Siirry sisältöön

Miten liikkumisesta voisi tehdä ympäristöystävällisempää?

Puhekupla 32
Keskustelu | Tampereen kaupunki, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä
Keskustelu on päättynyt

Tampereen kaupunkiseudun kunnat haluavat vähentää ilmastopäästöjä 80 % vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta.

Liikenteen osalta tavoitteena on, että vuonna 2030 kestävien kulkutapojen osuus on noussut 15 prosenttiyksiköllä nykyisestä. Kestäviä liikkumismuotoja ovat kävely, pyöräily ja joukkoliikenteen käyttö.

Miten ja milloin sinä voisit liikkua kestävämmin?

Perustiedot

Päättynyt: 14.4.2022

Liitteet

  • Ei liitteitä
Ilmianna

Talvikunnossapito kuntoon

Profiilikuvan paikka

Jalan kulkija
28. maaliskuuta 2022 kello 19.51.25

Yksi keino edistää ympäristöystävällisempiä kulkutapoja on ihan oikeasti panostaa niihin matkoihin, jotka voidaan tehdä jalan ja pyörällä talvellakin kunnossapidon muodossa. Talvipyöräily itsessään ei ole hankalaa, mutta talvipyöräily nilkkaan asti ulottuvassa sohjossa on mahdotonta. Jalankulun turvallisuuteen ja sujuvuuteen panostaminen näkyy kaikkien kulkumuotojen käyttäjissä, sillä lopulta se bussilla tai autollakin saapuva on jalankulkija.

Profiilikuvan paikka

JS
29. maaliskuuta 2022 kello 11.26.58

Paljon pystyisi tekemään jo priorisoimalla ja järkeistämällä kunnossapitotöitä. Esimerkiksi Länsi-Tampereen pyöräilyn pääväylät kyllä aurataan jollain aikataululla, mutta toki ajorata aurataan pyörätielle pian sen jälkeen. Katusuunnittelua voisi myös päivittää 60-luvun opeista nykypäivään, monessa tapauksessa erillinen pyörätie+autotie on varmasti työläämpi pitää kunnossa kuin vaikka ajoradan yhteydessä olevat pyöräkaistat.


Helppoja keinoja on olemassa, mutta onko tahtoa

Profiilikuvan paikka

liikennevaloissa seisoja
29. maaliskuuta 2022 kello 11.35.17

Liikennevaloista tulisi tehdä joukkoliikennettä ja kevyttä liikennettä suosivia, eikä niin kuin nyt monessa risteyksessä, että kevyen liikenteen käyttäjä seisoo pitkään punaisissa liikennevaloissa samalla kun yksityisautot ajavat ohi vihreiden valojen palaessa vielä pitkään sen jälkeen, kun kevyen liikenteen käyttäjä on painanut nappia (jopa Tampereen keskustassa). Liikennevalot suosivat lähes kaikissa risteyksissä (yksityis)autoliikennettä, ja koko tämä logiikka pitäisi muuttaa, mikäli kaupunki todella haluaa edistää kevyen liikenteen käyttöä. Tulisi rakentaa enemmän liikennevaloja, joissa autoilijoiden valot vaihtuvat punaisiksi heti kevyen liikenteen edustajan painaessa nappia (tällaisia on harvoissa paikoissa, mutta yksi hyvä esimerkki tästä jo on Kuntokadulla Taysin lähellä). Tällaisten toteutus lisäisi olennaisesti kevyen liikenteen käytön houkuttelevuutta. Myös liukkauden torjumiseen ja auraukseen kevyen liikenteen väylillä tulee ehdottomasti kiinnittää enemmän huomiota kuin talvella 2021-22 on tehty.

