• Riittävästi henkilökuntaa!

  • Ei liian suuria ryhmiä ja riittävästi henkilökuntaa.

  • Tutut ja kaikki huomioon ottavat ohjaajat. Ryhmäkokoja päätettäessä huomioitava lasten ikä ja sosiaalisuus. Kiusaamisen ja syrjinnän vastainen.

  • Pienet ryhmäkoot, joustava lapsilähtöinen hoito ja kasvatus.

  • Koulujen ytheydessä, samalla tontilla, osin yhteiset tilat. Taloudellista, toimivaa, ekologista, yhtenäinen kasvatuspolku. Tulevaisuuden päiväkodissa työntekijät tekee työtä lapsilähtöisesti ja joustavasti, ei seiniin sitoutuen.

  • Uudet tilat ja pienet lapsi lukumäärät

  • Tulevaisuuden päiväkodissa voidaan toimia siten kuin nykyiset varhaiskasvatuslaki, opetussuunnitelmat sekä varhaiskasvatussuunnitelman perusteet edellyttävät hoidolta, kasvatukselta ja opetukselta. Johtajaa ja henkilökuntaa arvostetaan oman alansa ammattilaisina ja heille annetaan työrauha. Tilat ovat terveelliset, turvalliset ja pedagogisesti järkevästi mietityt.

  • motivoitunut ja osaava henkilökunta. tila muutakin kuin neljän seinän sisällä.

  • Tilat, ryhmäkoot , ohjaajat innostuneita, osaavia halukkaita ajattelemaan lapsen etua ja oppimaan/kokeilemaan uusiakin asioita.

  • Todella paljon pienemmät ryhmäkoot! Yksilöllinen joustava hoito.

    • «
    • …
    • 20
    • 21
    • 22
    • 23
    • 24
    • 25
    • 26
    • 27
    • »