Mailmalla yleistyneet metsätuhot kertovat koruttomasti, että metsät eivät ole vakaa hiilivarasto. Tämä on nähty Venäjällä, Ruotsissa, Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Keskeinen asia on pitää metsät terveinä ja hyvässä kasvukunnossa aktiivisen metsänhoidon avulla. Lisäksi rakentamisen ja maatalouden aiheuttamaa metsäkaton on syytä suitsia sekä lisätä metsäpinta-alaa metsittämällä siellä, missä se on mielekästä.

Suojelualueiden osalta tulisi ottaa mallia muusta maailmasta ja hyödyntää niitä myös puuntuotannossa. Tärkeimmät kohteet voisi jättää edelleen tiukan suojelun piiriin, mutta muille alueille tulisi laatia puuntuotannollinen käyttösuunnitelma luontoarvojen ehdoilla. Tällä toimenpiteellä saisimme lisättyä metsien hiilensidontaa merkittävästi niillä alueilla, joilla metsät ovat muuttuneet passiivisiksi hiilivarastoiksi tai jopa hiilen lähteiksi.

Energiapajun viljelyä turvemailla tulisi selvittää. Siitä on Ruotsissa saatu hyviä tuloksia ja paju sitoo kasvaessaan juuristoon paljon hiiltä.

Metsätalouden hoito- ja harvennusrästejä olisi saatava entistä enemmän pienennettyä puuston kasvun maksimoimiseksi. Ainoastaan kasvava puu sitoo hiiltä. Samalla teollisuuden hyödynnettävissä olevan puun määrä kasvaisi ja suomalainen metsäteollisuus tuottaisi entistä enemmän uusiutuvia materiaaleja ja tuotteita globaaleille markkinoille fossiilisia korvaamaan. Puun varastointi metsässä tai muualla ei hyödytä ihmiskuntaa tai ilmastoa ja tässäkin vaihtoehtoisvaikutukset tulee aina tutkia, mikäli rajoituksia mietitään.

Metsäsektorilla ei ole mielekästä miettiä ratkaisuja alle 50 vuoden periodilla. Tärkeintä on, että metsät pidetään kasvussa. Se ei onnistu ilman metsäasiantuntijoiden kuuntelemista, joiden osaaminen perustuu koko metsäntutkimushistorian aikana kertyneeseen tietoon ja oppiin.

Avfasning av torv i energiproduktion. Förbud för röjande av torvmarker för jordbruk. Understöd för beskogning av lågproduktiva odlingsmarker. Återställande av torvtäkter till naturligt tillstånd. Begränsning av kalhyggen.

Hiilivarastojen vahvistamisessa tulee tarkastella sekä luonnon hiilinieluja että teknologisia ratkaisuja hiilidioksidin poistamiseksi savukaasuista ja/tai ilmakehästä. Ilmastonmuutosta tulee toisin sanoen hillitä useilla eri ratkaisuilla samanaikaisesti ja ottaa nopeasti käyttöön teknologioita, jotka leikkaavat syntyviä päästöjä tehokkaasti ja mahdollistavat negatiiviset päästöt. Hiilidioksidin poistoteknologioiden hyödyntämisen tiellä on edelleen lainsäädännöllisiä esteitä EU-tasolla. Tällä hetkellä CO2:n talteenotto- ja varastointilaitosten ei tarvitse palauttaa päästöoikeuksia EU:n päästökaupassa, mutta hiilidioksidia hyötykäyttävillä CCU-laitoksilla tällaista poikkeusta ei ole. Mikäli CO2 sidotaan vaikkapa kasveihin, maahan tai teollisuuden sivuvirtoihin, näitä ei lasketa automaattisesti samalla tavalla.

Turpeen käyttö on lopetettava viimeistään 2025. Puurakentaminen, sillä se paitsi pitää hiilen sidottuna, vähentää myös betonin ja sementin kysyntää, ja leikkaa näin päästövaikutusta kahdesta suunnasta. Metsähakkuiden kokonaistasoa on vähennettävä, avohakkuut kiellettävä ja soidensuojeluohjelma toteutettava. Nämä voidaan toimeenpanna sekä pakkokeinoin että taloudellisin kannustimin.

