Siirry sisältöön

Oletko valmis maksamaan liikenteestä, jos laskutus tapahtuu käytön mukaan?

Puhekupla 320
Keskustelu | Liikenne- ja viestintäministeriö
Keskustelu on päättynyt

Liikenneverkkoyhtiö keräisi tien käytöstä maksun, jolla rahoitettaisiin yhtiön hallinnoiman valtion liikenneverkon ylläpito ja kehittäminen.

Yhtiö tarjoaisi kuluttajille valtakunnallisesti kiinteitä aikaan perustuvia maksuja (esimerkiksi kuukausi- tai vuosimaksu), jotka eivät vaatisi paikannusta.

Tarkoitus on, että jatkossa palveluoperaattorit tarjoaisivat omia liikenteen palvelujaan. Kiinteiden maksujen rinnalla operaattorit voisivat tarjota myös kilometripohjaiseen hinnoitteluun perustuvia paketteja, siinä tapauksessa että kilpailua on riittävästi. Kilometripohjaiset maksut olisivat kuluttajalle valinnaisia ja vaatisivat ajoneuvon paikantamisen, jotta tiedettäisiin liikkuuko ajoneuvo liikenneverkkoyhtiön tiellä vai kunnallisella tai yksityisellä tiellä. Asiakasmaksut peritään yksityisyydensuojan vaarantumatta.

Maksut porrastettaisiin ajoneuvon päästöjen mukaan: suuripäästöisen ajoneuvon maksut olisivat suuremmat kuin vähäpäästöisen ajoneuvon.

Perustiedot

Päättynyt: 23.1.2017
Ilmianna

Katso muut kommentit

Ministeri Berner

Profiilikuvan paikka

@karile
23. tammikuuta 2017 kello 13.24.26

Tämä uusin ministeri Bernerin hapatuspuhe autoilun verotuksesta, seurannasta ja hoitoyhtiöistä on naurettavaa huijausta! Niin tai näin niin aina kansalainen maksaa ja tässä tapauksessa noin kolmanneksen enemmän vuodessa veroa kuin nykyisellään. Pidetäänkö Suomen kansaa tyhmänä vai onko niin että me sallimme tämän kaiken?
Toivottavasti tämä vierailevan ministerin harhalaukaus kuolee ennen kuin maalin saavuttaa. Kuinka paljon hallaa voidaan ministeritasolla Suomelle tehdä niin että se sallitaan näin? Ministerille tämä on ilmeisesti samantekevää koska hän varmasti itse olisii tilanteiden mukaan Sveitsin TAI Suomen kansalainen.