Anna palautetta

Pikaluotot

( 902 kommenttia )

 RSS

Keskustelu sulkeutunut 31.01.2012

Pikaluottoja myönnettiin vuonna 2010 yli miljoona. Pikaluotoista aiheutuu kuluttajille edelleen velkaongelmia huolimatta siitä, että säännöksiä on tiukennettu esimerkiksi vaatimalla luotonantajia rekisteröitymään ja toimimaan luotonannossa vastuullisesti.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on asettanut joulukuun alussa työryhmän valmistelemaan lakimuutoksia pikaluotoista aiheutuvien velkaongelmien vähentämiseksi. Nyt on tarkoitus selvittää, mitä tiukennuksia lainsäädäntöön vielä tarvitaan. Harkittavana on, onko pikaluottojen tarjontaoikeutta perusteltua rajoittaa kiellolla vai onko tarkempien selvitysten perusteella tarkoituksenmukaisempaa puuttua niiden tarjoamiseen muilla keinoin. Myös velallisille pikaluotoista aiheutuvia kuluja halutaan kohtuullistaa.

 

Toivoisimme valmistelun tueksi vastauksia erityisesti seuraaviin kysymyksiin:

  1. Mitä etuja ja mitä haittoja pikaluottoihin mielestäsi liittyy? Kerro myös, oletko sinä itse tai joku sinun lähipiiriisi kuuluva ottanut pikaluottoa.
  2. Jos sinä tai joku sinun lähipiiriisi kuuluva on ottanut pikaluottoa, minkälaisessa tilanteessa ja mihin käyttötarkoitukseen se on otettu?
  3. Jos olet ottanut pikaluottoa, onko jokin seikka tullut sinulle yllätyksenä joko luotonottovaiheessa tai myöhemmin?
  4. Jos pikaluottojen tarjontaa rajoitettaisiin, miten uskoisit sen vaikuttavan sinun elämääsi?
Arkistoidut keskustelut
KetjuPuuKaikki << Edellinen 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 Viimeinen
103050100
  • Kielto pikaluotoille

    Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

    Pikaluotot pitäisi kieltää sillä rahapulassa niihin on riski sortua vaikka järjellä ajateltuna niissä ei ole mitään järkeä. Tukalassa tilanteessa saattaa kuitenkin niihin ajautua ja sen jälkeen jäädä kierteeseen. Fiksumpaa olisi hakea kulutusluottoa pankista huomattavasti inhmillisemmällä korolla.

    Samaa mieltä 465 Eri mieltä 109 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • Pikaluottoa ottaa vain luottokelvoton tai lukutaidoton?

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

      ...eikä sellaiselle tn. nuorelle henkilölle voi olla eduksi luoton ottaminen. Kuluttajien suojelelemiseksi luotot pitäisi mielestäni kieltää. Pikaiseen rahapulaan voitaisiin luoda toisen tyyppisiä esim. sosiaalisia luototusyrityksiä, joiden ehdot olisivat kohtuulliset ja jotka ohjaisivat talousongelmaisia neuvontaan talouden tasapainottamiseksi.

      Samaa mieltä 290 Eri mieltä 85 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
      • vielä

        Kirjoittanut heli142@luukku.com, päivämäärä 3/1/12

        Tuohon, kun lisäisi lukutaidottomien jälkeen,että jotka eivät omista suurennuslasia lukeakseen lainan ehdot. Nimittäin ne ehdot on niin pienellä präntillä ,että tarvitaan erittäin hyvä näkökyky, että saa selvän.

        Samaa mieltä 130 Eri mieltä 38 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
        • netistä

          Kirjoittanut heska, päivämäärä 3/1/12

          Kyllä lainaehdot on kerrottu ihan selkeästi, korot ja muut. Mitään pienellä kirjoitettua ei ollut, pikemminkin oikein isolla fontilla

          Samaa mieltä 50 Eri mieltä 68 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
          • Inhottava perintälaki

            Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

            Pikavipit eivät ole se suurin ongelma. Suurin ongelma talousongelmiin on laki saatavien perinnästä.

            Karmeat  perintäpalkkiot mm. valtion saamiset menevät ulosottoon ilman oikeudenpäätöstä niin miksi siihen pitää ottaa perintäfirma lisäksi velkojaksi. Samoin kuin se että jos olet velkaa pikavipistä 200 € on perintäpalkkio pienempi, mutta jos olet velkaa yli 250 € on perintäpalkkio suurempi perintäfirmoilla miksi ???? perustuu lakiin.huh, huh. Missään muualla ei ole näi karmeaa perintälakia jossa asiakas maksaa perintätoimiston KARMEAT KULUT. Ruotsissa toimeksiantaja maksaa kulut ( liiketoimintariski ) Maailman lama alkoi 30 luvulla kun jenkeissä ihmiset menettivät luottotietonsa.

            Suurin syy ongelmiin on PERINTÄFIRMOJEN "sakoitusoikeus" eli villinlännen touhua. Kukaan ei tosissaan valvo hurjia kuluja. Ihmiset eivät tunne oikeuksiaan perintäfirmoja kohtaan.

            Samaa mieltä 138 Eri mieltä 14 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
            • perintäfirman palkkiot

              Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

              Olen täysin samaa mieltä, että perintäfirman palkkiot aivan kohtuuttomia, ja eräpäivä maksussa hirveän lyhyt , eikä yleensä ajateltu ihmisten todennäköisiä palkkapäiviä, kun ne yleensä ovat 15 tai 30 pvä niin erääntyy joskus 20 pvä , että ehtii taas lähettää uuden karhun ja lisää palkkioita.

              Ulosottolakia pitäisi myös muuttaa, niin, että velan maksut kirjataan aina ensin pääomaan, eikä

              kuluihin ja korkoihin, eli vaikka kuinka maksat saatava aina saman suuruinen tai enemmän, ja ne korot ja kulut aivan mielettömät.

              Samaa mieltä 80 Eri mieltä 9 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
              • Karmeaa kiskontaa.

                Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

                Joskus 70 luvulla tuomittiin Helsingissä ns. lappu ostajia, jotka häärivät satamissa ja ostivat ahtaajilta ns. keikkalappuja joilla nostivat tilin ulos. Lappua vastaan ahtaaja sai rahaa ennakkoon. Korko oli muistaakseni 10% ja heidät tuomittiin kiskonnasta. Milloin laki on lieventynyt, että saa kiskoa vaikka 5000% ja se ei ole rikos!

                Samaa mieltä 60 Eri mieltä 3 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
                • Vastaus: karmeaa kiskontaa

                  Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 18/1/12

                  Pikavippifirmat osoittavat laskelmillaan kiskonnan todeksi.

                  Miten jokin taho voi vapautua kiskontasyytteestä perustamalla

                  firman? Kiskonta on kiskontaa rikoslain mukaisesti.

                  Koska nämä firmat käyttävät jakamiaan pääomia rikoksentekovälineenä,

                  on tämä väline tuomittava valtiolle menetetyksi. Ja hyödyt eli kiskurikorot

                  niistä myös.

                  Elämmekö oikeusvaltiossa, jos käräjäoikeudet toimivat näiden koronkiskureiden

                  laillisina asiamiehinä ja siunaavat perinnät noin vain.

                  Jos tavallisen pulliaisen ote vähän lipsahtaa tässä väärinpelureiden yhteiskunnassa,

                  niin kyllä on melkomoinen armeija viranomaisia perässä ja lakikirjakin aukeaa kuin itsestään

                  siltä sivulta, jossa on määrätty ankarimmat seuraamukset ko. lipsahduksesta.

                  Eli onko koronkiskuri ainoa tulevaisuuden toiveammatti ja perintäfirman toiminta lähimmäisen-

                  rakkauden tyypillinen ulkoinen tunnusmerkki? Kummatkin nauttivat keskimääräistä suurempaa

                  oikeussuojaa, joten yhteiskunnan kiistaton suosio on näiden toiminnan jatkumisen tae.

                  Samaa mieltä 14 Eri mieltä 3 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
                  • Pikavipit kieltoon

                    Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 30/1/12

                    Kyllä pikavippifirmojen perintäkulut ovat hirveät!

                    Firmoilla on omia perintätoimistoja, jotka kyllä toimivat aktiivisesti!!!

                    Ainoa keino on kieltää koko lähes rikollinen pikavippitoiminta!!!!

                    Samaa mieltä 3 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
              • Ulosottolaki määrää kohdistusjärjestyksen!

                Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 6/1/12

                Eli ei se nyt valitettavasti noin mene!

                Korot, pääoma ja viimeiseksi ne kirotut perimistoimiston kultu!