Sosiaalisesti oikeudenmukaisen/reilun siirtymän tärkeys on muistettava. Suomen siirtäessä talouttaan pois fossiilisten polttoaineiden käytöstä, kuten esimerkiksi turpeesta, on varmistettava, että toimet ovat oikeudenmukaisia ja kunnioittavat kaikkien perus- ja ihmisoikeuksia. Oikeudenmukainen siirtymä sisältää niin työntekijöiden oikeudet kuin niiden alueiden tukemisen, joihin siirtymätoimet vaikuttavat negatiivisesti. Hallituksen onkin varmistettava vaihtoehtoisten laatutyöpaikkojen luominen ja avustaa työntekijöiden uudelleenkoulutusta, jotta turvattaisiin työntekijöiden ja heidän perheidensä riittävä elintaso.

Myös lieventämis- ja sopeutumishankkeiden ihmisoikeusvaikutusta yhteisöihin on arvioitava ja asianomaisten ihmisten oikeuksia on kunnioitettava sen varmistamiseksi, että kaikissa ilmastotoimenpiteissä kunnioitetaan, suojellaan ja turvataan ihmisoikeuksien toteutumista sekä niiden tuloksissa että toteutustavoissa.

Hiiliviljelystä (esim. carbon action -hanke) on otettava nopeasti parhaat keinot laajaan käyttöön. Aiheen tutkimusta on jatkossa laajennettava joka tarkoittaa myös laajempaa resursointia.
Uusien suoalueiden raivaaminen peltokäyttöön on kiellettävä pikimmiten.
Turpeen energiakäytöstä on luovuttava nopeasti.
Soiden ja muiden maankäyttöalueiden ennallistaminen hiilinieluiksi on toteutettava ripeästi parhaan tutkimustiedon mukaisesti.

Kiinnitämme huomiota siihen, että maankäyttösektoria koskevat tulokset riippuvat keskeisesti siitä, mitä metsien kasvusta oletetaan. Kasvu on tällä hetkellä 108 miljoonaa m3. Vuonna 2050 sen arvioidaan skenaarioissa olevan vain hieman nykyistä korkeampi, noin 113 – 117 miljoonaa m3. Kirjallisuuden perusteella metsien kasvunopeuteen liittyy merkittäviä epävarmuustekijöitä. Siksi on kyseenalaista, että skenaarioihin valitut kasvuluvut ovat niin lähellä toisiaan kaikissa skenaarioissa – ikään kuin tietotaso vuoden 2050 tilanteesta olisi vuonna 2020 erittäin hyvä. Asiantuntijat ovat viime vuosina esittäneet myös huomattavasti korkeampia kasvulukuja jo paljon lyhyemmällä aikavälillä ja vertailun vuoksi kasvu 30 vuotta sitten vuonna 1990 oli noin 78 miljoonaa m3. Kasvulukujen eroilla olisi huomattavia vaikutuksia Suomen kasvihuonekaasutaseeseen, mikä voidaan todeta esim. MALULU-selvityksestä (helmikuu 2019).

Koska metsien kasvunopeus on kasvihuonekaasutaseen kannalta tärkeä muuttuja, myös kasvuun (lisääminen esim. tuhkalannoituksella, varmistaminen) liittyvät politiikkatoimet ovat tärkeitä.

