Fortumin mielestä seuraavat asiat ovat keskeisessä roolissa pitkän aikavälin energia- ja ilmastolinjausten toteuttamiseksi:
• Markkinaehtoisten ohjauskeinojen kehittäminen – tärkeimpänä CO2-päästöjen hinnoittelu ja EU:n päästökauppajärjestelmän kehittäminen ja laajentaminen.
• Kansallisten toimien kohdentaminen päästökaupan ulkopuolisille aloille.
• Energiasiirtymän ja sähköistymisen vauhdittaminen oikein kohdennetulla verotuksella.
• Päästöttömän energiantuotannon ja kiertotalouden edistäminen tehokkailla lupaprosesseilla.
• Sähkömarkkinat tukemaan energiasiirtymää ja älykästä energiankäyttöä.
• Kaukolämmön päästöjen vähentäminen lämpöpumpuilla ja hukkalämmön hyödyntämisellä.
• Ilmastomyötäisten innovaatioiden ja pilottihankkeiden tukeminen ja edistäminen.

Samalla kun hallitus ohjaa veroilla energiantuotantoa vähäpäästöiseksi, tulisi käynnistää vaalikauden yli menevä työ energiaverotuksen pitkän aikavälin kehittämisestä. Pitkäaikaisia investointeja suunnitteleville yrityksille on tärkeää saada näkymää siihen, miten hallitus aikoo täyttää fossiilisen energian verotuksesta syntyvän aukon budjetissa 2030-luvulle tultaessa, jolloin fossiiliset polttoaineet on jo korvattu päästöttömillä polttoaineilla tai tuotantoteknologioilla.
Fortum pitää myös tärkeänä, että pitkän aikavälin strategian tavoitteiden toteuttamiskeinot koordinoidaan muiden pohjoismaiseen sähkömarkkina-alueeseen kuuluvien maiden kanssa. Strategian toimeenpanossa tulee nähdä omaa maatamme laajempi kokonaisuus, sillä kunkin maan päätökset vaikuttavat joka tapauksessa muihin Pohjoismaihin.
EU:n päästökaupan kanssa päällekkäistä ohjausta tulee välttää, koska se heikentää päästökaupan ohjausvaikutusta ja sähkömarkkinoiden hintasignaalia. Pohjoismaiden tulisi yhteisessä rintamassa aktiivisesti tukea päästökaupan vahvistamista ja kohdistaa kansalliset toimet kaikilta osin päästökaupan ulkopuolella oleviin sektoreihin.

Suomen 2035 hiilineutraaliustavoitteen ja vuoden 2050 tavoitteiden saavuttamiseksi on käytettävä joustavasti markkinoilla olevia parhaita ratkaisuja sekä uutta teknologiaa. Raportin skenaariossa on tunnistettu oikealla tavalla nykyisten ydinvoimalaitosten käyttöiän pidentäminen sekä Olkiluoto 3:n käyttöiän ulottuminen ainakin vuoteen 2070 asti. Laitoksen suunniteltu käyttöikä on vähintään 60 vuotta. Lisäksi jatkuvan kasvun skenaariossa oletettiin uuden ydinvoimakapasiteetin voivan kasvaa suurten kaupunkien modulaarisina ydin-CHP-laitoksina (modulaariset pienreaktorit, SMR-reaktorit).

Raportissa oletetaan, että pienet modulaariset ydinreaktorit kaupallistuvat vuoden 2040 tienoilla, ja että niillä korvattaisiin erityisesti fossiilista lämmöntuotantoa suurissa kaupungeissa. Aikataulu on konservatiivinen, kaupallistuminen on odotettavissa jo 2020-luvun lopulla. Modulaaristen pienydinreaktorien avulla onkin mahdollista vähentää tehokkaasti kasvihuonekaasupäästöjä. Pelkkään kaukolämmöntuotantoon suunniteltu pienydinreaktori on rakenteeltaan yksinkertainen, mikä mahdollistaa myös kustannussäästöjä. Tämä teknologia ja SMR yleisesti on maailmanlaajuisesti vahvassa kehitysvaiheessa. Suomessa on valmisteilla myös teollisuuden ja tutkimustahojen yhteinen EcoSMR-hanke, jossa selvitetään ekosysteemiä SMR-reaktoreille.

