Siirry sisältöön

Oletko valmis maksamaan liikenteestä, jos laskutus tapahtuu käytön mukaan?

Puhekupla 320
Keskustelu | Liikenne- ja viestintäministeriö
Keskustelu on päättynyt

Liikenneverkkoyhtiö keräisi tien käytöstä maksun, jolla rahoitettaisiin yhtiön hallinnoiman valtion liikenneverkon ylläpito ja kehittäminen.

Yhtiö tarjoaisi kuluttajille valtakunnallisesti kiinteitä aikaan perustuvia maksuja (esimerkiksi kuukausi- tai vuosimaksu), jotka eivät vaatisi paikannusta.

Tarkoitus on, että jatkossa palveluoperaattorit tarjoaisivat omia liikenteen palvelujaan. Kiinteiden maksujen rinnalla operaattorit voisivat tarjota myös kilometripohjaiseen hinnoitteluun perustuvia paketteja, siinä tapauksessa että kilpailua on riittävästi. Kilometripohjaiset maksut olisivat kuluttajalle valinnaisia ja vaatisivat ajoneuvon paikantamisen, jotta tiedettäisiin liikkuuko ajoneuvo liikenneverkkoyhtiön tiellä vai kunnallisella tai yksityisellä tiellä. Asiakasmaksut peritään yksityisyydensuojan vaarantumatta.

Maksut porrastettaisiin ajoneuvon päästöjen mukaan: suuripäästöisen ajoneuvon maksut olisivat suuremmat kuin vähäpäästöisen ajoneuvon.

Perustiedot

Päättynyt: 23.1.2017
Ilmianna

Katso muut kommentit

EI käyttömaksuille

Profiilikuvan paikka

Turhautunut
23. tammikuuta 2017 kello 9.37.40

En ole valmis maksamaan yksityiselle sektorille siitä, että pääsen töihin verotettavaksi.

Nykyinen malli on siedettävä ja ongelmana on se, että valtaapitävät eivät pysty hallitsemaan rahaliikennettä oikein.
Uudessa mallissa kerättäisiin vaan lisää rahaa jaettavaksi epämääräisiin kohteisiin, vaikka nykyiset rahat pitäisi korvamerkitä ja ohjata oikein. Samalla yksityinen sektori vetäisi välistä kunnon siivun yksityisautoilijoiden kustannuksella.
Vaikka autoilu ei olekkaan "perusoikeus" virallisesti, niin silti se on välttämätön pakko työssäkäyvälle (varsinkin kaupunkien/suurkaupunkien ulkopuolella asuville), eikä tätä välttämätöntä pakkoa tule käyttää valtion kassavajeen ja/tai toimimattoman kassavirtaohjauksen paikkaukseen.

Autoveron poistoa mainostetaan hyvänä uudistuksena, mutta tosiassaissa nuokin 'menetettävät tulot' olisi pakko korvata jollain muulla.
Uudessa mallissa puuttuva autovero kustannettaisiin käyttömaksuista jolloin kaikki 'maksaisivat autoveroa', vaikka eivät koskaan uutta autoa ostaisivatkaan.