Anna palautetta

Pikaluotot

( 902 kommenttia )

 RSS

Keskustelu sulkeutunut 31.01.2012

Pikaluottoja myönnettiin vuonna 2010 yli miljoona. Pikaluotoista aiheutuu kuluttajille edelleen velkaongelmia huolimatta siitä, että säännöksiä on tiukennettu esimerkiksi vaatimalla luotonantajia rekisteröitymään ja toimimaan luotonannossa vastuullisesti.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on asettanut joulukuun alussa työryhmän valmistelemaan lakimuutoksia pikaluotoista aiheutuvien velkaongelmien vähentämiseksi. Nyt on tarkoitus selvittää, mitä tiukennuksia lainsäädäntöön vielä tarvitaan. Harkittavana on, onko pikaluottojen tarjontaoikeutta perusteltua rajoittaa kiellolla vai onko tarkempien selvitysten perusteella tarkoituksenmukaisempaa puuttua niiden tarjoamiseen muilla keinoin. Myös velallisille pikaluotoista aiheutuvia kuluja halutaan kohtuullistaa.

 

Toivoisimme valmistelun tueksi vastauksia erityisesti seuraaviin kysymyksiin:

  1. Mitä etuja ja mitä haittoja pikaluottoihin mielestäsi liittyy? Kerro myös, oletko sinä itse tai joku sinun lähipiiriisi kuuluva ottanut pikaluottoa.
  2. Jos sinä tai joku sinun lähipiiriisi kuuluva on ottanut pikaluottoa, minkälaisessa tilanteessa ja mihin käyttötarkoitukseen se on otettu?
  3. Jos olet ottanut pikaluottoa, onko jokin seikka tullut sinulle yllätyksenä joko luotonottovaiheessa tai myöhemmin?
  4. Jos pikaluottojen tarjontaa rajoitettaisiin, miten uskoisit sen vaikuttavan sinun elämääsi?
Arkistoidut keskustelut
VASTAUS: Pikavipit huijaavat ihmiset syvemmälle vaikeuksiin

Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 31/1/12

PÄÄTTÄJÄT JA OIKEUSMINISTERI  TEIDÄN ON LUETTAVA TÄMÄ KOLMANNEKSI VIIMEINEN ASIANTUNTIJAN KARMAISEVA KIRJOITUS:

"Pikavipit huijaavat ihmiset syvemmälle vaikeuksiin"

JOS NÄIDEN TOSI TARINOIDEN PERUSTEELLA EI KIELLETÄ NOITA HEIKOIMPIEN IHMISTEN SUDENKUOPPIA ELI PIKAVIPPEJÄ JA PIKA LAINOJA NIIN OIKEUSMINISTERIN VIRKA JA OIKEUSVALTIO NIMEN KANTAMISEN SUOMI NIMISESSÄ VALTIOSSA LOPETETTAVA!

Samaa mieltä 0 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
Valaistaan vipin hakua ja kielletään vipit

Kirjoittanut kide, päivämäärä 31/1/12

Pippipaikkoja on paljon. Lain mukaan pitää  tunnistautua vippiä haettaessa.

Olet ruokakaupassa, istut penkillä ja haet vipin ja saat sen. Ennen sitä laittavat lainaehdot iloittamaasi sähköpostiosoitteeseen. ( hyvässä lykyssä sekin täytyy varmeentaa, eli uusi tekstiviesti, ehtojen hyväksymiselle , tulee kuluja.

Mutta, nettisi,netin käyttömahdollisuus voi olla vaikka toisessa kaupungissa, et voi lukea sähköpöstiisi tupsahtavaa lainaehtoa!!

Että silleen!

Samaa mieltä 0 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
Pikavipit pois

Kirjoittanut Hölmölässä, päivämäärä 31/1/12

Koko pikavippifirmojen touhu kuullostaa ja on kokemusten mukaan hyödyllistä vain pikavippifirmoille ja niiden omille perintätoimistoille!

Velkakierteeseen joutuvien lähinnä nuorten velkaantumisen maksaa lopulta yhteiskunta nuorten syrjäytymisenä ja monitahoisen apurenkaan tarvittavalla avulla:terapialla jne.

Samaa mieltä 0 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
ja ne järkyttävät puhelin ja siirtokulut

Kirjoittanut minä, päivämäärä 31/1/12

siirrä lainaa, maksa kalliit kulut siirrä esim .viikko maksa 20 e ja se veloitetaan puhelinlaskussa ja näin saadaan törkeät puhelinkulut ja lasku voi yllättää.,,ja muutenkin pikavippifirmoista suurin osa rahastaa pelkkiä puhelin kuluja viestien hinnat 2-5 e etkä edes aina saa lainaa silti maksat puhelin kulut TÖEKEÄÄÄÄÄÄÄ,,,,,hyvät päättäjät nopea lain säädäntö näille vipeille ja mielummin täyskielto koko touhulle.

