Tulevassa maakunnassa asiakkaan valinnanvapautta lisätään sosiaali- ja terveyspalveluissa. Uuden lain tavoitteena on, että valinnanvapaus lisää asiakkaan vaikutusmahdollisuuksia, nopeuttaa palveluun pääsyä ja parantaa palvelujen laatua ja kustannusvaikuttavuutta. Osana uudistusta säädetään valinnanvapauslainsäädäntö. Sen myötä käyttäjä voi itse valita palveluiden julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin tuottajan. Valinnanvapaus on jatkossa pääsääntö perustasolla ja soveltuvin osin käytössä erikoistason sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Kerro odotuksista valinnanvapauteen liittyen - missä palveluissa haluaisit käyttää oikeutta valita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja.
Asiakkaan valinnanvapaus -katso diaesitys.
Perustiedot
Päättynyt: 30.6.2017
Valinnanvapaus
työelämässä
21. helmikuuta 2017 kello 10.40.40
Minulle on tärkeää, että saan hoitoa ammattihenkilöltä jonka kanssa olen samalla aaltopituudella. Minua kuunnellaan ja kuullaan. Toiveeni on, että pystyn valitsemaan itseäni hoitavan henkilön. Olen joskus tullut väärin ymmärretyksi, saanut väärän diagnoosin, koska minua ei ole kuunneltu ja tutkittu riittävästi.
@Matti_Heikkinen
17. maaliskuuta 2017 kello 10.31.16
Hei,
Kiitos kysymyksistäsi ja antamastasi palautteesta. Lakiluonnokset ovat vielä keskeneräiset, joten varmoja vastauksia kysymyksiin ei voi vielä antaa.
Matkakorvaukset:
Valinnnanvapauslakia koskevassa keskeneräisessä lakiluonnoksessa (päiv. 31.1.2017) ei selkeästi kerrota, miltä osin valinnanvapauteen liittyvä lakiuudistus muuttaa sairausvakuutuslakiin (1224/2004, 4. luku) sisältyvää matkakustannusten korvaamista.
Tällä hetkellä matkakorvausten määräytymisestä on selkeästi kerrottu täällä: https://www.hoitopaikanvalinta.fi/mita-itse-maksat/suomessa-annettuun-hoitoon-liittyvat-matkat/. Nykyisen voimassa olevan sairausvakuutuslain perusteella matkat korvattaisiin esimerkkisi mukaisesti vain lähimpään hoitopaikkaan (A). Voi kuitenkin olla, että asia täsmentyy ja mahdollisesti muuttuu lainsäädännön valmistelun edetessä. Edelleen nykylain mukaan matkakustannukset korvataan halvimman matkustustavan mukaan (ks. edellä mainittu Internet-sivusto).
Mahdollisuus valita ammattihenkilö tai ammattihenkilöiden ryhmä:
Valinnanvapautta koskevan lakiluonnoksen mukaan sote-keskuksen pitää antaa asiakkailleen mahdollisuus valita hoitaja tai lääkäri (tai sosiaalihuollon ammattihenkilö tai ammattihenkilöiden ryhmä) ”siinä laajuudessa kuin se on toiminnan tarkoituksenmukaisen toteuttamisen ja asiakkaan turvallisen ja laadukkaan palvelun kannalta mahdollista”.
Tällä hetkellä on vielä epäselvää, miten tämä käytännössä toteutuu. Arvioitavaksi tulevat esittämäsi perusteet sekä asiakkaan tarkoituksenmukainen hoidon toteuttaminen turvallisesti ja laadukkaasti.
Haluan 1. vapaan ajan lääkäriltä mistä vaan
keski-ikäinen työssäkäyvä
21. maaliskuuta 2017 kello 15.10.41
En halua valinnanvapautta, vaan haluan ensimmäisen lähimmän vapaan ajan lääkäristä läheltä (joko työpaikkani tai kotini tai matkaltani). Jotta pääsen heti hoitoon, ettei sairaus pitkity. Jos sairaus pitkittyy, se yleensä mutkistuu ja kallistuu.
