Pikaluottoja myönnettiin vuonna 2010 yli miljoona. Pikaluotoista aiheutuu kuluttajille edelleen velkaongelmia huolimatta siitä, että säännöksiä on tiukennettu esimerkiksi vaatimalla luotonantajia rekisteröitymään ja toimimaan luotonannossa vastuullisesti.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on asettanut joulukuun alussa työryhmän valmistelemaan lakimuutoksia pikaluotoista aiheutuvien velkaongelmien vähentämiseksi. Nyt on tarkoitus selvittää, mitä tiukennuksia lainsäädäntöön vielä tarvitaan. Harkittavana on, onko pikaluottojen tarjontaoikeutta perusteltua rajoittaa kiellolla vai onko tarkempien selvitysten perusteella tarkoituksenmukaisempaa puuttua niiden tarjoamiseen muilla keinoin. Myös velallisille pikaluotoista aiheutuvia kuluja halutaan kohtuullistaa.
Toivoisimme valmistelun tueksi vastauksia erityisesti seuraaviin kysymyksiin:
1. joka ottaa pikaluottoa, ei saa luottoa muualta
joka ottaa luottoa puhelimitse esim. klo 20 - 08, ottaa sitä muuhun kuin vuokraan, ruokaan, lääkkeisiin ja niihin verrattaviin välttämättömyyksiin
pikaluoton myöntäminen on harkintakyvyttömän ihmisen ahdingon hyväksikäyttöä
pikaluottokierteeseen joutuminen ei edistä vastuuseen kasvamista vaan katuojaan joutumista
2. en ole eikä lähipiirini ole, mutta aikuistuva lapsi on "uhkailut turvautua" pikaluottoon provosoidessaan vanhempiaan
3. -
4. toivottavasti en joudu tilanteeseen, että se vaikuttaisi elämääni mitenkään
Samaa mieltä
2
Eri mieltä
15
Rahattomana hetkenä nuoren henkilön on helppo sortua pikavipin ottamiseen. Ei sitä lainaa ottaessa, rahan tarpeessa, tule ajatelleeksi vipin todellista hintaa, vaan esim. 20 euroa lainatessa se tuntuu pikkusummalta. Takaisinmaksun koettaessa henkilöllä pitäisi kuitenkin olla rahaa jo n.30e.
Isoveljeni otti rahapulassa pikavippejä, kun rahaa ei tuntunut oikein saavan mistään ja luottotiedothan siinä meni. Töitä hän ei ollut saanut vaikka oli jatkuvasti hakenutkin ja nyt maksuhäiriömerkintä vaikeuttaa asioita kaikkialla.
Vippejä ottaessaan veljeni oli masentunut ja yksinäinen. Tyttöystävä oli juuri jättänyt ja muutenkin elämä näytti kaatuvan niskaan. Tämänkaltaisessa tilanteessa pikavippi voi tuntua helpottavana ratkaisuna rahaongelmiin.
Kieltämällä pikavipit ehkäistäisiin yhä uusien nuorien ajautuminen maksuhäiriökierteeseen.
Samaa mieltä
21
Eri mieltä
2
Suomessa pitäisi olla enemmän valvontaa, minkälaisia yrityksiä saa perustaa ja mitä saa mainostaa. On harhaan johtamista mainostaa isolla helposti saatavaa rahaa kulutukseen ja mainita pienellä suuri korko ja kulut. Se on tosi kallista rahaa ja koron kiskontaa. Perintätoimistot laskuttavat surutta niin paljon kuin pystyvät. Perintätoimistoja on perustettu paljon. Nuorille tulisi antaa jo koulussa valmiuksia pärjätä nykymaailmassa taloutensa kanssa. Kun yhteiskunnasta on tullut mainosmaailma ja psykologit käyttävät mainonnassa ihmisten heikkouksia hyväkseen, niin soppa on valmis. Luodaan turhia tarpeita ihmisille ja nuorille. Siihen rakoon ovat tulleet Pikavippi-yritykset.
En ymmärrä sitäkään, että kunnat tekevät sopimuksia ja antavat laskujen perinnän heti perintätoimistolle, jonka palkkiot ovat ylisuuria. Tässä on kansalaisten rangaistus toimintaperiaatteena. Kuntakin voisi tuoda neuvonnan kansalaisten lähelle.
Sosiaalista luototusta pitäisi saada, jos tarvitsee rahaa oikeaan tarpeeseen eikä pankki myönnä lainaa. Samalla voisi järjestää kursseja ja edellyttää osallistumista, miten henkilö oppii pärjäämään tietyllä rahamäärällä ja hoitamaan talouttaan, kieltäytymään kulutuksesta / juhlimisesta. Elämään varojensa mukaan ja säästämään.
Sosiaalitoimiston tulisi olla kansalaisten tukipaikka, missä myös ohjataan ja neuvotaan ettei henkilö joudu toista kertaa kierteeseen rahapulan vuoksi.
Perusturva pitäisi taata kaikille. Pitäisi olla paikka, missä ihmiset voisivat luottamuksellisesti saada neuvontaa, miten tietyllä rahamäärällä pärjää. Pitäisi perustaa neuvoloita lähelle ihmisiä, mihin on helppo mennä kertomaan rahahuolista eikä leimaantuisi. Tarvitaan halua auttaa ihmisiä oppia elämään nykymaailmassa. Pankkikortit ja Visat ovat kuitenkin aika uusi asia, kun ajattelee, milloin ne tulivat. Käteisellä maksaessa tiesi heti, milloin rahat ovat loppu. Silloin rahapussissa ei ollut rahaa.
Välillä tuntuu, että päättäjät, kansanedustajat, ministerit, virkamiehet sulkevat silmänsä eivätkä halua nähdä, kantaa vastuuta, minkälaiseen maailmaan nuoremme, lapsemme ovat joutuneet.
Hyvänä esimerkkinä meidän Suomessa esim. OP Pohjola, joka aloitti ja jatkoi omien johtajiensa palkitsemista kiertoteitse piilossa veroja ym. kiertäen suurella ahneudella eikä Finanssivalvontakaan tutkinut asiaa perin pohjin. Kuitenkin kauhistelimme täällä USA:n pankkiirien rahapeliä ja ahneutta, joka horjutti koko maailmaa ja syöksi sitä kaaokseen. Kansalaiset kärsivät ja maksavat sen.
Toivon, että Pikavipit poistetaan ja tilalle tulee tervettä ja turvallista luototusta, johon liitetään pakollinen osallistuminen neuvontaan, jotta henkilö oppii raha-asioiden hoitoa.
Samaa mieltä
3
Eri mieltä
11
tuo luotto-ongelma tuntui olevan vain nuorilla.miten ois jos laitettais vain ikärajaa sama kuin laivamatkailussa eli 21v ilman vanhempien suostumusta.alle 21v vielä kehtaa äitiltä vipata satasen,kolmekymppinen ei enää kehtaa vaikka tarvis kiperästi.
Samaa mieltä
4
Eri mieltä
5
Pannaan koroille ja muille kuluille katto, joka vastaa pankkien vastaavia. Jos ne ylittyy, ei tarvi maksaa.
