Siirry sisältöön

Oletko valmis maksamaan liikenteestä, jos laskutus tapahtuu käytön mukaan?

Puhekupla 320
Keskustelu | Liikenne- ja viestintäministeriö
Keskustelu on päättynyt

Liikenneverkkoyhtiö keräisi tien käytöstä maksun, jolla rahoitettaisiin yhtiön hallinnoiman valtion liikenneverkon ylläpito ja kehittäminen.

Yhtiö tarjoaisi kuluttajille valtakunnallisesti kiinteitä aikaan perustuvia maksuja (esimerkiksi kuukausi- tai vuosimaksu), jotka eivät vaatisi paikannusta.

Tarkoitus on, että jatkossa palveluoperaattorit tarjoaisivat omia liikenteen palvelujaan. Kiinteiden maksujen rinnalla operaattorit voisivat tarjota myös kilometripohjaiseen hinnoitteluun perustuvia paketteja, siinä tapauksessa että kilpailua on riittävästi. Kilometripohjaiset maksut olisivat kuluttajalle valinnaisia ja vaatisivat ajoneuvon paikantamisen, jotta tiedettäisiin liikkuuko ajoneuvo liikenneverkkoyhtiön tiellä vai kunnallisella tai yksityisellä tiellä. Asiakasmaksut peritään yksityisyydensuojan vaarantumatta.

Maksut porrastettaisiin ajoneuvon päästöjen mukaan: suuripäästöisen ajoneuvon maksut olisivat suuremmat kuin vähäpäästöisen ajoneuvon.

Perustiedot

Päättynyt: 23.1.2017
Ilmianna

Katso muut kommentit

Hulluus ja ahneus huipussaan

Profiilikuvan paikka

Vm 54
23. tammikuuta 2017 kello 19.18.56

Tehty ehdotus on mauton, hajuton ja törkeä.
Yhteisen omaisuuden yhtiöittäminen ja rahastus oikeuden sirrto yksitysille toimijoille on porvarillinen vallankumous, rajattomat miljardi tulot ilman euronkaan sijoitusta.

Ehdotuksen tekijä ja toimeksi antajat itse hyötyvät poliittisesta mandaatistaan, onko se kansan etu jonka selkänahasta on ne verot kannettu jolla tieverkko, rautatie ja vesiväylät on rakennettu ja ylläpidetty, poliittisella päätöksellä siirtävät valtavan omaisuuden susien armoille.

Tässä käy kuin sähköverkon myynnissä, tulee helppo ja vaivaton tapa ryöstää kansaa, sähkönsiirto on satasen laskusta 60-70 euroo ja itse kulutus loput.

Ehdotus ei ole tasapuolinen ja eriarvoistaa kansaa, jos ja kun jokin maksu tulee sen pitää koskea kaikkia myös traktoreita, vai meinaako kepuministerit että tälläkin kertaa tulee vapaamatkustajia.

Ehdotus myös jakaa kansan ja pakottaa maaseuden ihmiset muuttamaan, ei kenenkään lompsa kestä näitä soteja, tieverkko ym suunnitelmia mutta se lienee se vanha kepun nauhakaupunki ajatus onkin.