1. Kysely KORONAROKOTETUILLE koronarokotteiden (Covid-19) mahdollisista haittavaikutuksista

Kysymysmerkki 1276
Kysely | Suomen Terveysjärjestö STJ ry
Kysely on päättynyt


KYSELY KORONAROKOTETUILLE KORONAROKOTTEIDEN (COVID-19) MAHDOLLISISTA HAITTAVAIKUTUKSISTA.

MIKÄLI OLET OTTANUT KORONAROKOTTEEN/KORONAROKOTTEITA JA SAANUT SEN JÄLKEEN OIREITA, JOISTA ET OLE AIKAISEMMIN KÄRSINYT, TAI AIKAISEMMAT OIREESI OVAT SELKEÄSTI PAHENTUNEET, NIIN VASTAA TÄHÄN KYSELYYN.


Tällä kyselyllä Suomen Terveysjärjestö STJ ry:n Rokotejaosto haluaa selvittää kansalaisten kokemia oireita, jotka ovat ilmenneet tai pahentuneet koronarokotteiden ottamisen jälkeen.  

On tärkeää, että kaikki ne ihmiset, jotka epäilevät oireidensa johtuvan koronarokotteesta, saavat äänensä kuuluviin.  STJ ry on saanut valtavasti yhteydenottoja henkilöiltä, jotka ovat saaneet oireita koronarokotteen ottamisen jälkeen. STJ ry:n Rokotejaosto on päättänyt tehdä tämän otakantaa.fi -kyselyn selvittääkseen ongelman laajuutta.


MIKÄLI OLET SAANUT KORONAROKOTTEEN OTTAMISEN JÄLKEEN OIREITA, JOISTA ET OLE ENNEN KORONAROKOTTAMISTA KÄRSINYT TAI KOKEMASI OIREET OVAT SELKEÄSTI PAHENTUNEET KORONAROKOTTEIDEN JÄLKEEN, PYYDÄMME, ETTÄ OSALLISTUT TÄHÄN OTAKANTAA.FI -KYSELYYN.


Tämän kyselyn toteuttaa Suomen Terveysjärjestö STJ ry:n Rokotejaosto. Rokotejaostoon kuuluu asiantuntijoina lääkäreitä, tutkijoita ja muita terveydenhuollon ammattilaisia Suomesta ja ulkomailta, sekä oikeudellisena asiantuntijana lakimies.

Kyselytutkimuksen tulokset tullaan toimittamaan asianomaisille viranomaisille, päättäjille ja kansanedustajille, sekä tutkijoiden käyttöön.

Kooste kyselyn tuloksista julkaistaan kyselyn päätyttyä Suomen Terveysjärjestö STJ ry:n nettisivuilla ja somekanavissa. Kyselyn tuloksista tehdään myös lehdistötiedote.


© Suomen Terveysjärjestö STJ ry 2023



Perustiedot

Päättynyt: 15.9.2023

Liitteet

  • Ei liitteitä
Ilmianna

Kyselyn pakolliset kysymykset on merkitty (*) tähtimerkillä.

Tämä kenttä vaaditaan.
Tämä kenttä vaaditaan.
Rastita kaikki ne oireet, joista olet kärsinyt koronarokotteiden jälkeen.
(Oireet/sairaudet 1-93)
Rastita kaikki ne kohdat, jotka sopivat erilaisiin koronatauteihisi.
Rastita kaikki sopivat vaihtoehdot
SYDÄMELLINEN KIITOS VASTAUKSISTASI!