Pääasiassa henkilökunta on positiivista ja asiantuntevaa. Valitettavasti muutaman kerran kohdalleni on osunut todellinen asiakaspalvelun epäammattilainen. Eli asenne kuntoon asiakkaita kohtaan.
huomautetaan että käyttää liikaa tarvikkeita,olen diabeetikko. Tarvikejakelu aika liian pieni ja vain yhtenä päivänä.
Hyvää kun ilmaiseksi tulee vaipat kotiovelle.
Lappu siäovessa: Varatkaa aikaa palveluun henkilökunnan vajauksen vuoksi? Miten parkiaika 15 min? Tampere keskusta!
Reilu tunti viikossa normaali jakoaika. Tälläinen ei palvele ainakaan työssäkäyviä.
Eläkeläisille se sopii. Toki ottamalla yhteyttä saa palvelun kyllä hoidettua muunakin aikana
Hoitotarvikkeet pitäisi kantaa sisälle saakka, nyt ne jätetään ulkorappusille mikä ei ole kovinkaan mukavaa monestakaan syystä.
En osaa sanoa
Hyvää vain.
Puhelinajat liian lyhyethoitajilla, linjat varatut. Aina ei saa yhteyttä.
Palvelu on ollut aina ystävällistä ja tarvikkeet ovat aina juuri ne, mitä olen tilannut. Hoitotarvikejakelun siirtyminen pois vastaanotolta erilliseen jakelupisteeseen on ollut iso parannus ja toivottavasti toimii jatkossakin näin.