Kerro näkemyksesi Yliopistoautonomia -selvityksestä!

Kommenttisi näkyvät muille keskustelijoille. Selvittäjäryhmä ja opetus- ja kulttuuriministeriön väki seuraavat täällä käytyä keskustelua, joka jatkuu ajankohtaa vielä etsivässä kevään keskustelutilaisuudessa.

voisiko kansalaisopisto järjestää yhteiskuntaopin ja yhteiskuntatieteen sekä valtiotieteen sekä valtio opin kursseja kehitysvammaisille sekä politikkaa asun mikkelissä

OKM:n selvityksiin osaa jo pidempään suomalaista korkeakoulutusta seurannut/tutkinut suhtautua "pessimisti ei pety" -asenteella. Silloinkaan, kun OKM itse huomaa että a) yliopistojen henkilöstö voi pahoin ja b) yliopistolain johdannaiset, esim. yliopistodemokratian kaventuminen on siihen syynä, ei missään vaiheessa vakavasti harkita että ehkäpä vuoden 2009/2010 yliopistolain uudistus olisi mennyt ainakin osin metsään. Näin oli tässäkin. Aina, kun kysytään elinkeinoelämän edustajia (jotka ovat käytännössä sama kuin säätiöyliopiston perustajat) ja yliopiston johtoa, kaikki on nykyisellään hyvin. Pahoinvoivan työyhteisön status quo on se, minkä OKM täysin siunaa, vedoten pelkurimaisesti yliopistoautonomiaan, joka ei ylety yliopistoyhteisöön. Autonomia-käsite itsessään juontaa nykymuodossaan anglo-amerikkalaisesta yliopistomallista, jossa ei suomalaisesta näkökulmasta ole mitään ihailtavaa. Suomeksi sentään voi sanoa, että "sivistyksellä on itseisarvo"; vastaava ei englanniksi ongelmitta käänny.

Yliopisto ei ole linjaorganisaatio, eikä sitä sellaiseksi tule muuttaa. Nykyinen painotus, jonka nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa, on kuitenkin siihen suuntaan. Jos sitä ei näe, niin sitä ei tahdo nähdä. Yliopistojen autonomia on niin ikään muuttumassa yliopiston johtojen autonomiaksi. Yliopistojen johto on riippumattomampi näissä oloissa omista työyhteisöistään, kuin valtiosta, joka pitää kuitenkin rahoitusmallin kautta yliopistot tiukasti "ohjaavassa" otteessaan. Tämäkin tietysti OKM:n toiveiden mukaisesti.

Yliopistojen omat työtyytyväisyyskyselyt kautta linjan korostavat, että kyky vaikuttaa omaan työhönsä ja vaikuttaa organisaatiossaan ylöspäin ja strateginen johtajuus *kokonaisuutena* aiheuttavat suurinta tyytymättömyyttä. Tämänkin tämä selvitys lakaisee sivuun: ei muutostarpeita. Tyytymättömyys ja pahoinvointi jatkukoot.

Murheellisinta on, että näitä selvityksiä on nyt tullut useampi peräjälkeen, jossa ongelma todetaan, mutta mitään todellista uudistusta ei saada. Kaikki jäävät yliopistojen johtojen oman harkinnan varaan, ja jokainen yhteisön jäsen, joka on vapaaehtoisesti uhrannut aikaansa - uraansa - yhteisten asioiden ajamiseen, on täysin tietoinen siitä, että aito uudistaminen tulee, jos tulee, monen vuoden paikallisen kamppailun tuloksena. On joko selittämättömän naiivia tai suoraan harhaanjohtavaa esittää, että uudistuksia jätetään yliopistojen itsensä toteutettavaksi - ne uudistukset tapahtuvat, jos tapahtuvat, ainoastaan yhteisön painostuksella. Selvitys kaataa tämänkin vastuun de facto yliopistoyhteisön, ei yliopistojen johtojen vastuuksi. Tällainen on moderni suomalainen yliopisto hallintorakenteeltaan. Lain muutoksista demokratiaa tukevaan suuntaan olisi edes saanut jotain selkänojaa näihin kamppailuihin; yliopistot voivat omilla sisäisillä käytänteillään muutoin tehdä uudistukset käytännössä tyhjiksi.

