Tampereen jakelupisteessä on harmilliseen aikaan suljettuaika,eli keskipäivällä,kun yleensä enemmän liikutaan.
Noutoautomaatti olisi kiva.
Treella lähinnä hoitotarvikejakelun aukioloaikojen vuoksi, hankala ruokatuntiaika (jolloin suljettu) keskellä päivää. Joskus hoitotarvikkeita joutuu hakemaan toimitusvaikeuksien vuoksi aika usein, silloin harmittaa, että keskustaan pitää lähteä niin usein. Muutoin (3 kk välein) paikan sijainti ihan ok.
Noutopaikkoja pitäisi olla useampia tampereella. Hankala autolla noutaa ydinkeskustasta.
Toivoisimme, että Tampereella olisi Keskustorin toimipaikan lisäksi vaihtoehtoinen/vaihtoehtoisia paikkoja tarvikkeiden noutamiseen.
Esim; isoimmat terveysasemat, joissa voisi olla tiettynä päivänä tietyssä rajatussa aikana mahdollista noutaa tilatut tarvikkeet.
Tämä siksi, että meillä yleensä tarvikkeita niin paljon, joten ne on haettava omalla autolla ja Keskustorin toimipaikka sen kannalta aika haasteellinen saavutettavuuden ja pysäköinnin suhteen.
Terveysasemien jakeluissa mielestäni, ei tarvitsisi olla tilaus ym palvelua. Mutta henkilökohtainen luovutus toki, jotta yksityisyyden suoja säilyisi.
Itsehakemiseen, olen autoton ja julkisia ei kylässämme ole. Ymmärrän kuitenkin että resursseja kuljetukseen ei ole. Lisäksi aukioloajat ovat suppeat, omalla työajalla tulisi käydä.
Pitkä matka hakea ja aukioloajat huonot työssä käyvälle
Vain 2päivämä viikosta, 2 tuntia kerrallaan.... Ellei maanantaina iltapäivälla onnistu täytyy yrittää perjantaina aamulla.
Hoitotarvikejakelu on huonosti auki ja sinne on erikseen lähdettävä. Olisi helpompaa saada tarvikkeet esim. lähiapteekista.
Hoitotarvikejakelun aukioloajat, kun tarvikejakelu on auki arkisin 7-14. Työssäkäyviä ei ole mitenkään huomioitu.