Ge feedback på utredningen / delta i diskussionen

Tarkastelen tuloksia vapaaehtoisvoimin toimivan vertaistukea antavan alueellisen yhdistyksen kannalta:
- Avustuskäytäntöjen ja -kriteerien kirjavuus, vaihtelevat aikataulut ja epäselvä vastuunjako luovat epävarmuutta pienille toimijoille.
- Vertaistukea antavat paikalliset tai alueelliset yhdistykset voivat jäädä väliinputoajiksi, ellei kuntien ja hyvinvointialueiden rooleja selkeytetä.
- Avustusten alueellinen eriarvoisuus korostaa tarvetta turvata myös pienimuotoisen, kustannustehokkaan toiminnan jatkuvuus.
- Strateginen kumppanuusajattelu voi olla mahdollisuus, jos se tunnistaa vertaistuen erityisluonteen eikä kuormita liiallisella hallinnolla.

-Pitäisi olla selvää, pitääkö kansalaisjärjestön osoitteen olla rekisteröitynä kyseiseen HVA:n ja kunnan avustuksia hakiessaan? Vai pitäisikö niiden tarjota palveluita siellä? Ja kun tarjoat palveluita HVA:ssa, riittääkö, että toimit yhdessä kunnassa vai koko HVA:n alueella?
- Pitäisi myös olla selvää, hakeeko kansalaisjärjestö hakemuksen projektin vai pysyvän toimintansa kautta? Näille kahdelle pitäisi asettaa eri säännöt/vaatimukset ja ehkä myös erillinen budjetti?

Meidän näkökulmastamme selvityksen keskeisin ja kiinnostavin havainto liittyy epäsuoraan tukeen ja tilojen käyttöön. Selvitys tuo esiin, että kuntien ja hyvinvointialueiden tarjoamat maksuttomat tilat ovat merkittävä tuen muoto, jota ei kuitenkaan usein kirjata euroina mihinkään.

Meille, jotka omistamme ja ylläpidämme omaa seurantaloa, tämä on kohtalonkysymys. Me emme rasita kaupungin tai alueen tilakapasiteettia, vaan päinvastoin tarjoamme asukkaille ja muille toimijoille tiloja. Jos avustusjärjestelmässä ei huomioida sitä, että toiset saavat tilat ilmaiseksi (epäsuora tuki) ja toiset maksavat seinistään itse (ylläpitokustannukset), ovat toimintaedellytykset epätasa-arvoiset. On erittäin hyvä, että selvitys nostaa tämän "piiloon jäävän" tuen esiin, sillä seurantalon ylläpito on meille suurin kiinteä kuluerä.

Toinen huomio on hyvinvointialueiden pieni avustusosuus (n. 16,3 M€) verrattuna kuntiin (n. 188,5 M€). Meidän toimintamme – yhteisöllisyyden luominen, teatteriharrastus ja nuorten osallistaminen – on parasta ennaltaehkäisevää mielenterveys- ja hyvinvointityötä (HYTE). Olisi toivottavaa, että hyvinvointialueet tunnistaisivat jatkossa paremmin kaltaistemme kulttuuritoimijoiden roolin sote-palvelujen rinnalla, kuten selvityksen esipuheessakin viitataan kansalaisyhteiskunnan tukemiseen.

Pienet vapaaehtoisyhdistykset kokevat kuntien ja hyvinvointialueiden avustuskriteerit usein liian tiukoiksi ja vaikeaselkoisiksi. Vaikuttavuuden ja strategisen sopivuuden todentaminen voi olla haastavaa, jonka vuoksi toivotaan selkeitä ohjeita. Avustuspäätösten tulisi olla julkisia. Pienille toimijoille on tärkeää turvata perustoiminnan rahoitus ja mahdollistaa myös toimintaryhmien tukeminen. Hakemusten tulee olla selkokielisiä ja selkeästi erotella eri avustusmuodot.

Tarkempia huomioita:
- pienissä kunnissa pieni avustus voi olla tarkoin määritelty tiettyyn kohderyhmään esim. osteoporoosia sairastavien liikuntaryhmä, jolloin tärkeään ja olennaiseen perustoimintaan ei voi hakea avustusta: kuka maksaa jatkossa postitus- ja puhelinkulut sekä muut toimistokulut, jotka ovat välttämättömiä? (tällainen ajattelu on lisääntynyt viime aikoina, sillä kaikki haluavat rahoittaa jatkossa VAIN kohderyhmälle suunnattua toimintaa kapea-alaisesti)
- kuntien avustuksissa on usein tarkka määrittely, esim. yhdistyksen on oltava rekisteröitynyt ko. kuntaan ja toiminnan tulee olla vain oman kunnan asukkaille - tämä on käytännössä ongelma toiminnan järjestämisen kannalta
- hyvinvointialueilla toiminnasta useassa kunnassa saa hakemuksessa lisäpisteitä, kun toiminta vain yhdellä alueella voi olla puolestaan vain 0 tai 1 pistettä (tässä eroja hyvinvointialueiden kesken – osalle riittää toiminta yhdellä alueella jos se on avointa koko alueen asukkaille)
- jos arvioinnissa painotetaan toiminnan vaikuttavuutta, miten tarkkaan se tarvitsee esittää? Pienillä yhdistyksillä on jo täysi työ pitää toimintaa yllä - jos vaikuttavuus pitää esittää vahvasti ja aukottomasti, ei vapaaehtoisilla ole osaamista / taitoja tehdä sitä. Toiminta itsessään voi silti olla hyvinkin vaikuttavaa. He tarvitsisivat avustuksen myöntäjiltä koulutusta siitä, mikä on riittävää ja miten asia tulee esittää toivotulla tavalla ja lisäksi iäkkäät osallistujat eivät välttämättä vastaa palautekyselyihin ainakaan digitaalisesti (tällöin vaikuttavuustiedon kerääminen voi olla hyvin hankalaa)
- toiminnan sopivuus kunnan/hva:n strategisiin tavoitteisiin voi olla pienille yhdistyksille hyvin haastavaa ymmärtää ja toteuttaa, jos jokin painopiste on esim. työntekijöiden hyvinvointiin painottuminen
- avustuspäätökset tulisi olla julkisia, jotta voidaan arvioida oman hakemuksen ”oikeellisuus” muihin verrattuna: mitä omassa hakemuksessa on pielessä vrt. muut
- pisteytykset ja vaikutusketjut voidaan jatkossa pitää mukana avustushakemuksissa, kun kyseessä ovat isot kumppanuushakemukset, joissa liikkuvat isot rahat - eikä rahoiteta vertaistukitoimintaa, jota antavat pienet vapaaehtoisista koostuvat yhdistykset
- kappaleessa puhuttiin järjestöjen kehittämisestä ja kehittymisestä: pienissä yhdistyksissä olisi tärkeä ylläpitää jo hyväksi todettua toimintaa ja saada avustusta siihen; aina ei ole välttämätöntä kehittää toimivaa toimintaa tai käynnistää uusia hankkeita
- perinteinen yhdistystoiminta on murroksessa ja yhdistyksiä purkautuu, kun iäkkäiden vapaaehtoisten tilalle ei löydy uusia toimijoita. Avustuksia jakaessa tulisi huomioida mahdollisuus toimia esim. toimintaryhminä, jotka tuottavat toimintaa omalla alueellaan/alueillaan mutta joiden hallinto on suuremman liiton hartioilla (joka toimipaikka on usein pääkaupunkiseudulla). Näille ryhmille tulee olla mahdollisuus hakea ja saada avustusta hyvinvointialueilta ja kunnista. Muutoin toiminta lakkaa kokonaan.
- avustushakemuksia tulisi selkeyttää myös sillä, että haetaanko toiminta-avustusta, hankeavustusta vai kumppanuusavusta. Usein sama hakemus voidaan olla liitetty kaikkiin, joka tuottaa hakemuksesta kovin sekavan. Hakemusten tulisi olla selkokielisiä, jotta ne ovat kaikkien saavutettavissa.

