Siirry sisältöön

Oletko valmis maksamaan liikenteestä, jos laskutus tapahtuu käytön mukaan?

Puhekupla 320
Keskustelu | Liikenne- ja viestintäministeriö
Keskustelu on päättynyt

Liikenneverkkoyhtiö keräisi tien käytöstä maksun, jolla rahoitettaisiin yhtiön hallinnoiman valtion liikenneverkon ylläpito ja kehittäminen.

Yhtiö tarjoaisi kuluttajille valtakunnallisesti kiinteitä aikaan perustuvia maksuja (esimerkiksi kuukausi- tai vuosimaksu), jotka eivät vaatisi paikannusta.

Tarkoitus on, että jatkossa palveluoperaattorit tarjoaisivat omia liikenteen palvelujaan. Kiinteiden maksujen rinnalla operaattorit voisivat tarjota myös kilometripohjaiseen hinnoitteluun perustuvia paketteja, siinä tapauksessa että kilpailua on riittävästi. Kilometripohjaiset maksut olisivat kuluttajalle valinnaisia ja vaatisivat ajoneuvon paikantamisen, jotta tiedettäisiin liikkuuko ajoneuvo liikenneverkkoyhtiön tiellä vai kunnallisella tai yksityisellä tiellä. Asiakasmaksut peritään yksityisyydensuojan vaarantumatta.

Maksut porrastettaisiin ajoneuvon päästöjen mukaan: suuripäästöisen ajoneuvon maksut olisivat suuremmat kuin vähäpäästöisen ajoneuvon.

Perustiedot

Päättynyt: 23.1.2017
Ilmianna

Katso muut kommentit

Käytön mukaan jo maksetaan!

Profiilikuvan paikka

juutas
23. tammikuuta 2017 kello 11.32.45

Liikenteestä maksetaan jo nykyisellään käytön mukaan polttoaineveron muodossa. Polttoainetta kuluu suorassa suhteessa ajomäärään ja ajoneuvon päästöihin. Polttoainevero on jo olemassa, se on yksinkertainen ja halpa verotusjärjestelmä, se on jo käytössä eikä vaadi mitään lisälaitteita eikä lisävalvontaa.

Viikko-, kuukausi- tai vuosimaksu ajoneuvon käytöstä taas on pelkästään samanlainen omistusvero kuin nykyinen vuotuinen ajoneuvovero. Se ei kohdistu mitenkään todelliseen tienkäyttöön eikä päästöihin, vaan pelkästään ajoneuvon omistukseen. Aikamaksulla ei olisi mitään eroa nykyiseen ajoneuvoveroon. Maksun suorittamisen valvonta olisi myös ylivoimaista, etenkin jos sen suorittaminen esimerkiksi viikkoperusteistesti olisi ajoneuvon omistajan tai haltijan aloitteen varassa. Maksamatta jättämisestä tulisi epäilemättä yleinen kansalaistottelemattomuusliike.

Paikannukseen perustuva järjestelmä tietysti mahdollistaisi erilaiset käyttömaksut eri teillä, mutta siihen liittyy vakavia teknisiä ja yksityisyydensuojaan liittyviä ongelmia. Koska verotus kohdistuisi ajopaikkaan, -matkaan ja -ajanhetkeen, yksilön oikeusturvan takia jokainen verotettava ajometri on oltava jälkikäteen todennettavissa ja yksilöitävissä. Koska ajoneuvo ei kuitenkaan välttämättä ole pelkästään yhden henkilön yksityisessä käytössä, ongelmallista olisi edes paljastaa ajoneuvon haltijalle tai omistajalle ajotietoja, koska ajoneuvo on voinut olla toisen henkilön käytössä, joka ei halua liikkeitään paljastaa. Paikannus ja tallennus pitäisi tapahtua siis aina kulloisenkin kuljettajan suostumuksella ja poiskytkettävissä aina haluttaessa Tämä romuttaa koko järjestelmän saman tien.

Tekniset ongelmat taas lähtevät jo siitä, että laitteen irtikytkeminen tai tekninen häirintä olisi varsin yksinkertaisista.

Koko esitys naiviudessaan ja asiantuntemattomuudessaan on pöyristyttävä.