Pitkän aikavälin ilmastostrategiaan liittyen toimenpiteet maankäyttösektorilla voidaan jakaa käytännössä kahteen kategoriaan: muutoksiin maataloudessa sekä metsänielujen ja hiilivaraston pysyvyyden varmistaminen pitkällä aikavälillä. Ilmakehän hiilidioksiditaseen kannalta oleellista on nettonielu, jonka muutokset johtuvat elävän biomassan, maaperän ja puuperäisten tuotteiden hiilivarastojen muutoksista. Biomassan nettonielua voidaan kasvattaa lisäämällä metsäpinta-alaa ja pidentämällä talousmetsän kiertoaikaa. Maaperän hiilivarastojen kasvattamiseen tähtäävät toimet ovat tällä hetkellä aktiivisen tutkimuksen kohteena, mutta nyt jo on ilmeistä, että kasvipeitteisyydellä on keskeinen rooli. Pitkäikäiset puutuotteet esim. rakentamisessa varastoivat hiiltä ja voivat korvata päästöintensiivisempiä materiaaleja, kuten betonia ja terästä. Eri tuotteiden elinkaarisia hiilidioksidipäästöjä on tärkeää verrata keskenään ja huomioida myös puuperäisten tuotteiden maankäyttövaikutukset. Ilmaston kannalta on olennaista, että suuria korvaushyötyjä tuottavien ja hiilisisällön kauan säilyttävien puutuotteiden osuus valmistetuista puutuotteista kasvaa. Maankäyttösektorin hiilinielut pienenevät pitkällä aikavälillä, kun maa-alueen maksimaalinen ylläpidettävissä olevan hiilivaraston taso aletaan saavuttaa. Kun hiilen nettosidonta hidastuu, korostuu maaperän ja tuotteisiin sidotun hiilivaraston kasvattamisen merkitys.

Jatkuva kasvu-skenaariossa maatalouden päästöjä vähennetään eniten, mutta metsäisten turvemaiden päästöjen vähentämismahdollisuuksia ei tarkastella. Kiinnittämällä huomiota näihin olisi mahdollista puuttua maankäyttösektorin suuriin päästölähteisiin eli maankäytön muutoksiin (käytännössä metsäkato) ja turvemaihin. Turvemaiden käytön aiheuttamat päästöt ovat verrattavissa fossiilisiin päästöihin.

Jos maankäyttösektorin päästöjen rajoittaminen jätetään vähemmälle, nettonielujen taso jää vaatimattomaksi, varsinkin Säästö-skenaariossa, jossa nettonielu olisi selvästi alle Suomen komissiolle esittämän vertailutason vuoteen 2050 saakka. Myös peltojen tilusjärjestelyillä voidaan vaikuttaa maankäyttöön ja maatalouden vaatimaan liikennöintiin, ja sitä kautta päästöihin. Tämän vuoksi tilusjärjestelyjen kehittämiseen tähtäävät toimenpiteet ovat myös tärkeitä päästöjen vähentämiseksi.

Maankäyttösektorin päästöjen vähennyskeinojen arvioimisessa on tärkeä tarkastella luonnon prosesseja ja hiilidioksidipäästöjen lisäksi myös mm. vesistö- ja biodiversiteettivaikutuksia. Skenaarioiden yhtenä taustaoletuksena on, ettei ilmastonmuutos lisää metsätuhoja. Nielujen vahvistaminen edellyttää myös kasvupaikka- ja ekosysteemikohtaista kestokyvyn arviointia mm. tuhojen ja äärevien sääilmiöiden suhteen.

Erityisesti maataloudessa ravinteiden tehokas kierrätys, täsmälannoitus, maaperän pitäminen peitteisenä sekä ravinteiden ja orgaanisen aineksen pidättäminen maaperässä korostuvat. Nämä toimet sekä niihin liittyvä päätöksenteko tarvitsevat tuekseen vankkaa tietopohjaa ja tässä digitalisaation tuomia mahdollisuuksia ei voi liikaa korostaa. Ravinteiden kierron toteutumisen yhtenä edellytyksenä on sivuvirtojen, esimerkiksi lannan ja yhdyskuntien jätevesilietteen, prosessointi ja jatkojalostaminen kierrätyslannoitteiksi sekä kuljettaminen alueille, joilla niitä tarvitaan. Tutkimusta tarvitaan biopohjaisten kierrätyslannoitteiden ja sivuvirtojen turvallisuuden ja laadun määrittämiseen sekä mahdollisten ympäristölle ja kuluttajille aiheutuvien riskien arviointiin, jotta niillä voidaan korvata uusiutumattomien mineraalilannoitteiden käyttöä. Täsmälannoitusta puolestaan voidaan edistää automaation keinoin, ja tähän liittyvää tutkimusta tulisi edelleen tukea.