Samaa mieltä
6
Eri mieltä
5
Yritysten tarjoamat pikaluotot tulisi kokonaan poistaa. Niiden takaisinmaksu aiheuttaa lisävaikeuksia muutenkin muistakin ongelmista kärsiville henkilöille. Sen sijaan pitäisi laajemmin ottaa käyttöön yhteiskunnan tarjoama sosiaalinen luototus tukitoimena silloin, kun rahantarve on perusteltu. Silloinhan tarkistetaan myös henkilön oikeus saada toimeentulotukea. Sosiaalinen luototus on jo käytössä useissa kunnissa.
Samaa mieltä
19
Eri mieltä
0
Koronkiskonta kiellettävä ehdottomasti! MIKSEI VIPPAAJA(KISKURI) NYKYÄÄN JOUDU LINNAAN?
Olin Jätkäsaaressa (länsisatamassa) töissä ja lainaaja TIENASI 10000mk:lla 50000mk:n vuositulot eli korko 10mk 100mk:sta viikossa eli sama kuin pikavipit (nykyään laillisena!) = KORKO noin 500%/vuosi+karhuamiskulut(usein huimat).
Lainaaja sai silloin 3-5 vuotta vankeutta. Ainakin niin vakituiset satamajätkät tiesivät. Monen jätkän palkka kiersi viikosta toiseen lainaajan kautta. Niinhän tapahtuu nykyisin TUHANSIEN pikavippaajien kohdalla.
Monille vippaajille 100€ ei ole olevinaan mikään raha - esimerkiksi osakesäästäjälle(tai muille jotka tuntevan rahan arvon)se on merkittävä summa. TÄSSÄ USEIN SYY MIKSI KÖYHÄ VIELÄ KÖYHTYY(PERIKADON PARTAALLE) JA RIKAS RIKASTUU.
Samaa mieltä
3
Eri mieltä
0
Tää nyt on taas tätä suomalaista järkeilyä että ongelmat ratkeaa KIELTÄMÄLLÄ.
Todellisuudessa ongelma on se ,että Suomessa on jo iso joukko ihmisiä jotka eivät tule palkallaan toimeen ,ei edes pakollisista menoista .
Se että pikavipit kiellettäisiin ei auta pätkän vertaa näitä ihmisiä , katkaisee vain sen viimeisenkin oljenkorren , millä ehkä olisi selvinnyt pahimman yli.(Ettei tarvii ruveta varastamaan)
Tietysti ihmisten jotka ei vippejä tarvitse on helppo viisastella jollain selkärangattomuudella ,mutta todellisuudessa näitä vippejä tarvitsevat monet pätkätyöläiset tai eläkeläiset ihan jokapäiväisiin menoihin. Kyse ei todellakaan ole pelkästään mistään teinien bilevipeistä.
Ehkä jonkinlainen ikäraja olisi paikallaan.
Pikavippejä siis tulee olla saatavilla , mutta kohtuuttomiin korko ja muihin kuluihin tulee puuttua.
Ja sitten kun kun nämä vipit ei enään ole vippaajalle mitään kultakaivoksia , niin ehkä ne kovimmat konnat karsiutuu alalta pois .
Samaa mieltä
3
Eri mieltä
17
Pikaluotot ovat matemaattisesti järjetön keksintö. Ne ovat esimerkki taloudellisesta riistosta, jossa ei ihmisoikeuksilla ole mitään painoa, vain raha ratkaisee. Niiden näkyvä mainonta esim. tolppailmoituksissa johtaa juuri niitä ihmisiä harhaan, joilla on a) matemaattisia luki-vaikeuksia b) yleisiä vaikeuksia elämänhallinnassa c) taipumus elää yli varojensa. Pahinta on, että niistä on puhuttu keinona selvitä vaikeuksista. Ne ovat kuin sammuttaisi tulipaloa bensiinillä.
Pikaluotot on kiellettävä kokonaan. Kiellon jälkeen nettiin jää varmasti "salaraha.fi"-tyyppisiä yrittäjiä, jotka on ilmiannettava armotta.
Samaa mieltä
17
Eri mieltä
3
Pankeista saa nykyään lainaa lähinnä vain reaalitakuita vastaan vaikka luottotiedot olisivat kunnossa , tai jos pystyy osoittamaan, ettei oikeastaan tarvitse sitä. Pikaluottojen kieltäminen aiheuttaisi kieltolain kaltaisen kierteen, jossa tarjoilupisteiden määrä lisääntyy.
Pikaluotto on ollut henkilökohtaisesti eräässä vaiheessa erittäin tarpeen, eikä niitäkään määrättömästi saa, ellei harrasta pimeitä jatkolainamarkkinoita, subrime tyyliä, jossa luottoja ja takuita myydään pimeillä markkinoilla.
Pikalainoihin pitää laatia korko- ja toimituspalkkiokatto, joka vastaa normaalilainoja. Toisakseen pikalainojen nopeus ja helppous tulee säilyttää. Ei turhia kysymyksiä.
Pikalainat tulee voida muuttaa pitkäaikaisemmiksi lainoiksi ilman merkittäviä lisäkustannuksia. Vähentäisikö työttömille kohdistettu kansalaispalkka pikalainoja? Kierre on osattava katkaista ajoissa.
Pikalainat eivät saa heikentää muiden henkilön tavallisten lainojen saantia. Ne on hyvä pitää erillään tavallisista lainoista, kuitenkin pieniä määriltään. Nyt pankit kyttäävät pankkitilejä, onko joku ottanut pikalainoja, ja kieltävät muun lainan saannin, koska se on merkki ongelmista, ja pahentavat siten henkilökohtaista kokonaistilannetta.
Pikalainoissa on teknisiä puutteita, joita voi parantaa, esimerkiksi laskutus, kun laskuttajataho on eri kuin lainanantaja, ja maksujen informointi, jossa kännykkä on kätevä väline sekä internetin online sivujenparantaminen. Siinä tulee sekaannuksia.
Ylilyönteihin on mahdollista tehdä täsmärajoituksia, jos tiedetään, millaiset ryhmät käyttävät väärin luottoja.
Kokemukseni mukaan pikalainat ovat tärkeitä lyhytaikaisen likviditeetin turvaamiseksi, mielellään käyttäisi tavallisia pankkeja, mutta se ei vain onnistu tilantessa, jossa työt tilapäisesti vähenevät. Olisin konkurssissa ilman luottotietoja ilman pikaluottoja. Ja tältä näkökulmalta pankkien lainapolitiikka ja hitaus on ollut osasyyllinen.
Sitten voi vaikuttaa velkaantumisen syihin. Yritysten vero-, alv-,tyel, yel ym. ja ennakkoveron arvioverotus- , ennakkoperintäkäytännöt ovat äärimmäisen mutkikkaita, epäkäytännöllisiä, verotushallinnon sisällä tieto ei kulje jne. Tutkikaapa, kuinka pienyrittäjät ovat käyttäneet pikalainoja jonkinlaisen maksukyvyn turvaamiseksi sen takia, että mutkikkaassa maksuviidakossa ei ole pystynyt hoitamaan kaikkia ilmoituksia ja maksuja tai kirjanpitoa ajallaan.
Jos ei pikalainoja, mitä sitten? Run run.