Profiilikuvan paikka

trm
14. huhtikuuta 2022 kello 20.00.02

Eivät Tampereen liikennevalot ainakaan autoja suosi, vaikka ehkä autottoman silmään saattaa siltä vaikuttaa. Varsinkin hiljaiseen aikaan on aivan absurdia, kuinka risteyksestä toiseen punaiset valot pakottavat pysähtymään tyhjiin risteyksiin. Lisäksi vuorokaudenajasta riippumatta sama valokierto toistuu monissa valoliittymissä antaen vihreää täysin tyhjille ajosuunnille. Monissa muissa kaupungeissa asia on onnistuttu hoitamaan siten, että valot reagoivat ilmaisimista tulevaan tietoon lähestyvästä ajoneuvosta, odotusajat ovat kohtuullisia ja vihreä aalto toimii. Lisäksi monista liittymistä on poistettu ennen niissä olleita nuolivaloja, jolloin etenkin kääntyvien virtojen välityskyky huononee. Tämä yhdistettynä monissa liittymissä toteutettuun ryhmityskaistojen poistamiseen ja kaistatilan kaventamiseen aikaansaa sen, että sujuvaksi Tampereen autoliikennettä ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa.

Näytä lisää vastauksia

Vähennetään tarvetta pitkille matkoille

Profiilikuvan paikka

syrjäytynyt kurja
29. maaliskuuta 2022 kello 19.18.36

Tämä liittyy liikkumiseen lähinnä sivuavasti, mutta ympäristöystävällisin automatkahan on se, jota ei tehdä. Lyhentämällä tarvittavien matkojen pituuksia mahdollistetaan esimerkiksi kävely mahdollisuutena.

Työmatkat ja vastaavat ovat tietysti asia, johon julkiselta puolelta on hankala vaikuttaa, mutta on varmasti joitain matkoja, joihin voidaan julkiseltakin puolelta vaikuttaa. Kyselin esimerkiksi aikanaan sosiaalityöntekijältä siitä, minkälaisia mahdollisuuksia on osallistua kuntouttavaan toimintaan. Sosiaalityöntekijä antoi listan erilaisista paikoista. Katsoin listan läpi siinä toivossa, että löytyisi toimintaa kävelymatkan päästä, ja pettymyksekseni totesin, että ehdoton valtaosa kiinnostavasta toiminnasta oli keskustassa tai Hervannassa. Tesoman suunnittelualueella ei ollut mitään vähänkään teknistä tai taiteellista.

Vastaavasti mahdollisuudet sivistävään toimintaan ovat pitkälti keskustassa tai Hervannan suunnalla. Yliopisto sijoittuu yhtä lailla keskusta–Hervanta-akselille, työväenopisto on niin ikään keskustassa.

En nyt tietysti yritä ehdottaa, että yliopisto pitäisi siirtää Tesomalle, tai että Tesoma jotenkin olisi maailman keskipiste, mutta on hyvin omituista, että Tesoma tällä hetkellä nopeasti kasvavana suunnittelualueena on jätetty tieteen, taiteen ja sivistyksen kannalta jumalan selän taakse. Eikä varmasti ole ainoa sellainen suunnittelualue Tampereella.


Julkinen liikenne paremmaksi

Profiilikuvan paikka

minäite
30. maaliskuuta 2022 kello 17.35.27

Minulle tärkeitä olisi keskustassa lyhyemmät pysäkinvälit. Iän takia. Ja siis joustava, kattava julkinen liikenne.


Täsmäpalvelua tyhjinä ajavien ratikoiden sijaan

Profiilikuvan paikka

Tulevaisuuden tekijä
31. maaliskuuta 2022 kello 9.18.09

Kutsuliikenne sähköbusseilla on tulevaisuutta, näin vältyttäisiin siltä, että joudutaan rakentamaan raitioteitä, jotka kuluttavat uusiutumattomia luonnonvaroja ja aiheuttavat paljon päästöjä. Nyt ratikat ajavat suurimmaksi osaksi miltei tyhjinä - se on äärettömän tuhlailevaa. Bussit olisivat reiteiltään ja aikatauluiltaan joustavampia.


Kutsujoukkoliikennettä haja-asutusalueille

Profiilikuvan paikka

Mökki Vesilahdella
31. maaliskuuta 2022 kello 9.40.21

Meillä on mökki Vesilahdella. Olisi hienoa päästä sinne joukkoliikenteellä Tampereelta. Ensin lähijunalla ja sitten bussilla.

Voitaisiinko tehdä kokeilu, jossa yhdistyisi taksi- ja bussipalvelut? Siis jonkinlaista tarpeeseen vastaavaa palvelubussiliikennettä.