Ravinteiden kierron ja ylipäätään maankäyttösektorin vaikutuksen ja mahdollisuuksien ymmärtäminen vaatii kokonaisvaltaista ja systeemistä lähestymistapaa. Erityisesti maankäyttösektorin hiilensidontaan kohdennettujen toimenpiteiden laaja-alainen arviointi edellyttää monitieteistä tutkimusta ja tutkimusyhteisyötä, jossa hyödynnetään olemassa olevaa tutkimusinfrastruktuuria ja tietoaineistoja.

Yleisesti:
Keskeistä on ottaa ekologisesti (ilmasto, luonnon monimuotoisuus ja ekosysteemit) kestävä käyttö oletusarvoksi kaikkeen maankäyttöön ja maankäyttösektorin toimenpiteiden suunnitteluun.

Luonnon ekosysteemeistä tulee entistäkin tärkeämpiä kun ilmakehään jo päässyttä hiiltä pitää sitoa ja varastoida takaisin maaperään ja biomassaan. Turvallisin tapa hiilen sidontaan on metsien ja soiden suojelu ja ennallistaminen. Yksi tehokkaimmista keinoista vahvistaa hiilinieluja on metsien hakkuiden vähentäminen. Uusia soita ei tule enää avata turpeen kaivuuseen ja turvepeltojen raivaus pitää lopettaa.

Suomen luonnollisten hiilinielujen (metsät, maatalous ja suot) tulee kasvaa tasaisesti vuoteen 2030 asti. Maankäyttösektorin nettonielun tulee vuonna 2030 olla vähintään 40 miljoonaa tonnia ja jatkaa kasvua tämän jälkeen. Suomessa ei tule investoida hankkeisiin tai infrastruktuuriin, jotka kiihdyttävät metsien hakkuita tai pienentävät muiden ekosysteemien hiilivarastoja.

Metsien ja soiden suojelualueita on laajennettava asettamalla selkeät tavoitteet pysyvästi suojellun metsä- ja suoalan lisäämisestä vähintään nykytavoitteiden mukaisesti 17 prosenttiin, alueellisesti ja luontotyypeittäin kattavasti. Luonnonsuojelualueiden hankintaan ja korvauksiin tulisi osoittaa vähintään 100 miljoonan euron vuosittainen rahoitus. Viime hallituskaudella valmisteltu soidensuojelun täydennysohjelma pitää toimeenpanna kokonaisuudessaan.

Kaikista heikentyneistä elinympäristöistä on ennallistettava vähintään nykytavoitteiden mukaisesti 15 prosenttia. Uusi elinympäristöohjelma sisältää tärkeitä toimenpiteitä, jotka myös tehostavat ilmastonmuutoksen hillintää ja auttavat ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Jotta Suomessa saataisiin ennallistettua riittävä määrä heikentyneitä elinympäristöjä, pitäisi ennallistamisohjelman kuitenkin olla vieläkin systemaattisempi ja lakisääteisempi ja vuosittaisen rahoituksen tulisi olla vähintään 140 miljoonan euron luokkaa.

Maa- ja metsätalouden tuet tulee muuttaa ympäristöperusteisiksi, ja sen osana kannustaa maanomistajia edistämään hiilivarastojen ja -nielujen suojelua ja vahvistamista.

Maankäyttösektorin toimenpiteitä pitää kohdentaa sinne, mistä niistä saa suurimmat edut ja ilmastohyödyt. Toimenpiteitä voidaan kohdentaa vaikuttavasti ajantasaisen tiedon avulla. Esimerkiksi maaperätiedon saatavuutta pitää parantaa ja olemassa olevaa tietoa aktiivisesti hyödyntää.

Metsätalous:
Alennetaan Metsähallituksen tulostavoite 60 miljoonaan euroon vuodessa ja tehdään valtion mailla seuraavat toimenpiteet: pidennetään hakkuukiertoa, lopetetaan valtaosa avohakkuista ja siirrytään jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen erityisesti turvemailla.

Vuotuista valtakunnallista hakkuutavoitetta pitää alentaa, ja lisähakkuumäärät on yksiselitteisesti peruttava. Hakkuita ei kestävästi voi olla yli 70 miljoonan kuution vuodessa.

Kansallisen metsästrategian tulee varmistaa ekologisesti kestävä metsien käytön taso ja mukaan tulee sisällyttää vahvasti luonnon monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja strategiasta nyt puuttuva metsien suojelualueverkoston kehittäminen.