Samaa mieltä
2
Eri mieltä
12
Kansanedustajien on vaikea nähdä pienen ihmisen tilannetta. Ei pikavippiä tarvita yli 6.000 euron kuukausituloilla. Itse olen ottanut vippiä esim bensaan tai bussikortin lataamiseen, jotta olen päässyt työpaikalle kun tiliin on ollut vielä muutamia päivä. Tätä päättäjien on vaikea ymmärtää. Ei kulutusluottoa saa pankista heti syynä " matkakortilla ei ole rahaa, en pääse muuten töihin". Samaa pätee sosiaaliseen luottoon.
Ehtoja on vain kiristettävä. Ei montaa lainaa eri yrityksiltä eikä samalle henkilölle kerralla avoimmia montaa sataa euroa.
Samaa mieltä
1
Eri mieltä
16
Pikavippi on joitakin kertoja pelastanut minut nälältä.
Pieneläkeläisellä on tilanteita jossa esim. 50€ vippi voi pelastaa nälältä. Tosin korko on liian suuri, mutta se on kuitenkin pelastus.
Joten ei täyskieltoa.
Samaa mieltä
3
Eri mieltä
16
Hyvä business tuo pikaluottojen anto - tällaista yrittäjyyttä tulee valtion käsitellä tosi rankalla kädellä ja luoda oheen tehokkaampi ns. köyhyysloukun luotonanto, kuin mitä tähän mennessä on olemassa esim. sosiaalisen luotonannon suhteen.
Nyky-yhteiskunta elää "trendinä" velaksi .eikä ole muotia missään muodossa yrittää elää varojen mukaan. Mikä sitten tähän neuvoksi? Usea periytyvän sosiaalituen avulla elävä sukupolvi pitää normaalina sitä, ettei tarvitse ponnistella, kun saa ilmaistakin rahaa. On kuitenkin ihmisiä, jotka syyttään joutuvat tiukille - työttömiksi ja tulottomiksi asuntovelallisiksi; markkinatalouden jokavuotisen jatkuvan voiton korotuksen virrassa , kun yritykset viedään halvan työvoiman maihin, näiden voittojen maksimoimiseksi.
Ehkä Suomi on tulevaisuudessa pelkkä palvelualojen (yhden miehen/naisen yrittäjien), pitserioiden, kaljakuppiloiden ja pikavippifirmojen luvattu maa - tätä on jo nähty. Kun työpaikat häipyvät, alkaa kaljakuppiloiden, kirpputorien ym. nousu ja työllisyyttä korvaavat nälkärajoilla taistelevat itsensä työllistäjät sekä nämä "koronkiskurifirmat".
Kokonaisuus pitää laittaa kuntoon.
Aivan liian usein törmään nuoriin, jotka haluavat helppoa rahaa tekemättä mitään, kuten faija ja mutsikin. Miks mennä johonkin rupuseen amiskeen, kun saa ilmaista rahaa ihan vaan kotona olemalla. Sitten tulee masennus, ei tarvitse siellä kotonakaan vetää tikkua ristiin edes jokapäiväisten arkirutiinien suhteen, kun se on jo sukupolvi sitten menettänyt merkityksensä. Ei ole päivää ei yötä, ei ruoka-aikoja ei vastuuta edes omien kulutus- ja perushoidon suhteen (ruoka, pyykit, kodin siisteys...). Välittäminen ja toisesta huolehtiminen on unohtunut vanhemmilta ja lapsia tulee pelkän seksin kautta tähän henkiseen köyhyyteen. Tämä joukko on tosin todella pieni - ehkä 3-5% ikäluokasta, mutta se on olemassa ja mikä sen vaikutus on?
Jako heikosti eläviin, "luusereihin", heikosti toimeentuleviin selviytyjiin ja vielä yrittäviin tai sitten hyvin toimeen tuleviin on tämän ajan totuus. Kun ei ole lapsiin henkistä yhteyttä niin mistä lapset/nuoret saavat malliesimerkin työnteosta tai yrittämisen merkityksestä ja rahan arvosta elämässä.
Kokonaisuudessaan helppo elämä, hengailu, ottaminen sieltä, mistä sen vaivatta saa - vaikka aggressiolla, pudotuspelit, narsismi ja seksi, henkisesti tyhjät arvot tuovat tätä osaamattomuutta yhä lisää yhteiskuntiimme niin meillä kuin muualla.
Globaalista ajattelusta ei ole tietoakaan ja ero ns. hyvivointivaltioiden ja köyhien maiden välillä on valtaisa. Joskus joillekin, jotka tietoisesti valinnoillaan tekevät elämästään helvetin, on henkinen kasvu ja todellinen tietämys elämän todellisuuksita jäänyt täysin oppimatta. Koulutus-, terveys- ja kasvatuskulttuurissamme on jokin todella pielessä. Mikään matematiikan Pisa-menestys ei takaa tätä perustaidottomuutta. Osa ihmisistä putoaa yhteiskunnan jalkoihin ja kokonaan siitä ulos myös tahtomattaan. Vain vahvat ja häikäilemättömät menestyvät ja vain heitä varten on olemassa ns. nykyinen valtiomme. Vapaa-matkustajuuden ongelma on todellinen. Miten siihen vaikuttaa ja mitä meidän tulisi tehdä asialle? Mitä uhrauksia ja vapauden menestystä tulisi harkita, kun mietitään kokonaisuutta. Vapaus tuo vastuuta ja velvollisuuksia. Ne on pohdittava uusiksi.
Koko maailmanlaajuinen talouslama on ahneuden ilmentymää. Minusta ei ulkomaille menevien maksimivoittoja havittelevien yritysten tilanne ole ylpeyden aihe. Kun esim. meiltä menee vaikkapa metsäalan yritys Intiaan tai Etelä-Amerikkaan hyödyntämään maiden puutteellista oikeuslaitosta, ihmisten puutteellista oikeustur vaa ja ihmisoikeuksia, verotussysteemiä tai vallalla olevaa valtaisaa korruptiota, enpä juuri arvosta näitä yrityksiä vilpittömän oikeudenmukaisen imagon arvostajina - päinvastoin.
Kun Suomestakin mennään riistämään köyhiä maita ja niiden luonnonvaroja polkuhintaan niin voidaan sanoa, että korruptio on näissä yrityksissä eli omassa maassamme arkea. Vain raha merkitsee. Tämä tulee huomata myös kotimaassamme. Sallimme siis korruption.
Kun taas ihannoimme NHL- tai F1-tähtiä täällä meillä, niin tuntuu kornilta edes ajatella asiaa enempää. Miten nämä miljoonat näkyvät kotimaamme hyvinvoinnissa? Ei mitenkään!!! Rahat menevät muualle eivätkä kartuta veroina maatamme ja kuitenkin olemme kuin voittajia täällä nälkämaassamme.
Taloudellinen korruptio saa kukoistaa esim. näiden pikavippifirmojen luvatussa maassa. Kaikki löysät pois sieltä,mistä vielä saadaan eli ainakin köyhältä, joka joutuu näihin palveluihin turvautumaan joko tietäen ja tiedostaen tai sitten niiltä, jotka älyämättään mitään tästä kiskonnasta elävät "päivä kerrallaan mahdollisimman lujaa".
