taajuuksien luovutukseen.
<MinisteriLindén> Ymmärrettävää on, että on olemassa asioita taajuuspolitiikassa, joita halutaan EU-tasolla kokonaisuuden hallitsemiseksi säädellä, mutta Suomen mielestä kansallisesti tulee viime kädessä voida päättää esimerkiksi tapa, jolla taajuudet jaetaan.
<MinisteriLindén> Vuosi sitten jaettiin radioluvat, 2010 päättyy nykyiset televisotoimiluvat ja teknologian kehitys telepuolella aiheuttaa myös tarvetta taajuuksien uudelleen allokointiin.
<MinisteriLindén> Komissio haluaa myös perustaa uuden viraston Euro-regulaattorin, joka säätelisi taajuuspolitiikkaa. Tähstä emme ole lainkaan innostuneita.
<Ansu> Laskeeko kommission ehdotus kaupallisuuden lisäämisestä TV-lupamaksuja? Vai miten ehdotuksen vaikutukset näkyisivät?
<MinisteriLindén> Komission ehdotuksella ei ole suoraa vaikutusta televisiomaksuihin. Me kansallisesti ratkaisemme miten Yleisradion toiminta rahoitetaan. Jos kaupallisten yhtiöiden taajuuksista aletaan vaatia maksua, se väistämättä näkyy kuluttajille kustannusten nousuna. Viime kädessä taajuksien myynnistä loppukuluttajat maksevat laskun.
<Ansu> Mitä tämä päätöksenteon siirtyminen EU-tasolla tarkoittaa sitten YLE:n näkökulmasta?
<MinisteriLindén> Teoreettisesti komissio voisi haluta käyttöönsä joitain taajuuksia, joita YLE käyttää tällä hetkellä ja YLElle jouduttaiisiin allokoimaan uusia taajuuksia, jotka eivät ehkä olisi niin hyviä kuin nyt käytässä olevat. Tämä on täysin teoreettista. Ehdotus lähtee siitä, että kulttuuriset kysymykset eli esimerkiksi julkisen palvelun laajuus kuuluu kansalliseen toimivaltaan.
<MinisteriLindén> Julkisella palvelulla tarkoitan siis YLEn toiminnan laajuutta.
<Ansu> Kiitokset ministerille keskustelusta.
<MinisteriLindén> Toinen iso asia, josta direktiivi on juuri valmistunut ja me valmistaudumme kansalliseen lainsäädäntöön on ns. audiovisuaalisia mediapalveluita koskeva direktiivi. Siinä määritellään mm. tuotesijoittelusta (tuotteiden markkinointi ohjelmissa), mainosajan määrästä ohjelmistoissa jne.
<ChristianH.> Arvoisa Ministeri, Maanpäällisten radiotaajuuksien signaali kulkee parhaimmillaan vain 50 Km maan rajojen ulkopuolelle. Nämä lyhyen kantaman vhf/uhf taajuusalueet eivät ehkä ole se radiotaajuuksien alue, joka eniten vaatii EU:n sääntelyä.
Annan esimerkin toiselta alueelta: Ranskalainen maksu-tv-operaattori Canal+ käyttää signaalinsa levittämiseen Astra1H-satelliittia. CanalSat:in signaali leviää aluelle jolla asuu jopa 500 miljoonaa asukasta (ks:http://www.lyngsat-maps.com/maps/astra1h.html). Silti operaattori käyttää vain murto-osan kaupallisesta potentiaalistaan, toimittaa kortteja vain Ranskaan (61 milj asukasta) ja torjuu muiden maiden potentiaaliset maksu-tv-asiakkaat. Ja vastavuoroisesti toimivat maksu-tv-operaattorit kaikissa EU-maissa. Tämä on esimerkki sellaiselta taajuusalueelta/palveluista mikä selvästi vaatii EU:n sääntöjä kun operaattorit estävät normaalin, rajat ylittävän kaupankäynnin. (Verrattakoon tilannetta vaikka kirjakauppojen muodostamaan monipuoliseen verkostoon..).
<Ylläpito> Keskustelu päättyy 5 minuutin kuluttua.
<MinisteriLindén> Mielenkiintoinen esimerkki vaikkakaan ei mielestäni kuitenkaan kuuluu varsinaisesti viestintämarkkinapolitiikkaan. Kaupallinen yhtiö saa ja voi valita millä markkinoilla toimii. EU ei voi määrätä yrityksiä toimimaan laajemmilla markkinaalueilla kuin toimijat itse haluavat. MObiilisatelliittipalveluihin EU:ssa valmistellaan päätöstä, joka mahdollistaisi kyseisten palvelujen tarjonnan EU:n laajuisesti.
<MinisteriLindén> Kiitän teitä kaikkia osallistumisesta keskusteluun ja haluan toivottaa hyvää joulun odotusta! Suvi Lindén
<Ylläpito> Kiitokset keskustelijoille. Online-keskustelu on päättynyt ja keskustelu suljetaan.