Vapaus saada elää eri puolilla Suomea
Vapaus liikkua ja saada palvelut
23. maaliskuuta 2017 kello 21.05.07
Toivottavasti jatkossa virallinen kotikunta ei tee kotikunnan ja kotimaakunnan palvelujen käyttöön sidotuksi. Kun liikkuu ja elää eri puolilla Suomea, on voitava saada sote-palvelut siellä missä kulloinkin on, eikä pakkopalautusta kotikunnan tai kotimaakunnan palvelujen käyttöön.
Hyvinvointivaltion hautajaiset
Huolissaan
15. toukokuuta 2017 kello 17.26.54
Sote-uudistus hautaa hyvinvointivaltion kokonaan. Köyhillä ei ole varaa tai mahdollisuutta valita palveluja. Uudistuksessa on unohdettu kokonaan sosiaalihuolto. Toimeentulotuen siirto Kelalle heikentää jo ennestään huono-osaisten asemaa. Kunta kustansi julkiset terveydenhuoltomenot, jos oikeus perustoimeentulon syntyi. Kela ei hyväksy näitä erikseen ja sote-uudistus tulee nostamaan asiakasmaksuja. Miten Kelan toimeentulotukea saava maksaa pienestä tuesta mahdolliset palvelumaksut? Valinnanvapaus tulee köyhimpien osalta tarkoittamaan sitä, että he "valitsevat" pakon edessä palvelun käyttämättä jättämisen.
TK
kohtuullisuutta palvelujen hintaan
18. toukokuuta 2017 kello 11.03.56
Haluan ,että pääsen hoitoon mahdollisimman pian ,kun tunnen itse sairaaksi. Toivon ,että apu löytyisi omalta paikkakunnalta, nyt tahtoo jäädä arvailun varaan, näin joutuu monesti käymään saman asian takia tk:ssa ja lopulta joutuu tilaamaan ajan yksityiselle puolelle Kajaaniin kun apua ei saa. Kokemusta on.
Kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta, ei omaa kyytiä, kalliit maksut yksityisellä puolella. Mihin riittää pienellä eläkkeellä toimeentulevat ???
Julkista terveydenhuoltoa ei saa rapauttaa!
Perukkalainen
19. toukokuuta 2017 kello 22.37.30
Ymmärrän, että valinnanvapautta voi oikeasti olla vaikka vanhuspalveluissa tai jossain vakavamman pitkäaikaissairauden kohdalla. Mutta entä se missä tavallinen ihminen kaikkein useimmin terveyspalveluja kaipaa, eli normaali sen verran paha flunssa, tai poskiontelon- tai korvatulehdus tms. että tarvitsee käydä lääkärissä? Miten valinnanvapaus siinä voi toimia?
Olen ymmärtänyt, että Kajaanissakaan ei ole yksityistä lääkäriasemaa auki viikonloppuisin. Ainakaan täällä Kuhmossa ei ole. Eli joka viikko perjantai-iltapäivästä maanantaiaamuun ainoa mahdollisuus päästä lääkäriin on kunnan terveysasema päiväsaikaan ja yöllä Kainuun keskussairaala Kajaanissa. Eikö se näin ole? Ellei sitten halua ajaa autolla hakemaan valinnanvapautta Oulusta tai Kuopiosta, jos niissä vaikka sattuu joku yksityinenkin lääkäri olemaan auki. En kykene uskomaan, että kukaan perustaisi viikonloppuisin auki olevan yksityisen lääkäriaseman vaikkapa tänne Kuhmoon tai muutamaan sataan muuhunkaan syrjäiseen suomalaiseen pikkukaupunkiin valinnanvapauslain voimaantulon jälkeen.
Tästä olen huolissani: Onko täydellisen varmaa, että valinnanvapauden ja yksityistämisen huumassa ei kuntien terveyskeskusten resursseja vähennetä? Ja keskussairaalan. Näistä julkisen puolen instansseista avun saa arkenakin, ja viikonloppuisin ne ovat AINOA tuki ja turva. Terveyskeskuksissa on ongelmansa, kuten pitkät jonot päivystykseen ja lääkärien jatkuva vaihtuminen, niin että kahta kertaa et voi samalle lääkärille samassa taudissa mitenkään osua. Silti täällä pienemmillä paikkakunnilla terveyskekusten aukioloajat ovat aika laajat ja tiedossa, toisin kuin yksityisen puolen.