Yritystoimintaa tulee tukea, jos se on eettistä, mutta ei tällaista. Jossakin pitää olla raja ja kehitys tulee alkaa laajalla sektorilla.
Perusopetukseen tulee sisällyttää itsestään selvänä opetusteemana oman talouden hallinta ja siihen liittyvät perusasiat. Tämä opetus on vain kodeilla vielä ja tätä tärkeää oppia saavat siellä vain ne, joilla talous on kohdallaan ja joissa kodeissa hallitaan oman talouden hoito ja lasten kasvatuksen perusasiat/-taidot. Liian paljon on perheitä, joissa raha ei ole missään roolissa; sillä ei ole merkitystä ja sitä käytetään jopa ihmissuhteiden / kasvatuksen korvikkeena tai perheet, joissa tukiverkostoa käytetään "itsestäänselvyytenä" ensisijaisesti.
Ne, joiden elämäntilanne on ajautunut itsestä aiheutumattomista syistä tuen tarpeeseen eivät kaikki lainkaan käytä pikavippejä vaan arki on todellista köyhyyttä ja sen kanssa eletään perheenä. Lasten ja nuorten kohdalla tämä kuitenkin voi aiheuttaa suurta eriarvoisuuden tunnetta tässä "pintaliitoelämässä", koska tavaralla on usein liian paljon merkitystä ihmisen arvostuksessa.
Tämmöstä mietin - vaikea ja monitahoinen ongelma. Käännös tulisi tehdä ihmisen, luonnon, elämisen mahdollisuuksien tasapuolisemmaksi muuttamiseksi kaikilla elämän sektoreilla. Tiedossa olevat epäterveet yritykset tulee karsia pois ja sijalla tulee olla lainsäädännöllä turvattu oikeudenmukainen sosiaalinen luototusjärjestelmä myös niille, joille pankki ei anna luottoa. Pelkkään kaljakuppilan laskuun ei rahaa tarvitse myöntää ja luototus tulee olla avoinna vain päiväaikaan.
Terveiset kaikille ja Parempaa eettistä Uutta Vuotta!
Samaa mieltä
0
Eri mieltä
13
pois vain pikavipit niitä on liian helppo saaha
ja yllättävän ronskisti lähetään perimään takasin soitellaan ja uhkaillaan txt viestejä tulee vähän väliä
kummallisia perintätoimistoja vois sanoa että perintä toimisto pyörittää vippifirmaa
ulkomaiset vippifirmat sais pois markkinoilta sillä etteivät pois periä niitä suomessa
ilman hyväksyttyä lupaa
Samaa mieltä
16
Eri mieltä
0
Pikaluotot tulee kieltää kokonaan. Pikaluotothan on 2000 -luvun ilmiö - aiemmin sellaisista ei ollut tietoakaan ja ihmiset tulivat toimeen ilman pikaluottotarvetta. Pikaluotot raunioittavat ihmisten talouden - niille ei ole todellista tarvetta. Pikaluottotoimintaa ei olisi lainkaan, ellei niistä voisi "kiristää" laillisesti tolkutonta korkoa ja muita lisäkustannuksia. Pikaluottoja otetaan harkitsemattomasti - kukaan harkitseva ei niitä ota. Pikaluotot velkaannuttavat harkitsemattoman henkilön sellaiseen allikkoon, josta ei selviä tai ei ainakaan ilman velkajärjestelyä. Yhteiskuntaa ei voida rakentaa siten, että pikaluottoyritykset käärivät järjettömät tuotot ja puolestaan muu yhteiskunta - luottotappioina - maksaa heikosti raha-asiansa hallitsevien yleensä turhaan kulutukseen taipuvaisten velat ja vastuut. Selvittäkääpä pikaluottoyhtiöiden omistajien, johtajien taustat ! Voi löytyä yllätyksiä, kun tiedot yhdistetään esim. Suomen Asiakastiedosta löytyviin rekistereihin, maksuhäiriölistoihin, rauenneisiin konkursseihin, mielellään vielä rikosrekisteritietoihin ym.
Jos pikaluoittoja ei kiellettäisi - mikä olisi ensisijainen tavoite, luotoille kaikkine sivukuluineen on asetettava ahtaat kulu- ja korkorajat. Vuosikorko kuluineen ei saa ylittää korkolain mukaista viivästyskorkoprosenttia, mikä tällä hetkellä on muistaakseni 8,5 %.
Samaa mieltä
15
Eri mieltä
0
On hienoa että eduskunnassa ja oikeusministeriössä on herätty tämän asian puolesta. Toivon todellakin että uskalletaan tehdä kovia ja hyviä päätöksiä mahdollisimman nopeasti. Pikavippien kieltäminen on koko yhteiskunnan etu. Lisäksi käräjäoikeuden kulut velan vahvistamisesta ovat täysin kohtuuttomia pienestä velasta n. 250 e. Se lisää vaan velkavankeudessa olevan ihmisen ahdinkoa.
Kannatan täällä esille tullutta ehdotusta esim. sosiaalisesta lainanansaanti mahdollisuudesta tai pankista, jossa olisi kohtuulliset kustannukset lainan ottajalle ja lisäksi samalla voitaisiin kotrolloida lainanottajan rahankäyttötarkoitusta.
Samaa mieltä
21
Eri mieltä
2
Entisaikaan, eli noin 15 vuotta sitten, kun työelämä vielä oli modernisti sanottuna yhteisöllistä, oli tapana perustaa vippikassoja. Kukin osallistuja "sijoitti" tilipäivänä itselleen sopivan summan, yleensä muutaman kympin silloisia markkoja. Kassasta jäsenet saivat häpeää tuntematta vipata muutaman prosentin korolla rahaa tilapäiseen tarpeeseen. Kukaan ei tässä järjestelmässä rikastunut kun tuotto jaettiin pikkujouluissa…niinikään yhteisöllisesti. Tarkoitus oli jeesata työkaveria.
Nykyään on toisin. Lähetetään tekstiviesti naamattomalle sijoittajalle, joka mielellään kiskoo koron ja varmasti viimeiseen asti myös perii saatavansa. Olen jostain taloustiedon oppikirjasta lukenut, että korko on sitä suurempi mitä suurempi on riski sille että pääomat menetetään. En ole kuullut tai lukenut kuinka suuret luottotappiot näihin pikavippeihin liittyy. Onko jollain tästä parempaa tietoa?
.
Samaa mieltä
2
Eri mieltä
0
Poikamme on nyt kohta 20 vuotias ja erittäin vahvassa pikavippikierteessä. Ensimmäinen pikavippi kierros oli, kun hän oli täyttänyt 18 vuotta. Silloin otin, asiantuntijan ja monien muiden kielloista huolimatta, itse pankki lainaa ja maksoin poikani velattomaksi. Uskoin silloin naiivisti, että hän hakee tosissaan töitä ja maksaa minulle takaisin, no päinvastoin kävi, kuten minua oli varoitettu. No, hän asuu edelleen kotona ja lapsestaan haluaa uskoa parasta.