On hyvä huomio, että avustustoiminta on monimuotoista ja erilaisia toimintatapoja on muodostunut. Näihin muodostuneisiin tapoihin ja toimintamalleihin on myös monesti olemassa alueelliset ja paikalliset syyt.

On tosiaan tärkeää varmistaa, ettei synny aukkoja, joissa kumpikaan taho (hyvinvointialue tai kunta) ei tunne järjestötoiminnan tukemista omalle vastuulleen. Hyvinvointialueiden avustuksissa tärkeää on huomioida, että avustuksella varmistetaan avustuksen kohdentuminen tasapuolisesti kaikkien alueen kuntien kansalaisiin, eikä vain esimerkiksi tietyn kunnan alueelle. Toki kuntakohtaiset erot on hyvä huomioida ja tunnistaa tiettyjen avustusten erityiset kunta- tai seutukohtaiset tarpeet.

Maakuntien verkostojärjestöjen neuvottelukunnassa kokoamme yhteen eri alueiden verkostojärjestöjen keräämät tilannekuvatiedot ja voimme yhtyä selvityksen huomioon siitä, että eri hyvinvointialueiden myöntämät avustussummat eroavat toisistaan huomattavasti asukasta kohden laskettuna. Toisaalta on huomioitava, että myös hyvinvointialueiden avustusten myöntäminen on monimuotoista, eikä myönnetyt avustusmäärät ole täysin vertailukelpoisia keskenään. Eri alueilla on käytössä hieman erilaisia avustusmuotoja. Myöskään eri alueiden epäsuoraa taloudellista tukea ei ole keskenään helppoa vertailla. Esimerkiksi tilojen tarjoamisessa yleishyödyllisten toimijoiden käyttöön on aluekohtaisia eroja.

- Hyvä, että selvityksessä tunnistetaan, että avustustoiminta on monimuotoista ja erilaisia toimintatapoja on muodostunut. Näihin muodostuneisiin tapoihin ja toimintamalleihin on olemassa alueelliset ja paikalliset syyt.

- On tärkeää varmistaa, ettei avustustoimintaan synny aukkoja, joissa kumpikaan taho (hyvinvointialue tai kunta) ei tunnista järjestötoiminnan tukemista oman avustustoimintaansa kuuluvaksi. Hyvinvointialueiden avustuksissa tärkeää on huomioida, että, kaikilla maakunnan asukkailla on mahdollisuus osallistua toimintaan. Kuntakohtaiset erot tulee huomioida ja tunnistaa tiettyjen avustusten erityiset kunta- tai seutukohtaiset tarpeet.

- Yhdistyksemme yhtyy Maakuntien verkostojärjestöjen neuvottelukunta kommenttiin, että neuvottelukunta on koonnut yhteen eri alueiden verkostojärjestöjen keräämät tilannekuvatiedot ja voi yhtyä selvityksen huomioon siitä, että eri hyvinvointialueiden myöntämät avustussummat eroavat toisistaan asukasta kohden laskettuna. On tärkeää huomioida, että hyvinvointialueiden avustusten myöntäminen on monimuotoista, eikä myönnetyt avustusmäärät ole täysin vertailukelpoisia keskenään. Eri alueilla on käytössä hieman erilaisia avustusmuotoja. Eri alueiden epäsuoraa taloudellista tukea ei ole keskenään helppoa vertailla. Esimerkiksi tilojen tarjoamisessa yleishyödyllisten toimijoiden käyttöön on aluekohtaisia eroja.

Oikeusministeriön selvityksessä todetaan, että kansalaisyhteiskunnan tuesta on vaikea saada kokonaiskuvaa ja käytännöt vaihtelevat. Senioriliitto jakaa käsityksen. Senioriliiton piireiltään ja yhdistyksiltään saamaan palautteen perusteella kuntien ja hyvinvointialueiden käytännöissä on suuriakin vaihteluita sekä avustusten suuruuksissa ja rajauksissa siinä, keille ja millaiseen toimintaan avustuksia jaetaan. Yhdellä hyvinvointialueella senioriliiton piiri on saanut 10 000 euron avustuksen, kun taas toisella hyvinvointialueella senioriliiton kaltaiset järjestöt on kokonaan poissuljettu sote-avustusten ulkopuolelle. Samanlaista palautetta on tullut myös siitä, miten kunnat jakavat avustuksilla eläkeläisjärjestöille.

Suurissa kaupungeissa on pidemmälle viedyt prosessit, useampi avustusluokka ja usein myös jaettavat avustukset ovat kokonaisuudessaan suuremmat. Haasteena saattaa olla se, että järjestöjen näkökulmasta avustusprosessit (haku ja raportointi) saattavat olla haettuun avustukseen nähden liian raskaita. Vastaavasti pienelläkin avustuksella järjestö saattaa vapaaehtoistensa kautta tuottaa vaikuttavaa toimintaa.

Kuntien ja hyvinvointialueiden tarjoamien tilojen suhteen on paljon kirjavuutta käytännöissä. Sote-uudistuksen jälkeen osa kuntien tiloista, joita senioriliiton kaltaiset järjestöt olivat käyttäneet, siirtyivät hyvinvointialueiden hallintaan. Muutos aiheutti epävarmuutta osalle järjestöille tilojen saatavuudessa ja maksukäytännöissä. Eläkeläisjärjestöjen paikallisyhdistyksen kaltaiselle toimijalle haastetta on palautteen mukaan tuottanut usein se, ettei kunta pysty aina tarjoamaan riittävän isoja (ja ilmaisia tai edullisia) tiloja yhdistyksen säännöllisiä tapahtumia varten.

Sote-uudistuksen jälkeen on tullut paljon palautetta siitä, että senioriliiton kaltaiset eläkeläisjärjestöt ovat saattaneet jäädä väliinputoajiksi avustuspäätöksiä tehdessä. Hyvinvointialue on saattanut linjata niin, ettei sote-avustuksia myönnetä eläkeläisjärjestöille. Osassa hyvinvointialueita jaettava avustussumma on niin pieni, että se on saattanut osaltaan vaikuttaa siihen, että avustus on kohdennettu pelkästään isoille järjestöille tai vain tietynlaista toimintaa toteuttaville sote-järjestöille. Ongelmia on aiheuttanut sekin, että senioriliiton kaltaisen järjestön yhdistys- ja piirijako eivät välttämättä noudata hyvinvointialueiden rajalinjoja. Hyvinvointialue on puolestaan saattanut rajata avustukset ainoastaan sellaisille toimijoille, jotka toimivat koko hyvinvointialueen sisällä.

Kokemuksemme mukaan selvityksen keskeiset havainnot kuntien ja HVA:den avustustoiminnasta pitävät paikkansa. Avustusten hakujärjestelmät (erityisesti kumppanuusavustukset), aikataulut ja hallinnointi vaihtelevat suuresti HVA:den välillä.

Hyvinvointialueiden ja kuntien avustusten hakuajat vaihtelevat huomattavasti. Pienten valtakunnallisten järjestöjen on todella haasteellista seurata jokaisen hyvinvointialueen tai kunnan hakuaikatauluja. Myös myöntämiskriteerit vaihtelevat hyvin paljon, esimerkiksi kumppanuusavustusta myönnetään erilaisin kriteerein: osassa hyvinvointialueista STEA-avusteiset järjestöt voivat hakea kumppanuusavustusta ja toisissa taas ei voi.

Hakuajat, hakuprosessi ja hakulomakkeet tulisi yhtenäistää. Hakuaikojen tulisi olla myös riittävän aikaisin, jo edellisen vuoden puolella, jotta yhdistykset pystyvät suunnittelemaan tulevan vuoden toimintaa.
Myös raportointia ja vaikuttavuusarviointia olisi hyvä yhtenäistää aikataulun ja raportointilomakkeiden osalta.

Valtakunnallisesti toimivan yhdistyksen mahdollisuudet hakea paikallisia avustuksia ovat hankaloituneet, kun tukea saa vain kuntaan rekisteröity yhdistys.
Valtakunnallinen järjestö, jonka kotipaikka on Tampere, ei voi hakea avustusta Helsingistä, vaikka järjestää siellä alueellista toimintaa. Varsinkin harvinaisten vamma- ja sairausryhmien kohdalla olisi erityisen tärkeää tukea paikallisesti vertaistuellista toimintaa.

