Siirry sisältöön

Oletko valmis maksamaan liikenteestä, jos laskutus tapahtuu käytön mukaan?

Puhekupla 320
Keskustelu | Liikenne- ja viestintäministeriö
Keskustelu on päättynyt

Liikenneverkkoyhtiö keräisi tien käytöstä maksun, jolla rahoitettaisiin yhtiön hallinnoiman valtion liikenneverkon ylläpito ja kehittäminen.

Yhtiö tarjoaisi kuluttajille valtakunnallisesti kiinteitä aikaan perustuvia maksuja (esimerkiksi kuukausi- tai vuosimaksu), jotka eivät vaatisi paikannusta.

Tarkoitus on, että jatkossa palveluoperaattorit tarjoaisivat omia liikenteen palvelujaan. Kiinteiden maksujen rinnalla operaattorit voisivat tarjota myös kilometripohjaiseen hinnoitteluun perustuvia paketteja, siinä tapauksessa että kilpailua on riittävästi. Kilometripohjaiset maksut olisivat kuluttajalle valinnaisia ja vaatisivat ajoneuvon paikantamisen, jotta tiedettäisiin liikkuuko ajoneuvo liikenneverkkoyhtiön tiellä vai kunnallisella tai yksityisellä tiellä. Asiakasmaksut peritään yksityisyydensuojan vaarantumatta.

Maksut porrastettaisiin ajoneuvon päästöjen mukaan: suuripäästöisen ajoneuvon maksut olisivat suuremmat kuin vähäpäästöisen ajoneuvon.

Perustiedot

Päättynyt: 23.1.2017
Ilmianna

Katso muut kommentit

Meitä viilataan linssiin.

Profiilikuvan paikka

Huilu
23. tammikuuta 2017 kello 13.47.01

Kyllä Kakkara-mies Sipilä ja Sveitsin lahja Suomelle ovat tekemässä Suomalaisille karhunpalveluksen! Eikös ole sanan lasku "Niin metsä vasta kun sinne huudetaan"? Ehdotan että vastaamme kaikki Suomalaiset myös hallitukselle samalla mitalla. Seuraavissa vaaleissa on ne kunta tai eduskunta vaali annetaan äänemme niille edustajille jotka eivät PETÄ meitä. Joskus -30-50 luvulla eli vanha mies häntä sanottiin Ristniemen-ukoksi, niin hän oli sitä mieltä "SUOMI ON HERROJEN MAA JA TULEE AINA OLEMAAN" ja niin se varmaan on.