Siirry sisältöön

Osa Otakantaa.fi-palvelun toiminnallisuuksista, kuten haku, on otettu pois käytöstä. Tällä pyritään ehkäisemään palvelun mahdollista hidastumista hallituksen koronarajoitusten purkamissuunnitelman kommentointikierroksesta johtuen. Mikäli kommentointi ruuhkautuu, osallistujia pyydetään yrittämään myöhemmin uudelleen. Pääset kommentoimaan täältä: /fi/hankkeet/595/osallistuminen/1065/kysely/.

Osallistu keskusteluun: Kuinka käyttäisit 20 000 euroa?

Puhekupla 20
Keskustelu | Mäntyharjun kunta
Keskustelu on päättynyt

Kuntakukkaron teemana on vuonna 2021 kulttuuripalvelut. Kulttuuripalveluiden osalta teema on jaettu kolmeen eri osaan:

  • Kulttuuri- ja elinympäristö
  • Taide- ja ympäristökasvatus
  • Aineeton kulttuuriperintö

Annettujen ideoiden tulee liittyä jollain tavalla vähintään yhteen näistä teemoista. Idea voi olla kiinteä rakenne/teos, tapahtuma, kurssi, tarvike tai muu vastaava.

Rahoitettavia kohteita varten on kuntalaisten päätettäväksi varattu yhteensä 20 000 euroa, joka rahoitetaan Mäntyharjun kulttuuripalveluille osoitetuista Kydön testamenttivaroista.

Mäntyharjun varhaiskasvatukselle, perusopetukselle ja lukiolle on varattu vastaava määräraha (yht. 20 000 euroa), joiden käytöstä he pääsevät ideoimaan ja äänestämään vuoden 2021 aikana vaikuttamaan samojen teemojen mukaisesti.

Kuinka jätän oman ideani?

Kirjoita ideasi siihen liittyvän teeman alle (klikkaamalla teeman alta "vastaa". Ideoita voi jättää 5.4.2021 saakka.

  • Perustele ideasi
  • Liitä mukaan arvio kustannuksista, jos tiedossa (ei pakollinen)

Voit kommentoida muiden tekemiä ideoita (painamalla idean alta kommentoi) tai painamalla peukkua ylös/alas.

Miten Kuntakukkaro toimii?

Ehdotusvaihe: Kuntalaisilta pyydetään ehdotuksia osallistuvan budjetoinnin avulla rahoitettavista kohteista valitun teeman mukaisesti. Kaikki määräaikana saadut ehdotukset käydään läpi kunnan toimesta. Jokainen idea arvioidaan tapauskohtaisesti. Lisäksi käydään läpi aiheuttaako ehdotus toteutuessaan pitkäaikaisia ja pysyviä kustannuksia ja kuinka kunnalla on mahdollista vastata näistä. Kunnan on mahdollista toteuttaa sellaisia ideoita, jotka ovat kunnan toimivallassa. Arvioinnissa käytetään pohjana Kydön testamenttivarojen käyttösuunnitelmaa, jonka sivistyslautakunta on hyväksynyt. Mikäli ehdotus täyttää kriteerit, laaditaan sille alustava kustannusarvio. Ideoita voi jättää 5.4.2021 saakka.

Yhteiskehittäminen: Kun ehdotuksille on saatu alustava kustannusarvio, käydään niitä vielä läpi kaikille kuntalaisille avoimessa yhteiskehittelytilaisuudessa, jossa ideoiden kehittelyä on mahdollista vielä jatkaa ennen äänestysvaihetta. Yhteiskehittämisen arvioitu ajankohta toukokuu 2021.

Äänestys ja kohteiden valinta: Tämän jälkeen kuntalaiset pääsevät äänestämään suosikkiehdotuksia. Äänestyksen jälkeen tulokset julkaistaan, jonka jälkeen kunnan puolesta tehdään tarvittavat hallinnolliset päätökset, hankinnat ym. Toteutettavia ehdotuksia voidaan valita useampi riippuen ehdotusten kokonaiskustannuksista. Ehdotukset toteutetaan vuosien 2021-2022 aikana. Äänestyksen arvioitu ajankohta touko-kesäkuu 2021.

Lisätietoja: kulttuuri(at)mantyharju.fi

Perustiedot

Päättynyt: 5.4.2021

Liitteet

  • Ei liitteitä


Kulttuuri- ja elinympäristö

Profiilikuvan paikka

@mjukulttuuripalvelut
8. maaliskuuta 2021 kello 11.34.42

Tämän keskustelun alle voit kirjoittaa ideoita, jotka liittyvät kulttuuri- ja elinympäristöön.

Oman ideasi voit kirjoittaa painamalla keskustelun vasemmasta alanurkasta "vastaa". Voit halutessasi peukuttaa ja kommentoida muiden jättämiä ideoita.