                Samaa mieltä 2 Eri mieltä 15 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
            • perintätoimistojen toimintaa pitää heikkentää rajusti

              Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

              miksi perintälaki on tämmöinen missä velallisella ei ole yhtään mahdollista voittaa perintätoimistojen käräjäoikeusissa näitä velkoja lainkaan... AINOASTAAN PERINTÄ MAKSU PERINTÄTOIMISTON...

              vaikka perintä toimistojen laskut maksaa niin saa haasteen käräjäoikeudelta...

              kun ei asikas halua maksaa eräpäivän siirtoa tai tehdä maksusuunittelua kun maksa laskun pois viikkon perintätoimiston eräpäivän siiropv. jälkeen ja perintätoimisto tietää koska asiakas maksaa koko perintälaskun pois.

              kas,niin perintätoimistolle tulee kova kiire lähettää käräjäoikeuteen haaste saatavasta laskusta.sitten ne muokkaa sitä sähköisesti että pääoma on maksettu mutta jää vielä lakisääteiset perintä kulut vellallisen maksettavaksi...EI auta vaikka lähettää sähköpostikopion jos käy ilmi koska maksaa laskun pois ja laskukopion niin käräjäoikeus tuomio on että oikeusmaksu ja ulosottomaksu VELALLISEN MAKSETTAVAKSI....

              NÄIN SUOMESSA RAHASTETAAN VELLALISTA KANSALAISTA PERINTÄLAKIEN MUODOSSA....TÄMÄ  ON KANSAN KIELLELLÄ TODELLISTA MAFIA PELIÄ PERINTÄTOIMISTOJEN QSALTA...

               

              Samaa mieltä 61 Eri mieltä 5 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
              • PERINTÄFIRMOJEN TOIMINTAA.

                Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 13/1/12

                Intrum justitia peri vammaiselta pojaltani jotain laskua jossa kehotettiin maksamaan ”avoimena oleva saatava  Mikäli saatavaa ei suoriteta eräpäivään mennessä, aloitamme asiassa perintätoimenpiteet” Eli uhaten oikeustoimilla ja ulosmittauksella.

                Ajattelin että en voi maksaa laskua jossa ei mainita mitä tuotetta tai palvelua lasku koskee. En ole koskaan yhtään vammaisen poikani laskua jättänyt maksamatta. Kummastelin laskua. Yritin mennä pojan kanssa Intrum justitiaan selvittämään mistä laskusta on kysymys. Eihän sellaista firmaa meinannut löytyä mistään. Sitten tattarisuolta sain jostain osoitteen Helsingin kaupunkiin jossa Intrum Justitian pääpaikka siaitsi. Olihan komiat lasiovet koputin ovea, ovikelloa ei löytynyt mistään, kukaan ei tullut avaamaan, odottelin pojan kanssa niin kauan kun joku tuli ovesta ulos, menin sisään kysymättä kun ovi avautui, sisällä oli totisesti luksusta suorastaan siellä haisi raha. Kun perintä laskusta ei selvinnyt muuta kuin että on maksettava avoinna oleva saatava ja toimeksiantaja oli Vantaan kaupunki  ja jotain numerosarjoja jotka ei kerro minulle mitään. Kyselin eräältä rouvalta joka tuli portaita jostain alas, Mikä tämä lasku on? Hän sanoi että teidän on mentävä tai soitettava Vantaan kaupungille ja tiedusteltava sieltä. Sanoin että ei ole minun tehtävä en voi maksaa laskua kun en tiedä mitä pitää maksaa. Hän pyysi laskun itselleen ja sanoin että annan kun kuittaat sen vastaan otetuksi. Tutkin sitten lakikirjaa, siellä on seuraavanlainen pykälä. Kyseessä mielestäni oli harhautus, koska laskusta ei selviä mitä tuotetta lasku tai palvelu koski, eli aina laskusta on selvittävä mitä pitää maksaa. Viittaan tässä Rikoslakiin 33 1§. josta lainaus seuraavana. Vai onko jollakin enemmän tietoa ko. asiasta?

                ”Ote Suomen laki: Rikoslaki 33 1§. (24.8.1990/769) Väärennys. Joka valmistaa väärän asiakirjan tai muun todistuskappaleen tai väärentää sellaisen käytettäväksi harhauttavana todisteena taikka käyttää väärää tai väärennettyä todistuskappaletta tällaisena todisteena, on tuomittava väärennyksestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

                Noin kuukauden päästä tuli kirje että joku kesäloma tuuraaja oli sekoillut ja lähettänyt  kolme kuukautta sitten jo maksetun laskun toiseen kertaan. Ihme että ei pantu siivoojan syyksi.  Pois suomesta nuo kansainväliset perintätoimistot ja pikavipit.

                Samaa mieltä 22 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
              • pikavippi vertailu

                Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 16/1/12

                http://www.pikavipitvertailu.net  

                kun valitsee halvimman säästää edes rahaa jos on pakko vipata

                Samaa mieltä 1 Eri mieltä 8 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
              • toivotaan että hallitus tajuaa velallisen/köyhän

                Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 24/1/12

                todellisen hädän....

                toivon että hallitus käsitelee asian velalisen näkö vinkelistä kun muuttaa perintä lakeja...

                miksi tehdä sellaisia lakeja jotka rikkoo suomalaisen oikeustajua...

                edotan että PERINTÄKULUT EI SAA YLITTÄÄ VELAN PÄÄOMAA ...

                ja jos velan pääoma ylittää niin käräjäoikeus tuomitsee maksamisen vain VELAN PÄÄOMAN JA OIKEUSKULUT ILMAN MITÄÄN KORKOJA...

                näin velallinen pääsee eroon veloista ja toimeksi antaja saa vain oikuskulut....

                ja ulosotto saa perittyä helpposti nämä maksut.

                näin annetaan porkana velallisen hyväksi että saa maksettua velan pois..

                nyt lain mukaan eipä velallisen paljon kannata maksaa velkoja pois jos on esim.työtön...

                eikä paljon kannata tehdä rehellistä työtä velallisen...

                Samaa mieltä 4 Eri mieltä 2 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
              • pikavipit

                Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 30/1/12

                vanhenemisaikoja tulisi lyhentää pikavippiläisilläkin olisi jotain toivoa vertaa ruotsi tai saksa missä velalliset yritetään saada hyödyllisiksi kansalaisiksi ja veronmaksajiksi.

                Samaa mieltä 0 Eri mieltä 2 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
            • Perintäkuluille kattosumma

              Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 6/1/12

              Sopiva kattosumma olisi esim. 25% lainamäärästä. Siihen loppuisi lainojen tyrkyttäminen maksukyvyttömille, kun olisi riski ettei rahoja saakaa takaisin.

              Samaa mieltä 20 Eri mieltä 1 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
            • Oikeassa olet

              Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 17/1/12

              Olet niin oikeassa kuin olla ja saattaa. Lyhyesti kerrottuna terveyskeskusmaksun meni perintään terveyskeskuksen virheellisen osoitteen vuoksi (tk-avustaja otti vanhan ja uuden osoitteen paperille, kun ei ehtinyt sitä heti koneelle panna ja sitten oli jäänyt tallentamatta). Lasku, maksukehoitus, perintäfirman kirje, ulosottomiehen kirje, kaikki lähetetty virheelliseen osoitteeseen. Sain tiedon asiasta tilinauhastani. Aiemmin ei mitään maksuhäiriöitä, kukaan ei voinut vaivautua soittamaan, puh.nro oli. Voit arvata mitkä kulut tästä tuli.

              Samaa mieltä 5 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
          • Niinpä

            Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 27/1/12

            Samaa mieltä. Jokainen itse otta sen lainan ja totta kai se pitää maksaa mutta miksi siitä pitää rangaista? Aina ei taloudellinen tilanne ole sama kuin laina otettaessa sekä samat perintäkulut pätevät myös muissa laskuissa. Myös oikeudellisen perinnän kulut iyhmetyttävät? Mikä maksaa ja miksi? Olisi kiva tietää.

            Tämä on varmaan kirjoitettu useaan kertaan mutta ei ne isot tulot vaan pienet menot. Joskus vain tulee tilanteita jolloin tarvitsee rahaa enemmän kuin ansaitsee enkä tarkoita biletystä, matkoja yms. "turhaa". Pankista ei saa lainaa jos tulot ovat liian pienet eikä tuista ole hyötyä kun  sama palkka on näiden tahojen mielestä liia iso/riittävä. Pikalainat vähensivät jos palkat, tuet vastaisivat välttämättömiä kuluja. Aina vöiden kiristys, halvempaan asuntoon muuttaminen tai uusi työ ei auta. Kirjoitan koska tein ne, syynä pieni palkka ja oma tyhmyys pikalainojen kanssa. Nyt ne ovat menneet perintään ja muutama kuukausi on todella tiukkaa rahallisesti. Ehkä pikalainojen  syynä on todellinen tarve, kulutus hysteria, häpeä jos sitä rahaa ei ole tai saamisen helppous. Jokaisella on oma syy ja jotain tarttis tehdä.

