Suomi edelleen alisuorittaa EU-rahoitushauissa. On hyvä miettiä eri tapoja, joilla muu rahoitusjärjestelmämme mahdollistaisi niin vankkojen rakenteiden kestämisen, että niillä on kykyä saada EU-rahoitusta. Nythän hankkeet menevät helposti ammattikorkeakoulujen kaltaisille hankeorganisaatioille, joka ei välttämättä aina tuota kotimaisen kulttuuri- ja taide-elämän kannalta optimaalisia hankkeita.

EU-rahoitusten ja valtionavustusten yhteensovittamisessa ja rahoitukseen liittyvässä tiedottamisessa on vielä kehitettävää, jotta suomalaiset yleishyödylliset yhteisöt pystyisivät hyödyntämään EU-rahoitusta parhaalla mahdollisella tavalla.

Omavastuina käytettävistä valtionavustuksista tulisi tiedottaa selkeämmin, ainakaan OKM:n sivuilta tällaista tietoa ei löydy tai sitten se on erinomaisen hyvin piilotettu.

Uusien toimijoiden mukaan pääsy EU-rahoituksiin on edelleen hankalaa. Rahoituksessa dominoivat ne toimijat, jotka osaavat parhaiten EU-rahoitusta, ei välttämättä aihepiirin substanssia. On hyvä, että valtio tukee omavastuun kattamisessa. Tämä ei liene suurin ongelma, vaan pullonkaula EU-rahoituksen piiriin kelvollisten organisaatioiden joukkoon. Tämä vaatii pitkän osaamispohjan luomisen, johon kaikilla ei ole aikaa.

SOSTEn mielestä tämä on tärkeää, jos halutaan kanavoida enemmän EU-rahoitusta järjestöille Suomeen. Suurin haaste EU-rahoituksen osalta on kuitenkin se, että uusien toimijoiden mukaan pääsy rahoituksiin on edelleen hankalaa. Hankerahan saajat ovat hyvin vakiintuneita ja näillä toimijoilla on yleensä vankka kokemus EU-rahoitushankkeiden hallinnoinnista ja käytöstä. EU-hankkeet ovat yleensä hyvin raskaita hallinnollisesti eivätkä näin ollen vähentäisi järjestöjen hallinnollista taakkaa.

Tämä vaatiisi sitä, että valtionavustuksia voisi hakea 2-3 kertaa vuodessa uusiin hankkeisiin. Nyt ne menevät niin pahasti ristiin, että ei pysty suunnittelemaan valtionavustusta ja EU-rahoitusta rinnakkain tai edes hiukan limittäin.

Järjestöjen omarahoitusosuuksien ja muiden rahoitusten yhdistämistä tulisi kehittää, jotta yhteensovittaminen olisi mutkattomampaa. Yhteensovittamisessa on haasteita ristiin tulkittavissa avustuskriteereissä, aikatauluissa ja myöntämisprosesseissa. Avustusmäärärahojen vähentäminen ja avustuskriteerien tiukentuminen vaarantaa erityisesti pienten järjestöjen mahdollisuuksia saada omarahoituksia.

Suomalaiset järjestöt ovat hakeneet EU-rahoitusta hyvin vähän. Moni järjestö on hyvin pieni. Voimavaroja ei ole EU-rahoituskanavien etsimiseen ja niiden tarkempaan selvittämiseen. Jotta järjestöt voisivat hyödyntää EU-rahoituksia, täytyisi järjestöille tarjota tähän lisätukea. Tällä hetkellä lähinnä vain isoimmat järjestöt pystyvät EU-kanavia hyödyntämään.

Takuusäätiön näkemyksen mukaan tämä on edellytys sille, että Suomessa voidaan ottaa yhä laajemmin käyttöön EU-avustuksia toiminnan rahoittamiseksi.

Valtionavustusten käyttäminen omavastuun kattamiseen on hyvä asia. Tietoutta tästä, ja osaamisen lisäämistä EU-rahoitusten hakuun, tulisi lisätä huomattavasti. EU-hankkeet koetaan hallinnollisesti paljon raskaammiksi kuin valtionavustukset, mikä kuormittaa vain lisää järjestöjen hallinnollista taakkaa. Erityisesti alueellisilla yhdistyksillä henkilöresurssi ei riitä näiden hankkeiden hakemiseen. Myös näiden hankkeiden suunnittelun aikataulutus valtionavustusten kanssa tuo haasteita.