Asiakas voisi etukäteen ilmoittaa tarvitsevansa tiettynä päivänä bussikuljetusta esim. Lempäälän rautatieasemalta johonkin tiettyyn tienhaaraan suurin piirtein kello se-ja-se. Palvelubussin reitti rakentuisi sen mukaan, millaisia tilauksia on sinä päivänä tehty. Asiakkaalle ilmoitettaisiin aika, jolloin hänet otetaan kyytiin asiakkaan ilmoittamasta paikasta.


suorat bussiyhteydet keskustorilta kaikille busseille- ainakin tärkeisiin paikkoihin.

Profiilikuvan paikka

minäite
2. huhtikuuta 2022 kello 13.00.55

Busiin vaihtaminen on tehty vaikeaksi. Oikean haluttuun paikkaan menevän bussin löytäminen on tehty vaikeaksi. Koska: Osa busseista kiertää keskustorin ja joudut kävelemään jonnekin Finlaysonille, jotta saat jatkoyhteyden länteen. Tai joudut kävelemään Ratinaan, päästäksesi Hatanpään sairaalaan ja siitä huolimatta et tiedä mikä on oikea pysäkki, koska voit joutua kävelemään puoli kilometriäkin. Suora linja keskustorilta ainakin Hatanpään sairaalaan on saatava. Jotta se olisi helppoa. sairaille, vanhoille, vammaisille. Ei Pali meitä kuljeta jostakin itä-koillis- länsiTampereelta sinne. Onneksi Taysiin pääsee keskustasta keskustorin läheltä ratikalla helpolla reitillä.


Kunnollisella talvikunnossapidolla

Profiilikuvan paikka

Isä ja äiti
3. huhtikuuta 2022 kello 15.50.18

Haluaisimme viedä pojan kävellen tai pyörällä päiväkotiin, myös talvisin. Tänä talvena se on ollut mahdotonta, pakko mennä omalla autolla. Julkisilla tuo 3km matka kestää lähes tunnin. Jalkakäytävä/pyörätie ovat lumisateen jälkeen viikkoja auraamatta ja kun aurataan niin aurausjälki on hätäisesti tehtyä, helposti 5cm voi olla lunta aurauksen jäljiltä. Plussakeleillä syviä sohjoja ei aurattu yhtä ainutta kertaa, vaan jätettiin jäätymään epätasaiseksi hengenvaaralliseksi jääkentäksi. Ei houkuttele kävelemään.


Pyöräilyä edistämällä

Profiilikuvan paikka

Vesilahtelainen
3. huhtikuuta 2022 kello 16.25.51

Vesilahden ja Lempäälän väliltä puuttuu edelleen pyörätie. Se olisi todella iso apu kulkemiseen ilman hiilidioksidipäästöjä kohti työpaikkaa / palveluja.


Sujuvuutta

Profiilikuvan paikka

Autolla
5. huhtikuuta 2022 kello 0.50.53

Liikennevalot pois päältä öisin: vältetään turha pysähtely (ja liikkeellelähtö) autioissa risteyksissä. Hämeenpuiston tunnistimella liikennevalon punaiseksi auton lähestyessä muuttava tunnistin voisi muuttaa valon vihreäksikin. Ratinan liikennehässäkän valo-ohjauksen voisi mallintaa sujuvuutta, ei ruuhkauttamista, silmälläpitäen. Oikealle kääntyminen samalla tapaa valo-ohjauksesta riippumatta lailliseksi kuin USAssa. Kaistat leveämmiksi, tiet kuntoon, turhat stop-merkit kärkikolmioiksi.

Profiilikuvan paikka

@iju
14. huhtikuuta 2022 kello 12.07.16

Tykkäsin tästä vahingossa ennenkuin tajusin, että halusit ajaa suojateiden ylitse tarkistamatta onko niissä jalankulkijoita.


Aurausta, lapiointia ja hiekoitusta

Profiilikuvan paikka

Jalankulku mahdolliseksi
5. huhtikuuta 2022 kello 0.55.07

Jos Tampereella pystyisi liikkumaan talvisin ilman nastasaappaita / lumikenkiä talvisin, ihmiset eivät läskistyisi mökeissään: läski ihminen kuluttaa luonnonvaroja enemmän kuin laiheliini.