            Samaa mieltä 1 Eri mieltä 2 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
        • Ja mikä

          Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

          Yhtiö on kyseessä. Aikamoista yleistämistä. 

          Samaa mieltä 7 Eri mieltä 21 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
          • puhelinkulut

            Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 8/1/12

            Otin hulluutani 51, 60, 70€ luotot. viikon kuluttua tuli viesti haluatko lisaa lainaaikaa. 17 viestiä tuli 4 Viikon aikana  JA PUHELINLASKU 397€ sONERASTA VAAN HYMYILTII, EIKÄ ANTANEET ERITTELYÅ!

            Samaa mieltä 9 Eri mieltä 1 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
        • ootkos testannut

          Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

          ilmeisesti et ole vipannut itse?minä olen.ja ehdoissa luki,että saat tilillesi satasen ja maksa 2vko päästä takaisin 120e.ja laskussa oli sama summa 120e.ei sieltä muuta laskua tullut eli toimi kyllä niin kuin lupasi ja sain sen kipeästi tarvitsemani satasen mielestäni kohtuutyöllä ja hinnalla.

          Samaa mieltä 28 Eri mieltä 26 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
          • En ole testannut

            Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 5/1/12

            En ole testannut, ENKÄ TESTAA !, ja kehotan kaikkia muitakin pysymään erossa kaikista pikavippifirmoista !

            Samaa mieltä 29 Eri mieltä 4 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
        • ehdot

          Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

          Jos kännykällä, tai sähköpostilla tilaa lainan, niin ei siinä varmaan paljon ehtoja edes lueta.

          Samaa mieltä 30 Eri mieltä 3 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
          • Tupas tarvitaan

            Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 6/1/12

            Lainoja saa vain täyttämällä hakemuksen ja todistamalla henkilöllisyytensä vahvasti eli pankkitunnuksia käyttämällä.

            Samaa mieltä 1 Eri mieltä 9 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
        • liikaa tekstii

          Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 8/1/12

          Itsee häiritsee lähinnä se et sinne tungetaa nii älyttömästi tekstii ja sen joutuu lukemaa nopeasti jos meinaa saada lainan alle 15 minuutis mitä nää firmat lupaavat. Aina on ollu pakko lukee vain ja ainoastaa se korko juttu ja painaa hyväksy nappia.. niinhän ei saisi tehdä mutta minkäs teet kun on liikaa tekstiä. Ja sen verran vielä voin sanoa et kun on joutunu kierteesee eikä oo tulevaisuuden suunnitelmia esim. ostaa asunto lainalla jne. niin pistää sitte koko homma kusemaa.. eli kaikista mahdollisista paikoista vippiä. Kun menevät luottotiedot muutenkin.  

          Samaa mieltä 2 Eri mieltä 2 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
          • Ennakkotiedot on annettava luottoa myönnettäessä>!

            Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 13/1/12

            Luotonantajan on pakko antaa lainedellyttämät tiedot. Kuluttajasuojalaki määrittää ne tiedot, mitä luotonmyöntäjän on kerrottava asiakkaalle ja mikäli tietoja ei anneta luotonmyöntäjä toimii lainvastaisesti ja viranomainen voi puuttua yrityksen toimintaan.'

            Tiedot annetaan lainanottajan parhaaksi!

            Samaa mieltä 3 Eri mieltä 4 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
          • En suosittele tuota

            Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 15/1/12

            Nimetön, en suosittele tuota suunnittelemaasi kuviota. Onhan se hetken aikaa ihan kivaa, kun joka firma sitä lainaa antaa ja kun ajattelet ettet maksa pois. Kun lainat lopulta (oikeasti n. 6kk päästä) menevät sitten ulosottovaiheeseen sinulta tosiaan otetaan ne kaikki rahat korkoineen päivineen. Jos sinulla ei ole tuloja, niin ne velat ei silti unohdu. Jos kuolet, omaisesi maksavat niistä ainakin osan.

            En tiedä haluatko koskaan elämässäsi tulla toimeen, eli tehdä töitä ja joskus tehdä jopa toteuttaa unelmiasi. Jos haluat, niin ei kannata enää ottaa yhtään vippiä, kävellä nöyränä velkaneuvojan ovelle ja pyytää apua.

            Itse olin vastaavassa tilanteessa kaksi vuotta sitten. Nyt velkaa n. 30 000 euroa, mutta elämä mallillaan, alle 8 vuotta ja ne on maksettu. Sen jälkeen siirryn aidan toiselle puolelle, omistavaan luokkaan. ;)

            Kiitos velkaneuvoja, kiitos minä itse kun hoidin itseni vakkariduuniin.

            Samaa mieltä 4 Eri mieltä 1 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
          • Juuri niin

            Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 17/1/12

            Ja sama pankkilainoissa, paperissa tekstiä mustanaan. Kun otin asuntolainan ja luin ehdot pilkuntarkasti ja kysyin virkailijalta selvitykset kohdista, joita en ymmärtänyt, tulos oli se ettei hän tiennyt itsekään vastausta yhteenkään kohtaan, vaan joutui jostain pääkonttorispesialistilta niitä kyselemään. Siis tavallisetkin luotot aivan liian epäselviä.

            Samaa mieltä 2 Eri mieltä 3 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
        • Oletko koskaan tutustunut ehtoihin!

          Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 27/1/12

          Kyllä ne on aivan tavallisella fonttikoolla kirjoitettu. Ihan samalla kirjasinkoolla kuin vaikka sähkölasku tai terveyskeskusmaksujen kirjeiden teksti.

          Käynti optikolla riittää!

          Samaa mieltä 0 Eri mieltä 1 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
      • pikavipit

        Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

        Ehdoton kielto pikavippi toiminnalle siinä käytetään vain hyväksi alkoholin kiroissa ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevaa kansanosaa. Itsellä ei ole näitä ongelmia mutta kovin läheltä olen joutunut seuraamaan tätä ryöstöä ja hyväksikäyttöä.

        Samaa mieltä 56 Eri mieltä 20 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
        • Pikaluotot kiellettävä

          Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

          Peliriippuvuus puhkesi, kun luottoa  sai helpolla. Pienistä vipeistä paisui mieletön lasku, sielulle tuli ikuinen vamma. Opiskelu ja omille jaloille pääseminen myöhästyi vuosilla. Perintätoimistot pitävät velallisista viimeiseen asti kiinni. Lopulta vanhemmat saivat vihiä asioista ja hoito alkoi ja jatkuu...

          Samaa mieltä 38 Eri mieltä 4 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
          • PIKAVIPIT TÄYSKIELTOON

            Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 25/1/12

            Olen kokenut läheltä nuoren ajautuvan piokavippikierteeseen ja sitä kautta velkavankeuteen, yli 7000 euron velat, joista perintäkulut kattavat yli puolet!

            Nuori syrjäytyy, masentuu ja ajautuu jopa itsetuhoisiin ajatuksiin varsinkin , jos ei tukirengasta ole!

            Mikään rajoitus ei riitä, vaan ehdoton kielto on ainoa ratkaisu!

            Sosiaalitoimisto on paikka , jonne voi mennä, kun taloudellinen tilanne ajautuu vaikeuksiin!

            On hurskastelua ja tekopyhyyttä puoltaa pikavippifirmojen toimintaa yrittäjävapaudella!!

            Hyvät ihmiset, emmekö sentään asu oikeusvaltiossa! Tuo pikavippitoiminta hurjine perintäkorkoineen tuntuu jopa ihan laittomalta toiminnalta!

            HUOM! Nuorillr suunnattuja mainoksia näkee tuiki tiheään katuvalopylväissä!(Hillot tilille! Kuinka paljon laitetaan? jne...

            Samaa mieltä 10 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
          • Pikavippien kirot

            Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 29/1/12

            Poikani joutui pikavippikierteen takia velkavankeuteen valtavine perintäkuluineen ja luottokelpoisuuden menetykseen kahdeksi vuodeksi!(ikää 21)

            Rahat menivät huvitteluun,pikaruokaan ja heräteostoksiin, tatuointeihin ja kavereiden huvittelujen maksamiseen saaden näin paljon "kavereita"!

            Kaverit eivät tänä päivänä tiedä pojan tilanteesta, sillä kasvojen säilyttäminen on tärkeää;poika esitti Coolia ja menevää jätkää!

            Pikavipit on ehdottomasti kiellettävä!

            Samaa mieltä 4 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
          • Pikavipit kiellettävä

            Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 29/1/12

            Pikaluotot on ehdottomasti kiellettävä!

