Siirry sisältöön

Oletko valmis maksamaan liikenteestä, jos laskutus tapahtuu käytön mukaan?

Puhekupla 320
Keskustelu | Liikenne- ja viestintäministeriö
Keskustelu on päättynyt

Liikenneverkkoyhtiö keräisi tien käytöstä maksun, jolla rahoitettaisiin yhtiön hallinnoiman valtion liikenneverkon ylläpito ja kehittäminen.

Yhtiö tarjoaisi kuluttajille valtakunnallisesti kiinteitä aikaan perustuvia maksuja (esimerkiksi kuukausi- tai vuosimaksu), jotka eivät vaatisi paikannusta.

Tarkoitus on, että jatkossa palveluoperaattorit tarjoaisivat omia liikenteen palvelujaan. Kiinteiden maksujen rinnalla operaattorit voisivat tarjota myös kilometripohjaiseen hinnoitteluun perustuvia paketteja, siinä tapauksessa että kilpailua on riittävästi. Kilometripohjaiset maksut olisivat kuluttajalle valinnaisia ja vaatisivat ajoneuvon paikantamisen, jotta tiedettäisiin liikkuuko ajoneuvo liikenneverkkoyhtiön tiellä vai kunnallisella tai yksityisellä tiellä. Asiakasmaksut peritään yksityisyydensuojan vaarantumatta.

Maksut porrastettaisiin ajoneuvon päästöjen mukaan: suuripäästöisen ajoneuvon maksut olisivat suuremmat kuin vähäpäästöisen ajoneuvon.

Perustiedot

Päättynyt: 23.1.2017
Ilmianna

Katso muut kommentit

Ruohonjuuritason ongelmia

Profiilikuvan paikka

Ageosi
23. tammikuuta 2017 kello 16.24.03

Uudistuksen suurin pulma on siirtymävaiheen kustannusten maksattaminen nykyisillä autoilijoilla.

Merkittävä alennus ajoneuvoveroon kompensoituisi noin kaksi kertaa suuremmalla tiemaksulla, joka on käytännössä täysin uusi vero. Aluksi tarjolla oleva aikaperusteinen käyttömaksu on epäselvä ja oletettavasti epäkäytännöllinen. Autoilla yleensä ajetaan joko vähän tai paljon mutta silti läpi vuoden, jolloin esimerkiksi esitetty kuukausimaksu olisi valtaosalle täysin turhanpäiväinen vaihtoehto. Vuosiperusteinen maksu puolestaan on jo nyt olemassa (väliaikaisen) ajoneuvoveron muodossa.

Varsinaiseen käyttöön perustuva kilometrimalli sisältäisi seurantavelvoitteen, joka jo tietosuojanäkökulmasta on ongelmallinen. Se ei myöskään olisi aluksi edes vaihtoehto ja se voitaisiin joka tapauksessa korvata jo nykyisinkin yksinkertaisesti korottamalla polttoaineen hintaa.

Merkittävin muutos autoilijalle olisi autoveron poistuminen, joka kuitenkin mallin muiden muutosten myötä tulisi pitkässä juoksussa maksamaan autoilijalle enemmän kuin ostovaiheessa hetkellisesti saatu säästö. Mikäli jo maksettuja autoveroja ei millään tavoin kompensoida, köyhtyy jokainen nykyinen auton omistaja välittömästi. Mikäli ei aja autoaan paaliin saakka, köyhtyminen realisoituu viimeistään siinä vaiheessa, kun tarjoaa nykyistä autoaan vaihdossa uuteen.

Mikäli autovero halutaan poistaa esimerkiksi 2018, tulisi sekä uusien maksujen että alennusten kohdistua ainoastaan niihin henkilöihin, jotka ajavat vuonna 2018 tai sen jälkeen rekisteröityä autoa. Näin siirtymä voisi tapahtua hallitusti ajan kanssa autojen nykyistä käyttöikää seuraten.