TKL laajentaminen Mattilaan

Profiilikuvan paikka

Piki
5. huhtikuuta 2022 kello 7.37.12

Joukkoliikenteen laajentaminen Lempäälässä myös Mattilaan samoin kuin bussi käy esim Laasonportissa tai vaikka paljon kauempana Vesilahden Narvassa kääntymässä. Sillä olisi vaikutusta kun ei tarttisi yksityisautoilla ja käydä heittämässä aina kyydin tarvitsijaa ees taas. Mattila on vain 5 km päässä Lempäälän keskustasta, mutta meillä ei ole kevyenliikenteen väyliä/katuvaloja eikä TKL käy täällä, joten yksityisautoilu on huipussa. Kunpa TKL kulkisi jatkossa myös täällä.


Liikenne on jo ympäristöystävällistä

Profiilikuvan paikka

MK
5. huhtikuuta 2022 kello 12.10.12

Liikenne on jo aivan riittävän ympäristöystävällistä, asiaan ei enää tarvitse kiinnittää huomiota. Autot täyttävät kaikki normit ja asiaa valvotaan katsastuksissa. Ainut asia, jota ehkä vielä pitäisi parantaa, on luonnoneläinten turvallinen kulkumahdollisuus pääteiden yli ja ali.


Panostaa sähköön

Profiilikuvan paikka

Jokke
7. huhtikuuta 2022 kello 11.03.29

YKSITYIS-liikenteen sähköistämistä pitää tukea enemmän.

Profiilikuvan paikka

Paikaton
14. huhtikuuta 2022 kello 21.29.57

Tähän liittyy isosti myös kaavoitus. Monessa uudessa taloyhtiössä on aivan liian vähän pysäköintipaikkoja ja autoa seisotetaan milloin missäkin kadunvarressa. Miten taloyhtiötä voi painostaa latausinfran rankentamiseen, jos pysäköintikapasiteettia ei ole osoitettu riittävästi? Kotilatausmahdollisuus on melko ehdoton sähköauton hankintaa harkitessa.


Ei uusia luontoa tuhoavia väyliä

Profiilikuvan paikka

Sääksjärveläinen
7. huhtikuuta 2022 kello 14.06.02

Maakuntakaavaan suunniteltujen väyläratkaisujen kuten valtatie 3:n ns. Puskiaisten oikaisun Lempäälästä Pirkkalaan tarkastelu uudestaan metsäkadosta ja metsälajien uhanalaisuudesta kerääntyneen tiedon valossa. Kaavasuunnitelmat lanaisivat kaikkinensa 9 km2 lähimetsää peruuttamattomasti ja lopullisesti. Väylien rakennusaikaiset suuret päästöt eivät koskaan kompensoituisi oikaisun tuoman muutaman minuutin ajoajan lyhennyksellä. Eli hankkeet ovat luonnon, ympäristön, ilmaston ja ihmisten hyvinvoinnin kannalta tuhoisia. Ei pidä antaa talousajattelun sokeuttaa. Maakuntakaavaa tulee muuttaa ympäristöystävällisemmäksi.

Tämän lisäksi tulee panostaa voimakkaasti kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen kulkutapaosuuksien kasvattamiseen kaikin mahdollisin keinoin. Esim. joukkoliikenteen hinnanalennukset, ruuhkamaksut yms.

Profiilikuvan paikka

JS
9. huhtikuuta 2022 kello 14.39.39

Tuo Sääksjärven suunan maakuntakaava on tosiaan aivan käsittämätön. Koko alue on saatu kaavassa puhkottua kolmella uudella väylällä, joista jokainen aivan eri reitillä. Jos moottoritien oikaisun, junaradan ja Ruskontien/kehätien laittaisi samaan maastokäytävään niin tuotettu haitta jäisi äkkiseltään arvaamalla kolmasosaan...


Ympäristö

Profiilikuvan paikka

2050
8. huhtikuuta 2022 kello 10.34.53

Kevyenliikenteen väyliä riittävästi ja niiden hoitoon huomiota.
Pyöräilyä enemmän. Turvallisia pyöräparkkeja.


