s18 prosenttianalyysi näyttää masentavalta ja varsinkin ajatellen ehkäpä Vihtiin muuttavaa henkilöä tai perhettä. Myös kylien niputtelu tilastossa ei tee oikeutta. Paikkatietopalvelu ja avoimet tilastot esim. Paavo postinumeroalueittain antaa tietty samansuuntaisia lukuja, mutta prosenttien sijaan kannattaisi käyttää ehkä absoluuttisia lukuja.
Kuitenkin väestönkasvun kannalta mielestäni tärkeimmät seikat on jätetty huomiotta: https://pxnet2.stat.fi:443/PXWeb/sq/c7e1895d-f0b3-4298-beea-56a69ae60d59 png kuva tiedosto https://pxnet2.stat.fi:443/PXWeb/sq/22f4ec9c-0fa1-4a55-ba3c-3542702d0812 Eli perheiden määrä on kasvanut erittäin hienosti Vihdissä ja ainoastaan taannoisten kyläkoulusotien aikaan on nähtävissä perheiden määrässä pientä hikkaa. Oikein terve tilastollinen harjoitus voisi olla se, että tutkittaisiin miten perhesuunnitteluun ja sitämyöten syntyvyyteen vaikuttaa mm. se, että elinvoimaa pyritään tiivistämään kyläkeskuksista ja kyläkeskuksissa olevista alakouluista pois kohti taajamia.
Väestökasvua ja muuttovoittoisuutta pitäisi siis mielestäni tutkia erillisinä ilmiöinä ja Vihdin kannattaisi huomioida se seikka, että verrattuna kalliseen pääkaupunkiseutuun, minne ei ole varaa muuttaa kuin käytännössä vuokralle tarjoaa Vihti oivan paikan pesimiselle ja Suomen tulevaisuudenkin kannalta syntyvyyden lisääminen toisi kestävyyttä kehitykseen pitkässä juoksussa mihin 2050 strategialla varmasti pyritään ?
Kannattaa muuten verrata perheiden määrän kehittymistä esim. Lohjalla ja Karkkilassa vs. Vihti.
s18 väestönkasvuun liittyvien tilastojen analysoinnista
@paavo_muranen
7. tammikuuta 2020 kello 17.52.28
s18 prosenttianalyysi näyttää masentavalta ja varsinkin ajatellen ehkäpä Vihtiin muuttavaa henkilöä tai perhettä. Myös kylien niputtelu tilastossa ei tee oikeutta. Paikkatietopalvelu ja avoimet tilastot esim. Paavo postinumeroalueittain antaa tietty samansuuntaisia lukuja, mutta prosenttien sijaan kannattaisi käyttää ehkä absoluuttisia lukuja.
Kuitenkin väestönkasvun kannalta mielestäni tärkeimmät seikat on jätetty huomiotta:
https://pxnet2.stat.fi:443/PXWeb/sq/c7e1895d-f0b3-4298-beea-56a69ae60d59 png kuva tiedosto
https://pxnet2.stat.fi:443/PXWeb/sq/22f4ec9c-0fa1-4a55-ba3c-3542702d0812
Eli perheiden määrä on kasvanut erittäin hienosti Vihdissä ja ainoastaan taannoisten kyläkoulusotien aikaan on nähtävissä perheiden määrässä pientä hikkaa. Oikein terve tilastollinen harjoitus voisi olla se, että tutkittaisiin miten perhesuunnitteluun ja sitämyöten syntyvyyteen vaikuttaa mm. se, että elinvoimaa pyritään tiivistämään kyläkeskuksista ja kyläkeskuksissa olevista alakouluista pois kohti taajamia.