Kaikki kaavaehdotuksessa esitellyt runsaan kasvun alueet sijaitsevat pohjavesien muodostumisalueella. Onko tätä tutkittu miten tiivis ja asvaltin peittämä maanpinta vaikuttaa pohjavesien muodostumiseen?
Uudessa kaavaehdotuskartassa Vihdin kirkonkylän ja Vihtijärven välillä kulkee Herrakunnan ja Moksin kautta keskeinen ulkoilureitti. Kartassa reitin linjausta on muutettu ja tarkennettu aiemmasta kaavakarttaluonnoksesta: uudessa ehdotuksessa reitti ei kulje Moksjärven rantaa pitkin vaan pohjoisempana, seurakunnan omistaman virkistysalueen kautta ja jotakuinkin Männistönmäen ja Sudenkallion lähistöltä.
Alueen ulkoilun kehittämistä on pohdittu Olkkalan kyläyhdistyksen järjestämässä julkisessa keskustelutilaisuudessa Riuttarannassa syksyllä 2018. Tilaisuuteen osallistui yli 20 henkeä, mikä osoittaa että alueen ulkoilun kehittämiselle on yleinen tarve ja paikallisten tuki. Tässä lainaus tilaisuuden muistiinpanoista: "Todettiin, että Moksissa olisi paljon mielenkiintoisia retkikohteita, mutta asukkaat eivät halua massiivisia vaelluksia alueelleen." Siksi reitin tarkasta linjauksesta tulisi mielestäni päättää paikallisten kanssa. Esimerkiksi Männistönmäen ja Sudenkallion lähistöllä on asukkaita joilla uskon olevan hyödyllisiä mielipiteitä aiheesta.
Syksyn 2018 tilaisuudessa kerättiin laajemminkin ideoita alueen ulkoilusta. Niihin liittyen voi olla yhteydessä minuun paavo.jordman@gmail.com. Ystävällisin terveisin, Paavo Jordman.
Luontoarvoista tärkein, vesi
@sohvi
7. tammikuuta 2020 kello 14.54.28
Kaikki kaavaehdotuksessa esitellyt runsaan kasvun alueet sijaitsevat pohjavesien muodostumisalueella. Onko tätä tutkittu miten tiivis ja asvaltin peittämä maanpinta vaikuttaa pohjavesien muodostumiseen?
Ulkoilureitin Vihti kk - Vihtijärvi linjauksesta
@Paavobave
12. tammikuuta 2020 kello 14.49.18