            Olen keskustellut asiasta yli kuudenkymmenen pikaluoton ottajan kanssa, jotka ovat ajautuneet todella pahaan pikavippikierteeseen ja sitä kautta valtaviin velkoihin perintäkulujen ollessa suunnattoman suuret!

            Kukaan ei ole näistä veloista selvinnyt, vaan on ajautunut syrjäytymiseen ja jopa itsemurhan partaalle toivottomuudessaan!

            Samaa mieltä 4 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
          • Pikavipit kokonaan pois

            Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 30/1/12

            Pikavipit tosiaan mahdollistavat runsaan alkoholin käytön ja peliriippuvuuden!

            Rahaahan saa niin helposti!

            Ei ole lainkaan kysymys nuoren älykkyydestä, vaan riippuvuus voi tulla muuten ihan ok-tyypille!

            Kyllä ehdoton pikavippien kielto vähentäisi monia ongelmia:peliriippuvuus, runsas alkoholin käyttö,paha velkaantuminen ja lopulta syrjäytyminen;nuoren elämä ajautuu toivottomuuden partaalle niin alas, että sieltä on vaikeaa ponnistaa taas kiinni normaaliin elämään!

            Samaa mieltä 3 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
        • Lainaa oikeilla ehdoilla, ei pankin monopolia

          Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

          [quote]

          Ehdoton kielto pikavippi toiminnalle siinä käytetään vain hyväksi alkoholin kiroissa ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevaa kansanosaa.

          Jos kaikki se kielletän mistä jollekin voi olla haittaa on lista pitkä. Rahoitusyhtiöt myöntävät vakuudettomia lainoja (3 pv - 60 kk... ) jaksoille, joten kaikki eivät ole pikavippejä. Eikä pidä tehdä kaikesta pankkien monopolia.

          Hakijalta pitää edellyttää; työtuloselvitys, laina vain tunnistautumalla netissä / ja - tai allekirjoitettu sopimus, korko-ja perintäehtojen rajaukset. Pelkkään korkoon ei pidä tuijottaa, vaan lainan kokonaiskustannuksiin. Luotonantajan pitää olla rekisteröitynyt suomessa. 

          Pitääkö sitten kieltää muukin ns. myyjän osamaksukauppa jossa siinäkin voi tulla jollekin ongelmia ja sekin otetaan tuotteen oston yhteydessä " pikaisesti" ? Auto ostetaan myyjän rahoituksella esim: 300 e / kk vs. n. 12.000 e pääomaa. Kielletäänkö ? Hae pankkilaina vakuudella ja tule sitten ostamaan se autosi.

          Erityisen kiellettävää olisi valtion itse ottamat "miljardien pikavipit " joista seuraa todellisia ongelmia kaikille.

          Sallisin alan toiminan ym perusteilla, mutta rajauksia pitää tehdä lainaehtoihin ja siihen miten sen voi hakea / ottaa.

          Haluan nähdä sen päivän kun Kokoomus kieltää laillisen busineksen Suomessa ja tekee työttömiä rahoitusalalle !

          Samaa mieltä 9 Eri mieltä 20 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
          • kieltoja myös perintäfirmoille

            Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 6/1/12

            perintäfirmat ja vippifirmat ovat yksi ja sama koronkiskontayritys.Jos näiden firmojen tekemisiin ei puututa niin vika löytyy arkadianmäeltä, kansa on valinnut edustajansa penkeille istumaan. Eduskunta ei pysty käsiitlemään näin suurta asiaa kuin koronkiskonta.Suomen laki kieltää koronkiskonnan,mutta vain pieni ryhmä tietää suomen laista edes vähän.edellä mainitut firmat ovat ulkomaalaisia yrityksiä jotka käyttää häikäilemättä hyväkseen tätä katajaista kansaa,ja myyvät keskenään vippejä ja velkoja ja lasku kasvaa joka kierroksella. OLISI SYYTÄ TUTKIA MITEN PUHTAAT JAUHOT ON KENENKIN PUSSISSA.

             

             

            Samaa mieltä 16 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
          • Työssä käynti ainakin edellytykseksi

            Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 14/1/12

            Pikavipin saa jokainen,jolla ei ole luottotiedoissa huomautettavaa,mutta osamaksulla et voi ostaa esim huonekaluja ellet ole töissä!

            Samaa mieltä 2 Eri mieltä 3 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
        • Ja pankitko eivät ryöstä!

          Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 6/1/12

          Jos perehdyt lainojen todellisiin kustannuksiin, niin näkisit sen, että asuntolaina tai kultusluotto ne vasta kalliita ovatkin. Jos pikalainasatanen maksaa takaisinmaksettaessa tuon 120 euora, niin asuntolainapa maksaa 150 euroa ja kulutusluotto jopa 180 euora.

          Se on sitä Sampsan mainostamaa edullisempaa lainaa! Ota sinä niitä, minä tyydyn vippiin kun tarvitsen rahaa!

          Samaa mieltä 8 Eri mieltä 11 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
          • piklaina voi pelastaa

            Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 11/1/12


            Samaa mieltä 4 Eri mieltä 11 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
            • Kiellettävä. Pikalaina ei voi pelastaa ketään.

              Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 12/1/12

              Kielto ja heti

              Samaa mieltä 14 Eri mieltä 4 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
      • Pikaluotot

        Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

        Pikaluottojen ropleemat väheee ratkaisevasti ,kun tehdään laki mikä toteaa pikaluotot ulosotto kelvottomiksi

        nykyset pikakaluotottajat toimivat erittäin huonolla moraalilla. Mikäli pankit eivät suostu järjestämän pikkuluottoja, olihan ennenkin vekelit näitä pikaluottoja ja niissä maksettiin korko ja kulut etukäteen siinä huomasi heti vipin kalleuden. Vaihtoehto tehdään vation pankki Kelan yhteyteen sielä on kaikki tarvittava tieto ihmisistä, valtion pankki tarvittaisiin pienituloisille ja Kelan yhteyteen tämä sopisi oikein hyvin kun on valmis verkosto. Valtio siirtäisi kaiken oman rahaliikenteen omaan valtion pankkiin tulisi todellinen vahtoehto pankki sektorille.

        Samaa mieltä 17 Eri mieltä 14 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
      • kohtuu kaikessa

        Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

        Kumpi on kohtuuttomampaa, maksaa 100 euron lainasta parinkympin kertakulu vai 100 000 euron asuntolainasta korkoja 50 000? Pitäisikö asuntolainatkin ja pankkien kulutusluotot kieltää? Nehän aiheuttaa tilastojen mukaan enemmän ja pahempia maksuongelmia

        Samaa mieltä 13 Eri mieltä 24 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
        • Kulutusluotot jyräävät pikavipit 143-1

          Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 5/1/12

          Tässä mietittävää... http://www.talouselama.fi/uutiset/kulutusluotot+jyraavat+pikavipit+1431/a748904

          Pankkien kulutusluotot tuovat ne ongelmat. 

          Tässä uutisessa tilastoja.

          http://www.talouselama.fi/uutiset/pikavippifirman+vastaisku+todellinen+ongelma+ovat+pankkien+kulutusluotot/a733518

           

          "Tiedotteen kovin väite on, että pankkien myöntämät kulutusluotot ovat suomalaisten velkaongelmien todellinen lähde. Tiedotteen mukaan tänä ja viime vuonna maksuhäiriömerkinnöistä vain 0,9 prosenttia on johtunut hoitamattomasta pienlainasta sekä 9,2 prosenttia on johtunut sekä muista asioista että pienlainoista. Peräti 89,9 prosenttia maksuhäiriöistä johtuu kokonaan muista syistä. (Tiedote ei mainitse lähdettä luvuille.)

          Tiedote toteaa myös, että "Takuu-Säätiön saamien yhteydenottojen ensisijainen syy ovat pääasiassa pankkien kulutusluotot (71 %), asuntolainat (16 %), pienlainat (7 %) ja rästilaskut (6 %)"."

          Samaa mieltä 7 Eri mieltä 19 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
      • sosiaalinen luotto

        Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

        Todella hyvä ehdotus, ja saavutettaisiin varmasti tuloksia, mutta täytyy miettiä mikä taho niitä myöntäisi, sosiaalitoimisto se ei mielestäni voi olla, sillä meno sinne on monelle liian suuri kynnys,ja pankit nykyisin niin ahneita, etteivät varmaan näe tarpeelliseksi tällaista. Nykyisessä yhteiskunnassa on liikaa vallalla ajatus, että jokainen pärjätköön itse ja ajatellaan, että itse on vaikeudet aiheuttanut,

        mutta joskus ihmistä täytyy auttaa , voi vaikuttaa ratkaisevasti pitkälle elämässä.

        Samaa mieltä 21 Eri mieltä 2 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
      • Urbaani legenda!

        Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 6/1/12

        Tämä nyt taas on näitä legendoja. Väitääkö joku tosissaan, että jos Suomessa on jo myönnetty kaikkiaan yli 6 miljoonaa pikalainaa ja niitä on ottanut kaikkiaan yli 500 000 Suomalaista, että jokainen niistä on ollut persaukinen ja varaton.

        Höpö höpö

        Samaa mieltä 2 Eri mieltä 4 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
      • Luottotiedoton ei pikalainaa saa!

        Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 13/1/12

        Luottotiedot tarkistetaan aina velan myöntämisen yhteydessä ja velkaa ei voi saada, mikäli maksuhäiriöitä on!

        Samaa mieltä 3 Eri mieltä 11 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
        • Vippiä saa AINA

          Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 15/1/12

          Ei ole merkitystä onko luottotiedot kunnossa. Noh, osalle firmoista toki on, mutta alalla on myös firmoja, jotka eivät itse noudata lainaehtojaan.

          Asetin ensimmäisen vippikierteeni jälkeen itselleni vapaaehtoisen luottokieltomerkinnän, jonka pitäisi estää kaikenlaisten luottojen saanti. Vakuutusyhtiökin vaati nähdä kirjallisen todistuksen siitä, että merkintä on vapaaehtoisesti laitettu, ennenkuin myönsi vakuutuksen.

          Mutta vippifirmat ei.

          N. puolet firmoista antoi samointein vippiä kun sitä haki ja vielä senkin jälkeen, kun ensimmäiset oikeat maksuhäiriömerkintäni sain, niin ainakin puolentusinaa firmaa laitto rahaa tilille..

          Samaa mieltä 6 Eri mieltä 2 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
      • Pikalainojen ottajina ovat tavalliset ihmiset!

        Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 27/1/12

        Toi on kyllä ihan puppua.

        Pikalainoja on otettu jo yli 6 miljoonaa kappaletta ja lainoja on myönnetty yli 500 000 ihmiselle. nämä henkilöt eivät ole vain nuoria, he eivät ole köyhimpiä, he ovat aivan tavallisia työssäkäyviä ihmisiä.

        Tyypillinen asiakas on noin 35 - 40 vuotias kuntasektorin työntekijä, jolla on säännölliset, mutta niukat tulot.

        On ihan turha sanoa, että asiakkaat ovat nuoria tai että he eivät osaa lukea!

        Samaa mieltä 1 Eri mieltä 3 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
      • Liian helppoa

        Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 28/1/12

        Pikaluottojen ottaminen on liian helppoa. Näitä tulee usein otettua hetken mielijohteesta sen enempää edes ajattelematta luoton kuluja. Eikä siihen auta, vaikka puhelimen näytölle tulisi kuinka tarkka selvitys tahansa kuluista. Monessa tapauksessa luotolle ei edes ole tarvetta. Ainakaan luottoa ei saisi myöntää ilta- tai yöaikaan, kun baaritiskillä käteinen sattuu loppumaan..

        Samaa mieltä 2 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
        • VASTAUS: LIIAN HELPPOA

          Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 31/1/12

          TÄSSÄ REHELLINENKAVERI. TÄTÄ VARTEN PIKALAINAT OVAT JUURI PERUTEYYU, ELI KUN IHMINEN ON HUMALATILASSA NIINSILLOIN HYENAT PÄÄSEVÄT ISKEMÄÄN NISKAAN JA SIITÄ SE SYÖKSYKIERRE VOI ALKAA

          KIELLETTÄVÄ PIKAVIPIT

          Samaa mieltä 0 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
      • Sosiaalinen luototus

        Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 30/1/12

        Pikavipit on ehdottomasti kiellettävä ja luotava esim. sosiaalinen luototusyritys ja ohjausta talousongelmien neuvontaan!

        Samaa mieltä 1 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • Pienlaina ei suurin ongelma

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

      Suurien kulutusluottojen osuus ongelmista lienee kuitenkin paljon suurempi. On aina eduksi olla velkasuhteessa niin lyhyt aika kuin mahdollista. Pankit ja muut luottopalveluthan haluavat sitoa asiakkaat vuosien velkavankeuteen. Näin saadaan vuosikorkoa alas, mutta loppujen lopuksi maksettava korko on valtava ja usein asiakkaalle vaikea tietää etukäteen. Tätä ongelmaa ei ole pikavipeissä.

      Näyttäisi myös, että hädässä olevien ihmisten osuus vippien ottajissa on pieni. Suurin osa on ihan tavallista työssäkäyvää väkeä, jotka maksavat vipit ajoissa pois. Näin ainakin käsitin tilanteen kun luin vähän enemmän vipeistä.

      Samaa mieltä 62 Eri mieltä 113 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
      • Pikalainat ovat suuri ongelma

        Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 30/1/12

        Pikalainat ovat liian monille ihmisille suurin ongelma. Onneksi suurin osa lainojen tarvitsijoista ei ole erehtynyt näihin kelvottomiin ja ylihinnoiteltuihin tuotteisiin. Muutaman viikon maksuaika superhintaisesta lainasta ei tarjoaa minkäänlaista mahdollisuutta tasapainottaa taloutta. Se jolla on todella pienet tulot, pitäisi olla mahdollisuus maksaa lainaa pois pienissä erissä pitemmällä aikajänteellä.

        Kun pankkien kulutusluottojenkin korot pyörivät viiden prosentin tuntumassa ja autokauppias tarjoaa lainoitusta alle 3% korolla, on pikalainojen tuhansiin prosentteihin nousevat vuosikorot osoitus kelvottomista lainatuotteista. Hyötyjiä ovat vain pikavippifirmat. Kun asiakas saadaan koukkuun, häntä pyritään lisärahastamaan monin eri tavoin keinoja kaihtamatta.

        Samaa mieltä 4 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • Ai että kulutusluotot parempi tapa, herrajesta!

      Kirjoittanut haka, päivämäärä 3/1/12

      Miksi ihmeessä pitäisi ottaa isompia summia joihin vielä sitoutuu pidemmiksi ajoiksi jos tarve on vaan satanen ja pari viikkoa? Kyllä noin pankkien ja muiden kulutusluotot aina kalliimmiksi tulee ja hups kun kaikki onkin mennyt ja sitten onkin satasen sijasta tonnin verran velkoja pystyssä. Paras tietty jos ei tarvi velkaa ollenkaan.

      Samaa mieltä 52 Eri mieltä 65 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • Kielto pikaluotoille

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

      Pikaluotto voi liian helposti saattaa luoton ottajan katastrofin partaalle.Hetken mielijohteessa otettua luottoa ei pystykään maksamaan pois pikaisesti, joten korkokustannukset ovat päätähuimaavat.

      Luoton myöntäjällä ei ole minkäänlaista vastuuta kenelle luottoa myönnetään.

      Samaa mieltä 177 Eri mieltä 37 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
      • Kannatan!

        Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

        Omalta osaltani pikaluotto on ollut hyvä ja toimiva keino. Olen joutunut muutaman kerran turvautumaan tähän palveluun. Toki pidän korkoa aivan hirveänä.

        Itselläni ei ole mahdollisuutta saada pankista lainaa, koska minulla ei ole vakinaista työtä. Työtön en kuitenkaan ole ollut vuosiin. Minulla ei myöskään ole muuta sosiaalista turvaerkkoa kuten sukulaisia, joilta voi lainata rahaa. Olen nuoresta saakka saanut pärjätä omillani.

        Pikaluoton olen saanut helposti ja nopeasti selkein maksuehdoin. Maksun olen pystynyt vaivatta hoitamaan ajallaan. Yllätyksiä ei ole tullut.

        Pikaluottoa en ole käyttänyt muuhun kuin todelliseen tarpeeseen vakavan harkinnan jälkeen. Minulle se on ollut ja on yhä ainoa vaihtoehto, jos taloudessani tapahtuu yllättäviä käänteitä. Mitään muuta keinoa ei tietääkseni ole olemassa? En kuulu myöskään sosiaalisen luototuksen piiriin työtulojeni v uoksi.

        Toivoisin korkoa maltillisemmaksi, ja jatkoa tälle palvelulle.

        Samaa mieltä 44 Eri mieltä 64 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
        • JUURI NIIN

          Kirjoittanut yxköyhä, päivämäärä 3/1/12

          Tässäpä kiteytit asian juuri sellaisena, kuin sitä tarvitaan.  Vaan sitäpä ei ymmärrä, ennen kuin on sen itse kokenut.  Korot vaan maltillisemmiksi. Kyllä ne pikaluottofirmat pärjää vähän pienemmilläkin voitoilla.

          Samaa mieltä 19 Eri mieltä 20 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
          • Tämä on just näin!

            Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 6/1/12

            Jos ei ole kokenut, niin ei voi ymmärtää, että joillakin on vain sellainen tilanne, että ylimääräistä rahaa ei ole. Mitä silloin tehdään, otetaan pikalaina, että saadaan lapselle uudet luistimet.

            Se on hyvä eduskunnassa lakeja säätää ja nostaa omaa palkkaa! Tulkaa itse kokeileen ja lopettakaa se pelleily =)

            Samaa mieltä 4 Eri mieltä 10 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
        • Pikaluotto

          Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

          Kyllä pika luotto tulee halvemaksi kun pankista vekselillä.Otin muutama vuosi sitten pankista 100e 2deksi päiväksi tosi tarpeeseen .Luotto tietoni olivat kunnossa.Pankin johtaja sanoi saat oma vekselillä viikoksi vekseli kirjoitetiin 148e josta sain sitten 100e joudin maksamaan viikon päästä 148e.Jos olisin ottanut puhelimella 100e olisin 2viikon päästä joutunut maksamaan 120e olisi tullut 28e halvemaksi.Muutin pankkia välitömästi. pankin johtajat tekevät tulosta asiakaan hädän alaisella  tilanteela.Kyllä pika lainat ovat tosi tarpeessa edulisemmat kun pankin.Epä reheliset yrittäjät karsittava.Mutta ei pankeille yli valtaa.

          Samaa mieltä 13 Eri mieltä 28 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
          • Tyhmää

            Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

            En ole tyhmempää kuullut. Vekseli 100€!

            Jos kerta olet luottokelpoinen, sovi pankkisi kanssa liitettäväksi siihen muoviläpyskääsi, jolla todennäköisesti maksat ostoksesi, sovittavalle summalle(esim. 100-20 000€) aina käytössä oleva "pikavippi". Voitte vieläpä sopia maksuaikojakin, esim. pidemmällä ajalla vapaakuukausiakin. Mutta jos maksat laskun kerralla (lasku tulee yleensä kuukauden viiveellä), esm. siitä 100€ lainasta, et maksa senttiäkään korkoa!!!

            Samaa mieltä 25 Eri mieltä 2 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
            • Mitä jos ei halua?

              Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 6/1/12

              Ei kaikki halua luottokortteja ja niissä se todellinen ongelma piilee, koska niitä on niin helppo vinguttaa. Mieluummin otan pari vippiä vuodessa ja säästän nekin kortin vuosimaksut.

              Ei se korttikaan ilmainen ole!

              Samaa mieltä 5 Eri mieltä 10 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
      • Asuntoluotto tunnissa!

        Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 6/1/12

        Sekö on parempi sitten. Siinä saa elinikäisen murheen todella nopeasti, mutta pikalainan voi maksaa heti pois. Ei se niin kipeää tee.

        On kyllä täysin taitamattomuutta tai sitten kyseessä on tahallinen teko, jos pikalainoilla saa aikaan tuhansien euorojen velat.

        Eikö se ole jo petos, koska ei aiokkaan maksaa velkaa takaisin!

        Samaa mieltä 4 Eri mieltä 1 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • Kielto

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

      Hyöty nr 1: Pikaluoton antaja tienaa paljon rahaa ja voimme elää toivossa että raha kiertäisi kotimaassa. Ei muita hyötyjä.

      Ei kukaa lähipiirisstäni ole ottanut pikalainaa enkä todellakaan toivo niin tapahtuvan. 

      En ota pikaluottoa 

      Pikauottojen poistaminen lisäisi henkilöiden harkintakykyä ja tasapainoittaisi elämää. Huijareilta yksi mahdollisuus laillisesti toteutettuna jäisi vähemmälle.

      Samaa mieltä 84 Eri mieltä 27 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
      • täysiä huijareita

        Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

        Joku laki pitäisi koskea noita lainanantajia. Tyttäreni joutui (ei kehdannut keskustella isänsä kanssa) noiden vippihuijareiden kierteeseen: tonnin velka vuodeksi mikkeliläiseltä yritykseltä ja summa takaisinmaksettuna on 2400 €, lisäksi henkilöauto panttina. Täyttä ryöstä ja vieläpä laillista. Ei muuta kuin kielto päälle, tai korko ja kulut kohtuullisiksi.

        Samaa mieltä 47 Eri mieltä 5 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
        • Hädässäkö ystävä

          Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

          Aikuinen 35 v, hyvä koulutus, satunnaisia työkeikkoja, ei auttavia sukulaisia. Haluaa pärjätä omillaan, alkoholiton, huumeeton, vaatteet kirpputoreilta. Ensimmäinen pikavippi ruokaan, ei kykene maksamaan kuin uudella vipillä toisesta firmasta ja jälleen uudella vipillä kolmannesta firmasta jnejne. Näitä vippaajafirmoja riittää, kukaan ei tarkista entisiä maksamattomia vippejä.

          Salamaakin nopeammin maksamattomat vipit perintäfirmalle = lisää kuluja (laskutusmaksu+maksumuistutus+koronkorkoja).  Maksuaikaa max 1 vk. Seuraava vaihe jo napinpainalluksen päässä valmiina: ulosottoviraston lasku: 340 euron maksamattomalle pääomalle oikeudenkäyntikuluja 248 euroa, ulosottomaksua 84 euroa + muita kuluja.  Maksettava ulosotto yht. 832 euroa. Vuoden aikana 15 eri vippifirmaa ja useita perintäfirmoja ja ulosottoja. Luottokelpoisuus mennyt, mutta uudet vippifirmat eivät siitä välitä.

          Kuinkahan moni vippifirma on lonkeroitunut, perustanut tytäryhtiöitä, "uudistunut" toisella nimellä. Väiliäkö sillä, miljoonatulosta tehdään.

          EHDOTON KIELTO PIKAVIPEILLE NYKYISELLÄ TOIMINTAMALLILLA!  Aivan varmasti on  löydettävissä inhimillisempi luotonantamissysteemi.

           

           

          Samaa mieltä 46 Eri mieltä 9 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
        • Oliko niitä luottoja pakko ottaa?

          Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 6/1/12

          Oletko kysynyt, miksi hän niitä otti?

          90-luvun alussa kun otti useita peräkkäisiä lainoja, niin joutui häkkiin syytettynä petoksesta ja maksaa on saanut näihin vuosii asti.

          Nyt hyysätään. Kyllä maailma on muuttunut!

          Samaa mieltä 7 Eri mieltä 0 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • Jo riittää holhous...

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

      Olisiko aika myöntä, että ihimisillä itselläänkin on vastuuta omasta elämästään ja päätöksistä - myös talousasioissa. Ei huonoa taloudenpitoa ja tyhmiä valintoja voi loputtomiin holhomalla estää.

      Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa - näinhän se menee...

      Samaa mieltä 33 Eri mieltä 81 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • Ei kieltoa pikaluotoille.

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

      Herranjestas. Että pitäisi ottaa isompi laina pankista jotta ei velkaantuisi. Satasen pikavippi vs tonni kumpi on vaikeampi maksaa takaisin jos et ole sijoittanut sitä mihinkään tuottavaan tai arvonsa säilyttävään?

      Samaa mieltä 27 Eri mieltä 68 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • Kielto pikaviveille

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

      Olen joutununut pelastamaan molempien tyttäreni lapset mielettömastä korkokierteestä

       

      Maksoi 2600 euroa

      Samaa mieltä 74 Eri mieltä 8 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
      • Kielto pikaviveille

        Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

        Mistä summasta tuo 2600€ lopulta syntyi? Laina ei varmaan ollut suuri?

        Korkohan on noin 500% vuositasolla+ kulut.

        Samaa mieltä 33 Eri mieltä 2 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
        • Missä on noinkorkeat korot???

          Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 6/1/12

          Suomessa on korkolaki ja toi on kyllä höpön pöppöö!!!!!

          Samaa mieltä 1 Eri mieltä 12 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
      • rahankäyttö pitää opetella

        Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 5/1/12

        Miksei tyttärellesi ole opetettu että ensin säästetään sitten vasta ostetaan, mutta tämä nykyaika, minulle heti kiitos näyttä olevan monelle etuoikeus, maksoi mitä maksoi ;)

        Samaa mieltä 5 Eri mieltä 17 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • Pikaluotto

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

      Ilmanmuuta kielto. Asiassa kuitenkin on se ettei ko. ihminen saa kulutusluottoa koska on jo sellaisessa tilanteessa ettei pankki anna rahaa ja ikävä kyllä jäljelle jää pika vippi korko 25%.Jos pankit harkitsisivat asioita tarkemmin kulutusluotto olisi kierteeseen joutuneelle pelastus.

      Samaa mieltä 30 Eri mieltä 8 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • rahastajat köyhien raadoilla !!