Hän otti tietenkin lisää pikavippejä, yhteensä 25 eri firmasta noin 2700 euron edestä. Perintä kulujen, korkokulujen ja käräjäoikeuden kulujen jälkeen summa on nyt yli 10 000 euroa ja kasvaa korkoa koko ajan. Jos ihmettelet, miten summa on alle vuodessa kasvanut noin suureksi, niin jokaisen firman maksamattomat laskut käsitellään erikseen käräjäoikeudessa ja niihin lisätään oikeudenkäynti kulut.
Hän on täysi-ikäinen ja tietenkin itse velkansa ottanut ja mutta vaikka minulla olisikin laittaa tuollaisia rahoja hänen velkojensa maksuun, kävisi kuten aiemminkin, kun joku hölmö(minä) ne hoidin, hän ottaisi lisää helppoa velkaa.
Hän on yrittänyt suorittaa luokiota ja ollut joissain erittäin lyhyissä työsuhteissa, jotka on itse ns.tyrinyt. Eli, ei ole käytännössä ollut missään työsuhteessa, että voisi sanoa saavansa todellista palkka tuloa.
Rahat hän on käyttänyt vaatteisiin, baareihin, leffoihin, tyttöystävien lahjoihin ja muuhun, mihin lie.
Itse hän on asiansa ryssinyt, mutta silti ottaa asian raskaasti, eli on erittäin masentunut. Olemme käyttäneet häntä nuorisopoliklinikalla juttelemassa, velkaneuvonnassa ja keskustelleet jatkuvasti lukion (erittäin pätevien opettajien ja opon) kanssa lukion jatkamisesta. No se ei, hänestä itsestään johtuvista syistä, tule onnistumaan päivä lukion puolella, vaikka kaikki aineet on kirjoitettu. Koska ei ole töitä, eikä koulusta tule nyt mitään, suorittaa hän tässä välissä armeijan ja samaan aikaan korot sekä kulut jouksevat hurjaa vauhtia. Velkaneuvonta oli armeijasta samaa mieltä, koska töitäkään ei ole, eli ei voi lyhentää velkojaa vaan päinvastoin saattaa haalia niitä lisää.
Kuka ihme antaa näille 18 täyttäneille, täysin varattomille ja tulottomille nuorille lainaa, ilman että mitään takuita vaaditaan ja joissain tapauksissa ei edes luottotietoja tarkasteta. Sitten ihmetellään, kun en eivät kykenekään, yllätys yllätys, maksaman velkojaan takaisin ja masentuvat sekä menettävät elämän halunsa.
Ne ketkä tätä organisoitua rikollisuutta puolustavat tai heittävät tätä:"niin makaa kuin petaa" läppää ovat tavalla tai toisella itse sotkeentuneet tähän "liiketoimintaan" tai ovat sitten täydessä pumpulissa kasvaneita.
Jep, vai pitäisikö syyttää vanhempia, eikun isovanhempia jotka ovat kasvattaneet vanhemmat tai ehkä Aatamia ja Eevaa. Väärin, vika on tässä tahossa joka tarjoaa iältään aikuisille, mutta henkiseltä iältään lapsille, velka rahaa kaksin käsin hauskanpitoon. Näitä tapauksia on paljon.
Samaa mieltä
18
Eri mieltä
1
Mielestäni ensimmäiseksi pitäisi rajoittaa tai jopa kieltää pikaluottojen tolkuton mainostaminen. Joka lyhtypylväässä tarjotaan rahaa. On liian helppo turvautua näin "helppoon" rahansaantiin, ei välttämättä tule miettineeksi, mitä tämä tulee maksamaan.
Samaa mieltä
16
Eri mieltä
0
Tuttavani sai taloutensa sekaisin pikavipeillä ja sitä ennen perinnön tuoman rahahuuman ja kulutushuuman takia. Perintörahat menivät, makea elämä muuttui pikavippikierteeseen. Nyt hän maksaa velkaa muutaman vuoden, eikä enää sorru enää pikavippeihin.
Itse olen turvautunut silloin tällöin pikavippiin sen helppouden takia, ja sen takia, etten ole kehdannut turvautua sukulaiseen tms.
Aina olen pystynyt maksamaan takaisin eräpäivään mennessä, paitsi kerran olisin tarvinnut eräpäivän siirtoa. Siinä yllätyin sen suhteen, että tilillä olisi pitänyt olla heti rahaa maksaa eräpäivän siirto. Muuten olen ollut tietoinen kalliista koroista ja ehdot luettuani luoton pääpiirteistä. Itse olen tarvinnut joskus parin viikon lomautuksen, ja päivärahojen hitaan saamisen takia pikavippiä. Rahat ovat menneet ihan perustarpeisiin, ruokaan ja kerran vuokrasta puuttuvaan muutamaan kymmeneen euroon. Elän kädestä suuhun, ja lapseni isä ei maksa elatusmaksuja, Kelan kautta asia on hoitunut minimimaksulla.
Joskus vain tulee tilanteita, että pikkulainoja tarvitsee. En halua selitellä rahantarvettani kellekään, siksi pikavippi on helpoin tapa järjestää kiireellisiä asioita hoidetuksi. Olen löytänyt todella edullisen luoton, jota käytän tarvittaessa. Se on jopa 10 euroa halvempi kahden viikon maksuajalla kuin mikään muu tähän asti käyttämäni luotto. Jos vipit kielletään kaikilta, niiltäkin, jotka maksavat vipit ajallaan pois, on se minusta holhoamista. Kaikilla ei ole kavereita, jotka auttavat hädässä! Jokin porrastettu valvonta olisi yksi vaihtoehto. Asiansa hoitavia kunnollisiakin ihmisiä vielä on tässä maassa! Asioitaan huonosti hoitavia on paljon, ja heidän ongelmistaan tässä nyt lähinnä on ollut kyse. Ylivelkaantumisesta ja kierteestä. Miksi minua pitäisi rankaista siitä, että ihmiset velkaantuvat pikavipeillä kohtuuttomasti? Lisätkää valvontaa, tai järjestäkää meille suomalaisille helpompi tapa lainata silloin tällöin rahaa perustarpeisiin, pienellä korolla, pieniä summia.
Samaa mieltä
3
Eri mieltä
15
ei ole mielestäni kohtullista että varsinkin nuoria houkutellaan oottamaan pikavippejä tuollaisilla kiristystä vastavalla korolla, ja sitten ovat nuoret hankaluuksissa maksujen kanssa ja miksei aikuisetkin. minusta pikavipit tulisi lailla kieltää koska heidän korkonsa ei vastaa minkäänlaist kohtuullisuutta se on kiristyseen verrattva korko.
Samaa mieltä
17
Eri mieltä
0
Pikaluottoja lähipiirissäni ottaneet ihmiset ovat yleensä joutuneet vippien vuoksi aiempaa suurempiin rahaongelmiin. Vipeillä on mahdollistettu esim uhkapelaamista ja alkoholinkäyttöä. Varsinkin hyvin nuoret sukulaiseni ovat ottaneet helposti saatavilla olleita vippejä ja joutuneet niiden korkojen vuoksi sitten ongelmiin.
Samaa mieltä
17
Eri mieltä
2
Koko pikavippi systeemi täytyise ehdottomasti kieltää lailla.
