Hyvää, kaikkiin tarpeisiin soveltuvaa tietomallia ei liene vielä olemassa.

En tunne asiaa, nykyisinhän erilaisia arviointeja tehdään vammaisista, ja ne eivät useinkaan " keskustele " keskenään, samasta henkilöstä voi olla useita erilaisia arvioita. Tämä pitäisi suunnitella todella tarkkaan, selkeät määritelmät, miten toimitaan, kuka käyttää, jne.l

Viranomaisten oma uusi leikkikalu jonka kanssa leikkiessä meee kallista aikaa hukkaan.

Kannatettavaa, mutta toteuttamiseen menee pitkä aika. Ammattihenkilökunta pitää kouluttaa ensin mittareiden ja luokitusten käytössä (ICF on vasta tulossa).

Tämän käyttöönottaminen edellyttää vielä jatkovalmistelua ja arviointia siitä onko mahdollista luoda toimiva kaikkia osapuolia palveleva tietomalli. Sinällään sen selvittäminen on mielekästä tehdä.

Olisi erittäin hyvä, että vammaisen henkilön tiedot olisivat käytettävissä hänen liikkuessaan myös muilla paikkakunnilla.

Kannatamme selvitysmiehen seuraavia hallinnon keventämiseen liittyviä ehdotuksia: toimintakykytiedon tietomallin käyttöönottoa, joka auttaa eri ammattiryhmiä kirjaamaan samoilla termeillä ja ymmärtämään toisiaan. Tämän lisäksi asiakkaan tulisi ymmärtää, mitä toimintakykytieto on. Toimintakykytieto on kuitenkin rajallista, eikä aina pysty kuvaamaan asiakkaan omaa käsitystä, motivaatiota, identiteettiä ja yksilöllisiä taustatekijöitä, jotka jäävät toimintakykyluokituksissa näkymättömiksi. Tärkeää on osata arvioida asiakkaan monitasoisen ympäristön vaikutuksia hänen toimintansa edellytyksenä ja esteenä ja mitä osaamista tunnistaa toimenpiteitä esteiden poistaminen vaatii. Ammattilaisten energia ei saa mennä vain toimintakyvyn arviointiin.

Tämä ei tällähetkelläkään ole millään tavalla käytössä oleva ja vaatii todella paljon koulutusta ja perehtymuistä hoitohenkilökunnalle.

Vammaiset tarvitsevat vammaisuuteen syvästi perehtynyttä henkilökuntaa tukemaan eri vaiheissa, vammaiset eivät tarvitse tulemista luokitelluiksi, määritellyiksi kuin ötökät nuppineulan alla kokoelmissa.
Perehtyneisyyden lisääntyminen on mahdollista esim kuntoutusyksiköissä, mutta vain, jos kilpailutuksella ei lakkaamatta katkaista kehitystä. Kilpailutushan siirtää asiakkaat milloin minnekin, jolloin myös henkilökunta joutuu siirtymään paikasta toiseen. Vahva osaaminen katoaa, ja tilalle tulee vähän sitä sun tätä. Mikään luokittelu ei korvaa perehtyneisyyden hyötyä. Luokittelusta ei ole hyötyä vammaiselle, vaan se vie tarpeettomasti aikaa kaikelta tarpeelliselta ja välttämättömältä. Kuntoutusta kiitos, ei luokitteluja.

Lisää byrokratiaa?