Siirry sisältöön

ARVOMME

Puhekupla 3
Keskustelu | Vihdin kunta
Keskustelu on päättynyt

1. PALVELUHENKISYYS 

Kunnan työntekijät ja luottamushenkilöt ovat olemassa kuntalaisia ja paikallisia yrityksiä varten. Olemme helposti lähestyttäviä ja tartumme ripeästi toimeen. Tarjoamme laadukkaita palveluita hyvällä asenteella. 

2. VASTUULLISUUS

Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää ja siten kuntalaisten arvioitavissa. Teemme niin kuin sanomme ja sanomme niin kuin teemme. Toimintamme on taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävää. 

3. YHTEISÖLLISYYYS 

Vihdin kunta toimii yhteisöllisyyden alustana ja koko kunnan kehityksen mahdollistajana. Se kanavoi ja mahdollistaa erilaisten aktiivisten ryhmien toimintaa kuntamme kehittämiseksi. Kuntalaisten hyvinvointia edistetään kunnan, kuntalaisten ja kolmannen sektorin yhteistyönä. 

4. ROHKEUS 

Toimimme rohkeasti, luovasti ja ennakoivasti. Uskallamme kokeilla ja onnistua, mutta myös epäonnistua ja yrittää uudelleen. Rohkeudella Vihdistä luodaan entistä elinvoimaisempi kunta, joka erottuu kuntien välisessä kilpailussa edelläkävijänä

Perustiedot

Päättynyt: 19.4.2022

Liitteet

  • Ei liitteitä
Ilmianna

Katso muut kommentit

Vihdin kunta ei tarjoa palvelua hyvällä asenteella

Profiilikuvan paikka

KT
7. huhtikuuta 2022 kello 12.33.53

Valitettavasti kunnan byrokratia syö palvelun ketteryyttä. Itse en ainakaan voi allekirjoittaa arvoa palveluhenkisyydestä. Palvelu on ollut hidasta, siiloutunutta, ei-lähestyttävää ja tympeää.