Kuntien avustuskriteereissä usein määritellään, että yhdistyksen on oltava rekisteröitynyt ko. kuntaan. Tämä hankaloittaa sellaisten yhdistysten mahdollisuuksia avustuksiin, joilla on aktiivista toimintaa ko. kunnassa, mutta jotka ovat rekisteröityneet toiseen kuntaan, usein vielä saman maakunnan sisällä. Kuntien täytyisi selkeyttää kriteerejä siltä osin, että niiden avustuskriteereissä olisi keskeisintä yhdistyksen (aktiivinen) toiminta kunnassa eikä sinne rekisteröityminen.

1. Avustuskäytäntöjen yhdenmukaisuus ja läpinäkyvyys
Hyöty: Yhdenmukaiset hakulomakkeet ja selkeät kriteerit vähentäisivät hallinnollista taakkaa vapaaehtoisvoimin toimivalta yhdistykseltä. Ennakoitavuus helpottaisi suunnittelua ja budjetointia.
Haaste: Jos yhdenmukaisuus tarkoittaa monimutkaisia valtakunnallisia järjestelmiä, ne voivat silti tuntua raskailta pienille toimijoille. Tarvitaan varmistus, että lomakkeet ja prosessit pysyvät kevyinä.

2. Strategisen yhteyden tiivistäminen
Hyöty: Jos hyvinvointialueen strategioissa tunnistetaan vertaistuen merkitys, se vahvistaa yhdistyksen asemaa ja rahoitusperustaa. Strateginen kytkös voi auttaa osoittamaan toiminnan vaikuttavuutta.
Haaste: Vaarana on, että vain strategiaan kirjattu toiminta saa tukea, jolloin pienet yhdistykset joutuvat muokkaamaan toimintaansa rahoittajien tarpeisiin. Tämä voi kaventaa autonomiaa.

3. Paikallisten ja pienten toimijoiden huomioon ottaminen
Hyöty: Tämä on suoraan pienen yhdistyksen kannalta keskeisin ehdotus. Kevennetyt menettelyt, pienavustusten yksinkertaistaminen ja neuvonnan kehittäminen helpottaisivat merkittävästi toimintaa.
Mahdollisuus: Korvamerkitty osuus avustusbudjetista ruohonjuuritason toimijoille turvaisi sen, ettei pienet yhdistykset jää suurten varjoon.

4. Epäsuoran tuen dokumentointi
Hyöty: Jos yhdistys saa esimerkiksi tiloja maksutta käyttöön, niiden arvon näkyväksi tekeminen voi vahvistaa toiminnan merkitystä ja antaa realistisemman kuvan tuen tasosta.
Haaste: Dokumentointivaatimukset voivat lisätä hallinnollista työtä vapaaehtoisille.

hteenveto:
Selkeät ja yhdenmukaiset hakukäytännöt tukevat pieniä toimijoita, kunhan ne pysyvät hallinnollisesti kevyinä.
Strateginen kytkös voi vahvistaa vertaistuen asemaa, mutta ei saa syrjäyttää autonomista kansalaistoimintaa.
Kevennetyt menettelyt ja korvamerkityt pienavustukset ovat välttämättömiä, jotta vapaaehtoisvoimin toimivat yhdistykset eivät putoa tuen ulkopuolelle.
Epäsuoran tuen dokumentointi lisää läpinäkyvyyttä, mutta sen tulee olla yksinkertaista ja suhteutettua pienten yhdistysten resursseihin.

- pienimuotoisen ja laajamittaisen tuen välillä tulisi olla selkeä raja. Pienille/vapaaehtoispohjaisille organisaatioille tulisi asettaa eri vaatimukset.
- selkeämmät arviointikriteerit tulisi julkaista ja antaa palautetta, jos apurahaa ei myönnetty.
- mahdollisuutta hakea muilla kielillä kuin suomeksi ja ruotsiksi tulisi harkita. Hyviä esimerkkejä on jo olemassa, esimerkiksi Helsingin kaupunki mahdollisti hakemisen myös englanniksi.

Kannatamme lämpimästi ehdotusta pienavustusten hakuprosessien keventämisestä. Koska toimimme talkoovoimin, jokainen tunti, joka kuluu monimutkaisten lomakkeiden täyttämiseen, on pois varsinaisesta toiminnasta. Selvityksen mainitsema huoli pienten toimijoiden putoamisesta avustustoiminnan ulkopuolelle byrokratian vuoksi on aito.Erityisen kannatettava on ehdotus monivuotisista avustuksista tai sopimuksista. Kuten selvityksessä todetaan, se vähentäisi hallinnollista taakkaa ja toisi pitkäjänteisyyttä. Meille seurantalon omistajana tieto tulevien vuosien rahoituksesta helpottaisi valtavasti esimerkiksi isompien remonttien tai teatterituotantojen suunnittelua, ettei joka vuosi tarvitsisi jännittää perustoiminnan rahoitusta.

Tietopohjan parantaminen on tärkeää, mutta se ei saa tarkoittaa lisäraportointia yhdistyksille. Tiedon tulisi kulkea viranomaisten välillä automaattisesti.

Toivotaan yhden yhteisen hakujärjestelmän käyttöä, jotta hakeminen olisi selkeämpää eikä uusia järjestelmiä tarvitsisi opetella jatkuvasti. Avustusten ei tulisi edellyttää suoraa kytköstä strategisiin painopisteisiin, koska esimerkiksi vertaistukitoiminta ei aina näy strategioissa, vaikka se on monille potilasyhdistyksille keskeistä. Osa avustuksista tulisi korvamerkitä ruohonjuuritason toiminnalle. Lisäksi hakijoille tulisi antaa selkeä palaute hylkäävien päätösten perusteista, sillä nykyiset vastaukset eivät kerro, mitä hakemuksessa olisi pitänyt parantaa. Monesti toiminta saattaa sinänsä olla toivottua, mutta sen ilmaiseminen hakulomakkeella voi olla vajavaista.

Tarkempia huomioita:
- avustusten sama hakujärjestelmä toisi helpotusta: tarvitsisi osata käyttää vain yhtä järjestelmää ja sen kautta hakea kunta- ja hva-avustukset
- olisi hyvä, jos valittu sähköinen järjestelmä olisi heti käytössä useita vuosia, jotta se ei vaihtuisi esim. joka vuosi, jolloin uusi järjestelmä pitää aina opetella uudelleen. Etenkin iäkkäille vapaaehtoisille tämä on haaste.
- on hyvä huomio, että toiminta ei saa olla sellaista joka kohdennetaan suoraan strategioihin. Esimerkiksi vertaistukitoiminta on asia, joka ei kaikissa strategioissa löydy. Tätä tukea jakavat lukuisat potilasyhdistykset, joiden avustus tähän toimintaan saattaa tulla ainoastaan hva:n kautta. Kuitenkin meillä on ollut hyvinvointialueita, jotka eivät ole tukeneet vertaistukitoimintaa.
- olisi toivottavaa, että osa avustuksista korvamerkittäisiin ”ruohonjuuritason” toimintaan ja lisäksi olisi tärkeää ottaa erityisesti potilasjärjestöt mukaan kehittämään alueen palveluita kohderyhmälleen ja tätä toimintaa tulisi rahoittaa - näin toimien lisättäisiin kansalaisten näkökulmaa palveluiden järjestämiseen ja samalla kehitettäisiin palveluiden laatua
- olemme samaa mieltä siitä, että hakemuksen jälkeen hakijoille tulisi antaa palautetta hakemuksesta: miksi hakemus ei täyttänyt kriteereitä, miksi avustusta ei saa. Vastaus on usein vain ”ei myönnetä tukea”, ”pistemäärä ei riitä” jne. Tämä ei sinänsä kerro hakijalle mitään - näin voitaisiin tukea järjestöjen toiminnan kehittämistä

