Siirry sisältöön

Kerro mielipiteesi Kokkolan ennakkoäänestyspaikoista

Kysymysmerkki 98
Kysely | Kokkolan kaupunki
Kysely on päättynyt

Reippaan vuoden sisällä järjestetään kolmet vaalit: maakuntavaalit mahdollisesti lokakuussa (hallituksen esitys sote- ja maakuntauudistukseksi on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä), eduskuntavaalit huhtikuussa 2019 ja europarlamenttivaalit touko-kesäkuussa 2019. Ennakkoon äänestäminen näyttää olevan yhä suositumpaa. Presidentinvaalin ennakkoäänestyksessä jopa rikkoutui kuuden vuoden takainen ennätys.

Vaalilain mukaan kaupunginhallitus päättää yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista. Ennakkoäänestyspaikkoja on jokaisessa kunnassa oltava vähintään yksi. Ennakkoäänestyspaikat pitää olla äänestyspaikkarekisterissä 51 päivää ennen vaalipäivää.

Kartoitamme tällä kyselyllä, missä kaupunkilaiset jatkossa haluaisivat Kokkolassa äänestää ennakkoon. Kyselyn tuloksia käytetään taustamateriaalina suunniteltaessa vaalien ennakkoäänestämisen järjestämistä jatkossa.

Kerro oma mielipiteesi vastaamalla kyselyyn viimeistään 15.3.2018 mennessä.

Perustiedot

Päättynyt: 15.3.2018

Liitteet

  • Ei liitteitä
Ilmianna

Kyselyn pakolliset kysymykset on merkitty (*) tähtimerkillä.

Tämä kenttä vaaditaan.
Vastaukset
  • Kyllä 97 / 98
  • Ei 1 / 98
Tämä kenttä vaaditaan.
Vastaukset
  • Kokkolan kaupungintalolla 58 / 98
  • Kälviän kirjastossa 10 / 98
  • Lohtajan kirjastossa 4 / 98
  • Ullavan aluetoimistossa 1 / 98
  • Muualla 3 / 98
  • En äänestänyt ennakkoon 22 / 98
Tämä kenttä vaaditaan.
Vastaukset
  • alle 2 km 32 / 98
  • 2−5 km 47 / 98
  • 6−10 km 9 / 98
  • yli 10 km 10 / 98
  • En asu Kokkolassa 0 / 98
Vastaukset
  • Äänestän vaaleissa useimmiten ennakkoon. 69 / 98
  • Äänestän vaaleissa useimmiten varsinaisena vaalipäivänä. 12 / 98
  • Äänestän tilanteesta riippuen joko ennakkoon tai varsinaisena vaalipäivänä. 14 / 98
  • En ole käynyt äänestämässä. 3 / 98
Vastaukset
  • Kyllä 78 / 98
  • Ei 19 / 98
Valitse mieluisin vaihtoehto (1 kpl).
Vastaukset
  • Kaupungintalolla 54 / 98
  • Aluetoimistolla 7 / 98
  • Pääkirjastossa 5 / 98
  • Kirjaston muussa toimipisteessä 4 / 98
  • Koululla 2 / 98
  • Matkailuneuvonnassa kauppakeskus Chydeniassa 0 / 98
  • Äänestysbussissa 2 / 98
  • Liikuntahallilla (esim. Isokylän Monitoimitalo, Kälviän Vapaa-ajantalo, Lohtajan Maininki) 0 / 98
  • Uintikeskus VesiVeijarissa 0 / 98
  • Kokkolan kampusalueella 2 / 98
  • Lähikaupassa 2 / 98
  • Kokkolan isoissa marketeissa (esim. Prisma, Citymarket, Minimani, Halpa-halli) 11 / 98
  • Keskussairaalassa 1 / 98
  • Muualla 7 / 98
Vastaukset
  • Netissä

  • Chydenia

  • På nätet

  • Kaupungintalo riittää

  • Netissä

  • Netissä

  • Netissä

  • Netissä, mutta miten todetaan, että kukaan ei painosta sinua? Eipä se vielä nettiäänestys toimi missään Suomessa vielä.

  • Rahkosen koululla

  • Netissä

Vastaukset
  • Kyllä 74 / 98
  • Ei 23 / 98
Vastaukset
  • kantakaupungin alueelle lisää nimenomaan ennakkoäänestyspaikkoja.

  • Lisätään ennakkoäänestyspaikkoja kantakaupungin lisäksi myös Lohtajalle, Kälviälle ja Ullavaan.

  • Sähköinen palvelu.

  • Tydligare tvåspråkighet även på röstningsstället.

  • En mitenkään, nykyinen on toimiva ja hyvä systeemi. Joskus kokeiltu kauppojen läheisyyteen bussia, mutta ei se vetänyt väkeä. Ei hyvää kannata muuttaa, antaa jatkua näin niin kuin se on ollut.

  • Nykyinen systeemi on paras

  • Kaupungintalolla äänestäminen on selvää. Uusia ennakkoäänestyspaikkoja ei tarvita lisää, tulee vain sekaannusta.

  • Kannatan nykyistä systeemiä, kaupungintalolla kun saan äänestää tuntuu homma olevan hanskassa ja se herättää minussa luottamusta ja uskottavuutta, en luota nettiäänestykseen,

  • Möjlighet att rösta elektroniskt

  • Paikkoja voisi vieläkin vähentää! EI MISSÄÄN NIMESSÄ ÄÄNESTYSTÄ marketteihin, busseihin tai vastaaviin!!! Maksaa vaan turhaa ja vaatii resursseja muutenkin vaikeasti saataviin keskusvaalilautakunnan työtekijöihin.