Isossa kaupungissa onnistuu mulle.
Tulee huolehtia että käteistä on saatavilla. Ei tarvita kuin sähkökatko tai kriisi , niin siellähän ovat rahat, eikä ihminen pysty osataman edes ruokaa. Vai halutaanko, että
ihmiset ryhtyvät säilyttämään kotona aina turvasumma rahaa? Ei tämä maailma vielä ole digitalisoitunut ja vaikka olisi, niin liian monen rahat on viety tililtä.
Ärsyttävää tuo rahanpesu epäily pienissäkin summissa. Tarkoitus on ollut hyvä, mutta aivan kohtuuton toteutus.
Palveaikoja lisää
Ok
Olisi tärkeää että käteistä voi käyttää Suomessa myös jatkossa, ja että nostoautomaatteja löytyy kattavasti koko Suomen alueella. Pankkikonttoreita saisi olla enemmän kun tällä hetkellä. 10 euron setelit automaateissa voisi olla hyvä asia.
Vaikeaa
Ihmisten tulee saada jatkossakin nostaa ja tallentaa käteistä pankkikonttoreissa, joissa on kattavat aukiolojat.
Ketään ei voi pakottaa digitaalisiin palveluihin.
Hyvin käsitelty jo aiemmissa vastauksissa.
ihmisten tulee saada käyttää omia rahojaan, palvelu takaisin