1. Avustuskäytäntöjen yhdenmukaisuuden ja läpinäkyvyyden lisääminen
- Selvityksen pohjalta on ilmeistä, että kuntien ja hyvinvointialueiden avustusjärjestelmät vaihtelevat suuresti sekä hakuprosessien että tukikriteerien osalta. Juuri siksi on tärkeää, että järjestöille suunnatut avustushaut ja hakulomakkeet räätälöidään kyseisen alueen olosuhteisiin, tarpeisiin ja rakenteisiin sopiviksi. Kun hakuprosessit ovat selkeitä ja lomakkeet ottavat huomioon paikalliset painotukset ja järjestökentän moninaisuuden, pienet ja paikalliset toimijat (kuten maakunnassa toimivat yhdistykset) pystyvät paremmin hakemaan tukea. Samalla varmistetaan, että tukimuodot tukevat alueen erityispiirteitä, elinvoimaisuutta ja kansalaisyhteiskunnan monimuotoisuutta.
- Haasteeksi lomakkeiden yhdenmukaistamisessa nousee, että monesti avustukset on kytketty esimerkiksi kunnan, maakunnan tai hyvinvointialueen strategian tavoitteisiin, joita peilataan myös näiden lomakkeiden kautta.
- Avustuskäytäntöjen yhdenmukaistamisessa on otettava huomioon erilaiset yhdistykset ja järjestöt. Liian monimutkaisilla lomakkeilla tai esim. arviointivaatimuksilla saatetaan rajata yhdistysten mahdollisuuksia hakea avustuksia. Hyvinvointialueiden ja kuntien avustuksilla on huolehdittava myös pienempien alueellisten ja paikallisten yhdistysten elinvoimasta.
- Kaikenlainen selkeyden ja läpinäkyvyyden varmistaminen ja lisääminen avustusprosesseihin on kannatettavaa.

2. Strategisen yhteyden tiivistäminen
- Selvityksen mukaan kunnilla on hyvin erilaisia tapoja kytkeä järjestöavustuksia omiin strategioihinsa, ja tämä voi johtaa siihen, että vain osa kansalaisyhteiskunnan toiminnasta mahtuu strategisiin kehyksiin. Kansalaisyhteiskunnan elinvoima kuitenkin rakentuu monimuotoisesta, omaehtoisesta ja paikallisesti merkittävästä toiminnasta, jota ei aina voida rajata kunnan kulloisiin painopisteisiin. Siksi järjestöjen perustoiminnan rahoituksen tulee olla riittävää ja sen jakamisen rakenteiden sellaisia, että ne turvaavat myös strategioiden ulkopuolelle jäävän, mutta silti kuntalaisten hyvinvoinnille, osallisuudelle ja yhteisöllisyydelle keskeisen, järjestötoiminnan jatkuvuuden. Liian strategiasidonnainen avustusmalli voi vaarantaa tärkeiden toimintojen rahoituksen ja heikentää paikallista kansalaisyhteiskuntaa kokonaisuutena.
- On tärkeä huomio selvityksessä, että on huolehdittava myös mahdollisten strategioiden ulkopuolelle jäävän arvokkaan kansalaistoiminnan rahoituksesta, järjestöjen autonomia huomioiden.

3. Paikallisten ja pienten toimijoiden huomioon ottaminen
- Erityisen tärkeä huomio selvityksessä on huolen pitäminen siitä, etteivät pienet pääsääntöisesti vapaaehtoisvoimin toimivat järjestöt putoa julkisilla varoilla tuotetun avustustoiminnan ulkopuolelle ja tämän varmistamiseksi on hyvä selvittää mahdollisuuksia erilaisiin kevennettyihin hakumenettelyihin. Tärkeää on myös turvata alueilla toimivien alueellisten tuki-, neuvonta- ja verkosto-/yhteistyö järjestöjen toiminta ruohonjuuritason toimijoiden välittömän tuen ja keskinäisen yhteistyön varmistamiseksi. Kuntien ja usein myös hyvinvointialueiden avustukset ovat euromäärällisesti pieniä, mutta niiden merkitys alueelle on merkittävä.

4. Epäsuoran tuen dokumentoinnin kehittäminen
- Yhdenmukaisuuden ja läpinäkyvyyden lisäämiseksi epäsuoria tuen muotoja olisi tarpeen kartoittaa ja dokumentoida. Tämä ei kuitenkaan saisi lisätä kohtuuttomasti hallinnollista taakkaa hyvinvointialueilla, kunnissa eikä missään nimessä pienillä paikallisilla yhdistystoimijoilla.
- Esimerkiksi hyvinvointialueiden ja kuntien välillä on erilaisia käytäntöjä esimerkiksi tilojen maksullisuuden suhteen silloin kun tilat eivät ole kunnan tai hyvinvointialueen omassa käytössä. Etenkin pienille paikallisille toimijoille alennukset tilavuokriin tai maksuton tilankäyttö on juuri tekijä, joka mahdollistaa kansalaisille toiminnan järjestämisen vapaaehtoisvoimin. Lisäksi kuntien välillä on eroja, miten kunnanvaltuustot hyödyntävät kiinteistöverolain mahdollisuutta (13 a§) määrätä tuloverolain 22 §:ssä tarkoitetun yleishyödyllisen yhteisön omistaman rakennuksen ja sen maapohjan kiinteistöveroprosentin alemmalle tasolle tai nollaan prosenttiin. Verkostojärjestöt toteuttavat eri maakunnissa järjestökyselyjä, joissa on kartoitettu mm. tilojen käytön maksuja/maksuttomuutta.
- Olisi tärkeää tuoda esille myös mm. sellaiset käytännöt, jossa kunta avustaa yhdistyksiä avustussummalla, joka menee kunnalle takaisin esim. maksettuina vuokramaksuina. Esimerkiksi saattaa olla tilanne, että kaksi kuntaa maksaa järjestöavustuksia saman verran, mutta kunnassa A järjestölle maksettava tuki palautuu kunnalle maksettujen vuokrien muodossa. Kun puolestaan kunnassa B kunta tarjoaa järjestöavustuksen lisäksi järjestölle tilan maksutta tai todellisia kuluja vastaan järjestön käyttöön, jolloin kunnan järjestöavustus kohdentuukin vuokranmaksun sijaan järjestön perustehtävän mukaisen toiminnan järjestämiseen kuntalaisille.

1. Avustuskäytäntöjen yhdenmukaisuuden ja läpinäkyvyyden lisääminen

- Selvityksen pohjalta on ilmeistä, että kuntien ja hyvinvointialueiden avustusjärjestelmät vaihtelevat sekä hakuprosessien että tukikriteerien osalta. Siksi on tärkeää, että järjestöille suunnatut avustushaut ja hakulomakkeet tehdään kyseisen alueen olosuhteisiin, tarpeisiin ja rakenteisiin sopiviksi. Kun hakuprosessit ovat selkeitä ja lomakkeet ottavat huomioon paikalliset painotukset ja järjestökentän moninaisuuden, pienet ja paikalliset toimijat (kuten maakunnassa toimivat yhdistykset) pystyvät paremmin hakemaan tukea. Samalla varmistetaan, että tukimuodot tukevat alueen erityispiirteitä, elinvoimaisuutta ja kansalaisyhteiskunnan monimuotoisuutta.

- Avustuskäytäntöjen yhdenmukaistamisessa on huomioitava yhdistysten ja järjestöjen moninaisuus. Liian monimutkaiset hakulomakkeet tai vaativat arviointikriteerit voivat heikentää järjestöjen mahdollisuuksia hakea avustuksia. Hyvinvointialueiden ja kuntien avustusten avulla tulee turvata myös pienempien alueellisten ja paikallisten yhdistysten elinvoimaisuus. Lisäksi on tärkeää huomioida, että vaatimukset toiminnan toteuttamisesta useamman kunnan alueella voivat käytännössä sulkea pienet, vapaaehtoisvoimin toimivat järjestöt avustusten ulkopuolelle.

- Kaikenlainen selkeyden ja läpinäkyvyyden varmistaminen ja lisääminen avustusprosesseihin on kannatettavaa.