Ideat voivat liittyä esimerkiksi taiteeseen osana elinympäristöä; rakennuksia, puistoja, liikkumista, leikkimistä, valaisemista.

Kulttuuriympäristöllä tarkoitetaan puolestaan kulttuurin vaiheita sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta ilmentävässä ympäristössä. Kulttuuriympäristöjä syntyy ja ne muotoutuvat ihmisen toiminnan seurauksena.

Kulttuuriympäristöä ovat esimerkiksi

* rakennukset, rakennetut alueet, pihat, puistot, liikenneväylät ja rakenteet
* maisemat, joissa näkyy ihmisen toiminnan vaikutus
* maisemassa, maaperässä tai veden alla säilyneet ihmisten tekemät muinaiset rakenteet ja muodostelmat

Profiilikuvan paikka

Vesipeto
5. huhtikuuta 2021 kello 10.30.20

Haapaseläntien uimarantaa voisi kehittää. Aluetta voisi hieman suurentaa ja lisätä leikkipaikkoja, esim. Liukumäkiä lapsille ja joku kiipeilyhökötys tai sitten kurkiniemen ranta laittaa kuntoon ja sinne vastaavanlaisia rakennelmia.

Näytä lisää vastauksia

Taide- ja ympäristökasvatus

Profiilikuvan paikka

@mjukulttuuripalvelut
8. maaliskuuta 2021 kello 11.34.57

Tämän keskustelun alle voit kirjoittaa ideoita, jotka liittyvät taide- ja ympäristökasvatukseen.

Oman ideasi voit kirjoittaa painamalla keskustelun vasemmasta alanurkasta "vastaa". Voit halutessasi peukuttaa ja kommentoida muiden jättämiä ideoita.

Taide- ja ympäristökasvatuksella tarkoitetaan esimerkiksi taiteellista työskentelyä erilaisissa ympäristöissä, ympäristötaidetta, kierrätysmateriaalien käyttöä. Lähtökohtana on ihmisen ja ympäristön suhde, jota lähestytään taiteen keinoin.

Profiilikuvan paikka

Iloa elämään
9. maaliskuuta 2021 kello 13.42.03

Taidekurssi lapsille / nuorille ulkoilmassa hyödyntäen esimerkiksi yrityksistä saatavaa kierrätysmateriaalia, yritykset voisivat ostaa kummitaidetyön.


Aineeton kulttuuriympäristö

Profiilikuvan paikka

@mjukulttuuripalvelut
8. maaliskuuta 2021 kello 11.35.12

Tämän keskustelun alle voit kirjoittaa ideoita, jotka liittyvät aineettomaan kulttuuriperintöön.

Oman ideasi voit kirjoittaa painamalla keskustelun vasemmasta alanurkasta "vastaa". Voit halutessasi peukuttaa ja kommentoida muiden jättämiä ideoita.

Aineeton kulttuuriperintö tarkoittaa käytäntöjä, tietoja ja taitoja, jotka yhteisöt tunnustavat osaksi kulttuuriperintöään. Näitä voivat olla esimerkiksi juhlat ja tavat, käsityöt, ruokaperinteet, hyvät käytännöt, pelit ja leikit, suullinen perinne tai esittävät taiteet.

Elävää kulttuuriperintöämme tunnistetaan ja tallennetaan osana Unescon aineettoman kulttuuriperinnön yleissopimusta. Listalle on tunnistettu ja tallennettu mm. Mikkelin markkinat (juhlat ja tavat), saunominen (juhlat ja tavat), kalakukko (ruokaperinteet) sekä keppihevosharrastus (pelit ja leikit).

Profiilikuvan paikka

Iloa elämään
9. maaliskuuta 2021 kello 13.45.47

Tapahtuma kultturiperinnön ympärille - mukaan erilaisia toimijoita, esittäviä taiteilijoita, ruoka-alan toimijoita, saunomista esim eri kohteissa (avoimet saunat-tyyppinen): saunalautta/mökkisaunat, telttasaunat jne (voisi tuoda osan keskustaankin) sekä markkinapaikka paikallisille käsityöläisille ym vaikkapa Kurkiniemessä.


Kaikille tekemistä!

Profiilikuvan paikka

Tarla
9. maaliskuuta 2021 kello 11.43.15

Keskustaan minigolf rata, jossa kahvila ja lapsille leikkipuisto. Kesällä kylällä ei oikein mitään tekemistä, joten tällaiselle olisi kysyntää.

Profiilikuvan paikka

eikku
11. maaliskuuta 2021 kello 12.45.29

Lapsille on jo leikkipuisto, mutta minikolfin saisi helposti makasiinin eteen ; )


Lasten ja lapsenmieleisten luontopolku

Profiilikuvan paikka

Ulla Sohlman
9. maaliskuuta 2021 kello 11.58.01

Pappilanniemen luontopolkujen varteen esim. eläinaiheisia hahmoja, istuimia ja kunto-ja venyttelylaitteita tai leikkivälineitä luonnon omista materiaaleista. Tekijöitä löytyisi varmasti omasta kunnasta.

Profiilikuvan paikka

Jouluvalit
18. maaliskuuta 2021 kello 16.26.56

Uudet kiinteät jouluvaloelementit Varpasentien ja Mäntyharjuntien valopylväisiin. Jos rahaa jää muutakin koristeita + joulukuusi koristeltuna.

Näytä lisää vastauksia

Matkailun kehittämistä

Profiilikuvan paikka

Vapaa-ajan matkailija
9. maaliskuuta 2021 kello 12.02.57

Mäntyharjun vesistöt ovat kiihtyvällä vauhdilla nousseet vapaa-ajan matkailijoiden tietoisuuteen.

Melojat ovat löytäneet hienot vesistöreittimme ja jatkossakin saamme näitä melanheiluttajia nähdä vesistössämme.

Mutta muuten vesistömme on kovin vähän mainostettu. Veneilykarttoja ei ole saatavana, eikä retkikohteiden tietojakaan helpolla löydä. Paljon vanhaa tietoa.

Hyvällä markkinoinnilla ja mainonnalla saisi vesistöömme rikkautta. Melojat, vesiskootteriretkeilijät, suppailijat, veneilijät yms..

Markkinointia, karttasarjoja, rantautumispaikkoja....
Uskoisin että nykytilanteessa kannattaisi koko suomen matkailuun panostaa.


Puistopicnic konsertit

Profiilikuvan paikka

Nina Kokkola
9. maaliskuuta 2021 kello 21.02.13

Haluaisin kuntaamme puistopicnic tapahtumia. Tapahtumat voisivat sisältää päivällä musiikki- tms esityksiä lapsille ja iltaisin nuorisolle sekä aikuisväestölle. Joku paikallinen yritys voisi myydä valmiita picnic koreja ennakkotilauksesta tai picniciin voisi varautua omin eväin. Yksi esiintyjä per tapahtuma vaihtelevalla teemalla ja kohderyhmällä voisi toimia. Näen Iso-Pappilan laajaa nurmialueen erittäin sopivana tämänkaltaiseen tapahtumaan. Toki muutkin sijainnit kunnassa ovat varmasti toimivia. Eli musiikkia ja pikkueväitä hyvässä seurassa.

Profiilikuvan paikka

casamelodia
22. maaliskuuta 2021 kello 16.22.26

eikku kirjoitti:

Kunnantalon takana olevaan puistoon lyhyt matka. 1xkk olisi hyvä, siis 3x kesässä, esim harpistit, viulun t haitarin soittajat ym

Kunnantalon puistoa ja veden läheisyyttä mekin kannatamme. Musiikkina vois olla myös kevyen musiikin edustajia, bändi(t), niin tanssi kuin nuorisomusiikille, ja solistitkin löytyisivät varmasti Mäntyharjulta tai lähikylistä, -kunnista tai -kaupungeista.

Näytä lisää vastauksia

20000

Profiilikuvan paikka

eikku
11. maaliskuuta 2021 kello 12.41.21

Kulttuuriin käyttäisin elokuvien mainontaan, kuten ennen pitäjänuutisissa joka viikko tai edes 1x kk
Riittäisi päiväys, kellonaika ja elokuvan nimi, ei kuvia.
Nyt ei tule käytyä elokuvissa, kun ei tiedä mitä siellä menee. En hae niitä netistä. enkä kaupoista.
Elokuvateatteri on hyvää mainosta Mäntyharjulle!


Askel-hyvinvointifestari/tapahtuma

Profiilikuvan paikka

Eveliina P.
5. huhtikuuta 2021 kello 12.55.39

Askeleen vanhaa tehdaskiinteistöä ja Rantapuiston aluetta hyödyntäen kulttuuria ja liikuntaa samaan tapahtumaan suunnattuna kaikenikäisille. Askel-hölkän elvyttäminen yhdessä minikulttuurifestarin kanssa. Lapsille taidepajoja, nukketeatteria, vierailevia teatteriesityksiä, liikunnallisia juttuja, kaikenikäisille elävää musiikkia (eri genret) , tanssitaidetta ja miksei tanssitkin, lähialueen ruokaa. Toteutus yhdessä yrittäjien, yhdistysten ja kunnan kanssa, myös eri toimjoiden välinen verkostoituminen ja esim. järjestötoiminnan tutuksi tekeminen olisi yksi näkökulma.