
19.5.2016 päivättyyn katusuunnitelmaan on ilmennyt muutostarve.
Vuoden 2017 aikana katusuunnitelmavaihetta seuranneessa rakennussuunnitteluvaiheessa todettiin suunnitelma yhteensopimattomaksi Gasumin omistaman olemassa olevan kaasuputken kanssa. Olemassa oleva kaasuputki sijaitsee Vermonrinteen länsipäässä olevan kääntöpaikan ja Vermonpolun liittymän välisellä katualueella.
Edellä mainitulla katualueella ei uusia kadun päällysrakenteita voida rakentaa olemassa olevan kaasuputken päälle ilman, että kaasuputken päälle rakennettaisiin sitä suojaava laattarakenne. Suojalaatta todettiin hankalasti toteutettavaksi kaasuputken ollessa hankalassa asemassa. Suojalaatan rakentaminen edellyttäisi sitä, että osa asukkaiden pihamaa-alueista tulisi työmaaalueeksi. Tästä syystä kadun poikkileikkausta muutetaan siten, että uusia kadun päällysrakenteita ei ulotettaisi kaasuputken päälle.
Vermonrinteen ajoradan leveys on nykyisin 5,0 leveä. Vuonna 2019 Raide-Jokerin rakentamisen aikana toteutettiin Vermonrinteen länsipään kääntöpaikan ja Vermonrinteenkujan liittymän välille väliaikainen jalkakäytävä, jonka leveys on 2,0 m. Kaasuputken järjestelyistä johtuen Vermonrinteen länsipään kääntöpaikan ja Vermonpolun liittymän välinen katualue on esitetty pihakatuna, jonka ajoradan leveys vaihtelee 5,0 ja 6,0 m välillä. Kapea ajoradan leveys antaisi kaasuputkelle riittävästi tilaa katualueen pohjoisreunalla. Pihakadulla tarkoitetaan katua, jolla ajoneuvojen nopeudet eivät saisi ylittää 20 km/h ja jolla jalankulkija saa kulkea kadun kaikilla osilla, kunhan ei tarpeettomasti estä ajoneuvoliikennettä. Pihakadulla liikkuvan ajoneuvon on aina annettava jalankulkijoille esteetön kulku, eikä alueelle saa pysäköidä muualle kuin merkityille pysäköintipaikoille. Suunniteltua pihakadun ajorataa on kavennettu pihakatujakson itäpäässä, mikä rauhoittaa alueen nopeuksia edelleen.
Katusuunnitelmaan on myös päivitetty vuoden 2017 rakennussuunnitteluvaiheessa määritetyt kadunvarren pysäköintipaikat.
Perustiedot
Julkaistu: 14.1.2022
- #asuminen ja rakentaminen
- #liikenne
- Espoo