Ydinvoima vähentää sähköntuotannon hiilidioksidipäästöjä myös tulevaisuudessa, minkä vuoksi se on huomioitava osana Suomen päästövähennystoimia. Ydinvoimalat varmistavat lisäksi toimitusvarman sähköntuotannon, joka on päästötöntä ja kohtuuhintaista. Pienillä modulaarisilla reaktoreilla on mahdollista vähentää tulevaisuudessa kaukolämmön aiheuttamia hiilidioksipäästöjä, minkä vuoksi Suomen tulee huomioida sen tarjoamat mahdollisuudet osana kansallisia ja EU:n päästövähennystavoitteita.

Pitkän aikavälin strategia kohtelee etenevää ilmastokriisiä kuin mitä tahansa päiväpoliittista, neuvottelunvaraista kokonaisuutta. Se osoittaa, ettei nykyinenkään poliittinen ohjaus ole pystynyt viemään tieteeseen perustuvaa kokonaiskuvaa valtionhallintoon ja osaksi valmistelutyötä. Erityisen pettyneitä olemme siihen, että joudmme toistelemaan yhä uudelleen ja uudelleen monta kertaa laskettuja, esitettyjä ja tietoon saatettuja planteraatisia rajoja, joiden läsnäoloa ei vieläkään tunnisteta kyseisessä strategiassa. Suunta on oikea, mutta vauhti yhä auttamattomasti liian hidas. Toivon strategiaa valmistelevilta virkailijoilta sydäntä ja selkärankaa viestiä kriisistä myös poliittisten päätäjien suuntaan asiaan kuuluvalla vakavuudella.

Ilmaston lämpeneminen uhkaa monien ihmisoikeuksien toteutumista, kuten oikeutta elämään, terveyteen, ravintoon, asuntoon, veteen ja sanitaatioon, tasa-arvoon ja syrjimättömyyteen, itsemääräämisoikeuteen ja terveelliseen ympäristöön. Siksi valtioilla on oikeudellisesti sitova ihmisoikeussopimuksiin ja perustuslakiin perustuva velvollisuus tehdä kaikkensa ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi korkeintaan 1,5 asteeseen. Vahva ja konkreettinen hiilineutraalisuuteen tähtäävä Suomen pitkän aikavälin strategia on yksi tärkeä keino.
Valtiolla on myös velvollisuus varmistaa, että ilmastotoimet ovat linjassa valtion ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa ja ne vähentävät, eivät lisää, eriarvoisuutta. Siksi lainsäädäntöön ja strategioihin, niiden valmisteluun ja soveltamiseen tulee sisällyttää perus- ja ihmisoikeusvaikutusten arviointi.
Sosiaalisesti oikeudenmukaisen siirtymän tärkeys on muistettava. Suomen siirtäessä talouttaan pois fossiilisten polttoaineiden käytöstä, kuten esimerkiksi turpeesta, on varmistettava, että toimet ovat oikeudenmukaisia ja kunnioittavat kaikkien perus- ja ihmisoikeuksia.

Skenaarioiota on vaikea pitää ajantasaisina mutta ainakin suurimmat muutokset tulisi huomioida. Esimerkiksi SSAB:n päätös siirtyä vähähiiliseen teräksentuotantoon ei näy skenaarioissa mutta jolla on todella iso merkitys Suomen päästövähennystavoitteisiin (WEM-skenaario).
Ilmastovaikutuksia on syytä alkaa arvioimaan osana kaikkia yhteiskunnallisia muutoksia ja uudistuksia.

Strategian lähtökohtana on, että päästöoikeuden hinta on vuonna 2020 keskimäärin 15 €/tCO2 ja vuonna 2030 noin 30 €/tCO2, jonka jälkeen hintataso kasvaa. Koronaviruksenkin oloissa päästöoikeuden hinta on noin 18 €/tCO2 ja useiden hintaennusteiden mukaan hintataso on ollut pikemminkin kohoava. Lisäksi EU:n Green Dealin toimeenpano kiristää päästökaupan päästökattoa ja siten sillä on hintoja kohottava vaikutus. Päästöoikeuden hinta siten kaikissa skenaarioissa näyttää selvästi liian alhaiselta 2020-2030 jaksolla, millä on myös vaikutusta oletuksiin tehtävistä investoinneista.

Voidaan ehkä kysyä miksi Jatkuva Kasvu ja Säästö skenaarioissa on eri päästövähennystavoitteet, kun niitä kuitenkin vertaillaan toisiinsa monissa suhteissa.

Kuvassa 5 on esitetty energian loppukulutus sektoreittain. Teollisuuden vähähiilisten tiekarttojen yhteydessä on arvioitu, että sähkön tarve lisääntyy merkittävästi useilla teollisuuden aloilla. Kuvassa 5 tällaista muutosta ei juuri ole näkyvissä.

