Tarvikkeiden sähköinen tilaus esim. Postin pisteisiin/pakettiautomaatteihin, tai jonkinlainen muu systeemi, jolla hoitotarvikejakelun suppeita aukioloaikoja voitaisiin laajentaa työssäkäyvillekin sopiviksi.
Tekstiviestin voisi ottaa käytäntöön, muuttuneista asioista.
Sähköinen tilauslomake on hyvä. Kangasalla käytössä oleva puhelin"palvelu" on lähinnä huono vitsi. Soittoaika ainakin vielä vuosi sitten oli kerran viikossa joku tietty aika. Ja tietysti varmaan parillisen viikon maanantai ei käynyt vaan silloin olisi pitänyt osata soittaa torstaina klo 12.34 Kyllä nuoren on helppo tilata sähköisellä lomakkeella, mutta ikäihmisiä käy sääliksi.
Hoitovälineet postitse pakettiautomaattiin tai vastaavaan nykyisten aukioloaikojen vuoksi. Yleisesti enemmän joustavuutta hoitotarvikkeiden myöntämiseen, edes jos on näyttöä että ne parantavat hoitotasapainoa. Kilpailutus ei anna mahdollisuutta joustolle. Infoa (esim tekstiviestillä, sposti) jos valmistajalla toimitusvaikeuksia tai viivettä.
Saisin sen silloin kuin minulla olisi siihen aikaa. Päivä/ilta-aikaan arkena.
Turhaan työssäkäyvät ihmiset jonottavat hoitotarvikkeita keskellä päivää keskustassa. Diabetesvälineet pitäisi ehdottomasti pystyä tilaamaan Postin pakettiautomaattiin.
Parempi tiedotus hoitotarvikkeiden mahdollisista toimitusvaikeuksista. Viime kesän/syksyn aikainen Libre-sensoreiden puute oli mainittuna hoitotarvikejakelun sivuilla vain pienesti, eikä ollut myöskään aina ajantasainen. Tämän vuoksi meni yleensä hieman arvailuksi montakohan sensoria saa kerralla mukaan.
Vaihtoehtoiset noutopisteet olisi myös ehdottoman hyvä lisä. Juurikin näiden sensorien toimitusvaikeuksien ajan oli rasittavaa käydä kahden viikon välein keskustassa hakemassa yksi sensori lisää, erityisesti kun aukioloajat ovat hankalat työssäkäyvälle. Jos tarvikkeita olisi tällöin saanut tilattua esim. paikalliseen apteekkiin tai pakettiautomaattiin, niin sensoreiden puute ei olisi ollut läheskään yhtä ongelmallista.
Henkilökunnan asenne. Hoitotarvikejakelua ei tarvitse sulkea ruokatunnin ajaksi, kaikkien ei tarvitse syödä samaan aikaan.
Helpottaisi elämääni, jos voisin hakea diabetestarpeeni paketttiautomaatista ja saisin muistutuksen paketin tilaamisesta sähköisesti. Samalla voisin muuttaa tiöaustani, jollen kaikesta tarvikaan täyttä määrää.
ei