Siirry sisältöön

Miten käyttäisit 30 000 € Kemin keskustan kehittämiseen?

Puhekupla 148
Keskustelu | Kemin kaupunki
Keskustelu on päättynyt

Tee siis ehdotus ja perustele se hyvin. Eniten peukutetuista ehdotuksista kaupunginhallitus valitsee toteutukseen menevät.

Perustiedot

Päättynyt: 20.2.2019

Liitteet

  • Ei liitteitä
Ilmianna

Katso muut kommentit

Päiväkodit ja koululaiset lumilinnaan

Profiilikuvan paikka

Mummu
9. helmikuuta 2019 kello 15.04.47

Päiväkodit ja koululaiset lumilinnaan nyt kun ympärivuotinenkin avautuu.

Profiilikuvan paikka

huono huono idea
9. helmikuuta 2019 kello 16.04.19

Tämä oli jo yhtenä vuonna, ja oli lapsille pettymys, koska siellä ei oikeastaan lapille ollut mitään. Joulupukin huone olisi ollut, mutta sitä eivät löytäneet. Liukumäki olisi ollut, mutta lasketteluvälineitä vain muutama, ja koska kaikki eivät olisi kerinneet saada vuoroa niin päätettiin, ettei kukaan voi laskea. Lisäksi seurasi paljon lipputulojen menetystä, koska monet perheet olisivat käyneet koko perheen voimin linnassa lasten takia, mutta eivät sitten menneet, koska lapset olivat jo käyneet. Kuulin yhden poistulleen lapsen sanova : luulin että linna olisi ollut parempi.
Linna on tehty turisteille, ei lapsille.

Profiilikuvan paikka

Mummu
14. helmikuuta 2019 kello 16.20.57

huono huono idea kirjoitti:

Tämä oli jo yhtenä vuonna, ja oli lapsille pettymys, koska siellä ei oikeastaan lapille ollut mitään. Joulupukin huone olisi ollut, mutta sitä eivät löytäneet. Liukumäki olisi ollut, mutta lasketteluvälineitä vain muutama, ja koska kaikki eivät olisi kerinneet saada vuoroa niin päätettiin, ettei kukaan voi laskea. Lisäksi seurasi paljon lipputulojen menetystä, koska monet perheet olisivat käyneet koko perheen voimin linnassa lasten takia, mutta eivät sitten menneet, koska lapset olivat jo käyneet. Kuulin yhden poistulleen lapsen sanova : luulin että linna olisi ollut parempi.
Linna on tehty turisteille, ei lapsille.

Kyllä, muistankin että pääsi käymään mutta ihmettelen miksi juuri ennen kuin linna suljettiin kokonaan, oli jo puoleksi sulanut siinä vaiheessa kun koululaiset sinne pääsi. Vaikka lipputulo menetystä varmaan tulee niin täytyy muistaa että suurimmalla osalla lapsista ei oo mahdollisuutta päästä linnaan ollenkaan juurikin korkeiden lipun hintojen vuoksi.

Profiilikuvan paikka

nimi.merkki
14. helmikuuta 2019 kello 17.23.54

Mummu kirjoitti:

Kyllä, muistankin että pääsi käymään mutta ihmettelen miksi juuri ennen kuin linna suljettiin kokonaan, oli jo puoleksi sulanut siinä vaiheessa kun koululaiset sinne pääsi. Vaikka lipputulo menetystä varmaan tulee niin täytyy muistaa että suurimmalla osalla lapsista ei oo mahdollisuutta päästä linnaan ollenkaan juurikin korkeiden lipun hintojen vuoksi.

Ei linnassa ole lapsia kiinnostavaa. Mäkeä voi laskea ilmaiseksikin muualla.
Ja tietenkin lipputuloa meni, vaikka oli myöhäinen ajankohta, koska oli tiedossa että lapset sinne viedään. Todella virhe.