Siirry sisältöön

Kysely kotikunnan ja asuinpaikan määräytymisestä ja muuttoilmoitusten tekemisestä

Kysymysmerkki 33
Kysely 3 viikkoa, 3 päivää jäljellä | Valtiovarainministeriö

Valtiovarainministeriössä valmistellaan uutta kotikuntalakia, jolla korvattaisiin nykyinen vuodelta 1994 oleva laki. Kotikuntalaissa säädetään siitä, mikä on jokaisen Suomessa vakinaisesti asuvan ihmisen kotikunta ja kotikunnassa oleva asuinpaikka. Ulkosuomalaisilla on kotikunnan sijasta väestökirjanpitokunta. Kotikuntalaissa säädetään myös muuttoilmoituksen tekemisestä.

Tällä kyselyllä kerätään tietoa, miten hyvin kotikunnan ja asuinpaikan määräytyminen tällä hetkellä vastaa ihmisten tarpeita ja toiveita ja miten sitä tulisi kehittää uudessa kotikuntalaissa. Kyselyllä myös kartoitetaan, miten muuttoilmoitusten tekeminen toimii ja miten sitä tulisi kehittää uudessa laissa.

Digi- ja väestötietovirasto (Ahvenanmaalla Ahvenanmaan valtionvirasto) merkitsee kotikuntaa ja asuinpaikkaa koskevat tiedot muuttoilmoitusten perusteella väestötietojärjestelmään, ja ne luovat pohjan monille oikeuksille ja velvollisuuksille. Tällaisia ovat esimerkiksi useat kuntien ja hyvinvointialueiden asukkailleen tarjoamat palvelut, kuten päiväkoti, koulu ja sosiaali- ja terveydenhuolto, sekä se kunta, jolle ihminen maksaa veronsa ja jossa hän saa äänestää.

Uudessa kotikuntalaissa ihmisten kotikunnan ja asuinpaikan määräytyminen pysyisivät pääosin ennallaan. Jatkossakin henkilön kotikunta olisi se kunta, jossa hän asuu. Uudessa laissa säädettäisiin kuitenkin nykyistä tarkemmin, miten ihmisten kotikunta ja asuinpaikka määräytyvät. Tarkoituksena on parantaa sitä, että ihmisten kotikuntaa ja asuinpaikkaa koskevat tiedot ovat ajan tasalla väestötietojärjestelmässä.

Kyselyn kanssa on samanaikaisesti lausuntopalvelu.fi-palvelussa käynnissä laajempi lausuntopyyntö koskien hallituksen esitysluonnosta uudeksi kotikuntalaiksi. Sitä kautta voi tutustua laajemmin lakiesityksen sisältöön. Kansalaisten suositellaan vastaavan ensisijaisesti tämän otakantaa.fi-kyselyn kautta, ja yritysten ja kansalaisjärjestöjen lausuntopalvelu.fi-palvelun kautta.

Kyselyn vastausaika päättyy 20.10.2023 klo 23.59.

Linkki Lausuntopalveluun

Linkki Hankeikkunaan

Lisätiedot

Hallitusneuvos Ville Koponen, etunimi.sukunimi(at)gov.fi, p. 02955 30504

Erityisasiantuntija Marja Liukko, etunimi.sukunimi(at)gov.fi, p. 02955 30090

Perustiedot

Avoin: 28.8.2023 - 20.10.2023

Päättymispäivä: 20.10.2023

Liitteet

  • Ei liitteitä
Ilmianna

Kyselyn pakolliset kysymykset on merkitty (*) tähtimerkillä.

Kotikunta ja asuinpaikka
Muuttoilmoituksen tekeminen
Esimerkiksi lomanvietto kesämökillä ei ole laissa tarkoitettua muuttamista. Jos muuttoilmoitusta ei tehdä, seurauksena voi olla, että samassa osoitteessa asuu viranomaisten rekistereissä sekä vanhoja että uusia asukkaita.
Voit valita useita vaihtoehtoja
Tällä hetkellä Digi- ja väestötietovirasto tekee vastaanottamastaan muuttoilmoituksesta kirjallisen päätöksen ja lähettää sen tiedoksi muuttaneelle ihmiselle vain silloin, jos virasto ei hyväksy ilmoitusta sellaisenaan.
Väestökirjanpitokunta
Ulkomailla vakinaisesti asuvilla suomalaisilla on kotikunnan sijasta väestökirjanpitokunta, joka määrittää esimerkiksi sen vaalipiirin, jonka ehdokkaita he saavat äänestää eduskuntavaaleissa. Väestökirjanpitokunta määräytyy ihmisen viimeisen Suomessa olleen kotikunnan perusteella eikä sitä voi jälkikäteen vaihtaa.
Vapaa sana
Paljonko on 6 × 3?