1. Avustuskäytäntöjen yhdenmukaisuuden ja läpinäkyvyyden lisääminen
Hyvinvointialueiden järjestöavustukset ovat pääosin strategialinjaisia ja määrärahasidonnaisia, mutta käytännössä päätöksenteko tapahtuu usein taloustilanteen ehdoilla. Avustukset ovat harkinnanvaraisia, eikä strateginen yhteys yksin takaa rahoituksen myöntämistä. Tämä herättää kysymyksen siitä, kuinka hyvin avustuksia koskevat ohjeistukset ja linjaukset toteutuvat käytännössä, kun lautakunnat tekevät lopulliset päätökset taloudellisin perustein.

Avustuskäytännöissä on merkittäviä alueellisia eroja esimerkiksi avustustyyppien, hakukriteerien ja raportointivaatimusten osalta. Täydellinen yhdenmukaisuus ei ole realistinen tavoite yhdistyskentän moninaisuuden vuoksi, mutta läpinäkyvyyttä voidaan lisätä selkeyttämällä kriteerejä, päätöksentekoprosesseja ja perusteluja. Erityisen tärkeää on, ettei hakemisesta ja raportoinnista muodostu liian raskasta pienille, vapaaehtoisvoimin toimiville yhdistyksille.

2. Strategisen yhteyden tiivistäminen
Järjestöavustusten kytkentä kuntien ja hyvinvointialueiden strategioihin edellyttää, että strategiset linjaukset ovat riittävän konkreettisia. Järjestöjen on usein vaikea arvioida, millainen toiminta on linjassa strategioiden tai hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) painopisteiden kanssa, jos tavoitteet esitetään yleisellä tasolla. Avustuksen nivominen strategiaan ei saisi kuitenkaan liikaa kaventaa yhdistysten autonomiaa.

Hyvinvointialueilla käytössä olevat avustusmallit, kuten kumppanuusavustukset ja yhteiskehittämisen avustukset, tarjoavat selkeän rakenteen strategiselle yhteistyölle. Näiden mallien mukainen lähestymistapa voisi toimia myös kuntien avustuskäytännöissä.

3. Paikallisten ja pienten toimijoiden huomioon ottaminen
Pienillä ja paikallisilla yhdistyksillä on usein rajalliset resurssit, minkä vuoksi niiden on vaikea täyttää hyvinvointialueiden avustuskriteerejä (esim. Lähellä.fi käyttö). Erityisesti vaatimus hyvinvointialueen laajuisesta toiminnasta sulkee monia toimijoita avustusten ulkopuolelle, vaikka niiden työ olisi paikallisesti merkittävää ja asukkaiden hyvinvointia edistävää. Vaatimusta hyvinvointialueen laajuisuudesta tulisi arvioida kriittisesti ja mahdollisuuksien mukaan poistaa, jotta avustukset tavoittavat monimuotoisemman järjestökentän.

Kuntien perinteinen rooli paikallisten järjestöjen tukijana on tärkeä, ja tätä roolia voisi vahvistaa kytkemällä kuntien avustukset osaksi laajempaa Hyte-kokonaisuutta. Näin pienet yhdistykset voisivat osallistua strategiseen hyvinvoinnin edistämiseen paikallisella tasolla.

4. Epäsuoran tuen dokumentoinnin kehittäminen
Epäsuora tuki, kuten maksuttomien tilojen käyttö, olisi tärkeää saada raportoinnin piiriin. Tuen jääminen näkymättömiin luo epätasa-arvoa niiden yhdistysten välillä, jotka ylläpitävät omia tiloja ja vastaavat itse merkittävistä kiinteistä kustannuksista. Epäsuoran tuen näkyväksi tekeminen edellyttää kuitenkin selkeitä kirjaamiskäytäntöjä sekä yhteisiä toimintamalleja kuntien ja hyvinvointialueiden välillä.

1. Avustuskäytäntöjen yhdenmukaisuuden ja läpinäkyvyyden lisääminen
Selvityksen pohjalta on ilmeistä, että kuntien ja hyvinvointialueiden avustusjärjestelmät vaihtelevat sekä hakuprosessien että tukikriteerien osalta. Juuri siksi on tärkeää, että järjestöille suunnatut avustushaut ja hakulomakkeet tehdään kyseisen alueen olosuhteisiin, tarpeisiin ja rakenteisiin sopiviksi. Kun hakuprosessit ovat selkeitä ja lomakkeet ottavat huomioon paikalliset painotukset ja järjestökentän moninaisuuden, pienet ja paikalliset toimijat (kuten maakunnassa toimivat yhdistykset) pystyvät paremmin hakemaan tukea. Samalla varmistetaan, että tukimuodot tukevat alueen erityispiirteitä, elinvoimaisuutta ja kansalaisyhteiskunnan monimuotoisuutta. Samanaikaisesti on huomioitava, että tämä tuottaa oman hankaluutensa valtakunnallisille järjestöille, jotka hakevat avustuksia useiden eri hyvinvointialueilta.

