Kyllä.
Kyllä. Myöskään sitä, mistä rahat on tulleet, ei tulisi kysellä. Se ei pankille kuulu.
Konttoripalvelut kattavasti sekä maaseudulle että kaupunkeihin
Ei. Henkisen väkivallan mahdollisuudelle ei pidä antaa pikkusormea. Kontrollointi pienoisyhteiskunnassakin eli perheessä voi koitua kohtaloksi useille heikossa asemassa oleville.
Automaatteja lisää turvallisille paikoille.
Ei omalla rahalla pitää saada tehdä mitä haluaa ja sitä pitää saada myös tallentaa pankkitilille.
Kyllä, kattavuus Suomen alueella on huono konttoreiden osalta eikä automaattejakaan ole varsinkaan talletuksen osalta läheskään tarpeeksi etes isommissa kaupungeissa.
Konttoreiden palveluaikoja tulee lisätä. Näiden mukana kassapalvelut. Maaseutu tulee ottaa huomioon.
Joissakin kunnissa ja kaupungeissa ei ole sitä ns. omaa pankkia, tällöin ei voida velvoittaa asiakasta matkustamaan toiseen paikkakuntaan vaan asiakaspalvelijan (jos vaatii konttoripalveluita) tulisi järjestää tila jostakin kaupan tiloista jossa asiakas voi käydä tarvittaessa ja verkkopankin sivuilta selkeä kohta jossa voi varata ajan ja siellä lueteltu kohteet josta voi valita mistä haluaa varata ajan esimerkiksi Orimattilan S-market ja pvm. Tila voisi olla yksi huone jossa tarvittaessa kolmelle asiakasneuvojaa hoitaa konttoripalveluita.
Syrjäseudut/maaseudut konttoripalvelut turvattava.