Kielletään metsälaissa turvemaiden avohakkuut ja rajoitetaan avohakkuita muilla ympäristön kannalta erityisen tärkeillä alueilla. Kirjataan metsälakiin talousmetsien luonnonhoidon vaatimukset.

Lopetetaan kunnostus- ja täydennysojitustuet ja rajoitetaan riskiperusteisesti ojituksia ja maanmuokkausta turvemailla.

Luodaan uusi ohjauskeino, jolla kannustetaan yksityismaiden metsänomistajia pidentämään hakkuukiertoa.

Luovutaan kantojen, järeän runkopuun (mukaan lukien lahopuun) ja kuitupuun energiakäytöstä.

Ennallistetaan ojitettuja soita 100 000 hehtaaria hallituskauden aikana.

Verotukien lisäksi valtio myöntää vuosittain merkittäviä summia ympäristölle haitallisia tukia (mm. soiden ojitus, uudet metsäautotiet) ja yksipuolisen viljelymetsätalouden (mm. taimikon hoito, nuoren metsän hoito) metsätaloustukia. Valtion tukirahat tulee suunnata ympäristötukeen, luonnonhoitohankkeisiin ja suojelualueiden perustamiseen. Myös hiilensidonnan ja muiden ei-puuntuotannollisten ekosysteemipalveluiden taloudellinen kannustinjärjestelmä tulee kehittää.

Maatalous:
Lopetetaan turvepeltojen raivaus.

Tehostetaan ympäristötukijärjestelmää ja lisätään ympäristötoimenpiteitä kaikkien maataloustukien ehtoihin. Vahvistetaan tukien vaikuttavuutta kohdentamalla toimenpiteet sinne, missä positiivinen vaikutus on suurin. Varmistetaan riittävä rahoitus maatalouden ympäristönsuojelulle.

Kohdennetaan maatalouden ilmastonsuojelutoimenpiteitä erityisesti turvepelloille. Tuetaan monivuotisten ympäristönurmien käyttöönottoa turvepelloilla yhteisen maatalouspolitiikan ja kansallisten tukien kautta erityisesti eteläisessä Suomessa ja kielletään yksivuotisten kasvien viljely turvepelloilla.

Tuetaan monihyötyjä tuottavia toimenpiteitä. Esimerkiksi aito ympärivuotinen kasvipeitteisyys tukee niin ilmastotavoitteita, vesiensuojelua sekä luonnon monimuotoisuuden että maan kasvukunnon edistämistäkin. Kirjataan maatalouden ympäristöohjelmaan vähintään 80 prosentin ympärivuotinen kasvipeitteisyys eroosioherkimmille alueille.

Turvataan maatalousympäristön monimuotoisuus. Perinneympäristöjen ja luonnonlaitumien hoitoon on kohdennettava resursseja ja esimerkiksi luonnonlaiduntamista tulee tukea.

Ohjataan maataloustukia kestävämmän tuotannon tukemiseen: ihmisravinnoksi tuotetun kasviproteiinin tuotannon tukia tulisi korottaa suhteessa lihan- ja maidontuotannon tukiin (pois lukien luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta tärkeiden alueiden laidunnus).

Kasvinviljely- ja kotieläintilojen yhteistyön kehittämiseksi tarvitaan innovaatio-ohjelmaa ravinteiden kierrätyksen ja lannan käytön tehostamiseksi.

Maankäytön muutoksiin liittyvät toimet:
Kannustetaan kuntia kaavoittamaan niin, että lähimetsät ja niiden hiilivarastot suojellaan ja niiden hiilinieluja vahvistetaan, muun muassa maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksessa. Kaikki uuden lain mukaan tapahtuva maankäytön suunnittelu on oltava sellaista, että se mahdollistaa siirtymisen fossiilivapaaseen hyvinvointiyhteiskuntaan ja ilmastonmuutoksen torjumisen edellyttämät päästövähennykset kaikilla sektoreilla.

Metsän muuttaminen maatalousmaaksi tulee olla maksullista. Suunnitteilla olevan maankäytönmuutosmaksun tulee koskea myös pellon raivausta.