Yksityiskohdat ratkaisevat. Suuret linjat vaikuttavat ihan ok:lta.
Ei konkreettisia ehdotuksia rahoitusvastuun jakautumisesta.
Palvelut pitää turvata jokaiselle Suomen kansalaiselle.
Hallintohimmelit edellä ei toimi. Varsinkaan kun himmeli on moniosainen. Tavoite yhteen luukkuun pyrkimisestä hyvä. Hallituksen päätavoite on "kestävyysvajeen" korjaaminen ja sitten puhutaan hyvinvoinnin edistämisestä. Ei oikein ole synkassa. Halllitukset tekevät jatkuvasti sellaisia päätöksiä, jotka heikentävät kansanterveyttä (köyhdyttävät, stressaavat toimeentulon/sosiaaliturva epävarmuudella, alentavat autoveroa ja edistävät yksityisautoilua, autoilua tuetaan verohelpotuksin ja kilometrikorvauksin, autoetu on hyvin tuettu, pyöräetu/työmatkakaävelyetu (esim. lenkkivaatteet ja sosiaalitilat työpaikalla) on surkea, alentavat viinaveroa, suhtautuvat omankin hallinnon piirissä tapahtuvaan työpaikkakiusaamiseen yliolkaisesti jne.).
Samoin kunnat: kaavoitetaan autokaupunkia, kävely ja pyöräily tehdään mariginaaliseksi tunkemalla pyöräilijät ja kävelijät samaan paikkaan, hajautetaan kaupunkirakennetta ja palvelurakennetta, jotta "on pakko" käyttää autoa. Melu ja saasteet sairastuttavat enemmän kuin halutaan tietää. Liikkumattomuus sairastuttaa enemmän kuin halutaan tietää, mutta ennen kaikkea sosiaalisen pääoman puute sairastuttaa enemmän kuin halutaan tietää. Tutkimuksien ( mm. Hyyppä ja Kivimäki) mukaan sosiaalinen pääoma pitää ihmiset terveinä ja pitkäikäisinä (jos ei nyt on nykyisen uusliberaalin politiikan tavoite). Sosiaalisen pääoman puute työpaikolla lisää sekä masennusta että sydän- ja verisuonisairauksia. Sosiaalista pääoma syntyy hyvästä luottamuksellisesta työilmapiiristä, osallisuudesta, harrastuksista, talkootyöstä, ystävä- ja tuttapiiristä jne. Valtio ja kunnat eivät voi järjestää ystäviä kenellekään, mutta voivat monin tavoin edistää sosiaalisen pääoman syntymistä: suhtautumalla vakavasti koulu- ja työpaikkakiusaamiseen, edistämällä hyviä käytäntöjä työpaikoilla, edistämälllä hyvää hallintoa (Suomessa poliitikot ja virkamiehet suhtautuvat ylimielisesti kansalaisaktiivisuuteen, eivätkä ole valmiita dialogiin, toisin kuin esim. Ruotsissa, kansanäänestyksiä ei järjestetä, vaikka niitä kunnissa vaadittaisin jne. Valtakunnallista sitovaa kansanäänestystä Sveitsin tyyliin ei haluta jne. ), lopettamalla työttömien syyllistämisen ja luukuttamisen ( perustulo käyttöön) ja helpottamalla työn- ja yritystoiminnan ja sosiaaliturvan yhteensovittamista, kansalaisille pitää tarjota mahdollisuus matalan kynnyksen tapaamispaikkoihin, kylä- ja kaupunginosataloihin, joissa sosiaalinen pääoma kukoistaa.
Asunto- ja kaavoituspolitikka on tyyppiesimerkki poliitikan alasta, joka lisää pahoinvointia. Paitsi että meillä on tarjolla rumaa, kallista ja huonosti rakennettua ympäristöä, sen lisäksi se perustuu yksityisautoiluun ja muutoinkin yksityisyyteen. Kaikki yhteistilat loistavat poissaolollaan. ARA:n ohjeiden mukaan kuulema yhteistilojen rakentamista ei tueta. Ihmiset halutaan siis pitää omissa kopperoissaan sairastumassa.
Sairaaloiden kilpavarustelu saatava hallintaan ja liian paljon tehdään tekemisen vuoksi toimenpiteitä imman vaikuttavuutta. Byrokratian ja hallinnon supistaminen välttämätöntä, kokouksissa ei hoideta yhtään plasta.
Erikoisin ehdotus on "johtajapari". Vastuun pitää johtamisessa olla selkeä eikä jaettu. Fiskaalista ja hierarkkista ohjausta tarvitaan enemmän kuin tässä ehdotuksessa - kannustimet samaan tyyliin kuin yksityisillä esim. +-5 % hinnasta onnistumisen mukaan.
Sekamelska maan tasolla
Asun Helsingissä ja täällä ei kunnolla tämä sosiaali- ja terveydenhuolto järjestelmä toimi ja aina joutuu jonottelemaan hoitoon pääsyyn ja viestintä sekä ajanvaraukset ovat erittäin vanhanaikaista (paperilla kirjekuoritse tulee koko ajan tietoja) ja sähköisessä muodossa verkon kautta tosi vähän. Koko ajan täällä Helsingissä pitää mennä yksityiseen sosiaali- ja terveydenhoitoon, jonka joutuu itse, tai tahon kustantamana maksamaan, joka tulee kelalle (kansaneläkelaitos) korvauksinaan kalliiksi.
Lääkärit kaupungin terveydenhuollossa vaikuttavat hyvin stressaantuneilta, kun joutuu niin monta potilasta hoitamaan, kun potilaita asioi paljon julkisella terveydenhuollolla, sillä yksityinen on joillekin kallista.
Valtion pitää ehdottomasti ohjata alueet oikealle tielle. Jokaisen ei pidä joutua keksimään pyörää uudelleen, vaan jo testatut ja hyväksi havaitut mallit Eksoten ja Kainuun alueella pitää ottaa pohjaksi muillekin alueille. Kenen intressissä on pitää soten kustannusvaikuttavuus balanssissa, sille valta ja vastuu rahojen käytöstä ja palvelujen tuottamisesta. Eli suunnitelma alueiden omasta taloudellisesta kokonaisvastuusta aina ennaltaehkäisystä nopeaan, taloudelliseen ja vaikuttavaan "hoitoon" on hyvä asia.
Mitä uutta uudistus tuo asiakkaiden/potilaiden hoitoon? Nopeutuuko hoitoon pääsy, ovatko hoitoketjut saumattomia? Onko hoito vaikuttavaa? Johtajuuskysymykset ovat iso kysymys. Mennäänkö johtamisessa osaaminen edellä vai järjestönäkökulma edellä?