Anna palautetta

Valtionhallinnon avoimuus herätti mielipiteitä

Kysyimme sivustollamme touko-kesäkuussa 2011, millaisista asioista valtionhallinnolta toivotaan enemmän avoimuutta ja minkä tyylisiä asioita otakantaa.fi -sivustolla toivottaisiin tulevaisuudessa tuotavan esille. Esitetty kysymys oli otakantaa.fi -toimituksen oma, ja saatuja puheenvuoroja käytetään tulevaisuuden otakantaa.fi -keskusteluja suunniteltaessa.

Saimme keskusteluun reilut kymmenen puheenvuoroa, ja niissä nostettiin esiin seuraavaa:

  • Puheenvuoroissa toivottiin ylipäätään sitä, että viranomaiset lisäisivät omaa avoimuuttaan. Tämä näkyy esimerkiksi toiveessa siitä, että he pystyisivät perustelemaan avoimemmin ja keskustelevammin tekemänsä päätökset:
    "Viranomaisten tulisi vastata kansalaisten kirjallisiin kysymyksiin, vaikka ne olisivat hankaliakin. Välillä vaikuttaa, että pelataan ajalla, jotta vältyttäisiin viranomaisten itse tekemien töppäysten käsittelyltä. Saatetaan vain hokea, että käsittely on oikeaa, lainmukaista ja puolueetonta, vaikkei se sitä ole. Konkreettiset tosiasiat saatetaan syrjäyttää ja luoda asiattomia väitteitä. Ei pystytä edes osoittamaan toiminnan lainkohtia. On syytä muistaa, etteivät virkamiehet ole ihmistä kummempia, vaikka asettuvat tavallisen kansan yläpuolelle, mikä saattaa johtaa mielivallan käyttämiseen, jota toiset viranomaiset suojelevat."
  • Puheenvuoroissa nostettiin myös esille sen takaaminen, että päätösprosessien pitäisi olla nykyistä läpinäkyvämpiä:
    "Ainakin rakentamis-, suojelu-, maanmittaus- ja ympäristöasioissa voidaan yksi ja sama asia pirstoa kymmeniksi eri prosesseiksi, joissa jokaisessa on omat käsittelyt, kuulemiset ja valitusmahdollisuutensa. Kiusantekomielessäkin on äärimmäisen helppoa ja vieläpä pääosin täysin ilmaista halvaannuttaa mikä tahansa hanke ja samalla työllistää virkakoneistoa tuhansien työtuntien ja ajallisesti vuosien ajan. Lisäksi sama asia voidaan tuoda uudelleen ja uudelleen viranomaiskäsittelyyn hieman muunnettuna. On avutonta, ettei lainsäätäjä huomioi, että asialla voi todellakin olla kiusantekijä tai suoranainen vainoaja."
  • Samassa yhteydessä toivottiin myös sitä, että asioita tulisi käsitellä tietyn määräajan puitteissa: "Pitäisi keskustella siitä, onko "käsittelytakuu" tai "hoitotakuu" tarpeen ja mahdollinen. Nyt sotkuiset asiat jätetään jopa KHO:ssa pinon alimmaisiksi sillä toiveella, että itse asia raukeaa omia aikojaan. Yksityisiä henkilöitä koskevat asiat ovat muutenkin jo pinon alimmaisina. 6 kk mihin tahansa asiaan oli sopiva velvoite."

  • Keskustelussa nostettiin myös esille, että valtionhallinnon avoimuutta voitaisiin parantaa myös sillä, että kansalaisilla olisi jokin helppo tapa kertoa esimerkiksi verkossa, jos heistä jokin laki tuntuu vanhentuneelta tai muuten epäkohtaiselta.

  • Keskustelussa nousi esille myös muutama aiheteema, jotka liittyvät erityisesti siihen, mistä aiheista toimituksen kannattaisi hakea tulevaisuudessa otakantaa.fi:n keskusteluavauksia:
    Tekijänoikeudet nousivat esille yhtenä tärkeänä kysymyksenä, jossa toivottiin, että kansalaisten mielipiteitä voitaisiin tulevaisuudessa kuulla paremmin. Kysymys liittyy esimerkiksi luovien sisältöjen luvattomaan verkkojakeluun.
    Köyhyys, köyhyysloukot ja yhteiskunnan tukiverkon ulkopuolelle putoaminen nousivat useammassakin puheenvuorossa esille tärkeänä teemana, joita olisi tärkeää käsitellä tulevaisuudessa. Lisäksi kaivattiin keskustelua siitä, millä keinoin voitaisiin taata se, että työn tekeminen kannattaisi Suomessa aina.

  • Yhdessä puheenvuoroista ilmaistiin myös toive avoimemmasta tiedottamisesta, ja esitettiin toive, että valtiohallinnossa oltaisiin avoimempia sen suhteen, mitä valtionhallinnon "virtaviivaistaminen" on saaneet aikaan. Miten se näkyy (vai näkyykö) säästöissä, käsittelyaikojen nopeutumisessa ja irtisanottujen työllistymisessä? Samoin kaivattiin enemmän tiedottamista siitä, minkälaisia etuja virastojen alueellistaminen on tuonut kansalaisille ja siitä, miten EU-lainsäädäntö on vaikuttanut Suomen lainsäädäntöön.

Saatuja puheenvuoroja tullaan käyttämään keskustelupalstan tulevaisuuden kehitystyössä. Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille!