Onko Suomen turvapaikkalainsäädäntö löysempi vai tiukempi kuin muiden EU-maiden?

Puhekupla 15
Keskustelu | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Keskustelu on päättynyt

Maiden lainsääsännössä on paljon eroja ja joissakin asiassa yksi on tiukempi mutta toisessa toinen. Kuitenkin kun katsotaan kokonaisuutta, onko Suomen turvapaikkalainsäädäntö löysempi vai tiukempi kuin muiden EU-maiden?

Tavallisen kohteliaan netiketin lisäksi tässä keskustelussa käytetään kahta erityistä sääntöä, joiden mukaan puheenvuoroja moderoidaan.

  1. Keskustelun tarkoitus on löytää mahdollisimman täsmällinen ja perusteltu vastaus keskustelun lähtökohtana olevaan kysymykseen. Jos puheenvuoro ei auta vastaamaan kysymykseen, se merkitään leimalla "Ei liity asiaan" ja saatetaan poistaa.
  2. Kun esität väitteitä, perustele ne huolellisesti ja käytä viittauksia luotettaviin tietolähteisiin. Viittaaminen ei ole pakollista, mutta päätelmissä ei juuri anneta arvoa perustelemattomille väitteille.

YHTEENVETO

Timo: Löysempi ja liian löysä.
paanikki: Kysymys ei ole relevantti, ihmisvirtaan vaikuttaa turvapaikanhakijoiden positiivinen kuva Suomesta eikä sellaista virtaa voi käännyttää rikkomatta YK:n pakolaissopimusta tai Suomen perustuslakia.
ortti: Löysempi ja liian löysä.
Faktoja: Ei ole liian löysä, tässä tilasto: http://www.migri.fi/tietoa_virastosta/tilastot/turvapaikka-_ja_pakolaistilastot
Asiatonta kommentointia: Moni kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija jää Suomeen.
Riitta: Ei tietoa
jan: Kysymys ei ole relevantti. Suomesta ei löydy osaamista ja ymmärrystä kotouttamiseen.
Juz0: Löysempi ja liian löysä.

Perustiedot

Päättynyt: 3.3.2016

Liitteet

  • Ei liitteitä
Ilmianna

Löysempi

Profiilikuvan paikka

Timo
2. maaliskuuta 2016 kello 16.20.23

Ja liian löysä, näkeehän sen tänne pyrkivissä ihmisissä kun ollaan tulossa vain turistiksi ja parempaa tulotasoa hakemaan.

Ilmianna |
Profiilikuvan paikka

J.K.
2. maaliskuuta 2016 kello 21.44.36

Niin, lienee syytä muistaa, että myös Itävalta, Unkari jne. ovat ns. "muita maita" Suomeen nähden. Itävalta rajoittaa maahantuloa sen mukaan, mihin katsovat heillä olevan resursseja. He eivät laske rajansa yli kaikkia. Unkarin aidasta lienevät kaikki jo tietoisia, ei tarvinne linkittää? Englanti rajoittaa maahan tuloa, heille se tietysti jo maantieteellisistä syistä on helpompaa. Näyttää pahasti siltä, että yhä useampi maa katsoo oikeudekseen myös sulkea rajansa tarvittaessa. (Mikä oikeus heillä toki onkin) Suomi ja Saksa ovat kuitenkin kyvyttömiä käyttämään tätä oikeuttaan.
Mielenkiintoisempi kysymys onkin, miksi Suomi ja Saksa eivät voi itse määrätä siitä, kuinka moni paperiton tai monipaperinen turvapaikanhakija tai muu henkilö voi tulla yli rajan milloin vain?

Ilmianna |
Näytä lisää vastauksia

MIelikuvat jylläävät

Profiilikuvan paikka

@paanikki
2. maaliskuuta 2016 kello 18.02.04

Turvapaikanhakijoiden lähtömaissa vallitseva MIELIKUVA Suomesta ihmisoikeuksia kunnioittavana sivistysmaana vaikuttaa huomattavasti enemmän kuin suuntaan tai toiseen tapahtuvat pienet muutokset turvapaikanhakijoiden taloudelliseen asemaan tai perheenyhdistämisen edellytyksiin. Kysymys siitä onko Suomen turvapaikkalainsäädäntö kokonaisuutena lievempi vai tiukempi kuin muissa euroopan maissa ei siis ole relevantti. Todellista vaikutusta tulijoiden määrään olisi vain sellaisilla käytännöillä jotka ovat yk:n pakolaissopimuksen ja/tai Suomen perustuslain vastaisia. Toivottavasti sellaisia ei koskaan tule.