Ihminen, joka ei syystä tai toisesta saa rahaa muualta kuin pikavippi yhtiöltä, on todella suuri riski että kyseiset henkilöt velkaantuvat vaikeasti, ja menettävät luotto-tietonsa, samalla kun "rötös" herrat (pikavippi yhtiöiden omistajat) rikastuvat toisten ihmisten ahdingolla
Samaa mieltä
17
Eri mieltä
1
poikani otti n.3v sitten.käytti viinaa ja jurrissa otti vippejä.yritti nettipokerilla voittaa takas.no sehän on mahdoton yhtälö.lopputulos.täys katastrofi.8000 lainasin sällille ja yrittäny maksaa takas.ollut nyt 2 vuotta duunissa ja kaikki näyttää hyvältä.meillä kävi tsägä,mut kaikilla nuorilla ei ole tukiverkkoa.silloin kun pikavippilaki hyväksyttiin,tutkikaapa kuka oli kimmo sasin avustaja.kokoomus rynni lain läpi.
Samaa mieltä
12
Eri mieltä
1
pikaluotot pitää kieltää kokonaan. koska se on röyhkeää ihmisten hyväksikäyttöä. tietysti sitten voisi olla jos ei ole korkoja eikä kuluja ja voi maksaa kun jaksaa.
Samaa mieltä
17
Eri mieltä
3
En muista lukeneeni vastaavaa uutisointia pankkien myöntämistä kulutusluotoista ja lainoista. Niitä kun myönnetään todellisen takaisinmaksukyvyn perusteella, hankinnan jälkeen. Millään tekstiviesteillä ei lainoja ole herunut.
Jo se, että "pikavipit" ovat herättäneet niin paljon huomiota kertoo niiden olevan ongelma. Niitä on ollut liian helppo saada, liian helppo kerätä ilman selkeää näkemystä takaisinmaksusta. Olen peliriippuvaisen henkilön puoliso, ja kiitän onneani ettei hän ole (ainakaan tietääkseni) pahentanut tilannetta pikavipeillä. Ainakin toivon niin. Jos pikavippien tarjontaa rajoitettaisiin, nukkuisin yöni paremmin.
Samaa mieltä
3
Eri mieltä
1
Pikavippejä ei pitäisi pystyä ottamaan niin helposti kuin niitä nykyisin voi ottaa. Peliriippuvaiselle pikavippien kautta voi syntyä hallitsematon velkakierre. Uusia vippejä annetaan liian helposti, vaikka edellistenkin maksut ovat olleet myöhässä. Vippeihin liittyy myös kohtuuttoman suuret tekstiviestikulut vippiä haettaessa kohtuuttomien toimituskulujen lisäksi. Olen itse sortunut vippeihin peliriippuvuuden vuoksi ja ilman näin helppoa rahan saantia olisin todennäköisesti selvinnyt helpommin irti peleistä. Toivon siis todella, että vippejä ei saisi tulevaisuudessa yhtä helposti.
Samaa mieltä
10
Eri mieltä
1
Ei pikaluottoja tartte täysin kieltää, vaan kulut tulisi määrätä kohtuulliselle tasolle ja lainan antajan pakkoperintäoikeus pois.
Samaa mieltä
1
Eri mieltä
17
Pikaluotto on kielettävä kokonaan.
Köyhien avuksi sosiaali laina,
pikavippi lainojen kierteeseen jouneitten lainat tulee valtion maksaa, sosiaali lainalla.
Jokaista ylivelkaantunutta tulee auttaa velkaneuvonnassa, tehdä tiukka suunitelma, kuinka köyhä ylivelkaantunu tulee selviytymään veloistaan.
Samaa mieltä
17
Eri mieltä
2
Etuja ei ole. Kulut todella karmeat kun käy kuten vaimolleni,eli paikkaa pikaluottoa toisella ja lopulta kolmannella.. Kauheista koroista ei kerrota ymmärrettävästi.
Rajoittaminen tai mielummin kokonaan kieltäminen pelastaisi monet taloudet katastrofilta !
Samaa mieltä
17
Eri mieltä
2
Pikavipeistä sain kokemusta muutamia vuosia sitten. Itse en niitä ottanut, vaan täysi ikäinen tyttäreni, joka rahoitti huumeiden käyttöä vipeillä. Jossain vaiheessa tilanne meni niin solmuun, että luotto tiedot menivät tyttäreltäni. Muuta keinoa ei ollut, kun minun osallistua tähän huumevelkojen maksamiseen. Ehdottomasti pika vipit täytyy lailla kieltää. Tilalle, joku neutraalimpi ja valvovampi systeemi.
Samaa mieltä
17
Eri mieltä
2
1. Minusta niistä ei ole muuta kuin haittaa, vipin ottajat joutuvat vaan pahempaan tilanteeseen.
2. Ei ole otettu, enkä tiedä lähipiiristäkään ketään.
4. Pikaluottojen tarjonta pitäisi lopettaa kokonaan!!! On todella törkeää lähettää pikavippi tarjouksia sähköpostin välityksellä... mistä lie osoitteen saaneet??? joskus niitä on ollut kymmeniä! Ensimmäinen homma kun sähköpostin aukaisee, on että tyhjentää poistetut kansion!!!
Samaa mieltä
17
Eri mieltä
1
Tähän asiaan liittyy kolme ongelmaa. Ensimmäinen ongelmaryhmä on velanottajat. Pikavippejä otetaan kun ollaan suuressa pulassa, ikäänkuin selkä seinää vasten- tilanteessa. Jos on normaali tilanne niin ei ihminen pikavippejä ota, vaan hoitaa taloutensa toisella tavalla.
Toinen ongelmaryhmä on luotonmyöntäjät. Tämä on todella maraalitonta touhua. Jos mainoksissa jopa lukee että ei tarkiseta luottotietoja eikä tarvitse vakuuksia niin missä on silloin vastuullinen luotonanto? Koroista puhumattakaan, jotain rajaa kai niissäkin pitäisi olla...
Kolmas ongelma on ne jotka sallii tämän touhun, eli lainsäätäjät. On täysin moraalitonta antaa tällaisen toiminnan jatkua, jossa kaikki loppujenlopuksi tietää että kaikki ei ole ihan niin kun pitäisi.
Samaa mieltä
21
Eri mieltä
1
Rahavaikeuksissa olevat ottavat pikavippejä, koska se on aika helppoa saada. Maksuaikaan tulee hankaluuksia, kun sitä rahaa ei ole maksaa aiempia vippejä pois. Kierre on valmiina. Maksuvaikeudet eivät parane lisä vippejä ottaen. Monet henkilöt eivät osaa ajatella, että ne pitäisi maksaa myös pois. Korot ja kustannukset erittäin suuret.
Minä itse en ole ottanut pikavippejä, tiedän henkilöitä jotka ovat ottaneet ja ovat ongelmissa niiden kanssa.
Ehdoton kielto pikavipeille ja pikalainoille. On sitä ennenkin tultu toimeen ilman noita vippejä.