Avustuskäytäntöjen yhdenmukaistamisessa on otettava huomioon erilaiset yhdistykset ja järjestöt. Liian monimutkaisilla lomakkeilla tai esimerkiksi, arviointivaatimuksilla saatetaan rajata järjestöjen mahdollisuuksia hakea avustuksia. Erityisesti pienten järjestöjen osalta, jotka toimivat vapaaehtoisvoimin paikallisesti, pisteytyskriteerit voivat olla haastavia. Hyvinvointialueiden ja kuntien avustuksilla on huolehdittava myös pienempien alueellisten ja paikallisten yhdistysten elinvoimasta.

2. Strategisen yhteyden tiivistäminen
Selvityksen mukaan on hyvin erilaisia tapoja kytkeä järjestöavustuksia omiin strategioihinsa, ja tämä voi johtaa siihen, että vain osa kansalaisyhteiskunnan toiminnasta mahtuu strategisiin kehyksiin. Kansalaisyhteiskunnan elinvoima rakentuu monimuotoisesta, omaehtoisesta ja paikallisesti merkittävästä toiminnasta, jota ei aina voida rajata kunnan kulloisiin strategisiin painopisteisiin. Siksi järjestöjen perustoiminnan rahoituksen tulee olla riittävää ja sen jakamisen rakenteiden sellaisia, että ne turvaavat myös strategioiden ulkopuolelle jäävän, mutta silti kuntalaisten hyvinvoinnille, osallisuudelle ja yhteisöllisyydelle keskeisen järjestötoiminnan jatkuvuuden. Strategiasidonnainen avustusmalli voi vaarantaa tärkeiden toimintojen rahoituksen ja heikentää paikallista järjestötoimintaa.

3. Paikallisten ja pienten toimijoiden huomioon ottaminen
Erityisen tärkeä huomio selvityksessä on huolen pitäminen siitä, etteivät pienet pääsääntöisesti vapaaehtoisvoimin toimivat yhdistykset putoa julkisilla varoilla tuotetun avustustoiminnan ulkopuolelle ja tämän varmistamiseksi on hyvä mahdollistaa sellaiset hakumenettelyt, jotka palvelevat myös pieniä yhdistyksiä. Useilla hyvinvointialueilla on kriteerinä, että avustettavan toiminnan tulee kohdistua useamman kunnan alueelle. Tämä heikentää pienten vapaaehtoisesti toimivien järjestöjen toimintaedellytyksiä.
Kuntien ja usein myös hyvinvointialueiden avustukset ovat euromäärällisesti pieniä, mutta niiden merkitys alueelle on merkittävä, koska niillä tuetaan laajasti koko alueen järjestökenttää.

4. Epäsuoran tuen dokumentoinnin kehittäminen
Yhdenmukaisuuden ja läpinäkyvyyden lisäämiseksi epäsuoria tuen muotoja olisi tarpeen kartoittaa ja dokumentoida. Tämä ei kuitenkaan saisi lisätä kohtuuttomasti hallinnollista taakkaa hyvinvointialueilla, kunnissa eikä paikallisilla yhdistystoimijoilla.
Hyvinvointialueiden ja kuntien välillä on erilaisia käytäntöjä esimerkiksi tilojen maksullisuuden suhteen silloin kun tilat eivät ole kunnan tai hyvinvointialueen omassa käytössä. Etenkin pienille paikallisille toimijoille alennukset tilavuokriin tai maksuton tilankäyttö on juuri tekijä, joka mahdollistaa kansalaisille toiminnan järjestämisen vapaaehtoisvoimin.

Kehittämisehdotukset ovat oikean suuntaisia.
Yhteistyön tiivistäminen yhdistystoimijoiden ja avustuksia myöntävien kuntien sekä hyvinvointialueiden kesken voi tukea strategista suunnittelua ja tuottaa vaikuttavuutta esimerkiksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.
Vastuunjaon avustettavista toiminnoista tulee olla selkeää kuntien ja hyvinvointialueiden välillä. Avustusprosesseja on kehitettävä yhdessä yhdistystoimijoiden kanssa.
Jatkossa arviointikriteereihin tulee ottaa mukaan yhdenvertaisuuden ja kestävän kehityksen toimintatapojen edistäminen kautta linjan. Toiminnan jatkuvuuden ja hallinnoinnin sujuvuuden varmistaminen avustusprosessissa on huomioitava.
Tarvitaan epäsuoraa tukea, kuten tiloja, mutta niiden arvon lisääminen avustuksiin voi pahimmassa tapauksessa antaa mahdollisuuden rahallisten avustusten vähenemiseen siinä määrin, että toiminnalla ei ole edellytyksiä jatkaa. Siksi rahallisten ja epäsuoran tuen erittely on tärkeää.