Liikenneverkon kehittämisen taustalla ovat energia- ja ilmastostrategia ja liikenteelle asetetut päästövähennystavoitteet. Liikennesektorilla tavoite ei toteudu yksittäisillä toimilla, vaan käyttöön on otettava kaikki keinot. Tarvitaan myös järjestelmätason muutoksia, jollaisia liikenneverkkoyhtiön perustaminen ja liikenneverkon käytöstä perittävät asiakasmaksut olisivat.
Ajatuksena on, että asiakasmaksut porrastettaisiin ajoneuvon päästöjen mukaan: suuripäästöisen ajoneuvon maksut olisivat suuremmat kuin vähäpäästöisen ajoneuvon.
Perustiedot
Päättynyt: 23.1.2017
Sekä päästöjen että käyttöalueen pitää vaikuttaa hintaan
Oululainen
23. tammikuuta 2017 kello 21.41.21
Päästöjen pitää tottakai vaikuttaa maksujen suuruuteen. Toki se ei saa olla ainut tekijä vaan mukaan pitää ottaa myös muita tekijöitä jotka vaikuttavat teiden kuormitukseen: auton paino, rengastyyppi (kitka vs nasta).
Maksujen suuruuteen pitää vaikuttaa myös missä autoa käytetään. Ruuhkasuomessa maksujen pitää olla isompia kuin harvaan asutuilla seuduilla missä pitkät välimatkat käytännössä pakottavat omistamaan auton. Taajama-alueilla missä on tehokas joukkoliikenne voivat maksut olla suurempia sillä edellytyksellä että se joukkoliikene on oikeasti tehokas. Tähän pitää asettaa jotkut minimivaatimukset jotka joukkoliikenteen on täytettävä maantieteellisen ja ajallisen kattavuuden osalta. Tässä voidaan aluksi mennä pelkällä maakunta ja taajama tason erittelyllä mutta seuranta antaa sitten mahdollisuuden tarkempaan yksilöintiin.
Ruuhkasuomalainen
24. tammikuuta 2017 kello 0.08.38
Ruuhkasuomessa tiekilometrillä saattaa olla tuhansia tai kymmeniä tuhansia käyttäjiä päivittäin, eli kilometriä kohden kertyy erittäin paljon käyttömaksua. Paljon enemmän kuin sen kilometrin ylläpito maksaa. Maaseudulla päivittäisten käyttäjien määrä voi jäädä joihinkin kymmeniin autoihin. Tien ylläpito maksaa paljon enemmän kuin mitä noin pieneltä käyttäjämäärältä saadaan käyttömaksuja kerättyä. Systeemi siis suosii vahvasti ruuhkasuomen ulkopuolista aluetta, eikä hiljaisten tieosuuksien alennetulle maksulle ole faktaperusteita.
Pontikkapää
24. tammikuuta 2017 kello 2.22.33
Asun jonkun Suomen kymmenen suurimman kaupungin sisällä alle 5km etäisyydellä ydinkeskustasta ja olen täysin erimielinen kanssasi, perustellusti!
Mitä enemmän liikennettä, sitä enemmän tie kuluu ja sitä useammin se on uusittava. Sen seututien tai kadun omistaa usein yksityinen tiehoitokunta tai kaupunki ja vastaa sen ylläpidosta ja myös maksaa sen kulut. Joten logiikkasi pettää täysin.
Tässä ajatusmallissa ollaan aivan liikaa kaunpunki-keskeisiä! Suurin osa kaupungeista on omavaraisia luutnantti J.S:n sanoja mukaillen omavaraisia ainoastaan ulosteessa. Joten sitä haja-asutustakin tarvitaan kaikesta huolimatta.
Esitetyssä mallissa minuakin rangaistaisiin "isän kähreestä", koska ajan paljon ja nyt jo 22-vuotiaalla premium-autolla puhtaasti RE85 polttoaineella, vaikka kuulun siihen palkansaajien 11% porukkaan, joka lopultakin kustantaa liki puolet kaikista palkkaveroista jo nyt. Mitä sitten...
Minä en halua ostaa uutta autoa vain siksi, että siitä saisi vero-etua, koska taloudellisesti kaikki muu muuttuu järjettömäksi!
Mielummin ostan sillä rahalla paikallisten/kotimaisten tuottajien kasviksia, lihaa ja muita tuotteita, kuten nyt, vaikka ne ovat huomattavasti tuoti-tuotteita kalliimpia! Mutta olen tyytyväinen niiden laatuun ja puhtauteen mutta tätä meistä voi harva lopultakin valita täysin ja esityksen jälkeen vielä harvempikin olisi voinut näin valita realiteettien valossa!
Olen monasti laskenut, missä olen kaikkein vihrein ilman politiikkaa ja aina tähän päivään asti, olen aina päätynyt siihen, että nykyinen toimintamallini on se vihrein lopultakin.
Minä teen niin kuin teen, "koska voin!", en siksi, että minun on pakko!
Tähän liittyen minua kismittää erittäin voimakkaasti se, että niitä, jotka eivät voi valita rangaistaan kaikkein kovimmin! >:(
Tämä ns. poliittiselta eliitiltä ja ylemmiltä virkamiehiltä on hukassa täysin!