Siirry sisältöön

Kommentoi tukipalveluiden palvelusetelisääntökirjaa

Puhekupla 2
Keskustelu | Lapin hyvinvointialue
Keskustelu on päättynyt

Lausunnolla olevassa tukipalveluiden sääntökirjassa tukipalveluilla tarkoitetaan palveluja, joilla luodaan ja ylläpidetään henkilön kodissa sellaisia olosuhteita, että hän voi suoriutua jokapäiväiseen elämään kuuluvista toiminnoista mahdollisimman itsenäisesti, sekä palveluja, joiden avulla henkilö voi saada hyvinvointia tuottavaa sisältöä elämäänsä. Tukipalvelut perustuvat Sosiaalihuoltolain (1310/2014) 19 §:ään.

Tukipalveluja järjestetään henkilölle, joka tarvitsee niitä sillä perusteella, että hänen toimintakykynsä on alentunut korkean iän, sairauden, vamman tai muun vastaavan syyn vuoksi. Tukipalveluiden tarve on selvitettävä palveluntarpeen arvioinnin yhteydessä. Lisäksi tukipalveluja järjestetään henkilölle, joka tarvitsee niitä erityisen perhe- tai elämäntilanteen perusteella.

Tukipalveluina järjestetään henkilön yksilöllisen tarpeen mukaan, ateriapalvelua, vaatehuoltopalvelua, siivouspalvelua, asiointipalvelua, osallisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä edistävää tai tukevaa palvelua, turvapalveluita, teknologia-avusteiset palveluita, SHL kuljetuspalvelut (omat myöntämisperusteet), ja muita kotona asumista tukevia palveluita (esim. kylvetys- /saunapalvelu).

Perustiedot

Päättynyt: 23.11.2022

Liitteet

Ilmianna

Katso muut kommentit

Palveluja myös ei näkyvistä vammoista kärsiville

Profiilikuvan paikka

Ei näkyvä
13. marraskuuta 2022 kello 11.03.09

Toivon, että tulevaisuudessa myös ei näkyvistä vammoista kärsivät voivat saada yhdenvertaisesti palveluja kuin muutkin vammaiset. Esim. vaikea neurologinen uupumus lamaannuttaa koko elämän, eikä sellainen henkilö pysty toimimaan yhdenvertaisesti muiden kanssa. Periaatteessa pystyy, eikä päälle päin näy mitään, mutta käytännössä on sidottu kotiin ja yksinäisyyteen ja kaikki vähäinen energia menee arjen asioihin.

Profiilikuvan paikka

hyvinvointia lisää
21. marraskuuta 2022 kello 14.32.51

Toivottavasti myös hyvinvointia lisäävät palvelut saavat riittävästi palvelusetelittoimintaa. Ihmisten hyvinvointi heijastuu monesti suoraa myös toimintakykyyn ja etenkin pahoinvointi moninaisina haasteina elämässä.