Siirry sisältöön

Kuntalaislähtöiset suunnitelmat ja ehdotukset Oulun kaupungin osallistuvan budjetoinnin määrärahan käyttämisestä

Puhekupla 122
Keskustelu | Oulun kaupunki
Keskustelu on päättynyt

Tänä vuonna Oulun kaupungin kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta tukee osallistuvan budjetoinnin muodossa kuntalaislähtöisten kehittämissuunnitelmien edistämistä ja toteuttamista 35 000 eurolla.
 
Ehdotuksia ja suunnitelmia voivat jättää kaikki oululaiset. Osallistujia kannustetaan suunnitelmien tekemiseen toisten toimijoiden kanssa ja yhdistysten yhteistyönä.

Suunnitelmissa tulee olla yhteys seuraaviin teemoihin:

  • Yhteisöllisyys ja osallisuus
  • Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus
  • Turvallisuus
  • Kestävä kehitys
  • Kuntalaisen hyvinvointi
  • Kaupunkikehittäminen
  • Tapahtumat ja kaupunkikulttuuri

Voit ehdottaa yllä mainittuja teemoja tukevaa ideaa tai suunnitelmaa, joka kaupungin tulisi toteuttaa tai jonka toteuttamista kaupunki voisi tukea. Perustele ehdotuksesi, ja kerro haluatko itse olla tai haluaako yhdistyksesi olla mukana toteuttamassa suunnitelmaa. Ehdotuksia ja suunnitelmia voidaan muokata ja yhdistää.

Perustele tälle sivustolle jättämäsi ehdotus. Liitä mukaan suunnitelman kustannusarvio. Tähän saat tarvittaessa apua kaupungin asiantuntijoilta.

Ehdotusten ja suunnitelmien hakuaikaa jatketaan 31.5.2019 saakka.

Oululaiset äänestävät määrärahan kohdentamisesta valitsemalla tärkeimmät suunnitelmat toteutukseen. Määräraha voidaan jakaa äänestystuloksen perusteella useamman ehdotuksen kesken.

Kaupunki toteuttaa suunnitelmat oman toimivaltansa puitteissa ja yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on lisätä asukkaiden vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia sekä hyödyntää heidän osaamistaan ja asiantuntemusta kaupungin kehittämisessä.

Katso myös: www.ouka.fi/osallistuva-budjetointi

Perustiedot

Päättynyt: 31.5.2019

Liitteet

  • Ei liitteitä
Ilmianna

Katso muut kommentit

LUONTOPOLKU LAPSILLE JA LAPSIPERHEILLE

Profiilikuvan paikka

@Marlene
16. huhtikuuta 2019 kello 17.15.02

Miksi Nykylapset on vieraantuneet luonnosta, samoin lasten vanhemmat, eivät osaa opettaa lapsille luonnosta.
Toteutus -kesätyöseteliläiset (15-17v, 60 tuntia/kesäkausi, 320e)
-kesätyöharjoittelijat (yli 18v opiskelija: kuukausi: 30 tuntia viikossa/1000e)
-yhdistys
-jonkin oppilaitoksen projektityö
-yhteistyössä järjestö, jossa olen mukana eli Tuiran pinskut ry
(-Kestävän kehityksen keskus? Luonnonsuojelujärjestö?)

Budjetti -työntekijöiden palkkaus
-tarvikkeet: puut nuotiolle (kaupungilta? tai lisätään budjettiin), parit kiikarit, ensiapulaukku, opastetaulujen tulostus ja laminointi

Milloin, missä -kesälauantaisin ja -sunnuntaisin kello 10-14
-Hietasaari

Ilmoitukset -facebook tapahtuma
-Kaleva menokalenteri

Rastit (4) 1-lintutornilla kuva ja pieni selitys yleisimmistä linnuista, joita siellä näkee, kiikarit, jotka kiinnitetään kaiteeseen, kerrotaan myös, että annettava linnuille pesimärauha
2-jokamiehen oikeudet, luonnon kunnioitus, miten luonnossa tulisi liikkua, mitä metsästä voi syödä ja mihin ei tulisi koskea
3-nuotiopaikalla erätaitoja: nuotion teko, pieni ensiapu opastus (ICE puhelimeen sekä 112 sovellus), varustetietoutta retkiä varten (vettä, pieni eväs, puukko, tulitikut, sidetarpeita, sadesuoja, joku pussi tms. mihin kerätä luonnon antimia)
4-aisti luonto
-Miltä kuulostaa?
linnunlaulua, puiden havina, mehiläisen surina, oksien rapina
-Miltä maistuu?
apila, voikukka, koivunlehti, mustikka, horsma, kuusenkerkkä
-Miltä tuntuu?
kerää ja tunnustele: kova/pehmeä, märkä/kuiva, sileä/karkea, terävä/pyöreä
-Miltä tuoksuu?
multa, sammal, kukka, kuusi, suopursu
-Miltä näyttää?
otetaan raamit minkä läpi katsoa yksityiskohtaisemmin tai kuvataan pieniä yksityiskohtia omalla puhelimella/kameralla