Samaa mieltä 5 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
Kielettävä , vaikka kuinka järkeilisi

Kirjoittanut minä, päivämäärä 31/1/12

1. Olen ottanut kun tilipäivään matkaa.  Helppous, jos onnistuu saamaan vipin ensiyrittämällä ja samalla vaikeus, kun joistakin paikoista ei saa vaikka luottotiedot silloin kunnossa. Rahaa kulunut  puh.kuluihin vipin " metsästämiseen". Kieroja vipin tarjoajia. Sorruin kun en ilennyt kysyä rahaa tutuilta.

Jos tämä järki päässä, en ikinä ottaisi mitään vippejä.   Nyt vasta rahat ei riitäkkään kun yritän niitä maksella pois.

Perintä ottaa osansa tuplasti. Lisäksi eivät suostu siihen että maksaisin pienen velan pois , vaan läntänneet kaikki vipit samaan ja perivät yhtenä könttänä, kuukausieränä!

Kyllä jossakin muussa on ajattelemisen aihetta jos pitää vippejä palkan jatkeena. On tositarina.

Samaa mieltä 5 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
VASTAUS: LIIAN HELPPOA

Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 31/1/12

TÄSSÄ REHELLINENKAVERI. TÄTÄ VARTEN PIKALAINAT OVAT JUURI PERUTEYYU, ELI KUN IHMINEN ON HUMALATILASSA NIINSILLOIN HYENAT PÄÄSEVÄT ISKEMÄÄN NISKAAN JA SIITÄ SE SYÖKSYKIERRE VOI ALKAA

KIELLETTÄVÄ PIKAVIPIT

Samaa mieltä 0 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
VASTAUS: YHTEISKUNTA AJAA KÖYHYYTEEN

Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 31/1/12

NOISTA ESITTÄMISTÄSI KAIKISTA ONGELMISTA SELVIÄÄ KUN ON LUOTTOTIEDOT KUNNOSSA JA LUOTOLLINENPANKKIKORTTI TASKUSSA JA RAHAA SAA.

PIKAVIPIT VIE VAIN JA AINOATAAN SYÖKSYKIERTEESEEN, ULOSOTTOIHIN, RAASTUPAAN, LUOTTOTIEDOT MENEE, JNE USKO KÄRSINEEN MIEHEN KERTOMUS.

PIKALAINOJA TARVITSEVAT VAIN PIKALAINAFIRMOJEN OMISTAJAT.

EHDOTTOMASTI PIKAVIPIT KIELLETTÄVÄ

Samaa mieltä 4 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
Pikavipit huijaavat ihmiset syvemmälle vaikeuksiin

Kirjoittanut Vaikeuteen joutuneiden kanssa työskenteleviä, päivämäärä 31/1/12

Tässä pikamietteitä muutamalta kollegalta, jotka työskentelemme mm. vaikeuksiin joutuneiden ihmisten tukemiseksi. Huomasimme juuri keskustelun sulkeutuvan tänään, siksi vain pikakommentit

*Luoksemme tulee apua hakemaan yhä enemmän ja nopeutuvassa tahdissa ihmisiä, jotka ovat nuoruuden / vähävaraisuuden / työttömyyden / sairauden / lähimmäisen auttamisen pakkoraossa sortuneet pikavippeihin. Itse uskon, että mainonnalla ja helppoudella on valtavan suuri merkitys. Lisäksi kulttuurillamme, joka painottaa kulutusta ja nopeaa toimintaa myös asioiden hankkimisessa on osuutensa. Joku aikaisemmissa keskusteluissa totesi tähän suuntaab, että jo lapsuudenkodissa ja alakoulussa tarvisi lapsia neuvoa ja opastaa taloudellisissa asioissa "kädestä pitäen", komppaan ajatusta!

Jos joku pikavippien kuluttaja saattaa saada avun niin se hyöty vastaan ne kurjat kohtalot, joihin HEIKOIMMAT ihmiset ajautuvat niin on mielestäni suitsittava ne tahot, jotka tätä tuottavat.

Halutaanko me olla yhteiskunta, joka vaalii ja tukee heikompiaan vai antaa heidän sortua rahan himon alle, oli se sitten kuinka laillista tahansa?! Ja halutaanko me pitää moista toimintaa laillisena ? Itse haluan elää ja työskennellä maassa, jossa heikoimpia ei hyljätä eikä jätetä markkinavoimien armoille! Ehkä tajuamme itsekukin tämän, jos joudumme itse kokemaan elämässämme vaikeuksia, toivottavasti jo paljon ennen!

