Siirry sisältöön

Loogisen tietomallin, koodistojen ja päivitetyn sanaston kommentointi

Kysymysmerkki 0
Kysely | ympäristöministeriö
Kysely on päättynyt

Kaupunkiseutusuunnitelman tietomallityö

Kaupunkiseutusuunnitelman tietomalli -hankkeessa muodostetaan tietomalli tukemaan kaupunkiseutusuunnitelmien laadintaa rakenteellisessa muodossa. Tietomallipohjaisen suunnittelun nähdään tukevan monia tiedonhallintaan ja tiedon hyödyntämiseen liittyvien tarpeiden ja tavoitteiden saavuttamista. Yhtenäiset tietosisällöt ja rakenteet yhdenmukaistavat kaupunkiseutusuunnitelmien sisältöä ja niihin liittyvää tiedon tuottamista, sovellusratkaisujen kehittämistä, sekä tukisi mm. seutujen omaan tarpeeseen tehtävää ja MAL-sopimusten yhteydessä tehtävää seurantaa.

Tietomallinnuksen keskiössä ovat olleet kaupunkiseuduilta nousseet sisällölliset tarpeet tietomallin kehittämiselle. Erityisenä toiveena kaupunkiseuduilta on noussut tarve pitää tietomalli mahdollisimman joustavana erilaisten kaupunkiseutusuunnitelmien varalta. Tästä syystä mallissa ei ole pakollisia luokkia vaan tiedontuottajat voivat päättää itse mitä sisältöjä he omassa toteutuksessaan käyttöönottavat. On hyvä kuitenkin huomioida, että mallissa on pyritty huomioimaan myös tulevaisuuden tietomallipohjaisen suunnittelun mahdollisuuksia ja siksi malliin on tuotu mukaan sellaisia rakenteellisia elementtejä, joita ei nykyisissä kaupunkiseutusuunnitelmissa välttämättä vielä esiinny, mutta joiden käyttöönotto voisi tuoda kaivattuja lisähyötyjä.

Kaupunkiseutusuunnitelman tietomalli on tarkoitus sisällyttää osaksi rakennetun ympäristön tietojärjestelmää (RYTJ). Kaupunkiseuduille tietomallin käyttöönotto ja sisältöjen tuottaminen tulee olemaan kuitenkin vapaaehtoista

Meneillään oleva hanke päättyy marraskuussa 2022. Hankkeen tuotokset jaetaan avoimesti hankkeen päätyttyä.

Kommentointi

Kommentoinnin tueksi pidettiin 10.10. Kaupunkiseutusuunnitelman tietomallihankkeen infotilaisuus. Infotilaisuuden tallenne kommentoitavien aineistojen esittelystä löytyy hankkeelle osoitetusta YM:n aineistopankista.

Kommentoinnin kohteena oleva aineisto

  1. Luonnos kaupunkiseutusuunnitelman loogisesta tietomallista
  2. Luonnos tietomalliin liittyvistä koodistoista
  3. Päivitetty versio kaupunkiseutusuunnitelmiin liittyvästä terminologiasta ja käsitemääritelmistä.

Kommentoinnin kohteena olevat tuotokset löytyvät MIRO-alustalta.

Ohjeet kommentointiin

Aineistot ovat kommentoitavissa 10-14.10.2022.

Otakantaa.fi-sivulla voit vastata muutamaan yleiseen kysymykseen. Loogisen tietomallin, koodistojen ja päivitetyn sanaston kommentointi tapahtuu kuitenkin ensisijaisesti MIRO-alustalla. Kyselyyn vastaaminen on mahdollista anonyymisti.

Ohjeet otakantaa.fi-sivulla vastaamiseen

Otakantaa.fi-sivulla voit vastata muutamaan yleiseen kysymykseen. Kirjoita vastauksesi kysymyksen alla olevaan tekstikenttään.

Ohjeet MIRO-alustalla vastaamiseen

MIRO-alustalla pääset tutustumaan kommentoitaviin aineistoihin tarkemmin. MIRO-alusta mahdollistaa kommenttien keräämisen siten, että käyttäjä voi lisätä post-it-lappuja ja kohdentaa kommenttinsa juuri siihen osaan tietomallia johon kommentti tarkasti ottaen liittyy. Ethän poista tai muokkaa muiden vastaajien lisäämiä kommentteja.

Siirry MIRO-alustalle tästä (linkki aukeaa uudelle välilehdelle).

Jos olet uusi MIRO-käyttäjä, pääset nopeasti alkuun katsomalla esimerkiksi tämän lyhyen (3 min) tutoriaalin.

Kiitos kaikille kommentoijille ja palautteenantajille!

Perustiedot

Päättynyt: 14.10.2022

Liitteet

  • Ei liitteitä
Ilmianna

Kyselyn pakolliset kysymykset on merkitty (*) tähtimerkillä.

Yleiset kommentit sanastoon ja käsitemalliin liittyen