      Kirjoittanut henkari, päivämäärä 3/1/12

      kaikki pikavipit äkkiä pois markkinoilta !! JOUDUIN SAIRAALA /LEIKKAUS KIERTEESEEN JA ELÄKEKKEENI EI RIITTÄNYT NOPEAAN LASKUJEN MASAMISEEN JA PAKKO OLI SORTUA NÄIHIN "HELKKARIN" VIPPIVIRMOIHIN JA KOHTA OLI JATKUMO SELLAINEN ETTÄ UUTTA VIPPIÄ ENTISEN MAKSAMISEEN!! TEIN KYLMÄN PÄÄTÖKSEN SIITÄ ETTÄ SE ON SAATAVA POIKKI JA YKSI RAHASTAJA-MAFIOSO PÄÄSI RAHASTAMAAN PERINTÄ LASKUILLAAN JA 100 EUROA OLI MUUTAMAN VIIKON JÄLKEEN 240 EUROA JA LUOTTOTIEDOT PILATTU SIITÄ SEURASI ETTÄ RAASTUVASTA TULI YKSIPUOLINEN PÄÄTÖS ULOSMITTAUKSESTA JA NYT SATASESTA ON KASVANUT MONELLE PERIJÄLLE JA ULOSOTOLLE 650 EUROA !! ETTÄ VIPPIFIRMAT RAHASTAVAT JA LOPUKSI LAKI JA ULOSOTTO TULEE KAVERIKSI PERIMÄÄN SAATAVIAAN!! VAROKAA HYVÄT KANSALAISET TÄTÄ "RAHA-ANSAA" HITTOON KAIKKI MAFIOSO-RAHASTAJAT!!

      Samaa mieltä 50 Eri mieltä 13 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
      • kenen vika

        Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

        Oliko se pikaluottofirman vika, että jouduit leikkauskierteeseen ja otit lainaa tietäen, ettet pysty sitä takaisin maksamaan? Hommasit itsesi lainakierteeseen ja maksoit kiltisti laskusi valtiolle, joka ei pysytynyt sinusta pitämään huolta ja tosiasiassa aiheutti tilanteesi. Mikset jättänyt lainoja ottamatta, sairaalalaskuja maksamatta ja ottanut yhteyttä sosiaalihuoltoon?

        Samaa mieltä 24 Eri mieltä 5 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • Kielto pikaluotolle

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

      Kielto pikaluotolle

      Samaa mieltä 45 Eri mieltä 14 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • Pikaluotet ovat koronkiskontaa

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

      Järjettömän kallista rahaa. Kaikki koronkiskonnan muodot on estettävä.

      www.ted.com/talks/richard_wilkinson.html
      www.ted.com/talks/kevin_bales_how_to_combat_modern_slavery.html

      Pikaluoteoilla vain rahastetaan henkilöitä, joilla on muutenkin vaikeaa - ja se on väärin.

      Länsimaisen demokraattisen kulttuurimme pitäisi ainakin perustua sekä oikeudenmukaisuuteen ja vastuullisuuteen. Pikaluotot eivät täytä kumpaakaan ehtoa.

      Samaa mieltä 48 Eri mieltä 4 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • Kestävä kehitys ei perustu pikavipeille

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

      Olen törmännyt omassa työssäni muutamaan, surulliseen tilanteeseen, jossa pikavippejä ottanut

      kansalainen on menettänyt omaisuutensa. Eräs kehitysvammainen henkilö menetti asuntonsa kaveriporukalla otetun pikavipin vuoksi. Ko. henkilö on niitä harvoja, jotka pystyvät elämään palkkatulolla matalapalkka-alalla. Hän oli kuitenkin pystynyt ostamaan asuntonsa viitisen vuotta sitten. Hän pystyi maksamaan lainan korot ja lyhennykset, kunnes reilu vuosi sitten kaveriporukalla otettu pikavippi romahdutti maksusuunnitelman. Seurauksena asunnon myynti. Tällaista tilannetta ei sivistysyhteiskunnassa saa esiintyä. Eurooppalainen talouskriisi suorastaan huutaa vastuullista pankki- ja luototusjärjestelmää. Sitä ei edusta tämä "hillot tilille"-tienvarsimainonta. Tämän järjestelmän mahdollistamien yöivelkaantuneiden työttömien henkilöiden on erittäin vaikea päästä takaisin normaaliin elämään. En näe mitään perusteita tämän järjestelmän säilyttämiseksi.

      Samaa mieltä 50 Eri mieltä 5 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
      • Tämä ei varmasti ole pikalainojen syytä!

        Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 6/1/12

        Samaa mieltä 2 Eri mieltä 13 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
      • Missä menee kenenkin vastuu?

        Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 10/1/12

        Onkohan tässä suurimmat syylliset:

        1.kaverit, jotka houkuttelivat kehitysvammaisen kimmpavelkailuun

        2. vanhemmat, jotka eivät laittaneet lastansa holhouksen alaiseksi jo alunperin, jos ei osaa hoitaa asioitaan?

        3.pikavippifirmat?

        Samaa mieltä 1 Eri mieltä 1 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • pikaluotot

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

      Pikaluotot pitäisi ehdottomasti kieltää.Ne joilla jo ennestään on ongelmia, sortuvat vipin ottoon.

      Vippi otetaan hetken huumassa, usein ollaan viihteellä, eikä ajatus huomisesta tule mieleen.

      Ajaudutaan askel askeleelta tuhoon ja kierteeseen josta ei enää nousta omin voimin.

      Päättäjät puhuvat kauniisti nuorten auttamisesta ja syrjäytymisen estämisestä, teot  jäävät puheiksi.

      Pikavipit ovat ansa heikoille ihmisille.

      Samaa mieltä 44 Eri mieltä 11 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • Kielto pikaluotoille

      Kirjoittanut Atusa, päivämäärä 3/1/12

      Pikaluotot tulee kieltää ehdottomasti. Korot ovat täysin ryöstöhommaa. Jos vuosikorot ovat lähes 1000%, siitä voi jokainen laskea paljonko se maksaa jos lainaa ei pysty hoitamaan. Oma tyttöni on sortunut pikaluottoihin ja yrittänyt niistä selvitä ottamalla aina uutta ja uutta lainaa. Jokainen järki-ihminen tietää kuinka siinä käy. Lisäksi lainan päältä otetaan toimituskuluja ja jopa arveluttavia tilinavausmaksuja parhaimmillaan 300 eurosta 75 euroa. Uskomatonta ! Pikaluottoja ei tarvitse kuin sellainen henkilö, jolla jo muutoinkin yleensä elämässä menee huonosti ja pikaluotot vain huonontaa tilannetta. Esim. oma tyttöni kärsii alkoholiongelmasta ja nämä pikavipit ovat mahdollistaneet juomisen ja ahdingon lisääntymisen. Tämä on myös vaikuttanut koko perheen elämään erittäin surullisella ja raskaalla tavalla.

      Samaa mieltä 45 Eri mieltä 7 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
      • Ei se pankistakaan halpaa ole!

        Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 27/1/12

        Pankit eivät halua edes niin pieniä luottoja myöntää, kun niiden kulut ovat vielä korkeamma.

        Suljetaan kaikki koronkiskojapankit!

        Samaa mieltä 1 Eri mieltä 5 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • Pikaluottojen mainonta tulisi kieltää

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

      Olen todella ärsyyntynyt sähköpostiani tukkivasta pikaluottomainonnasta. Vaikka sähköpostini roskapostisuodatin heittääkin pikaluottotarjoukset roskapostiin, niiden jatkuva lähettäminen ärsyttää.

      Sitäkin ihmettelen, miten on mahdollista, että monet tällaiset pikavippipostit lähetetään yksityishenkilön nimissä. Onko tällainen pankkitoiminnan mainostaminen yksityishenkilölle laillista Suomessa?

      En ole koskaan sortunut pikavippien ottamiseen, vaikka pankkitilin saldo näyttäisi nollaa. Uskon kuitenkin, että on paljon niitä, jotka sortuvat näihin pikavippihoukutuksiin rahapulassaan.

      Nyt vapaasti rehottava pikavippitarjonta tulisi mahdollisimman pian saada kuriin ja valvontaan lainsäädännön keinoin.

      Samaa mieltä 46 Eri mieltä 3 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • lapset

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

      Onse herrajumala,  kamalaa, kun aikuiset ovat polttaneet luottotiedot viinan takia. Sit kun lapset ovat täysi ikäisiä, käytetään heidän luottotietoja hyväkseen siihen asti kunnes määränpää on vastassa. Siinä sellanen kierre että oksat pois. Ulkoilkaa ihmiset, pää selvänä:)

      Samaa mieltä 22 Eri mieltä 3 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • Syylliset vastuuseen!

