Maalis- ja huhtikuussa sivustollamme käyty keskustelu Suomen luonnon köyhtymisestä on nyt tiivistetty ja käsitelty kansallista biodiversiteettiä käsittelevässä työrymässä. Otakantaa.fi -keskustelun loppuraporttiin voit tutustua tästä:
http://www.otakantaa.fi/yhteenveto/miten-pysäytetään-suomen-luonnon-köyhtyminen-keskustelu-8-3–12-4
vastustan kuntien liittämistä, sillä se merkitsee pienten kuntien autioittamista ja riistoa. Kuntakeskukset alkavat miettiä säästöjä ja alkavat lakkauttamaan sivukuntien terveys, sosiaali, koulutus ja muita palveluja, näin sivukuntien edut joutuu riiston kohteeksi. Meillä on nyt kunnissa hyvät kuntarakennukset ja jonkinlaiset sosiaali, koulutus ja terveyspalvelut näitä ei missään nimessä saa mikään taho tuhota. Pitäkäämme koko Suomi asuttuna ja miettikäämme niitä keinoja joilla myös palvelut onnistuvat. Yksi keino olisi se että valtio osallistuu jollakin osuudella näihin sosiaali, terveys, koulu ja työllistämis kuluihin. Kuntia ei pidä tuhota vaan kehittää koko Suomea. Pauli Tuononen Juuka
Tiedottakaa paremmin ja laajemmin otakantaa -sivustosta! Luulen, että hyvin harva tavallinen suomalainen kuntalainen esimerkiksi tietää tällä hetkellä, että voi mielipiteensä tätä kautta ilmaista.
Valtiovarainministeriö kysyy otakantaa.fi:ssä avoimesta datasta:
1) Data.suomi.fi -sivustolle on listattu ns. avoimena datana tarjolla olevia julkishallinnon tietovarantoja. Mitkä julkishallinnon tietovarannot tulisi seuraavaksi avata vastaavalla tavalla uudelleen käyttöä varten?
2) Mitä mieltä olet työryhmän ehdotuksesta, joka koskee avoimen datan lisenssimallia?
3) Mitä mieltä olet työryhmän ehdotuksista, jotka koskevat tietoluovutusten maksuja?
Kuntauudistus uutena keskustelunaiheena otakantaa.fi:ssä
1. Millainen on elinvoimainen kunta?
2. Mitkä kunnan järjestämät palvelut ovat mielestäsi tärkeimpiä?
3. Miten Suomi turvaa laadukkaat palvelut tulevaisuudessa, kun väestö ikääntyy?
4. Miten haluaisit vaikuttaa asuinalueesi asioihin?
5. Miten kotiseutuidentiteettiä voi vaalia?
http://www.otakantaa.fi/aihe/kuntauudistus
Yhteenveto asuntopoliittista toimenpideohjelmaa koskevasta keskustelusta valmistunut.
Maa- ja metsätalousministeriön keskustelu eläinsuojelulain uudistamisesta päättyy huomenna 3.2. Vielä ehdit kommentoida.
Keskustelu pikaluotoista auki vielä ensi tiistaihin (31.1.) asti.
Politikot harhauttavat ihmisiä puhumalla kunta tai palvelurakenneuudistuksesta, kun voisivat puhua suoraan kunnallisten palvelujen harventamisesta ja sitä kautta palvelujen siirtämisestä yksityisille palvelun tuottajille.
Eläinsuojelulaki uudistuu. Maa- ja metsätalousministeriö pyytää kansalaiskommentteja seuraaviin kysymyksiin:
1. Mitä parannettavaa on voimassa olevassa eläinsuojelulainsäädännössä?
2. Mitkä olisivat parhaita tapoja edistää eläinten hyvinvointia lainsäädännön keinoin? Millä muilla keinoilla eläinten hyvinvointia voitaisiin edistää?
3. Millaista tietoa sinä kansalaisena ja kuluttajana haluaisit saada niiden eläinten olosuhteista ja hyvinvoinnista, joita käytetään ruoantuotantoon ja erilaisten palvelujen (esim. ratsastuskoulut, sirkukset, eläintarhat, kennelit) tuottamiseen?
http://www.otakantaa.fi/aihe/eläinsuojelulaki-uudistuu
Asuntopoliittisen toimenpideohjelman valmistelua ehtii kommentoida vielä tämän viikon. Keskustelu sulkeutuu 8.1. http://www.otakantaa.fi/aihe/asuntopoliittinen-toimenpideohjelma
1. Mitkä ovat mielestäsi tämän hetken suurimmat ongelmat asumisessa (mainitse 1–3 asiaa)?
2. Onko asumisen hinta oikealla tasolla? Mikä on kohtuullinen vuokrataso (€/m2/kk) entä mikä on kohtuuhintaisen asunnon hinta (€/m2)?