2. Strategisen yhteyden tiivistäminen
- Selvityksen mukaan kunnilla on hyvin erilaisia tapoja kytkeä järjestöavustuksia omiin strategioihinsa, ja tämä voi johtaa siihen, että vain osa kansalaisyhteiskunnan toiminnasta mahtuu strategisiin kehyksiin. Strategiset painopisteet eivät saa olla poissulkeva kriteeri avustuksille. Kansalaisyhteiskunnan elinvoima rakentuu monimuotoisesta, omaehtoisesta ja paikallisesti merkittävästä toiminnasta, jota ei aina voida rajata kunnan kulloisiin strategisiin painopisteisiin. Siksi järjestöjen perustoiminnan rahoituksen tulee olla riittävää ja sen jakamisen rakenteiden sellaisia, että ne turvaavat myös strategioiden ulkopuolelle jäävän, mutta silti kuntalaisten hyvinvoinnille, osallisuudelle ja yhteisöllisyydelle keskeisen järjestötoiminnan jatkuvuuden. Strategiasidonnainen avustusmalli voi vaarantaa tärkeiden toimintojen rahoituksen ja heikentää paikallista kansalaisyhteiskuntaa kokonaisuutena.
3. Paikallisten ja pienten toimijoiden huomioon ottaminen

- Erityisen tärkeä huomio selvityksessä on huolen pitäminen siitä, etteivät pienet pääsääntöisesti vapaaehtoisvoimin toimivat yhdistykset putoa julkisilla varoilla tuotetun avustustoiminnan ulkopuolelle ja tämän varmistamiseksi on hyvä mahdollistaa sellaiset hakumenettelyt, jotka palvelevat myös pieniä yhdistyksiä. Tärkeää on myös turvata alueilla toimivien alueellisten tuki-, neuvonta- ja verkosto-/yhteistyö järjestöjen toiminta ruohonjuuritason toimijoiden välittömän tuen ja keskinäisen yhteistyön varmistamiseksi. Kuntien ja usein myös hyvinvointialueiden avustukset ovat euromäärällisesti pieniä, mutta niiden merkitys alueelle on merkittävä, koska niillä tuetaan laajasti koko alueen järjestökenttää.

4. Epäsuoran tuen dokumentoinnin kehittäminen

- Yhdenmukaisuuden ja läpinäkyvyyden lisäämiseksi epäsuoria tuen muotoja on tarpeen kartoittaa ja dokumentoida. Tämä ei kuitenkaan saa lisätä kohtuuttomasti hallinnollista taakkaa hyvinvointialueilla, kunnissa eikä paikallisilla yhdistystoimijoilla.

- Hyvinvointialueiden ja kuntien välillä on erilaisia käytäntöjä esimerkiksi tilojen maksullisuuden suhteen silloin kun tilat eivät ole kunnan tai hyvinvointialueen omassa käytössä. Etenkin pienille paikallisille toimijoille alennukset tilavuokriin tai maksuton tilankäyttö on juuri tekijä, joka mahdollistaa kansalaisille toiminnan järjestämisen vapaaehtoisvoimin.

- Kuntien välillä on eroja, miten kunnanvaltuustot hyödyntävät kiinteistöverolain mahdollisuutta (13 a§) määrätä tuloverolain 22 §:ssä tarkoitetun yleishyödyllisen yhteisön omistaman rakennuksen ja sen maapohjan kiinteistöveroprosentin alemmalle tasolle tai nollaan prosenttiin.

- Verkostojärjestöt toteuttavat eri maakunnissa järjestökyselyjä, joissa on kartoitettu mm. tilojen käytön maksuja/maksuttomuutta.

- On tärkeää tuoda esille mm. sellaiset käytännöt, jossa kunta avustaa yhdistyksiä avustussummalla, joka menee kunnalle takaisin esim. maksettuina vuokramaksuina. Esimerkiksi saattaa olla tilanne, että kaksi kuntaa maksaa järjestöavustuksia saman verran, mutta kunnassa A järjestölle maksettava tuki palautuu kunnalle maksettujen vuokrien muodossa. Kun puolestaan kunnassa B kunta tarjoaa järjestöavustuksen lisäksi järjestölle tilan maksutta tai todellisia kuluja vastaan järjestön käyttöön, jolloin kunnan järjestöavustus kohdentuukin vuokranmaksun sijaan järjestön perustehtävän mukaisen toiminnan järjestämiseen kuntalaisille.

Mielestämme kuntien ja myös hyvinvointialueiden avustuskäytäntöjä on hyvä kannustaa kehittämään yhdenmukaisiksi kuitenkin kunnioittaen kuntien ja hyvinvointialueiden itsenäisyyttä.

Kunnat päättävät omasta strategiastaan, joka luonnollisesti ilmenee myös avustusten kriteereissä. Sote-järjestöjen kannalta olennainen kysymys onkin, miten hyvin avustuskriteereissä on huomioitu järjestöjen toiminnan monipuolisuus ja käytössä olevat resurssit sekä järjestöjen toiminnan myönteiset vaikutukset yhteiskuntaan, kuten hyvinvoinnin edistäminen.

Sote-järjestöjen näkökulmasta on kannatettava tavoite edistää sitä tavoitetta, että varsinkin pienemmät kunnat yhdenmukaistaisivat avustuskäytäntöjään. Useimpien kuntien ja hyvinvointialueiden avustuksia hakevien sote-paikallisyhdistysten resurssit ovat rajalliset, vaikka toiminta olisikin vilkasta ja vaikuttavaa. Monesti järjestöjen kunnalta tai hyvinvointialueelta saama avustus on euromääräisesti pieni, 500–2 000 euroa. Suhteessa haettuun ja myönnettyyn avustukseen nähden hakuprosessin ja raportoinnin pitäisi olla mahdollisimman kevyttä. Lähtökohtaisesti avustukset pitäisi pystyä hakemaan sähköisesti.

Hyvinvointialueilla avustusten hakuajat vaihtelevat, ja päätökset esimerkiksi vuodelle 2026 saattavat tulla vasta loppuvuodesta tai jopa alkuvuodesta. Järjestöjen toiminnan suunnittelun ja varautumisen kannalta olisi helpompaa, mikäli toiminta-avustusten päätökset tehtäisiin aikaisemmin syksyllä, kuitenkin viimeistään joulukuun alussa.

Hyvinvointialueilla haasteena on olut sekin, että osa sote-järjestöistä on jo avustuskriteereiden yhteydessä poissuljettu avustusten ulkopuolelle. Osassa hyvinvointialueita sote-avustusten kokonaissumma on niin pieni, mikä sekin rajaa mahdollisia avustustensaajia. Hyvinvointialueille voisi asettaa suosituksen kansalaisjärjestöjen tukemisesta, esimerkiksi vähintään neljä euroa asukasta kohden oleva avustussumma.

Pienten kuntien voisi olla järkevää tehdä yhteistyötä keskenään, hyödyntää esimerkiksi yhteistä sähköistä avustusjärjestelmää. Tämä voisi tuoda säästöjä kunnille niin taloudellisesti kuin ajankäytöllisesti.

1 Avustuskäytäntöjen yhdenmukaisuuden ja läpinäkyvyyden lisääminen

Yhtenäiset hakulomakkeet ja yhteinen sähköinen hakujärjestelmä, selkeät arviointikriteerit sekä avoin ja dokumentoitu päätöksenteko avustuksista ovat kannatettavia ehdotuksia. Nämä helpottavat ja selkeyttävät hakemista, keventävät järjestöjen hallinnollista taakkaa, ja mahdollistavat oppimisen ja parempien hakemusten tekemisen tulvaisuudessa.

Lisäksi suositellaan, että tietoja myönnetyistä avustuksista julkaistaan helposti saatavalla tavalla, esimerkiksi kunnan verkkosivuille koottuna listauksena tai avoimena datana, mikä lisäisi avustustoiminnan läpinäkyvyyttä entisestään.