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

      Moro. olen sitä mieltä,että se pitää kieltää kokonaan ,nyt kun vielä on osa nuorista kuivilla.On todella törkeätä ,että lainsäädäntö suosii tuollaisia koron kiskureita. Putkkaa, linnaa,vankilaa kaikille niille jotka ovat hyötyneet moisesta leikistä.

      Samaa mieltä 34 Eri mieltä 8 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • totuus

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

      Alkoholi on suurimmassa osaa syyllinen, toisaalta ihmisten huono olo, jaa mistä se taas johtuu. Alko valtion monopoli? Terveyden huolto menny ihan peehen, pitkiä sairaslomia, kun ei tutkita ihmistä riittävän hyvin. Sairaskertomukset ympäripyöreitä, Ei siitä säästöö tule johtajat. Pyöpaikat vähenee, ei tarvi kovin upsalan  ekonomi olla mitä tuleman pitää. Hyvää vuotta 2012

      Samaa mieltä 2 Eri mieltä 9 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • Kielto pikaluotoille

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12

      Ne tulisi ehdottomasti lailla kieltää. Itse en ole niitä koskaan käyttänyt mutta olen lähipiiristä kuulut kokemuksia. Niiden pohjalta sanoisin, että älkää ottako pikaluottoa. Jos olette taloudellisessa ahdingossa niin se tilanne pahenee vain ottamalla korkeakorkoista pikaluottoa.

      Pikaluotot ovat turmiollinen ilmiö koko yhteiskunassa.

      Samaa mieltä 40 Eri mieltä 10 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • täyskielto voimaan asap

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

      Pikavipit on heikossa asemassa olevien törkeää ja tahallista hyväksikäyttöä. Pienituloisia ja vaikeassa elämäntilanteessa olevia työnnetään pikavipeillä häikäilemättömästi yli laidan, velkakierteeseen pois ihmisarvoisesta elämästä. 

      Hävetkää, ja hävitkää!

      Samaa mieltä 39 Eri mieltä 13 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • tekstiviesti

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

      En ole koskaan ottanut pikavippiä. Minulle tulee usein tekstiviestejä vippifirmalta ja niin varmaan muillekin. Erittäin ärsyttävää. Yhteen firmaan olin yhteydessä sanoen jos ei viestit lopu niin otan yhteyttä johonkin tahoon. Siihen loppuivat siltä firmalta mutta tämä joka nyt lähettää on toinen firma.

      Tällainen pitäisi lailla kieltää koska viestejä voi tulla parikin viikossa. Alkaa olla jo häirintää.

      Samaa mieltä 31 Eri mieltä 1 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
      • Markkinointikiellon saa pyytämällä!

        Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 6/1/12

        Ongelma on, että puhelinnumerot vaihtuvat ja asiakkaat eivät päivitä tietojaan ja vanhat puhelinnumerot jäävät voimaan. Tilannetta on pahentanut vielä se, että puhelinyhtiöt ovat nopeuttaneet numeroiden kiertoa, eli numerot menevät uudelle kuluttajalle nopeasti.

        Samaa mieltä 2 Eri mieltä 7 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • ei kieltoa

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

      "

      Kirjoittanut Tuntematon, 16 tuntia, 15 minuuttia sitten

      Pikaluotot pitäisi kieltää sillä rahapulassa niihin on riski sortua vaikka järjellä ajateltuna niissä ei ole mitään järkeä. Tukalassa tilanteessa saattaa kuitenkin niihin ajautua ja sen jälkeen jäädä kierteeseen. Fiksumpaa olisi hakea kulutusluottoa pankista huomattavasti inhmillisemmällä korolla."

      Esimerkiksi 400 euron pikavippi on lähes aina edullisempi kuin pankin yhtä suuri kulutusluotto, eikä nyt kauhistella mitään prosentteja vaan eikö olisi fiksumpi laskea lainan todelliset kulut? 400 euron pikavipistä kertyy yleensä kuluja n. 100 euroa ja pankin kulutusluotosta yli 100 euroa.

      Samaa mieltä 8 Eri mieltä 26 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
      • Ei ole totta!

        Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

        Jos olet luottokelpoinen, kysypä pankista sellasta "pikavippiä", mikä sovitaan liitettävän siihen maksukorttiisi, jolla ilmeisesti muutkin ostoksesi maksat. Summa on sovittavissa(vaikka 10000€), ja maksuaikaankin voit vaikuttaa. Vuotuinen korko on tiedossasi jos haluat maksaa esim. sen 400€ tietyissä osissa.

        Mutta jos voit maksaa yleensä kuukauden viiveellä tulevan laskun kerralla, et maksa senttiäkään korkoa!!! Näin hytvin toimii pikavipit, ja on aina mukana, ja edullista.

        Etkä maksa satojen % vuotuista korkoa!

        Samaa mieltä 19 Eri mieltä 2 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
        • Kortistako se onni alkaa!

          Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 6/1/12

          Mitä sitten, kun se 10 000 euroa on käytetty ja pitäis maksaa. Onko se helpompaa kuin 400 euron vippi. Taitaa tulla aika paljon kalliimmaksi!

          Samaa mieltä 2 Eri mieltä 8 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • Late Lapista.

      Kirjoittanut Late Lapista. , päivämäärä 4/1/12

      Nyt kun kokoomus on saanut taloutensa kuntoon pikaluotto firmoillaan, ne joutaakin lopettaa, tai ainakin laittaa niiden korot sieltä yli 1000 prosentista ihmismäiselle tasolle!

      Vai tarvitseekohan nyt kepu noita pikaluotto firmoja taloutensa korjaamiseen, vai riittäisivätköhän siihen ne LAHJUSLANKKUTAPULIT ?

      Late Lapista.

      Samaa mieltä 1 Eri mieltä 1 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • Sairaiden hyväksikäyttöä

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

      Pikavippifirmat ja niihin kytköksissä olevat ulosottofirmat käyttävät säälimättä hyväkseen sairaita ja syyntakeettomia ihmisiä.

      Suuri osa pikavippifirmojen uhreiksi jääneistä on jostain addiktiosta kärsiviä. Esim. Alkoholi-,  huume- peliriippuvaisia jne..

      Pikavippifirmojen uhriksi joutuneiden ihmisten sairaus vain pahenee. Mielestäni addiktiosta kärsiviä ihmisiä pitää hoitaa, eikä pahentaa heidän sairauttaan.

      Jos joltakin oikeasti on rahat lopussa, niin sitä varten on olemassa sosisaalitoimisto.

      Samaa mieltä 38 Eri mieltä 8 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • Kielto pikaluotoille

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

      Ehdoton kielto pikaluotoille. Niitä saa liian helposti ja korot kuluineen ovat aivan järjettömät. "Pienessä sievässä" rahapulaan ja lisäjanoon saatavissa liian helposti. Tällöin moni nuori joutuu helposti velkakierteeseen, josta johtuen maksukyvyttömyyteen. Sitten edessä velkajärjestelyt ja mahdollisesti merkinnät maksuhäiriöihin. Tällöin tärkeiden (esim. asunto-, opinto-, auto-, yms.) lainojen saanti pankista vaikeutuu.

      Helpompi vaihtoehto käydä pyytämässä suoraan pankin luottoluukulta lisää rahaa. Pankkien korot+kulut ovat kuitenkin tosi alhaalla kun ne vuosia sitten oli jopa yli 20 %:a!

      Samaa mieltä 33 Eri mieltä 8 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • pikavipit

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

      pikavipit ova selvää korinkiskontaa joka on ehdottomasti lain vastaista ja rikollista toimintaa .päättäjien olisi pitänyt kieltää tällainen toiminta heti alkuun tai viimeitään nyt heti

      Samaa mieltä 36 Eri mieltä 6 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
    • Faktaa väliin

      Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 4/1/12

      Pankkien kulutusluotothan ovat kalliimpia, kun ovat niin isoja ja pitkäaikaisia. Jos otat pikavippiä vaikka 400 euroa, niin maksat siitä takaisin esim. kuukauden kuluttua 460-500 euroa pikavippipaikasta riippuen. Kuluja siis vain 60-100 euroa.

      Jos taas otat samansuuruisen lainan pankista, niin maksat kulutusluotosta jo pelkää lainanavausmaksua 100 euroa! Tähän sitten vielä korot ja kulut päälle!

      Se siitä edullisesta kulutusluotosta. Jokainen voi itse tarkistaa nämä hinnat pikavippifirmojen sivuilta ja pankkien hinnastoista.

      Samaa mieltä 10 Eri mieltä 24 Lähetä twitteriin Lähetä facebookkiin
KetjuPuuKaikki << Edellinen 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 Viimeinen
103050100