Samaa mieltä
20
Eri mieltä
2
-Pikavipin ainut etu et saa nopeasti.Suomen kansalaiset jakautunut tavallaan kahteen;pikavipin ottajat;työttömät,opiskelijat,velalliset kun taas työssäkäyvät,taloudellisesti kohtalaisesti pärjäävät saavat luottikortteja pankista eli ei tarvi pikavippejä.Pikavipin helppous voi koukuttaa;helppo,nopea ja kun "viihteellä" niin ei köyhä eikä kipeä.Yleensä nuorten aikuisten ongelma.Toinen jonka olen nähnyt kun tulee peliriippuvuus niin helppo tapa saada rahaa pelaamiseen.Todellisuus lainasta tulee ilmi kun maksun aika.Korko päihittää lainasumman.Miten korko lasketaan,on taas oma juttu;selkeyttä ei ole.
Pikaluotottojen rajoittaminen ei vaikuta elämäääni mutta lähipiirissä on opiskelijoita,työttämiä jotka joskus tarvitsivat pientä lainaa ylättävään arjen menoon esim. pesukoneen ostoon mutta mistä saa luottoa?
Entisajan vekselit takaisin. tai joku muu systeemi.Pikkavippifirmat kokonaan pois markkinoilta.
Samaa mieltä
4
Eri mieltä
14
Olen sitä mieltä ,että pikaluotot olisi kiellettävä.Aivan järjetön tapa rahoittaa esim. yllättäviä menoja. .Vippifirmoilla uskomaton mainosrumba,niiden uudelleen ottamiseksi.Ennen pitkää olet korviasi myöten niissä ja ,vaikka "mainostetaan" edullisia tai jopa ilmaisia hakukuluja,puhelinlasku kasvaa järkyttävän nopeasti suureksi,asia jota ,en ole huomannut kenekään ottavan huomioon.Ehdoton kielto!!!
Samaa mieltä
19
Eri mieltä
2
kuinka vastuuton luototus voi viedä koko euroopan vaikeuksiin.
Kaikki luottoyhtiöt ja pankit vastuuseen teoistaan niitä velkoja
ei pidä kansalla maksattaa!
Samaa mieltä
14
Eri mieltä
1
Pikaluottoa saa aivan liian helposti ja niiden maksaminen mm. työttömälle nuorelle on mahdotonta. Luottoa kuitenkin saa vaikka on työtön ja tuloton. Poikani on näihin luottoihin sortunut, valitettavasti. Kannatan ehdottomasti pikaluottojen kieltämistä. Maksukykyinen henkilö saa luottoa mistä vaan muualta huomattavasti edullisemmin. Maksukyvyttömän näitä tuskin kannattaa ottaa. Vähintäänkin pikaluoton saamisen edellytyksenä pitäisi olla jonkinlaiset tulot joilla maksaa luotto takaisin. 200 euron työttömyyskorvaus tuskin riittää muualla minkään luoton vakuudeksi.
Samaa mieltä
16
Eri mieltä
1
Valitettava tosiasia on, että henkilöt, jotka pikavippejä ottavat ovat jo usein niin pahasti solmussa omien asioidensa kanssa, ettei vippejä lisäämällä omaa tilannetta enää todella auteta. Jos henkilö hoitaa talouttaan ja olemassa olevia kymmeniä pikavippejä uusilla lisävipeillä, siten ettei luottotiedot pääse menemään. Useinkaan lähipiiri ei tiedä todellista velkaantumisastetta ja totuus tulee ilmi vasta sitten kun tilanne on jo täysin umpikujassa.
Samaa mieltä
20
Eri mieltä
0
Mielestäni pikaluotot pitäisi lailla kieltää. Tunnen muutaman ihmisen jotka olivat ottaneet pikaluotton ja joituivat sen kanssa naimisiin. Eivät olleet tajunneet kuinka älyttömät korot joituivat maksamaan kyseisestä luotosta. Paljon järkevämpää on, että menee neuvottelemaan pankkiin luotosta. Ei muuta kuin Pikaluotot kieltoon.
Samaa mieltä
18
Eri mieltä
2
Pikaluotot? Ei juma! Sorruin about kymmenen vuotta sitten, enkä ole päässyt eroon vieläkään. Korko noussut liki 10.000 euroon ja en tiedä miten selviydyn niistä... Parvekkeeni on kyllä sopivalla korkeudella hypätä, mutta silti elämän ilo tuntuu vielä vievän voiton. En voi suositella kulutusluottoja kenellekään ja toivon sydämeni pohjasta, että ne kielletään heti. Niin moni on sortunut niihin ja niiden epäselvät toiminta periaatteet johtavat lainan ottajia harhaan. Toivon selkeää opastuskanavaa pahasti velkaantuneille, ennenkuin he ovat kerjäämässä niinkuin romanit tai nostamassa itsemurha tilastoja. Itse olisisin valmis vaikka myymään itseäni jos saisin rahaa ja voisin lyhentää velkaani.
Samaa mieltä
15
Eri mieltä
1
Koulutukseni on kauppateiteiden maisteri, olen 45v, pitä-aikaistyötön. Olen elänyt - lyhyitä työjaksoja lukuunottamatta - toimeentulotuella yli 10 vuotta.
Talouteni on niin tiukka, ettei se kestä minkäänlaisia ylimääräisiä menoja, ja kun niitä tulee, on pakko ottaa 50 euron pikalaina, että saa ruokaa. Sillä 50 eurolla elää 2 vikkoa, kun on erittäin tarkkana.
Viime vuonna jouduin ottamaan sellaisen 50 euron lainan 6kk peräjälkeen, ja taas marraskuussa ja joulukuussa. Katsoin juuri että taas tämä kuu menee erittäin tiukoille, jos aion tavata yhtään ihmisiä, saattaa hyvinkin olla että otan sen 50 euron pikavivin taas. Siinä kulu on 7 euroa per laina.
Se mikä on makaaberia on nuo pikavippien kieltäjät. Ei alkoholiakaan kielletä, vaikka sitä väärin käytetäänkin. Pikavippien kieltäminen on taas uuden pakkopaidan asettamista köyhille, malliin "minä tiedän paremmin" - kontrollintisairautta.
"Ei ymmärrä korkoa...." ... "ei osaa laskea..."...jne. Olen laskentatoimen maisteri, graduni tein finanssialalta, ja huomaan että köyhien vainoaminen ei tässä maassa lopu "hyvine aikomuksineen".
Sairasta.
Samaa mieltä
20
Eri mieltä
5
Kannattaisi kansanedustajan perehtyä enemmän tilaistoihin, joka tätä pikavippien kieltoa ehdottaa,
koska loukkaa se, että toteaa ne henkilöt maksukyvyttömiksi, jotka saavat pikavippejä.
Pikavipin hakijoina:
y-yli 40-vuotiaita 30%
-vakituisessa työsuhteessa 64 %
-eläkeläisiä & opiskelijoita 24 %
Kunnon kansalainen, vaikka olisi tiukilla, maksaa kyllä velkansa eräpäivänä, jos ei sitä ennen.Eiköhän se ylivelkaantuneisuus ole tullut pitkäaikaisluotoista, osamaksukaupasta ymv.