Edellisen lisäksi olisi hyvä systematisoida myös seurantaa ja arviointia sekä raportointikäytäntöjä, joissa on kirjavat käytännöt eri alueilla. Myös hakuajat vaihtelevat hyvinvointialueesta riippuen. Olisi hyvä, että hakuajat olisivat samat kaikilla HVA:lla, mikä helpottaisi hakemusten työstämisen suunnittelua. Käytännöt HV-alueiden välillä sopimusten osalta ovat myös kirjavat: osa HV-alueista haluaa tehdä kumppanuussopimuksen, osa ei. Olisi hyvä selkiyttää sekä määritellä tarkemmin kumppanuussopimuksen funktio.

Hyvinvointialueiden avustustyypit (kuvattu raportissa s. 30-31) vaihtelevat eivätkä erot eri tyyppien välillä ole aina selkeitä. Hakijan kannalta olisi selkeämpää, jos avustustyypit olisivat samat ja samalla tavalla määritelty kaikilla HV-alueilla.

2 Strategisen yhteyden tiivistäminen

Selvityksen perusteella kannustetaan kytkemään avustustoimintaa nykyistä tiiviimmin kuntien ja hyvinvointialueiden strategiseen johtamiseen. Ideaalitilanteessa jokainen kunta ja hyvinvointialue on määritellyt omissa strategia-asiakirjoissaan selkeät tavoitteet sille, mitä järjestöjen toimintaa ja toimintoja tuetaan – ja miksi. HVA:den tulisi rahoituspäätöksissään perustella miksi avustus evätään, mikäli ,eväämisen syy liittyy siihen, että hakemus ei riittävällä tavalla kiinnity HVA:n strategiaan.

Tällainen kehittäminen edellyttää kuitenkin tasapainoilua järjestöjen autonomian kanssa, eikä strateginen ohjaus saa kaventaa sitä. Olisi tärkeää huolehtia, että myös strategioiden ulkopuolelle jäävä arvokas kansalaistoiminta saa jatkossakin tukea, eivätkä järjestöt suunnittele toimintaansa niin, että ne vastaavat vain rahoittajien tarpeisiin.

Avustuskäytäntöjen tukemisessa tulee laajemmin hyödyntää Pohteen mallia (s. 98):
”Pohteen avustusmallin kantavana ajatuksena on järjestöjen itseisarvon ja autonomian tunnustaminen ja monimuotoisen järjestötoiminnan mahdollistaminen. Avustamista ei ole haluttu rajata koskemaan vain tietyn alan järjestöjä, tiettyjä kohderyhmiä tai tietyn tyyppistä järjestötoimintaa”
Pohteen hakemuksessa voi erinomaisesti valita kohderyhmän (pitkäaikaissairaat ja vammaiset), ikäjakauman ja esimerkiksi tavoitteet valmiista listasta. Tällainen nostaa jo hakuvaiheessa esiin erilaiset kohderyhmät ja hakemuksista nähdään, että kaikki ryhmät tavoitetaan. Myös kumppanuuskeskustelut ovat tuoneet ymmärrystä hyvinvointialueille siitä, millaisia kohderyhmiä alueella on.

Kunnat voisivat tarjota tiloja yhdistyksille ilmaiseksi. Turhaa hallinnollista työtä ja rahan kierrättämistä tulee välttää. Esimerkiksi, kun yhdistys hakee kaupungilta avustusta tilojen käyttökustannuksiin, kaupunki perii tilankäyttövuokrana saman summan, kuin on myöntänyt avustusta.

Kun kohderyhmällä on tilojen suhteen erityistarpeita esteettömyyden suhteen, kuten induktiosilmukka tai tilojen riittävää valaistus, tulee hyvinvointialueilta ja kunnilta sada tukea yhdistyksen tai järjestön omistamiin esteettömiin tiloihin. Järjestöjen rahoitusleikkausten seurauksena moni on joutunut luopumaan omista esteettömistä tiloistaan.

On kannatettavaa, että kansalaisjärjestöjen tuki sidottaisiin asukasmäärään ja tuki voisi olla esimerkiksi vähintään 4 € / asukas. Yhtenäinen tuen määrä parantaisi yhdistysten toimintaedellytysten yhdenvertaisuutta eri puolilla Suomea.

Avustuskäytäntöjen yhdenmukaistaminen ja läpinäkyvyyden lisääminen on kannatettavaa. Avustushakukriteerien tulisi olla julkisesti ja selkeästi näkyvillä. Näin luodaan yhdenvertaiset edellytykset avustusten hakemiseen ja helpotetaan yhdistysten arviointia omista hakumahdollisuuksistaan. Läpinäkyvyys ja avoimuus tarkoittaa myös helposti saatavilla olevaa tietoa siitä, keille on myönnetty avustuksia ja mihin asioihin.

Epäsuoran tuen dokumentointia on hyvä kehittää, koska se esimerkiksi auttaa kuntia ja hyvinvointialueita arvioimaan paremmin myönnettävien avustusten määrää ja jakautumista eri tahoille. Dokumentoinnista tehtävien johtopäätösten tekemisessä täytyy olla kuitenkin tarkka. Esimerkiksi tilatuen myöntäminen esteettömiin toimitiloihin voi olla elinehto jonkin vammaisyhdistyksen toimintamahdollisuuksille kunnassa/hyvinvointialueella, koska esteettömiä tiloja ei ole välttämättä muuten tarjolla.

Huomion kiinnittäminen paikallisiin ja pieniin toimijoihin on tärkeää avustustoiminnan kehittämisessä. Eri avustustasoihin liittyvät vaatimukset ja kriteerit olisi hyvä erottaa toisistaan. Strategioihin kytkeytyvien kenties mittaluokaltaan isoimpien avustusten vaatimukset ja kriteerit olisi hyvä erottaa pienavustuksiin liittyvistä vaatimuksista, kriteereistä ja prosesseista. Pienavustusten kohdalla ne olisivat kevyempiä ja joustavampia. Esimerkiksi vaikuttavuuden ja/tai tuloksellisuuden osoittaminen pienavustusten kohdalla on hankalaa, jos avustus on suhteellisen pieni ja siellä tuetaan perustoimintaa yhdistyksessä. Pienavustukset ovat edelleen tärkeitä ruohonjuuritason yhdistyksille, joten niiden asema on syytä turvata jatkossakin. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi korvamerkitsemällä osa avustusbudjeteista pienavustuksille, kuten eräässä kommentissa ehdotettiin.
Hakuprosessin ja raportoinnin yksinkertaistamisen lisäksi huomion kiinnittäminen neuvonnan kehittämiseen koko avustusprosessin aikana on myös tärkeää. Tietenkin resurssit huomioiden.

Haluamme korostaa maaseutunäkökulmaa. Kuten selvityksessä mainittiin, kuntien tavat järjestää palveluita vaihtelevat. Täällä taajaman ulkopuolella nuorisoseura on usein se taho, joka "pitää valot päällä" ja tarjoaa ainoan kokoontumispaikan. Avustuskriteereissä tulisi huomioida toiminnan saavutettavuus ja alueellinen kattavuus – kulttuurin tulee kuulua myös taajamien ulkopuolelle.

Lisäksi toivomme, että talkootyön, eli kökän, arvo tunnistettaisiin paremmin. Vaikka selvitys käsittelee euroja, suuri osa meidän panoksestamme on laskennallisen avustussumman ulkopuolella olevaa vapaaehtoistyötä. Avustus euroina on usein vain "siemenraha", joka mahdollistaa moninkertaisen arvon tuottamisen talkootyönä.

Suurena haasteena yleensä ottaen on se, että jotkut kunnat ovat rajanneet itsensä pois potilasjärjestöjen tukemisesta - ja samalla hyvinvointialueet ovat puolestaan saattaneet jättää jollain perusteella järjestön avustamisen (esim. perustuen vertaistukeen). On selvää, että sekä hyvinvointialueiden että kuntien roolia olisi huomattavasti enemmän selkeytettävä tällaisten väliinputoamisten välttämiseksi.

Avustusten hakemisen jakautuminen kahteen osaan on lisännyt vapaaehtoisten työtä yhdistyksessä. Ennen sote-uudistusta hakemus tehtiin vain kuntaan, mutta nyt avustusta joutuu mahdollisesti hakemaan sekä kunnasta että hyvinvointialueelta.

