Kaikki kaupungin viherlaueet hyönteisten käyttöön eli luonnon niityiksi. Tästä on onnistuneita esimerkkejä maailmalta. Avohakkuiden lopettaminen metsissä, kaikki mahdolliset Metsä-ohjelmaan kelpaavat metsän suojeluun. Luontokato on ilmastonmuutoksen ohella kaikkea elämään uhkaava asia, jonka eteen on tehtävä nopeasti asioita. Nurmikkojen minimoiminen on ensimmäinen edullinen ja realistinen toimenpide.
Pidetään metsistämme parempi huoli. Lopetetaan avohakkuut kaupungin metsissä.
Tavoitetilan tulisi olla mahdollisimman korkealla tasolla. Nyt tavoitetilana on mainittu ”—tärkeimpien kohteiden tulevaisuus näyttäytyy positiivisena”. Tavoitetila näyttäytyy vaatimattomana suhteessa luontokadon vakavuteen. Voisiko tavoitetila olla: Salon kaupungin omistamilla alueilla luonnon monimuotoisuus on parantunut ja maankäytöstä aiheutuvien luontoarvojen heikentyminen on kompensoitu kokonaisheikentymättömyyden periaatteiden mukaisesti.
-Toimenpiteenä olisi hyvä mainita jossain kohtaa uuden Luontokunnat -verkostoon osallistuminen ja verkoston osaamisen hyödyntämisen luonnon monimuotoisuustyössä https://luontokunnat.fi/fi-FI => Toimenpide: Osallistutaan luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseen ja parantamiseen tähtäävään verkosto- ja sidosryhmätoimintaan, tehdään luonnonhoitotöitä kaupungin omistamilla alueilla ja kartoitetaan kaupungin maiden luontoarvot. Tavoite: Salon omistamien alueiden luontoarvot paranevat tehtyjen luonnonhoitotöiden ja talouskäytön ulkopuolelle jätettyjen arvokkaiden luontokohteiden säilyttämisen avulla. Vastuutaho: Ympäristönsuojelu, Kaupunkikehityspalvelut, Maankäyttöpalvelut, Valonia
- toimenpiteisiin tulisi nostaa mukaan kaupungin metsien hoitokäytännöt. Esim. kaupungin metsien hoidossa voidaan ottaa laajalti käyttöön luonnonhoidontoimenpiteitä. Lisätietoa esim. https://www.metsakeskus.fi/fi/metsan-kaytto-ja-omistus/metsanhoito-ja-hakkuut/talousmetsien-luonnonhoito/luonnonhoitotoimenpiteiden-tarkistuslista-ja
- Erinomainen toimenpide olisi esimerkiksi: Kaupungin metsien arvokkaat luontokohteet jätetään metsänhoidon toimien ulkopuolelle ja selvitetään mahdollisuudet suojelualueiden perustamiseksi METSO-ohjelmalla(Kaupunki tehnyt ilmeisesti aiemmin METSO-kartoituksen?)
- toimenpiteenä on nyt mainittu: ”Kartoitetaan kaupungin omistamien metsien alueella sijaitsevat ojitetut suoalueet, jotka on mahdollista ennallistaa.” Tähän samaan lauseeseen olisi hyvä sisällyttää myös muut mahdolliset luontokohteet ja kunnostusmahdollisuudet. Esimerkiksi pienvedet ja muut arvokkaat luontotyypit, joissa on mahdollista toteuttaa ennallistamistoimenpiteitä.
- Seurannan mittareiksi voisi muotoilla esim. ”toteutettujen luonnonhoitotoimien määrä. Selkeä mittari olisi myös ”suojelualueiden pinta-alan osuus kunnan kokonaispinta-alasta % ”
Miksei kaupungin metsien hoitokäytäntöjä ole otettu tähän mukaan!? Metsien hoitokäytännöt ja suojelualueiden perustaminen arvokkaista luontokohteista tulisi ehdottamasti olla mukana toimenpiteissä. Metsien hoitotoimiin tulisi sisällyttää laajasti lunnonhoidon keinoja -hakkuutavoista riippumatta. Kaupungin tulee tehdä kattavasti yhteistyötä luonnon monimuotoisuustoimijoden kanssa. Mittareita mm. suojelualueiden pinta-ala% ja toteutetut kunnostus ja luonnonhoitotoimet. Monimuotoinen luonto toimenpiteeti tukevat myös ilmastotavoitteita!
Salon suhtautuminen tunninjunaan ja oikeradan linjaukseen ei ole yhteensopiva "Kukoistava luonnon monimuotoisuus: Luonnon monimuotoisuuden tilaa ylläpidetään ja parannetaan kaupungin alueella". Radan työnaikaisten päästöjen ja materiaalipäästöjen co2 nollaantuu 70-100 vuoden kuluessa, Oikorata on sainutlaatuisen luonnon tuhoamista vain muutaman minuutin tähden. Linjaus lähemmäs moottoritietä, säästyy luontoa ja rahaa.
Jotenkin otsako olisi yksinkertaisesti "moniuotoinen luonto" kovin egoistisen "keittyvä moni-
uotoinen luonto"
Sinänsä hieno asia että luonnon monimuotoisuus on näin vahvasti esillä. Toienpiteet
on kyllä yhä vaatimattomia.
Suo-ojien tukkiminen on aito ilmasto teko.
Metsien käyttö ilmastomuutoksen torjutaan ja luonnon moniuotoisden turvaamiseen on
jäänyt kovin vähäiseksi. Salo on kuitenkin alueen suurimpia metsänoistajia (n. 2500 ha).
Ihmisten kiinnostus luontoa kohtaan on selkeästi kasvussa. Ilmaston kannalta metsien
merkitys hiilensidonnassa on merkittävä: ne tuleekasatta vanhemmilsi ja tiheämmiksi.
Luonnon monimuotoisuuden kannalta metsien merkitys on tätäkin merkittävämpi; monet
metsälajit, kute hömötiainen ja pyy, ovat Salossakin voimakkaasti katoamassa.
Virkistys- ja suojelumetsen ohella myös talousmetsien luonnontilaisuutta tulee painottaa.
Kaupungin pitää panostaa huonojen heinä peltojen poistoon ja lähi metsää tilalle.