Olen itse hakenut pikavippiä tarpeeseen. 50-100 Eur pikavipin saa nopeasti hätätilanteessa. Pankeista kun ei tälläisia myönnetä.Pankista pitäisi ottaa enemmän lainaa kuin tarvitsee hetkellisesti.Lainan avausmaksu pankissani on 120 Eur + lainalle korot + tilinhoitomaksu. Pikavippiä tarvitsin juuri pesukoneen rikkoutumisen vuoksi.(Niin kuin täällä eräs muukin kirjoitteli). Haluan kulkea sentään puhtaissa vaatteissa, muiden joukossa.
Kansanedustajan palkkiossa( 6335 Eur), ei varmaan tunnu, vaikka menisi 10 halvemman luokan pesukonetta rikki.
Luotonannossa ei ole tullut yllätyksiä. Joka ei osaa korkoja laskea, kannattaa mennä koulun matematiikan tunnille uudestaan. Ja jos jollain alaikäinen ilmoittaa äitinsä puhelin ja tilinumeron ja sanoo, että 15 min aikaa perua laina, on mielestäni kotiloissa ja lasten kasvatuksessa. vikaa.
En kannata pikavippien kieltämistä,mutta rajoituksia voisi tehdä korkojen suhteen. Jokaisen tulisi katsoa peiliin ja olla hyvillään jos on koko elinikänsä pärjänny 50-ikävuoteen lainaamatta koskaan rahaa tai ostamatta velaksi.
Samaa mieltä
2
Eri mieltä
8
Nykyinen hysteerinen kulutus tuo mukanaan kulutusvippien kaltaisia lieveilmiöitä, joita rajoittamalla itse ongelma ei poistu. Ei ole kenenkääån etu, että ihmiset saadaan ostamaan loputtomasti tarpeetonta krääsää. Vain muutama vuosi sitten olin lautamiehenä tuomitsemassa ehdottomaan vankeuteen koronkiskureita, joiden olisi kannattanut ottaa mallia nykyisiltä pikavippiyhtiöiltä, vai lienevätkö peräti samoja tyyppejä. Kunpa ihmiset vihdoin tajuaisivat, ettei kuluttamalla tule sen onnellisemmaksi. Jotain ihan muuta pitää laittaa ensin kuntoon ja sitten elää suu säkkiä myöten. Kaikki ihmisten hädänalaista tai vastuutonta tilaa törkesti hyväkseen käyttävät henkilöt tai yhtiöt ovat vain ja ainoastaan halveksittavaa pohjasakkaa, joden toiminnan laillistamien ei nyt ainakaan näytä millään tavalla korjanneen alan ongelmia.
Samaa mieltä
12
Eri mieltä
4
Minusta pikaluotot pitäisi muokata uuteen muotoon eli pienluotoiksi joissa korot olisivat määritelty max tasoon - vaikka onkin vanhan Neuvostoliiton aikaista ajattelua - jolloin niiden takaisinmaksu olisi realistisempaa. Sanktiot voisivat olla asiallisen kovia jolla pyritään estämään ylilyöntejä, kaikkin sekään ei tietty tehoa. Joku yhteinen systeemi millä voidaan muokata kattoraja vaikka kk-tasolla luoton määrään.
Itse en ole ottanut eikä tilanne ole sen luontoinenkaan meillä että tarvetta olisi mutta kappas vaan oma poika tultuaan 18 vuotiaaksi eli ns aikuiseksi, pelasi veikkauksen yms sivuilla kuukaudessa 10.000 säästöt joita sai osin lahjana sekä omat mitä oli kerrytetty vuosien varrella. Meni tietty paikkaamaan tilin saldoja pikaluotoilla monella tonnilla ja siitähän soppa syntyi. Tapaus ja mies mistä ei olisi kuuna päivänä voinut ajatella että toimii näin ajattelemattomasti. Lainaa oli kuulemma niin helppo ottaa !!! Eli myös ikärajan nostoa voisi ajatella. Yksilökohtaisia juttuja tosin.
Samalla tässä toivoisin asian sivusta juuri näihin nettipeleihin ikärajan nostoa sekä jonkinlaista identifikaatiotunnistusta vakituisesta työpaikasta...
näin,
laurikainen
Samaa mieltä
2
Eri mieltä
14
1. Etu pikavipistä on ehdottomasti nopeus ja se, että henkilötiedot tarkistetaan pankkitunnuksilla.
Haitta on tietenkin niiden kalleus.
2. Olen itse joutunut muutaman kerran ottamaan pikaluottoa, kun tiedän että saan sen kyllä maksettua takaisin, mutta rahan tarpeeseen ei juuri oikealla hetkellä ole ollut muuta keinoa. Tälläkin hetkellä minulla on pikaluottoa, jonka tarv itsin auton remontointiin.
3. Yllätyksiä ei ainakaan toistaiseksi ole tullut.
4. Rajoittamisen laadusta ja määrästä riippuu, miten se vaikuttaisi elämääni. Jatkossa toivon toki, etten niitä tarvitsisi, mutta mutta ....
Samaa mieltä
4
Eri mieltä
19
Kokemuksia poikani kautta,otti vippiä tosensa jälkeen,velat vain kasvoivat makson niitä muutamalla tonnilla mutta enää en jaksanut,tilanne karkasi käsistä,.... tehkää valtiovalta jotakin,pikavippejä ei missään nimessä saisi olla olemassa (APUA)
Samaa mieltä
19
Eri mieltä
2
Minun mielestäni pikaluotot pitäisi sallia, koska pankista lainaa en saa. En silti vaikka luottotietoni ovat kunnossa. Olen vähätuloinen siinä syy. Vuosituloni ovat noin 10000 euroa/vuosi. Jos pikaluotot kielletään pitäisi pankit myöskin velvoittaa antamaan lainaa vähätuloisille. Silloin maksaisin vähemmän korkoa lainastani korkoa. Eikä tarvitsisi ottaa kallista pikaluottoa.
Samaa mieltä
6
Eri mieltä
17
Kirjoittanut Tuntematon, päivämäärä 3/1/12
Pikavipit pitäisi kieltää ehdottomasti. Lainoja pitäsi saada vain pankeista.
Tiedän oman perheen kokemuksesta mitä seuraa, kun nuori, joka on täysin
epäkypsä hoitamaan raha-asioita, hankkii itselleen maskuhäiriömerkinnän
maksamattomien pikavippien vuoksi. Nyt pikavippien korot ovat nousseet hurjiin summiin.
Nuorella ei ole mitään vakituisia tuloja, kun hän opiskelee. Muuten elämä olisi ihan
kohdallaan tätä nykyä, mutta hoitamattomat vanhat raha-asiat masentavat ja painavat mieltä.
Edesvastuutonta, että nuorille tyrkytetään näitä pikavippejä edelleenkin.
Kyllä nämä vaikeuksiin tyhmyyttään joutuneet nuoret pitäisi jotenkin pelastaa etteivät joutuisi vuosia kantamaan tällaista taakkaa elämässään. Vastuussa ovat myös vippien tyrkyttäjät.
Ei voida ajatella, että vanhemmat joutuisivat näitä maksamaan eikä se ole edes mahdollistakaan
monessa tapauksessa. Tästä tilanteesta kärsivät monet perheet.
velkahelvetiltä.