Lisäksi koko selvityksestä sana vertaistuki löytyy vain kerran. Lukuisat potilasjärjestöt järjestävät vertaistukitoimintaa vapaaehtoisvoimin Suomessa. Rahoituksen painottuminen kohtaamisiin – eli juuri siihen mitä vertaistukitoiminta on – pitäisi näkyä myös selvityksessä paljon nykyistä selkeämmin.

Nykyisin toiminta-avustuksissa voidaan vaatia tarkkoja selvityksiä jokaisesta sadasta eurosta ja jokainen myöntäjä edellyttää avustukselleen omaa kustannuspaikkaa avustussummasta riippumatta. Esimerkiksi voidaan edellyttää 500 euron avustukselle oma kustannuspaikka ja avustusta voidaan kuitenkin käyttää yleiskustannuksiin. Mikäli alueellisella yhdistyksellä on useita eri rahoittajia, voidaan vaatia useita eri kustannuspaikkoja muutamien satojen eurojen avustuksille. Tämä vaatii yhdistykseltä paljon lisää panostusta taloudenhoitoon sekä osaamista. Näin vapaaehtoisten resursseja joudutaan käyttämään johonkin muuhun kuin esimerkiksi kohtaamisiin. Olisi suotavaa, että yleiskustannuksiin myönnetyt avustukset voitaisiin pitää yhdellä kustannuspaikalla ja yleiskulut voitaisiin jakaa esim. kunkin kunnan jäsenmäärän suhteessa.

Maakuntien verkostojärjestöjen neuvottelukunta toteaa, että alueelliset ja paikalliset järjestötoimijat ovat merkittävä toimija alueilla kansalaisten hyvinvoinnin, terveyden sekä turvallisuuden ja varautumisen osalta. Vaikuttavuuden ja resurssiviisauden varmistamiseksi tarvitaan avointa keskustelua ja yhteistyötä kuntien, hyvinvointialueiden sekä järjestöjen välille. Lisäksi tarvitaan pitkäjänteistä yhteistyötä, alueellinen verkostojärjestö sekä toimivat ja pysyvät yhteistyönrakenteet eri toimijoiden välille.
Alue- ja paikallistasolle etenkin kansalaistoiminnan elävyys on kiinni pienistä tuista ja avustuksista. Esim. toimintaa on vaikea järjestää, jos ei ole tilaa. Yhteiskunnassamme pitäisi luottaa enemmän ihmisten omaehtoiseen toimintaan ja sen vaikutuksesta syntyvään hyvinvointiin. Yhdistys- ja järjestötoiminnan kytkeminen julkisten toimijoiden tavoitteiden edistämiksi on toisaalta hyväksi, mutta kuten selvityksessäkin tuotiin esille, uhka autonomialle.
Avustusten tulevaisuutta pohtiessa on tärkeää ottaa huomioon se, että yhteiskuntamme, ihmisten tarpeet ja järjestöjen toiminnot muuttuvat ajan mukaan. Tärkeää on luoda sellaisia avustusmekanismeja, jotka mahdollistaisivat myös avoimuuden uusia toimintamalleja ja toimintoja kohtaan.

- Alueelliset ja paikalliset järjestötoimijat ovat merkittävä toimija alueilla kansalaisten hyvinvoinnin, terveyden sekä turvallisuuden ja varautumisen osalta. Vaikuttavuuden ja resurssiviisauden varmistamiseksi tarvitaan avointa keskustelua ja yhteistyötä kuntien, hyvinvointialueiden sekä järjestöjen välille. Lisäksi tarvitaan pitkäjänteistä yhteistyötä, vuoropuhelua sekä toimivat ja pysyvät yhteistyönrakenteet eri toimijoiden välille mikä avustusasioissa toimii, mikä ei ja miten avustuskäytäntöjä voidaan yhdessä kehittää. Muutoksia avustuskäytäntöihin ei tule tehdä käymättä keskustelua avustusten hakijoiden kanssa ja ilman läpinäkyviä perusteluja. Esimerkiksi, Pohjois-Karjalassa on luoto tähän hyviä rakenteita mahdollistamaan vuoropuhelua.

- Alue- ja paikallistasolle etenkin kansalaistoiminnan elävyys on kiinni pienistä tuista ja avustuksista. Esimerkiksi, toimintaa on vaikea järjestää, jos ei ole tilaa ja kuntien mahdollistamat tilat ovat tärkeä avustuksen muoto.

- Selvityksessä mainittu yhdistys- ja järjestötoiminnan kytkeminen julkisten toimijoiden tavoitteiden edistämiksi on toisaalta hyväksi, mutta kuten selvityksessäkin tuotiin esille, uhka järjestöjen autonomialle. Kansalaisyhteiskunta ei voi rakentua julkisen sektorin toiminnan edistämiseen.

Vammaisjärjestöjen osalta tulisi ottaa käyttöön ns. ”Hyte-avustus”, jossa kunta, hyvinvointialue ja vammaisjärjestöt kehittävät yhdessä tukijärjestelmää. Näin myös vammaisten henkilöiden osallisuutta voidaan parantaa sekä toteuttaa. Riittävällä järjestötuella mahdollistetaan monimuotoinen järjestökenttä ja pystytään tehokkaasti ehkäisemään syrjäytymistä. Vammaisjärjestöjen tukeminen toteuttaa YK-vammaissopimusta käytännössä osallistamalla vammaisia henkilöitä heitä edustavien järjestöjen kautta.

Järjestötoimijan näkökulmasta olennaista on saada pitkäjänteisesti riittävää taloudellista tukea, jonka turvin toimintaa on hyvä kehittää.

Vammaisten henkilöiden tavoittaminen ja heille räätälöidyn toiminnan tuottaminen onnistuu heitä edustavan järjestön toimesta. Esimerkiksi kuurosokeat ja kuulonäkövammaiset ovat pieni vammaryhmä ja he asuvat eri puolilla suomea. Yksilöllisen kommunikaation ja vuorovaikutusmenetelmien vuoksi heitä on haastava tavoittaa. Järjestöissä on erityisosaamista, joka kuntien ja hyvinvointialueiden kannattaa hyödyntää.

On harmillista, että kuntien rooli selvityksessä jäi varsin vähäiseksi. Järjestöjen toimintaedellytysten vahvistaminen sekä mahdollisuudet omaan varainhankintaan ovat tärkeitä kehittämiskohteita, jotka olisi tullut huomioida selvityksessä nykyistä vahvemmin. Pienten yhdistysten kannalta myös byrokratian keventäminen on keskeistä.

Selvitys on sinänsä tarpeellinen, mutta hyvinvointialueiden osalta se vaikuttaa osin jälkijättöiseltä. Esimerkiksi järjestöavustuksiin liittyvät linjaukset ja päätökset voivat muuttua vielä poliittisessa päätöksenteossa. Tämän seurauksena esimerkiksi yhdellä hyvinvointialueella erityisesti pienille yhdistyksille suunnattuja toiminta-avustuksia ja innovaatiorahoitusta ei ollut mahdollista jakaa, koska niiden ei katsottu vastaavan hyvinvointialueiden tavoitteita ja ne koetaan hallinnollisesti kuormittaviksi sekä viranomaisille että järjestöille. Myös hyvinvointialueiden taloudelliset sopeuttamistoimet vaikuttavat merkittävästi avustusten kokonaisuuteen.

Jatkoa ajatellen on hyvä pohtia, miten selvitys jalkautuu käytäntöön hyvinvointialueilla ja kunnissa. Olisi toivottavaa, että selvityksen taustataho järjestäisi alueellisia työpajoja, joissa teemoja voitaisiin käsitellä yhdessä ja joissa hyviä käytäntöjä ja oppeja voitaisiin aidosti ottaa mukaan jatkokehittämiseen.

Alueelliset ja paikalliset järjestötoimijat ovat merkittävä toimija alueilla kansalaisten hyvinvoinnin, terveyden sekä turvallisuuden ja varautumisen osalta. Vaikuttavuuden ja resurssiviisauden varmistamiseksi tarvitaan avointa keskustelua ja yhteistyötä kuntien, hyvinvointialueiden sekä järjestöjen välille. Lisäksi tarvitaan pitkäjänteistä yhteistyötä sekä toimivat ja pysyvät yhteistyönrakenteet eri toimijoiden välille.

