Siirry sisältöön

Evästyksiä alueen nuorisopalvelujen kehittämiseen

Puhekupla 5
Keskustelu | Jyväskylän kaupunki
Keskustelu on päättynyt

Keljonkangas on pitkään kärsinyt nuorisotilojen puutteesta ja alueen koulunuorisotyötä on tehty useammalla koululla. Alueen koko ikäluokan kokoaminen yhteen yhtenäsikouluun avaa myös nuorisotyölle uusia mahdollisuuksia. Mitä sinun mielestäsi tulisi huomioida alueen nuorisotyötä kehitettäessä ja uutta koulua suunniteltaessa? 

Perustiedot

Päättynyt: 31.12.2016

Liitteet

  • Ei liitteitä
Ilmianna

Katso muut kommentit

Nuorisotila tulee todella tarpeeseen

Profiilikuvan paikka

Laura P
31. joulukuuta 2016 kello 17.44.03

Hienoa, että nuorisotila on viimein toteutumassa. Keljonkankaan kouluyhdistys muiden muassa on ollut sitä ajamassa alueelle viime vuosina jopa kahteen otteeseen. Tarvetta sille on ollut jo pitkään. Ja aiheesta on tehty myös opinnäytetyö. Mielekäs ja ohjattu nuorisotoiminta nuorisotiloissa varmastikin ennalta ehkäisisi ikäviä lieveilmiöitä ja osaltaan myös kenties poistaisi jo olemassa olevia.

Laura Poikolainen
pj., Keljonkankaan kouluyhdistys