Bussiin pitää päästä läheltä

Profiilikuvan paikka

Mie
10. huhtikuuta 2022 kello 10.39.33

Jos bussiin pääsemiseksi joutuu kävelemään pitkän matkan, se jää helposti käyttämättä, jos auto on pihassa. Nyt linjoja on uudistettu niin, että ihmiset joutuvat kävelemään jopa 1.5 km bussiin päästäkseen. Monet bussien käyttäjistä ovat juuri niitä, joille liikkuminen on haasteellista. Vaikka pääsy keskustaan veisi vähän enemmän aikaa kiertämällä poimimassa ihmisiä kyytiin, niin äänestän mutkittelevan reitin puolesta. Reittien pitää mennä sieltä, missä on paljon asukkaita.


Turhat liikennevalot aiheuttaa ajoneuvosaastetta

Profiilikuvan paikka

Aston
11. huhtikuuta 2022 kello 11.39.21

Ratikan jälkeen valot seisottavat kaikkia. Siitä vasta saasteet lisääntyy kun joutuu olemaan paikallaan ja siirtymään korttelin verran seuraaviin valoihin. Varsinkin kun Manselaiset ei osaa lähteä valoista ripeästi. Pelkkää kateutta ja autoilijoiden kiusaamista jatkuva valojen lisääminen. Jos saasteita oikeasti haluttaisiin vähentää tehtäisiin liikenneympyröitä. Osaavathan Brititkin ympyröissä ajaa.

Profiilikuvan paikka

@iju
14. huhtikuuta 2022 kello 12.19.20

Liikennevalot autoille ovat välttämätön seuraus liikenteen lisääntyessä. Vaihtoehdot ovat tosiaankin kuten sanoit:

1. Liikennevalot autoille (risteävän liikenteen hallinta, pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden huomiointi).
2. Autoilun vähentäminen muulla tavoin vaikeuttamisella (esim. maksulliset parkkipaikat)
3. Kaupungin tuhoaminen (väestötiheyden laskeminen) kaupunginosan kokoisilla liikenneympyröillä, kääntymiskaistoilla yms.

Lopulta kysymys on siitä tehdäänkö kaupunkia asukkaita vai läpiajoliikennettä varten. Itse ajattelen, että asukkaita. Läpiajoliikenne on maaseudulle, jossa on tilaa.


Miten ja milloin sinä voisit liikkua kestävämmin?

Profiilikuvan paikka

Tepa
11. huhtikuuta 2022 kello 14.00.01

Voisin matkustaa bussilla, jos bussireitit olisivat monipuolisempia ja aikataulut yhteensopivia raitiotievaunun aikataulujen kanssa.


Vähemmän ajoneuvoliikennettä

Profiilikuvan paikka

Aktiivi
13. huhtikuuta 2022 kello 15.02.30

Autoilua ja myös julkista liikennettä vaativa elämäntapa. Töihin autolla ja työpäivän jälkeen lasten kuskaaminen harrastuksiin eri puolille kaupunkiseutua on saanut massiiviset mittasuhteet. Harrastusten sijoittuminen koulujen ja kotien lähelle mahdollistaisi omin lihasvoimin kulkemisen, mutta olisi iso rakenteellinen muutos. Mutta nykyinen malli ei ole kestävä ympäristön, maankäytön tai ihmisten terveyden kannalta eli sen on muututtava.


Ynpäristötehokkuutta pienillä muutoksilla

Profiilikuvan paikka

Autoilija
13. huhtikuuta 2022 kello 20.20.48

Tampereella on paljon tukkoisia valoristeyksiä. Esimerkkinä Kalevan kirkon risteys - valojen toimintaa voisi tehostaa siten, että kaikki mahdolliset suunnat olisi käytettävissä kerralla. Usein tulee seistyä Teiskontiellä keskustan suuntaan olevissa valoissa, jotka odottelevat Sammonkadulta tulevaa liikennettä. Välillä Sammonkadulta saapuvat joutuvat istumaan punaisissa samaan aikaan kun Teiskontiellä ollaan punaisissa samalla kun kevyellä liikenteellä on punaiset. Kukaan ei siis liiku mihinkään ja vedetään tyhjäkäynnillä?