On totta, että kaikki yliopistoyhteisössä eivät ehkä muutosta halua (kyse ei ole mistään "hiljaisesta enemmistöstä", vaan kuitenkin vähemmistöstä). Muutoksen vastaisuuteen vaikuttaa myös se, että erityisesti 2009/2010 uudistus näytti, että yhteisöjen ääntä ei tarvitse kuunnella, jos vaan yliopistojen johdolla (UNIFI) ja OKM:llä on yhteinen sävel keskenään.

Yliopistojen yhteisiin asioihin osallistuminen on nykyisellään demotivoivaa ja turhauttavaa. He, jotka eivät muutosta halua, eivät usein myöskään juuri jaksa yhteisiin asioihin perehtyä. Sama pätee tällaisiin selvityksiin, joihin kommentoidaan perehtyen ja huolellisesti vaan saadakseen kuulla, että yhteisön - olkoonkin niukan - enemmistön ääni silti painaa vähemmän kuin muiden. George Orwellin "Eläinten Vallankumousta" mukaillakseni näissä asioista päätettäessä jotkut ovat enemmän tasa-arvoisia kuin toiset. Tämän selvityksen haastatteluja kun katsoi, niin ainakin Teknologiateollisuuden ääni tuli vahvasti esiin.

Ylioppilaskunnan osalta status quon puoltaminen oli hyvä ja perusteltu sentään.

Selvityksen johtopäätös ylioppilaskuntien osalta on virheellinen. Ks. https://www.edilex.fi/artikkelit/21965 ja siellä viitatut lähteet. Opiskelijat asetetaan eriarvoiseen asemaan, kun täysin identtisillä tehtävillä varustetut opiskelijakunnat ja ylioppilaskunnat ovat erilaisen jäsenyysjärjestelyn piirissä.

Lakia tulisi muuttaa tuolla lopussa ilmaistun mukaisesti: https://www.edilex.fi/uutiset/67251

Ennen kun oli vielä virat oli pakko järjestää edes jonkinlainen prosessi, jossa vertailtiin ihmisten ansioita. Nykyään on yleistynyt se että erityisesti tärkeisiin johtajan paikkoihin vain nimitetään jokin suosikki, joka sitten nimittää omat suosikkinsa alempiin esimiestehtäviin. Tällä on tuhoisa vaikutus, aina kun ei yhden ihmisen käsitys jonkin toisen ihmisen kyvyistä ja sopivuudesta ole paras indikaattori asiasta. Lisäksi mikä motivoi kasvattamaan cv:tä, jos sitä ei edes kysytä, eikä etenemismahdollisuutta ole.

Työryhmänne kyllä tunnisti sen tärkeimmän ongelman, eli sen kuinka OKM romuttaa autonomian käytännössä rahoituksen ohjaamisella, mutta OKM ei mainitse siitä sanaakaan omassa yhteenvedossaan. Se on se asia mihin jatkotoimenpiteissä pitäisi tarttua. Lähes kaikki muu johtuu siitä.

Vastaukset kysymykseen "toteutuuko kolmikantainen yliopistodemokratia riittävällä tavalla yliopistojen hallinnossa" voi tulkita monella tavalla. Raportissa todetaan, että "Heikommin (vain osittain + ei toteudu) kolmikantainen yliopistodemokratia näyttäisi toteutuvan Helsingin yliopistossa (79 %), Jyväskylän yliopistossa (73%), Itä-Suomen yliopistossa (71 %)".

Tämä väite lienee hieman liian pitkälle vedetty. Välttämättä siis todellinen demokratian tuteutuminen ei ole näissä yliopistoissa heikointa, vaan henkilöstöllä voi olla suurimat odotukset yliopistodemokratian suhteen, ja sitten kun se ei heidän mieleisellään tavalla toteudu, niin näissä yliopistoissa ollaan pettyneimpiä odotuksiin nähden. Tämä on yleinen ongelma kun mitataan tyytyväisyyttä eikä suoraan yliopistodemokratiaa.

Raportin s. 98 ja 101 todetaan, että enemmistö vastanneista opiskelijoista vastustaa ylioppilaskuntien pakkojäsenyyttä. Selvitystyön aikana opiskelijoita ei kuultu, vaan tämä seikka tuli esille opiskelijoille tehdyn kyselyn "vapaa sana" -osioista ilmi. Ainoa taho, jota selvittäjäryhmä on kuunnellut liittyen pakkojäsenyyskysymykseen, on ylioppilaskuntien taloudellista intressiä valvova SYL. (s. 93-94)

Käsityksemme perusoikeuksista olisi varsin erilaista, mikäli lainvalmistelussa kuunneltaisiin aina vain sitä tahoa, joka hyötyisi eniten perusoikeuksien rajoittamisesta/poikkeamisesta.

Selvitysryhmän lausunnossa on s. 52 todettu: ”Poikkeusta oli sovellettu juuri yliopiston opiskelijoihin, ja YTHS on sopimusperustaisesti hoitanut näiden opiskeluterveydenhuollon palvelutuotantoa. Ylioppilaskunnan jäsenmaksuun onkin sisällytetty terveydenhoitomaksu, joka on sitten tilitetty Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiölle (YTHS). Maksun suuruus on vaihdellut ylioppilaskunnittain. Sen suuruus ei kuitenkaan ole ollut merkittävä, eikä se ole tullut esille perustuslakitulkinnoissa.”

Ns. YTHS-maksu on peritty viimeisen vuosikymmenen tasasuuruisena maksuna. Se siis ei ole vaihdellut ylioppilaskunnittain, vaikka selvittäjäryhmä raportissa näin väittää. Ainoa vaihtelu YTHS-maksussa on ollut, että ylioppilaskunnat ovat keskenään sopineet käytännöstä, joka johtaa asiallisesti siihen, että kahteen suomalaiseen ylioppilaskuntaan kuuluvan opiskelijan ei ole tarvinnut maksaa tasasuuruista YTHS-maksua kahteen kertaan osana ylioppilaskuntien jäsenmaksua.

YTHS-maksun suuruus on, vastoin selvittäjäryhmän tulkintaa, ollut merkittävä osa ylioppilaskuntien jäsenmaksua.

Viimeinen YTHS-maksu syksyllä 2020 oli 28,50 e/lukukausi eli 57,00 e/v. Selvittäjäryhmän raportin s. 53 ilmenee, että ylioppilaskuntien jäsenmaksun vaihteluväli ilman YTHS-maksua olisi 46-68 e/v. Näin ollen YTHS-maksu on muodostanut jopa yli 55% osan ylioppilaskuntien jäsenmaksusta. Jos yli puolet ylioppilaskunnan jäsenmaksusta ei ole selvittäjäryhmälle ollut merkittävä osuus jäsenmaksusta, niin mikä sitten?

Mikael Hidén lausui perustuslakivaliokunnalle 14.5.2014 seuraavaa:

”Käytännössä ehkä merkittävin tosiasiallinen syy pakkojäsenyysjärjestelyn tavoittelulle lienee kattavan jäsenmaksuvelvoitteen aikaansaaminen ja jäsenmaksutulojen ajateltu merkitys opiskelijaterveydenhuollon järjestämisessä. Vaikka hyvin toimivan opiskelijaterveydenhuollon aikaansaaminen/ylläpitäminen onkin yleisen edun kannalta merkittävä asia, ei pakkojäsenyys- jotta jäsenmaksuja- argumentointilinja sovellu oikeutusperusteeksi perusoikeuden suojaan kajoamiselle.”

Näin ollen lienee saatu kumotuksi myös selvitysryhmän väite, että YTHS-maksuun liittyvät kysymykset ei olisi tullut esille PeV:ssä esitetyissä perustuslain tulkinnoissa. Valitettavasti vasta vuodesta 2014 alkaen perustuslakivaliokunnan asiantuntijat ovat tuoneet PeV:n pöydälle vaihtoehdon, missä YTHS-maksu perittäisiin erillään opiskelijayhteisön jäsenmaksusta. Erityisesti ylioppilaskuntien pakkojäsenyyden perustuslainmukaisuutta arvioitaessa vuosina 1997 ja 2009 yksikään perustuslakivaliokuntaan kutsuttu asiantuntija ei ollut esittänyt perustuslakivaliokunnalle, että YTHS-maksu voitaisiin periä erillään ylioppilaskunnan jäsenmaksusta.

Selvittäjäryhmä on tulkinnut perustuslakivaliokunnan v. 2018 lausuntoa virheellisesti, kun se totesi (s.52):

”Uudistukseen liittyvien esitysten eduskuntakäsittelyssä kiinnitettiin vain perustuslakivaliokunnan mainitussa yleisessä arviointitoivomuksessa huomiota opiskeluterveydenhuoltoa koskevien etuuksien laajentamiseen myös muille korkeakouluopiskelijoille. Ylioppilaskunnan aseman kannalta muutosta ei siten pidetty sillä tavoin merkittävänä, että se suoraan olisi vaikuttanut ylioppilaskunnan asemaan. Kysymys on samalla siitä, miten muihin organisaatioihin, tässä tapauksessa ammattikorkeakoulujen oppilaskuntien asemaan liittyvät lainsäädännön muutokset voivat ylipäänsä vaikuttaa yliopistojen itsehallintoon ja ylioppilaskuntien asemaan.”

Tuomas Ojanen lausui perustuslakivaliokunnalle 9.10.2018 seuraavaa:

”Muita seikkoja

Nähdäkseni ehdotettava sääntely terveydenhoitomaksusta murentaa perusteita ylioppilaskunnan ns. automaatio- tai pakkojäsenyydelle vaikuttamalla niihin erityisiin tehtäviin, joiden perustuslakivaliokunta on katsonut muodostavan ”riittävän perusteen ylioppilaskunnan pakkojäsenyydelle”. (Ks. erit. PeVL 11/2009 vp, ks. myös PeVL 24/2014 vp, jossa valiokunta on arvioinut ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan pakkojäsenyyttä lopputuloksella, että jäsenyyden opiskelijakunnassa on oltava ammattikorkeakoulun opiskelijalle vapaaehtoista).

Ylioppilaskuntien pakko- tai automaatiojäsenyys perustuu lainsäädäntöön, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön toimialalla, kun taas nyt käsillä oleva sääntely on sosiaali- ja terveysministeriön toimialalla. Nähdäkseni perustuslakivaliokunnan olisi kuitenkin paikallaan sisällyttää käsillä olevasta esityksestä annettavaan lausuntoonsa lausuma siitä, että valtioneuvoston piirissä olisi syytä käynnistää viipymättä selvitystyö sen arvioimiseksi, onko ylioppilaskunnan pakkojäsenyydelle enää esitettävissä hyväksyttäviä ja oikeasuhtaisia perusteita perustuslain 13 §:n 2 momentissa turvatun yhdistymisvapauden, erityisesti ns. negatiivisen yhdistymisvapauden, kannalta, sekä tarvittaessa ryhtyä lainsäädäntötoimiin pakkojäsenyyden kumoamiseksi.”

Pauli Rautiainen lausui myös samana päivänä 9.10.2018 PeV:lle:

”Terveydenhoitomaksun yhteys ylioppilaskuntien automaatio- tai pakkojäsenyyteen

Terveydenhoitomaksun keräämiseen osallistuminen on ollut yksi niitä tekijöitä, joilla perustuslakivaliokunta on lausuntokäytännössään perustellut sitä, että yliopisto-opiskelijat voidaan laissa velvoittaa liittymään ylioppilaskunnan jäseneksi siinä missä ammattikorkeakouluopiskelijoita ei voida velvoittaa liittymään ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan jäseneksi. Kun nyt käsiteltävän hallituksen esityksen myötä ylioppilaskuntien ja YTHS:n yhteys tältä osin katkeaa, tulee arvioitavaksi missä määrin yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden erilaiselle kohtelulle liittyen pakolliseen järjestäytymiseen korkeakoulun opiskelijayhteisössä on enää perusoikeusjärjestelmän näkökulmasta hyväksyttäviä perusteita. Katsonkin nyt käsiteltävänä olevan hallituksen esityksen hyväksymisen heikentävän ylioppilaskuntien automaatio- tai pakkojäsenyyden valtiosääntöistä hyväksyttävyyttä. Ainakin nyt käsiteltävänä oleva esitys poistaa yhden niistä tekijöistä, joilla on perusteltu yliopisto-opiskelijoiden ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden erilaista kohtelua opiskelijayhteisöön järjestäytymisen pakollisuudessa.”

Toisin sanoen PeV ei ole vuonna 2018 todennut siitä, että YTHS-maksun siirtäminen Kelalle ei vaikuttaisi mitenkään merkittävästi ylioppilaskuntien asemaan. PeV ainoastaan tunnisti, että tämä lakimuutos muuttaa ns. faktapremissiä, josta käsin PeV on aikaisemmin todennut ylioppilaskuntien pakkojäsenyyden olevan perustuslainmukaista vuosina 1997 ja 2009. Siltä osin, kun selvitysryhmä väittää, että ylioppilaskuntien asema ei muuttuisi lainkaan faktapremissin muuttuessa, on täysin vailla pohjaa.

Selvittäjäryhmän raportin s. 52 todetaan edelleen:

”Ylioppilaskunnan automaatiojäsenyyttä koskevien nykyisten säännösten on katsottu täyttävän perustuslain vaatimukset. Siten vastakkaisiin mielipiteisiin nähden kysymys ei olekaan nyt perustuslain 106 §:n mukaisesta jälkikontrollista, jonka mukaisesti tuomioistuimille on keskitetty velvollisuus antaa etusija perustuslain säännökselle, jos käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Käytännössä sellaisen lain sivuuttamista, johon perustuslakivaliokunta on lain säätämisvaiheessa ottanut kantaa, ei ole pidetty edes mahdollisena.”

Tässä kohdin viitattu selvitysryhmän puheenjohtajan toimittamaan kirjaan vuodelta 2011. Malliesimerkki siitä, miten tuomioistuin on kyseisen kirjan painohetken jälkeen sivuuttanut PeV:n myötävaikutuksella säädetyn lain, on HelHO 2018:4, missä hovioikeus hylkäsi totaalikieltäytyjän syytteen perustuslain 6 §:ssä säädetyn yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisena. Keskeinen syy, miksi Helsingin hovioikeus lähti kyseiselle tulkintalinjalle, oli tuomioistuimelle esitetty näyttö siitä, että PeV tuskin olisi sallinut Jehovan todistajien vapautuslain säätämistä hovioikeuden tuomion antamispäivänä.

Mikäli perustuslakivaliokunta ei tutki ylioppilaskuntien pakkojäsenyyttä uudelleen piakkoin, niin olettaman PeV:n nykyisestä suhtautumista nykyjärjestelmän perustuslainmukaisuuteen tulee viime kädessä ratkaisemaan hallintotuomioistuimet kontradiktorisessa oikeudenkäyntimenettelyssä, missä pakkojäsenyyttä vastustaville annetaan asiallinen tilaisuus tulla kuulluksi.

Kaikesta Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle toimittamastani materiaalista ilmenee, että PeV tuskin pitäisi ylioppilaskuntien pakkojäsenyyttä edelleen sallittuna tänä päivänä ja PL 106 §:n ilmeisen ristiriidan kriteeri tulee siis täyttymään.

OKM pystyy halutessaan lakkauttamaan pakkojäsenyyden ns. hyvässä järjestyksessä.

Tuomioistuinreitti on kaikille osapuolille varsin epämieluinen ja hidas tie, mutta näköjään välttämätön osa sitä prosessia, missä negatiivinen yhdistymisvapaus saa sille kuuluvan painoarvon oikeusvaltiossamme. Historia tai perinteet eivät ole perusteltu syy rajata perusoikeuksia.

voisiko kansalaisopisto järjestää yhteiskuntaopin ja yhteiskuntatieteen sekä valtiotieteen sekä valtio opin kursseja kehitysvammaisille sekä politikkaa asun mikkelissä

Raportin pääongelma on dogmaattinen sitoutuminen näkemykseen, jonka mukaan yliopistolakia ei tarvitse muuttaa havaittujen (jopa raportissa (osin) tunnistettujen ongelmien ratkaisemiseksi. Suurin osa yliopistojen ongelmista (työhyvinvoinnin laskusta alkaen) on seurausta demokratian alasajosta, joka aiheutui nimenomaan yliopistolaista. Lakia ja ministeriön linjaa seuraten rehtorit (jotka saivat huikeat palkankorotuksen) ja hallitukset (joiden jäsenet saavat yitystasoisen kuukausikorvauksen) toteuttivat ja pahensivat tilannetta uusilla johtosäännöillä ja politiikalla, joka perustuu vallan keskittämiseen. Raportissa väitetään virheellisesti ja epäloogisesti, että lain muutoksilla ei saada korjauksia aikaan. Väite on täysin käsitttämätön, koska kysymys on siitä, millaisia muutoksia tehtäisiin. Nykyinen yliopistolaki on pakkopaita, joka estää demokratian palautttamisen ja kehittämisen (johon on sitouduttu esimerkiksi Helsingin yliopiston strategiassa. Yliopistolaissa säännellään yliopistoyhteisön valtasuhteet tavalla, joka estää tilanteen parantamisen yhteisön jäsenten selvän enemmistön toivomaan suuntaan. Yliopistossa johdon näkemykset ovat etääntyneet henkilöstön mielipiteistä. Johdon intgressi on nykyjärjestelmässä peesata OKM:n johtoa eikä yhteisön mielipidettä. Tähän olisi saatava muutos: 2010 jälkeinen politiikka on kaventanut yliopistojen autonomiaa ja vahvistanut byrokraattista, holhoavaa ohjailua. Meidän yliopistolain toivomus kuuluu: luottakaa meihin, kunnioittakaa yliopistojen autonomiaa, jakakaa resurssit ilman välikäsiä (strategioita ja politikointia) tutkimusyksiköille. Ja palauttakaa mahdollisuus osalistua. Demokratia takaisin!

Ylioppilaskuntien automaatiojäsenyyttä perustellaan selvityksessä seuraavasti:
"Olennainen lähtökohta onkin edelleen siinä, että ylioppilaskuntaa on vanhastaan pidetty osana itsehallinnon omaavaa yliopistoa, koska sillä oli merkittävä osuus yliopiston hallinnossa. Yliopiston itsehallinnon ja yhteisöllisyyden kannalta yliopistolain 46 §:n muutoksessakin (698/2019) on edelleen säilytetty olennaiset ylioppilaskunnan tehtävät, 1 momentin mukaan 1) osallistua 2 §:ssä säädetyn yliopiston kasvatustehtävän hoitamiseen valmistamalla opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen; 2 momentin mukaan 2) nimetä opiskelijoiden edustajat yliopiston toimielimiin sekä 3) osallistua tarvittaessa terveydenhuoltolain (1326/2020) 17§:ssä ja korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollosta annetussa laissa (695/2019) säädettyjen opiskeluterveydenhuoltoa koskevien tehtävien toteuttamiseen. Ylioppilaskunnan asemassa tai tehtävissäkään ei näin ollen ole tapahtunut muutosta, jolla olisi perustuslain kannalta merkitystä arviointitehtävän suorittamisessa. Niinpä kootun selvityksen perusteella perustuslain tulkinnoista ei ole löytynyt vaatimusta ylioppilaskunnan pakkojäsenyyden poistamiselle."

Kun tarkastelemme ammattikorkeakoululain 41§, huomamme, että vastaavat tehtävät on nimetty myös ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnille:
"--Opiskelijakunnan tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiään. Opiskelijakunnan tehtävänä on omalta osaltaan valmistaa opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen. Opiskelijakunnan erityisenä tehtävänä on:

1) nimetä opiskelijoiden edustajat 4 luvussa tarkoitettuihin ammattikorkeakoulun toimielimiin; sekä

2) osallistua tarvittaessa terveydenhuoltolain (1326/2010) 17 §:ssä ja korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollosta annetussa laissa (695/2019) säädettyjen opiskeluterveydenhuoltoa koskevien tehtävien toteuttamiseen. (17.5.2019/699)"

Lakipykälät ovat tehtävien osalta miltei sanamuodollisesti identtiset. Jos ylioppilaskuntien tehtävät katsotaan selvitystyön perusteella automaatiojäsenyyden kannalta oleellisiksi, niin miten samoja pykäliä ei sovelleta samalla tavalla opiskelijakuntien kanssa? Kyseessä on ristiriita laintulkinnan kanssa, joka pitäisi tulkita samalla tavalla, oli se automaatiojäsenyyden puolella tai vastaan.

Metsänhoitoyhdistysten pakkojäsenyys ja siten pakollinen metsänhoitomaksu poistui vuonna 2015 uudistetussa laista metsänhoitoyhdistyksistä. Lisäksi mm. riistahallintolain § 11 mukaan metsästäjä voi olla kuulumatta mihinkään riistanhoitoyhdistykseen, ja täten hänet merkitään pelkästään metsästäjärekisteriin, vaikkakin on velvollinen silti maksamaan riistanhoitomaksun.

Tutkimalla ylioppilaskuntien nettisivuilta niiden tavoitteita, liittyy moni poliittisista tavoitteista muuhunkin kuin opiskelemiseen tai opiskelijoihin. Ylioppilaskunta on monelle aatteelisin yhdistys, mihin koskaan kuuluu. Tässä valossa on outoa, että yhdistymisvapautta haluttiin vahvistaa poistamalla em. metsänhoitoyhdistysten pakkojäsenyys, mutta samat periaatteet eivät koskisi ylioppilaskuntia.

Tervetuloa virtuaaliseen keskustelutilaisuuteen yliopistoautonomiasta perjantaina 30.4. klo 10.00–12.00.

Ilmoittaudu mukaan virtuaaliseen YLIOPISTOAUTONOMIA -keskustelutilaisuuteen ilmoittautumislinkistä: https://registrations.bignordic.com/yliopistoautonomia
Tilaisuuteen ilmoittautuneet osallistujat saavat linkin ja ohjeet tapahtuma-alustalle kirjautumiseen 29.4. sähköpostitse tapahtuman teknisestä tuotannosta vastaavan BIG Business Insight Groupin sähköpostiosoitteesta.

Mikäli haluat kysyä jotain tapahtumasta tai sinulla ilmenee ongelmia rekisteröitymiseen liittyen, otathan yhteyttä customercare@bignordic.com

Tervetuloa!

Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto
Opetus- ja kulttuuriministeriö