3. Pitäisikö valtion tai kunnan puuttua asuntomarkkinoiden toimintaan? Jos niin miten?
Otakantaa.fi:n uutena keskustelunaiheena pikaluotot. Kommentit välitetään oikeusministeriön työryhmälle, joka valmistelee lakimuutosta pikaluotoista aiheutuvien velkaongelmien vähentämiseksi.
Keskustelu asuntopoliittisesta toimenpideohjelmasta on avattu otakantaa.fi:ssä. Osallistu valmisteluun ja kerro kantasi asumisen ongelmista.
Yhteenveto liikenne- ja viestintäministeriön tulevaisuuden liikennettä koskevasta keskustelusta on valmistunut. Ministeriö kiittää keskustelijoita aktiivisuudesta.
Hei, miten uskonnonvapaus toteutuu Islam uskonnossa ajatellen erityisesti nyt naisten oikeuksia ja tietäen, että on tapauksia, joissa suomalaisia nuoria naisia on painostettu kääntymään muslimiksi ja kun ei suostu, painostus jatkuu ja entäs sitten, jos muslimi haluaa vaihtaa uskontoa tai ainakin jättää Islamin; ovatko Islamin lait silloin sopusoinnussa lainsäädäntömme kanssa ja jos eivät ole, noudatetaanko Suomessa Suomen lakia vai pitääkö kaikkien kääntyä Mekkaan?
Ulkoasianministeriö ja oikeusministeriö pyytävät kommentteja Suomen ihmisoikeustilanteesta:
Mitkä ovat mielestäsi Suomen ihmisoikeustilanteen keskeiset vahvuudet?
Mitkä ovat mielestäsi Suomen suurimmat ihmisoikeushaasteet tällä hetkellä?
Onko Suomen ihmisoikeustilanteen kehittymisessä ollut erityisiä piirteitä, jotka huolestuttavat sinua?
Vaalit.fi jakaa taas vaalitietoa Facebookissa
Kerro näkemyksesi sisäasianministeriön työryhmälle. Keskustelu auki otakantaa-foorumilla 16.11. asti.
Valtiovarainministeriö suunnittelee uutta neuvontapalvelua kansalaisille. Tule mukaan ideointiin.
Miten aseturvallisuutta ja sen valvontaa voitaisiin mielestäsi parantaa? Sisäasianiministeriö kysyy aseturvallisuudesta Otakantaa -foorumilla. Keskustelu jatkuu 16.11.2011 asti.
http://www.otakantaa.fi/aihe/miten-aseturvallisuutta-voitaisiin-parantaa
Onko Oikeusministeriö nyt tietoinen, että verkko-osallistumis ehdotuksia sensuroidaan mielivaltaisesti? https://www.facebook.com/pages/Oikeusministeriö/127422677271069?sk=wall&filter=1 Kaikkia ehdotuksia ei ole siis vieläkään julkaistu mukaan kilpailuun. Oikeusministeriö valmistelee parhaillaan uutta verkko-osallistumisympäristöä kansalaisten osallistumismahdollisuuksien edistämiseksi. Kansalaisen osallistumisympäristö -verkkopalvelu näkee päivänvalon keväällä 2012, kun siihen kuuluvia ensimmäisiä palveluja otetaan käyttöön. Pieni pulma julkitulossa tosin on – toistaiseksi ympäristöllä ei ole nimeä. Sitä kuitenkin tarvitaan verkossa. Löytyykö se sinulta?
http://www.otakantaa.fi/
Otakantaa -keskustelu lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmasta on päättynyt. Kiitos keskusteluun osallistuneille.
Tänään, tervetuloa!
t. Soili nuorisoasiainkeskus.
Mikä nimeksi verkko-osallistumisympäristölle? Ehdota nimeä rakenteilla olevalle verkkopalvelulle. Keskustelu auki marraskuun loppuun.