Toiseen suuntaan Teiskontietä sairaalan suuntaan, risteyskohta, jossa yksi kaista on oikealle (Sammonkadulle) kääntyville nuolivalolla ja se sama kaista menee suoraan, aiheuttaa talvisin kohtuuttomia vaaratilanteita kun tiemerkintöjä ei näy ja ihmiset luulevat kohdan olevan kolmikaistainen. Lisäksi turhia päästöjä tyhjäkäynnistä syntyy kun suoraan menevä tukkii kääntyvien tien ja toisin päin. Mikä järki tässä on?

Paljonko kokonaisuudessa päästöjä syntyy ylimääräisestä tyhjäkäynnistä, joka voitaisiin estää optimoimalla valojen toimivuutta?

Lisäksi Tampereella on paljon paikkoja, joista ei saa kääntyä vasemmalle. Siispä tulee tarpeetonta kiertoa ja päästöt lisääntyy. Myöskään katujen työmaista ja kulkukatkoista ei ole ilmoitettu tarvittavaa määrää, jolloin parhaillaan ajaa monta kilometriä tietä, joka onkin suljettu niin, että pitää kiertää kilometrejä päästäkseen sinne mihin oli menossa, eikä asiasta ole mitään info-kylttejä missään. Esimerkkinä Simolankadun sulku parin vuoden sisällä.

Tulisi myös miettiä, onko liikennevalojen päällä pitäminen arkiöisin tarkoituksenmukaista vai voisiko sammuttamisella säästää sähköä ja estää tyhjäkäynnistä aiheutuvaa ilmastokuormaa.


Käyttömukavuutta lisää

Profiilikuvan paikka

Topi
14. huhtikuuta 2022 kello 10.05.41

Kevyenliikenteen väylät tulisi hoitaa hyvin ja niissä pitäisi olla riittävä valaistus, jotta olisi turvallisen oloista liikkua myös hämärällä tai pimeällä.
Liikennevalojen suunnittelussa pitäisi ottaa kevyt liikenne paremmin huomioon. Välillä joutuu odottamaan kohtuuttomia aikoja myös iltaisin ja viikonloppuisin valojen vaihtumista, vaikka autoliikenne olisi miten hiljaista. Myös risteyksissä, missä jalankulkija tai pyöräilijä saa "pyytää" valojen vaihtumista. Yksi tällainen risteys on Paasikiventiellä, lähellä Sepänsiltaa.

Profiilikuvan paikka

@iju
14. huhtikuuta 2022 kello 12.25.31

Esimerkiksi Ilmarinkadun ja Kaupinkadun risteyksen suunnittelu ihmetyttää: jalkakäytävä on kapea, ja suojatien ylittämiseen pitää pyytää vuoroa,vaikka autoliikenne on yleensä olematon.

Vastaavia ratkaisuja on hitailla sivukaduilla paljon. Kyseessä on ilmeisesti Tamperelle ominainen, pitkäaikainen rakennustapa. En ole nähnyt näitä tässä mittaluokassa missään muualla.


Päästöjen puolitus on helppoa

Profiilikuvan paikka

Sujuvainen
14. huhtikuuta 2022 kello 16.59.48

Helpoin tapa leikata päästöjä radikaalisti kaupunkialueella on liikenteen sujuvoittaminen. Risteyksen ohittavan auton päästöissä on helposti vähintään kolminkertainen, jopa paljon suurempikin ero riippuen siitä joutuuko risteyksessä pysähtymään vai ei: tasanopeudelle kulutus on minimissään.

Tampereen kaupungin virkamiehet ovat jopa lehtijutuissa todenneet liikennevalojen tavoitteena olevan liikenteen ruuhkauttaminen. Tämän todella huomaa, sillä punainen aalto on tarkoin mitoitettu: hyvinkin pienellä ylinopeudella punaisiin pysähdysten määrä putoaa jopa 2/3.

Suurin päästövähennys saavutettaisiin siis purkamalla tarpeettomat liikennevalot sekä hidastetöyssyt. (Jälkimmäiset ovat vieläpä vaarallisia siirtäessään kuljettajan huomion pois muusta liikenteestä.) Sivutuotteena myös joukkoliikenne kulkisi nopeammin ja liikenneturvallisuus paranisi nopeudenvaihteluiden vähentyessä.