Pikalainojen korkokaton pitää olla yhteydessä lainasummaan

Puhekupla 2
22.4.2018

Pikalainojen korkokattoa ollaan tuoreiden uutisten valossa kiristämässä niin, että se koskee jatkossa myös yli 2000 euron lainoja. Olisi hyvä, jos tämä korkokatto olisi yhteydessä lainasummaan, eli pienemmissä lainoissa korkokatto olisi korkeampi (joskin edelleen "järkevä") kuin isommissa, tämä luultavasti vähentäisi velkaantumisen aiheuttamia ongelmia.


Tarve pikalainojen kiristetylle korkokatolle on varsin kriittinen, sillä suomalaisten pikalainoista syntyneet velat ovat kasvaneet hälyttävästi. Olisi hyvä, jos tämä uusi korkokatto olisi yhteydessä lainasummaan: 50% vuosikorkohan aiheuttaa käytännössä aivan eri tavalla vaikeuksia 3000 euron lainan kohdalla kuin 200 euron lainan tapauksessa, ja yleensähän isommissa lainoissa on vielä pidempi maksuaika, jolloin kasvaa niin sanotusti korkoa korolle. Porrastetun korkokaton tarvetta korostaa myös se, että tätä nykyä on mahdollista saada lähes summasta riippumatta lainaa heti tilille - 50 euroa siirtyy siinä missä 2000 euroakin saman tien hakijan pankkitilille, todennäköisesti on monia ihmisiä jotka tässä tapauksessa ottavat ikään kuin varmuuden vuoksi isomman lainan, miettimättä sitä, miten paljon lisäongelmia se voi aiheuttaa jatkossa.

Korkokaton alenemisen voisi muotoilla joko prosenttiyksikköinä, esimerkiksi niin, että alle 2000 euron lainoissa se on 50%, 2000-3000 45%, 3000-4000 40% jne. - luonnollisesti niin, että aina saa pyytää vaikka vähintään 15% korkoa, tai sitten niin, että myönnetty isompi lainasumma alentaa korkokattoa prosenttiosuudella. Jälkimmäinen malli voisi toimia tuhannen euron väleillä niin, että ensimmäinen korkokatto on 50%, seuraava 45%, sitten 41% tämän jälkeen 36.9% ja niin edelleen - eli korkokatto laskee aina 10%, kun lainasummassa siirrytään seuraavalle tuhannelle.


Perustiedot

Julkaistu: 22.4.2018

Omistajat:
Aiheet:
  • #talous
  • #lainsäädäntö ja oikeudet
Kunnat:

Liitteet

  • Ei liitteitä
Ilmianna