"Massan mukana" tulijoita (joita on arvoiotu olevan yli puolet tulijoista) hillitsisi varsinaista turvapaikkalainsäädäntöä paremmin tieto siitä kuinka vaikeaa Suomesta on saada työtä ilman kieli- ja ammattitaitoa, työlupaa tai pankkitiliä. Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeenhän täällä on erittäin vaikeaa tulla toimeen. Suomessahan ei (toisin kuin useimmissa euroopan ja maailman maissa) ole suuren mittakaavan pimeitä työmarkkinoita kielitaidottomille ja paperittomille.

Ilmianna |

Löysää on.

Profiilikuvan paikka

Ortti
2. maaliskuuta 2016 kello 18.17.27

Perussuomalainen poliitikko sai medialta julkisen teilauksen, kun kertoi että lähes kaikki turvapaikkakäsittelyn läpikäyneet saavat turvapaikan Maahanmuuttovirastolta. Näin ei olisi median mukaan saanut sanoa, vaan olisi pitänyt ottaa huomioon ne joiden hakemus on rauennut jne. Eihän näin median laskemalla tavalla saada kuvaa turvapaikkapolitiikan löysyydestä/kireydestä.

Sitten kun kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita ei saada poistettua maasta, niin se lisää uuden löysyyden turvapaikkapolitiikkaan. Näille laittomasti maassa oleville sitten vielä aletaan järjestämään maksutonta terveydenhuoltoa.

Ilmianna |
Profiilikuvan paikka

Asiatonta kommentointia
2. maaliskuuta 2016 kello 22.09.01

Faktoja kirjoitti:

Ja taas tulee ihan höpöhöpöä. Suosittelen tutustumaan Maahanmuuttoviraston tilastoihin siitä, moniko itse asiassa saa oleskeluluvan. Ne löytyvät tältä sivulta http://www.migri.fi/tietoa_virastosta/tilastot/turvapaikka-_ja_pakolaistilastot

Sieltä löytyy viime vuoden tiedot ja esimerkiksi tammikuulta 2016 oma tilastonsa.

Mieluummin, kuin moittia muita "höpöhöpöydestä", voisit varmaankin itse lyhyesti kertoa faktat, eikä pelkästään linkittää tuohon varmaankin hyvin tuntemaasi tilastoon.
On unohtunut se tosiasia, että nekään, jotka saavat kielteisen päätöksen, eivät välttämättä lähde. Saksassa on huomattava määrä turvapaikanhakijoita, jotka ovat saaneet kielteisen päätöksen, vain kadonnut, Suomesta vähemmän, mutta kuitenkin.
Saksassa vastaanottokeskukseen tehdyssä poliisiratsiassa ilmeni, että erittäin monilla oli useita eri henkilöllisyyspapereita. Näissä oloissa mekään emme lopulta edes tiedä koko lukua, montako täällä on.

Ilmianna |
Näytä lisää vastauksia

Ei mitään käsitystä

Profiilikuvan paikka

@Riitta
2. maaliskuuta 2016 kello 18.50.45

En tiedä millaista muualla on!
Mutta ainakin muissa maissa on enemmän turvapaikanhakijoita kun Suomessa (paitsi ent. ITä-Blokin maat Unkari, Puola & Tsekit nyt esimerkiksi) joten tuskin Suomi on eriytyishoukutteleva.

Ilmianna |

kotouttamisesta

Profiilikuvan paikka

@jan
2. maaliskuuta 2016 kello 19.42.34

Suomalaisen lainsäädännön ongelma on etteivät siitä vastuussa olevat ymmärrä että asia ei ole hoidettavissa viranomaisteitse, luomalla vastaava ylibyrokaattinen järjestelmä kuin maassa muuten on vallitsevana.

Ensimmäisissä maahanmuuttoaalloissa, joissa lähtömainan Vietnam, Somali ja tietyt lähi-idän ja afirkan maat, yhdistävänä tekijänä oli yksi asia, riippumatta siitä oliko kyse pakolistatuksella kulkevista vai siirtolaisista: yhteiskuntaan sosiaalistamisessa avainasemass aolivat maassa jo olevat tahot, jolloin vastuu teoista ja sosiaalistumisprosessin etenemisestä kulki yhteisön sisällä, siitä tuli yhteisön kantava voima.

Asialla tietysti kääntöpuolensa, eli yhteisöistä helpostio sulkeutuneita, mitä ei tietenkään edesauttanut lähiöasuttamispolitiikka tai suomalaisen 'kansanluonteen' erilaisuus. Silti turvattomuus ei noussut ongelmaksi koska
a) sääntöjen noudattaminen jne tiukasti osa maahantulevan yhteisön omaa sisäistä käyttäytymiskoodia. Ylilyönneistä saati rikoksista rangaistiin heti, myös yhteisön sisäisesti.
b) edelliseen liittyen, turvpaikanhaku. pakolais- tai siirtolaistatuksilla omat lähtökohtaiset edellytksensä joita kukaan ei halunnut rikkoa. Lisäksi ylpeys omasta kulttuurista jne.
c) ihmismäärät olivat hallittavissa, mikä merkitsi sitä että yhteisöihin tuleminen sujui ilman konflikteja
d) kaikista em kohdista johtuen, ylilyönnit ym eivät nousseet esille katukuvassa.

On huomattava että 20 vuotta sitten tietyt erilaiset marginaaliryhmät löysivät nopeasti toisensa, ja sosiaalistumisen epäivrallinen prosessi sujui mutkattomammin, myös liittyen suomalaisen järjestelmän kankeuteen, epäkohtiin jne (romanit, balkanin sodan pakolaiset, arabilähtöiset tulijat jne). Toisilla, yleensa afrikkalais- ja aasialaislähtöisillä tiukat olemassaolevat yhteisöt ja niihi n liittyvät käyttäytymiskoodit, joihin liittyen suomalaisen järjestelmän tehtäväksi jäi etsiä tapa niille toteutua (uskonnolliset rituaalit, niidern toteuttaminen, kieli, työllistyminen ja opiskelu jne).

Tällä hetkellä siis suomalainen järjestelmä ei omaa riittävää osaamista ja ymmärrystä, mistä syystä ainoa järkevä tapa toimia on
a) hyödyntää maassa olevia yyhteisöjkä ja tahoja
b) luottaa siihen että sosiaalistumisen näkymättömiin jäävä osuus hoituu yhteisöjen omalla voimalla, pitkälti
c)mahdollistaa em luomalla kohdemaan olsouhteita jka yhteisöhierarkiaa muistuttavia olosuhteita, joiss atunnistettavat muodot
d) kartoittaa oma osaaminen ja resurssit ja suhteuttaa maahtulopolitiikka siihen, ei suhteessa EU:huin, Ruotsiin tai muun maailman odotuksiin tai yhteiskunnan jakolinjoihin

nykyinen keskustelu on olematonta, lapsellista ja lähinnä oirehtii keskustelun puuttumista

Ilmianna |

2. maaliskuuta 2016 kello 21.19.59. Vastaus poistettu.

  • 2.3.2016 klo 21.22 @AHA moderoi sisältöä: Ei auta vastaamaan kysymykseen
Näytä lisää vastauksia

Oman maan edun turvaaminen on ainoa kestävä päätösmalli turvapaikkalainsäädännössä

Profiilikuvan paikka

JuZ0
2. maaliskuuta 2016 kello 20.47.18

Mielestäni turvapaikkapolitiikassa ei pidä mennä sokeasti sen mukaan, mikä vaikuttaa yleisesti hyväksytyimmältä tai "kivoimmalta" politiikalta. Sen sijaan lähtökohdaksi pitää ottaa aina oman maan etu, jonka puitteissa päätöksiä tehdään. Eri EU-maiden käytännöt vaihtelevat niin rajusti, että tässä tilanteessa ei ole muuta järkevää vaihtoehtoa kuin ottaa mahdollisimman tiukka linja, jotta saadaan oman maan etu turvattua. Meillä ei ole siis missään muodossa varaa/tarvetta ryhtyä ajamaan löysempää linjaa sillä perusteella, että joissakin muissakin maissa on löysä linja.

On laskettu, että Suomi on EU-maista 4-5 suurimman maan joukossa, kun katsotaan minne on tullut väestöön suhteutettuna eniten turvapaikanhakijoita. Tässä valossa voidaan kyllä sanoa, että Suomen käytäntöjen on oltava löysempiä etenkin, kun Suomen sijainti on kauempana lähtömaista verrattuna suurimpaan osaan EU/Euroopan maista. Ja jos katsotaan esimerkiksi naapurimaamme viron tilannetta, on sinne tullut huomattavasti vähemmän turvapaikanhakijoita kuin suomeen. Jos ajatellaan kokonaisuutta, turvapaikanhakijoiden ottaminen on mahdollisimman tehoton tapa auttaa ihmisiä. Asia pitäisi ratkaista EU:n rahoittamilla/ylläpitämillä turvallisilla pakolaisleireillä lähtömaiden lähettyvillä. Nykyisen kaltainen hallitsematon tilanne ei palvele kenenkään EU-kansalaisen etua, eikä myöskään suurimpaa osaa oikeasti hädänalaisista ihmisistä.

Ilmianna |