Keskustelun säännöt
Otakantaa.fi/chat
Otakantaa.fi tarjoaa avoimen kanavan julkiseen keskusteluun ja mielipiteiden vaihtoon. Suora keskustelu on tarkoitettu rakentavaa ja asiallista ajatustenvaihtoa varten käsiteltävänä olevasta aiheesta. Muistathan hyvän tavan mukaiset käytöstavat.
Nimet ja nimimerkit
Keskusteluun voi osallistua omalla nimellä tai nimimerkillä. Nimimerkin muoto on vapaa, mutta sitä koskevat lainmukaisuus- ja asianmukaisuusvaatimukset. Toisen henkilön nimen luvaton käyttäminen on kiellettyä. Jokainen vastaa itse niistä mahdollisista seurauksista, joita aiheutuu toisen henkilön nimen väärinkäyttämisestä. Ylläpito päättää viime kädessä siitä, millaiset nimimerkit ovat sallittuja.
Keskustelukielet
Chat-keskustelu on kaksikielinen. Keskusteluun voi osallistua suomen tai ruotsin kielellä.
Viestien julkaiseminen
Jokainen keskustelukanavalle lähetetty viesti tulee julkiseksi. Asiattomat viestit poistetaan jälkimoderoinnin avulla.
Viestin kirjoittamisessa on tarpeen muistaa, että viestin sisältö ei ole
a) lainvastainen, esimerkiksi
-
loukkaa toisen kunniaa
-
levittää toisen yksityisyyttä koskevia tietoja
-
levittää salassapidettäviä tietoja
-
kiihottaa kansanryhmää vastaan
-
yllyttää rikokseen.
Kaikki lainvastaiset teot on määritelty Suomen lainsäädännössä.
b) asiaton, esimerkiksi
c) loukkaava
d) aiheeseen liittymätön
Chat-keskustelussa ei myöskään julkaista
Toimitus voi poistaa jo julkaistun viestin, jos siihen ilmenee myöhemmin tarvetta.
Kirjoittajan vastuu
Keskusteluun lähetettyjen viestien sisällöstä vastaavat niiden kirjoittajat. Kirjoittaja vastaa siitä, että annetut tiedot ovat oikeita ja koskevat häntä itseään. Toisen henkilön tietojen luvaton käyttö on kiellettyä. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi yksityishenkilöiden nimet, sähköpostiosoitteet ja puhelinnumerot. Kirjoittaja vastaa itse niistä mahdollisista seurauksista, joita aiheutuu toisen henkilön henkilö- tai muiden tietojen väärinkäyttämisestä. Kirjoittajaa suositellaan harkitsemaan myös omien tietojen ilmoittamista viestissä. Niiden julkaisemiseen internetissä saattaa liittyä tietosuojariskejä.
Muuta
Käydyt chat-keskustelut tallenettaan Otakantaa.fi-arkistoon.
Toimitus voi sulkea foorumin toistaiseksi tai kokonaan esimerkiksi teknisistä tai toimituksellisista syistä.
Palaute
Palautetta voi lähettää Otakantaa.fi-toimitukseen tästä
|