*Ollaan oikealla asialla! En myöskään ehdi paneutua pikavippiasiaa tarkemmin, mutta täällä seudulla ja muuallakin olen asiaan törmännyt. Viimeksi yritimme selvittää pienen lapsen äidin asiaa, joka oli täydellisessä pikavippikierteessä. Toista vippiä oli yritetty paikata toisella jne. Lapsen isä oli jo vuosia sitten menettänyt luottotietonsa ja nyt pikavippejä otettiin naisen nimiin. Nainen hyvässä uskossa luotti, että miehen tilapäistöistä tulevat palkat menevät vippien maksuun - turhaan - kaikki kaatui kotihoidontuella olevan äidin harteille.

 

Velat olivat noin neljä tonnia. Kävimme neuvottelemassa Nordeassa josko asiakkaalle myönnettäisiin joustoluotto, jolla hän olisi maksanut kaikki velat pois. Muutaman päivän harkinnan jälkeen pankki ei kuitenkaan suostunut asiaan. Nyt siis asiakkaan luottotiedot menevät.

 

Järkyttävintä oli se, että kun sosiaalitoimi ei myöntänyt takuuvuokriin ennaltaehkäisevää toimeentulotukea latin latia, nainen meni ja otti pikavipin.

 

Nykynuoren ei tule mieleenkään, että pankistakin voisi pyytää ajoissa esim. joustoluottoa tämäntyyppisiin asioihin. Ja toisaalta tässä tapauksessa tulee jälleen sosiaalitoimen vastuu kysymykseen.

 

*Pikavippejä myönnetään luottotiedon omaavalle, mutta ei maksukykyä omaaville, korot ovat tähtitieteelliset ja ikärajaa kannattaisi tarkastella. Henkilöstä voi tuntua 400e pikavipin ottaminen pelastukselta, kun sen voi maksaa useammassa erässä pois. Ei huomioida ollenkaan, että tuo summa tekee takaisinmaksuvaiheessa jo ehkä 6-700e. Asiakkaan on vaikea hahmottaa todellista vuosikorkoa, jos ja kun pankkienkin korkopolitiikka on hämäriä. Pankki joustaa luotoissa, voi maksaa vain korkoa X-ajan (koroillahan pankki elää), mutta pikavippien antajat eivät kovin paljon jousta, jos lainkaan. Maksun viivästyminen johtaa perintätoimiin ja lopuksi luottotietojen menettämiseen, joka vaikeutta ihmisen elämää monella tapaa ja monta vuotta eteenpäin. Luottotietonsa menettänyt ei saa pankista luottoa, ei opintolainaa, ei vuokra-asuntoa, puhelinliittymää, nettiyhteyttä, öljyä erissä maksettuna, vakuutuksia muutoinkuin takuusumman etukäteen maksettuna, jopa työpaikkakin voi olla hankala saada, koska nykyisin työnantajat tarkastavat myös luottotiedot. Maksukykyä kartoitettaessa on aina otettava huomioon todelliset elinkustanuukset, pakolliset menot, joita ei voi laiminlyödä, mikäli asiakas ei itse tähän pysty on pikavippien antajien vaadittava todelliset oikeaksi todistetut tulot ja menot. Tämä jo hankaloittaisi asiaa niin, että ihan kaikki eivät lähtisi tuota hakemaan. Tuosta ikärajasta vielä, että sitä olisi syytä nostaa huomattavasti. Vanhetessaan voi joskus viisastua ja huomata, että hyvä kun en silloin hankaloittanut elämääni.

Samaa mieltä 5 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
nIimimerkille "pelastakaa ihmiset elämän tuholta "

Kirjoittanut läheltä liippaa", päivämäärä 31/1/12

Hyvä, että myös terveydenhuoltoviranomaiset ottavat asiaan kantaa. Meillä ei todellakaan ole varaa menettää yhtään nuorta, näin järjettömän systeemin takia. Toivo todella että päättäjät ymmärtävät hätämme ja tekevät kaikkensa asian puolesta.

TÄYSKIELTO MOISILLE LAINOILLE ! OLEN VARMA ETTÄ EDES JOKU NUORI NÄIN SÄÄSTYY ELÄMÄNSÄ TUHOLTA ! OLEMME MENETTÄNEET JO LIIAN MONTA !

Samaa mieltä 5 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
Täyskielto olisi tarpeen

Kirjoittanut yksi monien puolesta, päivämäärä 31/1/12

Pikavippejä eivät tarvitse ketkään muut kuin ne, joiden ei pitäsi missään tapauksessa niitä ottaa eli ne, joilla omat raha-asiat eivät pysy hallinnassa. Yli varojensa elävälle ei lisälainan ottaminen aiheuta muuta kuin entistä syvempää syöksykierrettä. Pikavippien salliminen on laillistettua rosvousta, varmaa tuottoa kiskurifirmoille, jotka kukoistavat lainsäätäjien löperyyden ansiosta, hädänalaisten hyväksikäyttöä. Ilman muuta se olisi kiellettävä. Silloin ylikuluttava joutuu hakemaan korjausta ongelmiinsa ajoissa ennen kuin ne kasvavat jättimäisiksi kiskurikorkojen ansiosta.

Samaa mieltä 8 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin