Siirry sisältöön

Vastaa kyselyyn Tornion osallisuusmallin luonnoksesta

Kysymysmerkki 25
Kysely | Tornion kaupunki
Kysely on päättynyt

Yksi Tornion kaupunkistrategian 2017–2021 strategisia tavoitteita on, että torniolaisten yhteisöllisyys, aktiivisuus sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet vahvistuvat. Olemme laatineet osallisuusmallin, jonka avulla tuemme ja teemme tätä työtä kaikkien torniolaisten parhaaksi.

Osallisuusmalli kokoaa yhteen kaupunkimme osallistumisen ja vaikuttamisen kulmakivet sekä käytännön tavat osallistua ja vaikuttaa. Malli ohjaa kaupungissa tehtävää osallisuustyötä ja kutsuu jokaista kaupunkilaista osallistumaan ja vaikuttamaan kotikaupunkinsa asioihin. Malli elää arjen palveluissa, ja se tuodaan myös kaupungin verkkosivuille www.tornio.fi käsikirjana ja osallistumissivustona. Sivustolla torniolaiset esimerkiksi saavat ajankohtaista tietoa omaan arkeensa ja elämäänsä vaikuttavista asioista ja voivat osallistua kaupungin palvelujen kehittämiseen.

Tutustu ehdotukseemme Tornion kaupungin osallisuusmalliksi (Tornion kaupungin osallisuusmalli - luonnos) ja vastaa sen jälkeen kyselyymme. Lopuksi voit ehdottaa mallille nimeä ja osallistua arvontaan.

Perustiedot

Päättynyt: 16.5.2021

Liitteet

Ilmianna

Kyselyn pakolliset kysymykset on merkitty (*) tähtimerkillä.

Vastauksen on oltava numero. Tämä kenttä vaaditaan.
Tämä kenttä vaaditaan.
Vastauksen on oltava numero. Tämä kenttä vaaditaan.
Osallisuusmallityössä torniolaiselle osallisuudelle on valikoitunut neljä kulmakiveä, jotka löydät luonnoksen sivulta 6. Vastaavatko mallin kulmakivet odotuksiasi torniolaisesta osallistumisesta ja vaikuttamisesta?
Miten tämä osallisuuden kulmakivi vastaa odotuksiasi torniolaisesta osallistumisesta ja vaikuttamisesta?

Torniolaisten osallisuuden työkalupakissa on laaja valikoima erilaisia tapoja, joiden avulla torniolaiset voivat vaikuttaa asioihin. Löydät työkalupakin luonnoksen sivulta 7. Tutustu työkalupakkiin ja valitse sitten itsellesi sopivat ja kiinnostavat tavat vaikuttaa.
Valitse osallisuuden työkalupakista itsellesi sopivat tavat osallistua ja vaikuttaa. Valitse enintään kaksi itsellesi sopivinta vaihtoehtoa.

Alla luetteloidut neljä tapaa osallistua ja vaikuttaa on valittu Tornion kärkikohteiksi osallisuuden vahvistamisessa. Oletko valinnoista samaa mieltä?
Tämä kenttä vaaditaan.
Tämä kenttä vaaditaan.
Tämä kenttä vaaditaan.
Tämä kenttä vaaditaan.
Voit halutessasi osallistua arvontaan. Arvomme yhteystietonsa jättäneiden vastaajien kesken Tornion 400-vuotisjuhlavuoden tuotteita. Käsittelemme henkilötietojasi vain arvonnan yhteydessä. Kerromme henkilötietojen käsittelystä tarkemmin Tornion kaupungin verkkosivuilla www.tornio.fi/tietosuoja.
Jätä tähän yhteystietosi, mikäli haluat osallistua Tornion 400-vuotisjuhlavuoden tuotteiden arvontaan.