Säästö -skenaarion oletuksena on, että runkopuun hakkuut nousevat merkittävästi (92 miljoonaan m3:iin), vaikka metsien kasvunopeus ei juurikaan nouse. Tämä johtaa pienentyvään hiilinieluun. Asetelma vaikuttaa EU:n green dealin olosuhteissa jossain määrin epäuskottavalta.

Varsin hämmentävä ja paljon kysymyksiä herättävä on selvitysten LULUCF-sektorin laskentaa koskeva oletus: ”Skenaarioissa ei oleteta tai ole otettu huomioon ilmastonmuutosta.” (s.48). Samaa periaatetta ei kuitenkaan sovelleta esimerkiksi strategian lämmitystarpeen tai vesivoiman tuotannon arvioinnissa. Yleisesti Säästö- ja Jatkuva kasvu -skenaarioiden lähtökohta on, että maailman keskilämpötilan nousu onnistutaan rajaamaan kahteen asteeseen (eli nousu on noin 1°C nykytasosta), kun taas WEM-skenaariossa lämpeneminen on tätä vielä suurempaa. Luvussa 2.4. käsitellään myös sopeutumistoimia ilmastonmuutokseen.

Kohdassa 6 olisi voitu nostaa myös hiilidioksidin talteenottoon, käyttöön, kuljetukseen ja varastointiin liittyvät investointitarpeet.

Strategiassa vähemmälle huomiolle jää maailmanlaajuisten vaikutusten ja riippuvuuksien analyysi. Paineet lisätä ruuantuotantoa pohjoisessa kasvavat, kun viljelyn edellytykset muualla heikkenevät. Muutokset kotimaisessa tuotannossa ja kulutuksessa heijastuvat globaalimarkkinoille ja globaaliin tuotantoon ja kulutukseen. Näitä ilmiöitä olisi analysoitava nykyistä perusteellisemmin. Elintarviketurvallisuuden säilyminen korkeana on olennaista kuluttajien luottamuksen sekä vientiedellytysten kannalta.

Suomi vaikuttaa tuonnillaan globaaleihin päästöihin. Tämä näkökulma puuttuu niin Suomen kuin EU:n ilmastostrategiasta. Tosin asiaa pyritään nyt nostamaan agendalle muun muassa hiilitullien selvitystyön myötä. Sen lisäksi, että Suomi (ja muut EU-maat) pyrkivät vähentämään oman alueensa päästöjä, tulisi pitkän aikavälin ilmastostrategiassa myös nostaa esiin Suomen kansantalouden kulutusperäisten päästöjen vähentämisen tarve. Suomella ja suomalaisilla ratkaisuilla on myös potentiaali huomattavaan ilmastokädenjälkeen, ja siten Suomella on potentiaalia myös huomattavasti väkilukuaan ja päästöjään suurempaa positiiviseen globaaliin ilmastovaikutukseen. Ruotsin SNS Economic Policy Council 2020 julkaiseman raportin mukaan Ruotsin pitkän aikavälin ilmastotavoitteen tulisi olla globaali päästöjen vähentäminen, ei vain maan omien päästöjen vähentäminen. Tämän ajattelun nostaminen myös Suomessa voisi avata enemmän mahdollisuuksia suomalaisille toimijoille ja on globaalin oikeudenmukaisuuden näkökulmasta varmasti reilua.

Strategiassa on vain vähän käsitelty kiertotalouden ja ilmastonmuutoksen hillinnän välistä yhteyttä. Kiertotalous on kuitenkin yksi Suomen valitsemia painopistealueita ja sen synergiaedut luonnonvarojen käytön vähentämisen kautta ilmastonmuutoksen hillintään ovat ilmeiset. Kiertotaloutta kehitettäessä tulee kiinnittää erityistä huomiota ratkaisujen energiatehokkuuteen ja vähähiilisyyteen. Siten vaikutusarviossa tulisi kyetä ottamaan huomioon systeemisestä näkökulmasta eri tekijöitä kuten ilmasto, lähipäästöt jne. Suomalaisella tutkimuksella on edellytykset tuottaa monipuolista ymmärrystä kiertotalouden mahdollisuuksista ja vaikutuksista aina yksittäisistä tuotantoprosesseista koko yhteiskunnan tasolle.