Selvityksessä mainittu yhdistys- ja järjestötoiminnan kytkeminen julkisten toimijoiden tavoitteiden edistämiksi on toisaalta hyväksi, mutta kuten selvityksessäkin tuotiin esille, uhka järjestöjen autonomialle. Kansalaisyhteiskunta ei voi rakentua julkisen sektorin toiminnan edistämiseen. On huomioitava myös kuntien ja hyvinvointialueiden hyte-kertoimien vaikutus toimijoiden rahoitukseen, tämä voi tulevaisuudessa ohjata hyvinkin paljon kuntien ja hyvinvointialueiden myöntämiä järjestöavustuksia. Yhteistyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä tulee tehdä jatkossakin, mutta ainoa järjestöavustuskriteerinä hyte-kertoimet eivät voi toimia. Tämä voi kaventaa avustettavan toiminnan kenttää ja olla uhka järjestöjen autonomialle.

Pienten yhdistystoimijoiden mahdollisuuksia hakea ja saada avustuksia on tuettava selkiyttämällä ja yhtenäistämällä avustusprosesseja. Raportointimenettelyjä on pienimpien toimijoiden osalta kevennettävä. Avustusten haku ja raportointi ei saa muodostua ammattiosaamista vaativaksi tehtäväksi. Pienet yhdistystoimijat eivät saa pudota avustetun toiminnan ulkopuolelle. Sujuvat avustusprosessit, selkeät vastuut ja avoimet arviointikriteerit edistävät elinvoimaisen kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksia.
Järjestölähtöisyys ja toiminnan moninaisuuden tunnistaminen avustusten jaossa on tärkeää.

Koskien kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä: Tällä hetkellä järjestöjen hallintoa yritetään kovasti keventää osoittamalla avustuksia nimenomaan kohtaamistoimintaan ja varsinaiseen vaikuttamistyöhön. Vapaaehtoisvoimin toimivissa yhdistyksissä hallinto on jo valmiiksi kevyt, mutta yhdistyksen sääntömääräisten tehtävien hoitaminen (esim. kirjanpito, tilinpäätös, pankkitoiminnot, jäsenrekisterin ylläpito ja jäsenmaksujen laskutus, tiedotus) ei silti ole ilmaista. On kuitenkin vaikeaa saada avustuksia tällaiseen perustoimintaan, käytännössä kunnat ja hyvinvointialueet eivät sellaista myönnä. Jokin osa avustuksista tulisi ohjata myös sääntömääräisten tehtävien hoitamiseen.
Monet keräykset edellyttävät, että keräystuotto käytetään suoraan kohderyhmän hyväksi ts. kohtaamistyöhön, eikä esim. hallinnollisiin kuluihin. Niinpä oma varainhankinta keräyksin palvelee samaa toimintaa kuin kuntien tai hyvinvointialueiden avustukset - jälleen yhdistyksen toiminnan koordinointi ja hallinnointi sekä esimerkiksi vapaaehtoisten huomiointi / virkistäytyminen / tukeminen jäävät syrjään.

Olen samaa mieltä edellisen kommentin kanssa ja lisään vain, että henkilökohtaiset kustannukset ja flate rate malli olisivat tässä hyvä ratkaisu – kansalaisjärjestöt voivat päättää, mitkä hankkeen aiheuttamat kustannukset on katettava. Myös jos kansalaisjärjestö ei työskentele suoraan asiakkaiden kanssa, vaan tekee erityyppistä työtä, kuten tukee muitakansalaisjärjestöjä, tekee vaikuttamistyötä tai tutkimustoimintaa, on vaikea hakea kuntien tai HVA:n avustuksia. Tällaisia ​​toimintoja ei pidetä asukkaiden hyvinvointia tukevina, vaikka niiden tulokset ovat usein ratkaisevan tärkeitä hyvinvoinnin kehittämisen ja eriarvoisuuden ymmärtämisen kannalta.

Strategian tavoite järjestöjen autonomian turvaamisesta on tärkeä. Kuntien ja hyvinvointialueiden strateginen ohjaus on hyvästä, mutta meitä ei pidä nähdä vain kunnan palvelutuotannon jatkeena tai "aukkojen paikkaajana".

Meillä on oma, jäsenistöstä nouseva tahtomme tehdä asioita – esimerkiksi hullu ideamme ostaa historiallinen ovi Helsingin päärautatieasemalta ja tuoda se Kortesjärvelle kertoo siitä, että meillä on omaleimainen tapamme toimia. Strategian seurannassa tulisi mitata sitä, onko yhdistyksillä edelleen tilaa ja vapautta toteuttaa juuri tällaista luovaa, ylhäältä ohjaamatonta toimintaa, joka luo aitoa paikallisidentiteettiä ja elinvoimaa.

Esitämme, että potilasjärjestöjen tekemien potilaskyselyiden tuloksia käytetään osana hyvinvointialueiden ja kuntien terveyden edistämisen ja terveydenhuollon palveluiden vaikutusten ja laadun arviointiin.

Kansalaisjärjestöstrategiassa on nostettu esille yhtenä asiana järjestöjen oman varainhankinnan lisääminen. On kuitenkin hyvä tunnistaa, että etenkin alue- ja paikallistasolla on paljon toimijoita, joilla ei ole mahdollisuutta ja resursseja perustehtävän ohella elinkeinotoimintaa harjoittaa. Lahjoitusvaroja on myös haasteellista alue- ja paikallistason toimijoiden kerätä, koska ei ole resurssia ammattimaiseen varainhankintaan ja perustehtävä saattaa olla sellainen, joka esimerkiksi kansanterveyden kannalta on merkittävä, mutta ei vetoa lahjoittajiin.
Kansalaisjärjestöstrategiassa esiin nostettuun EU-rahoituksen lisäämiseen, tarvitaan alueellisia neuvonta- ja tuki palveluita sekä esimerkiksi verkostojärjestöjä saattamaan alueen toimijoita yhteen yhteishankkeiden mahdollistamiseksi maakunta- ja maarajat ylittäen.

- Kansalaisjärjestöstrategiassa on nostettu esille yhtenä asiana järjestöjen oman varainhankinnan lisääminen. On tärkeää tunnistaa, että etenkin alue- ja paikallistasolla on paljon yhdistyksiä, joilla ei ole mahdollisuutta ja resursseja perustehtävän ohella harjoittaa elinkeinotoimintaa tai aktiivista varainhankintaa. Lahjoitusvarojen kerääminen voi olla erittäin haasteellista alue- ja paikallistason toimijoille, koska monellakaan ei ole resurssia ammattimaiseen varainhankintaan ja perustehtävä saattaa olla sellainen, joka esimerkiksi kansanterveyden kannalta on merkittävä, mutta ei vetoa lahjoittajiin.

- Kansalaisjärjestöstrategiassa esiin nostettuun EU-rahoituksen lisäämiseen ei ole realistinen rahoitusmekanismi järjestöjen perustoiminnan rahoittamiseksi tai korvaamaan kuntien ja hyvinvointialueen avustuksia. EU-rahoituksen painopisteen siirtyessä puolustusteollisuuteen, kaventuu järjestöjen rahoituksen mahdollisuudet entisestään.

Osalle senioriliiton kaltaisista sote-järjestöistä on tärkeää tilojen saatavuus, se että kunta tai hyvinvointialue pystyy tarjoamaan ilmaiseksi tai pienellä korvauksella kokoontumistilan käyttöön. Palautteen perusteella yhtenä haasteena voi olla se, että kunnalla on tarjota vain rajallisesti tiloja, eikä esimerkiksi riittävän isoja tiloja säännölliseen kokoontumiseen. Sote-uudistuksen yhteydessä osa sote-järjestöjen kokoontumistiloista siirtyi kuntien hallinnasta hyvinvointialueiden hallintaan. Hallinnoinnin muutoksilla on voinut olla vaikutuksia järjestöjen kokoontumistilojen saatavuuteen.