Strategiassa pääpaino on ilmastonmuutoksen hillinnässä. Sopeutumista ilmastonmuutokseen käsitellään luvussa 2.4, mutta hillintätoimien ja sopeutumistoimien välisiä kytkentöjä ei tarkastella käytännössä lainkaan. Kuitenkin myös sopeutumistoimet vaikuttavat mm. metsien kehitykseen, yhdyskuntarakenteen suunnitteluun ja kaiken kaikkiaan ihmisten hyvinvoinnin edellytyksiin. Rohkeasta hiilineutraalisuustavoitteesta huolimatta Suomen ilmasto ja sitä myötä luonto, kasvillisuus ja eläimistö ovat muutoksessa ja tulevat edelleen muuttumaan. Hillinnän ja sopeutumisen yhteys korostuu myös ruokajärjestelmässä. Tähän viitataan s. 28. Maatalouden ja laajemmin elintarviketuotannon tehostaminen ja kotimaisen ruokaturvan säilyttäminen on tärkeää tilanteessa, jossa energia- ja lannoitekustannukset kasvavat ja peltoalaa pyritään muuttamaan mahdollisimman paljon hiiltä sitovaan käyttöön, ja jossa sään ääri-ilmiöt tai asteittaiset muutokset sateisuudessa ja lämpötiloissa voivat vaarantaa satoja.
Näiden kokonaisuuksien hallinta vaatii huomattavia tutkimus- ja investointipanostuksia.

Strategia ei juuri ota kantaa laajempiin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin ja niiden eroihin WEM-, Jatkuva kasvu- ja Säästö-skenaarioissa. Skenaariot eroavat toisistaan myös mahdollisten yhteiskunnallisten jännitteiden osalta. Ehdotetut toimet vaikuttavat laajasti ja alueellisesti eri tavoin ja eri voimakkuudella elinkeinorakenteeseen sekä ihmisten mahdollisuuksiin saada toimeentulonsa nykyisistä ammateistaan esimerkiksi maa- ja metsätaloudessa, elintarviketuotannossa ja metsäteollisuudessa. Tämä ilmenee myös kansantaloudellisen tarkastelun kuvauksissa (Luku 7.2). Syntyy myös uusia korkeaa osaamista edellyttäviä työpaikkoja eri aloille tutkimukseen ja kehitykseen. Myös työvoiman tarve esimerkiksi uusiutuvan energian tuotannossa ja muilla vähähiilisyyttä ja hiilineutraalisuutta (mm. bruttosidontaa) edistävillä tuotannonaloilla lisääntyy, mikä on otettava huomioon TKI- ja koulutuspolitiikassa.

Strategiassa vain todetaan (s.31), että skenaarioiden mukaisilla hillintätoimilla voi olla vaikutuksia ihmisen terveyteen, viihtyvyyteen ja hyvinvointiin. Nämä vaikutukset ilmenevät ihmisten arjessa, johon kuuluu oleellisesti muun muassa asuminen, liikkuminen, ruoka (saatavuus, turvallisuus, laatu, hinta, kotimaisuus), elinympäristö ja sen monimuotoisuus, työelämä (oma työ, työolosuhteet, toimeentulon mahdollisuus, osaamisvaatimukset sekä muutokset näissä) ja vapaa-ajan toiminta. Kun strategiaa täsmennetään, on syytä kiinnittää monipuolisesti huomiota siihen, millaisia vaikutuksia ihmisten arkielämään erilaisilla vaihtoehdoilla on. Täytyy mm. tunnistaa entistä paremmin haavoittuvat ryhmät, joihin ympäristönmuutokset sekä muutoksia torjuvat toimenpiteet vaikuttavat eniten. Tässä tarvitaan laajaa monitieteistä tutkimusta, joka huomioi niin terveydelliset kuin oikeudenmukaisuuden kysymykset.

Strategiassa korostetaan (luku 6.2) tutkimus-, kehittämis- ja innovointipolitiikan ja -toimenpiteiden merkitystä. Huomio on kuitenkin kiinnitetty lähes yksinomaan teknologiaan ja (tekniseen) tuotekehitykseen. Merkittävä osa energiamurroksesta koskee kuitenkin palveluiden kehittymistä eri sektoreilla sekä järjestelmätason muutoksia. Kuten edellä on todettu, eri skenaariot eroavat merkittävästi toisistaan yhteiskunnallisten vaikutusten suhteen. Vähähiilisyyden edistäminen niin, että samalla huolehditaan yhteiskunnan kestävyydestä laaja-alaisesti, edellyttää siten merkittävää TKI-panostusta myös muihin tekijöihin teknologian lisäksi.